Pimeä Aika: Kymmenen myytiä keskiajasta

9.6.2022 • Lukukammiosta / historia

Tahkokallio, Jaakko. Pimeä Aika: Kymmenen myyttiä keskiajasta. Helsinki: Gaudeamus 2019

Latteasta nimestään huolimatta keskiaika on kestoaihe, kahvipöytäkeskusteluissa, viihteessä, uutisissa, lehden kolumneissa jne. Keskiaika innoittaa positiivisessa mielessä monia televisiosarjoja ja eri puolilla Suomea järjestetään keskiaikatapahtumia. Usein keskiajalla on kuitenkin negatiivinen kaiku. Pimeältä keskiajalta löytyy värikkäitä kuvia, kun halutaan alleviivata jonkin asian takapajuisuutta, dogmaattisuutta, väkivaltaisuutta tai typeryyttä. Kaikki muistavat esimerkiksi, että keskiajalla lordit sortivat talonpoikia, että silloin poltettiin kirjoja, kerettiläisiä ja noitia ja että kirkko kontrolloi ihmisten elämää ja järjesti ristiretkiä.

Historioitsija, FT, Jaakko Tahkokallio yrittää oikaista yksipuolista käsitystä läntisen Euroopan keskiajasta poikkeuksellisen pimeänä ajanjaksona. Itse termi ”keskiaika” jo itsessään on propaganda-termi renessanssi- ja valistusajattelijoilta. Nämä termit itsessään ilmaisevat hyvin, kuinka hyvin nykyinen yhteiskunta on omaksunut valistuksen kritiikin sitä edeltäneestä ajasta. Tahkokallio kirjoittaa: ”Myytti pimeästä keskiajasta on olennainen osa suurta kertomusta modernin länsimaisen sivilisaation noususta. Hienoja ideoita keksitään antiikissa, unohdetaan keskiajalla ja löydetään uudelleen renessanssissa. Tästä kehittyy ensin valistus, sitten teollistuminen ja lopulta moderni demokraattinen, liberaali ja hyvinvoiva maailma.” (s.8)

Tahkokallion kirjaansa valitsemat myytit ovat:

1. Linnanherrat sortivat maaorjiaan ja hallitsivat pienoisvaltakuntiaan

2. Kirkko hallitsi ihmisten elämää

3. Keskiaika hävitti antiikin perinnön

4. Kirkko esti luonnontieteen kehityksen

5. ihmiset uskoivat, että maa on litteä

6. kirjoja valmistivat munkit kirkon alaisuudessa

7. keskiaika oli julmuuden ja väkivallan aikakausi

8. keskiajalla poltettiin noitia

9. keskiajan ihmiset olivat impulsiivisia ja lapsellisia

10. Keskiajan sodankäynti oli kömpelöiden ritarien rynnäköintiä

Monessa näistä myyteistä on kysymys karikatyyreistä, liioittelusta ja karkeasta yleistämisestä. Esimerkiksi monen koulussa oppima feodalistinen järjestelmä, jonka pahnan pohjimmaisena on kurja maaorja, oli kyllä todellinen asian laita tietyissä paikoissa ja tiettynä aikana, mutta keskiaikaa leimaava järjestelmä se ei ollut. ”Tyypillisenä pidetty keskiaikainen yhteiskuntajärjestys syntyi siis vasta viisisataa vuotta keskiajan alun jälkeen ja silloinkin lähinnä latinalaisen kristikunnan sydänmailla. Vastaavasti sen olemassaolon aika jäi melko lyhyeksi. Sekä poliittinen että taloudellinen kehitys kääntyivät jo 1100-luvun aikana uusiin uomiin, joissa ne alkoivat vähitellen syödä linnanherrojen mini-valtioiden perustuksia.” (s. 28), Tahkokallio tiivistää.

Kirkko keskiajalla oli myös mainettaan parempi eikä ollut sellainen ihmiselämän poliisi kuin joskus esitetään. Varsinkin keskiajan alkupuolella tällainen oli käytännön mahdottomuus. Tieto kulki hitaasti eikä Kirkolla ja Paavilla ei kertakaikkiaan ollut sellaisia resursseja. Mitä taas tulee antiikin kirjalliseen perinteeseen tiukan sensuurin ja kirjojen polttotalkoiden sijaan kirkolla oli pääsääntöisesti suhteellisen suvaitsevainen asenne. Antiikin teksteillä oli tärkeä asema esimerkiksi koulutuksessa: ” … latinan asema tyylillisenä ihanteena oli karolingiselta ajalta lähtien horjumaton. Oppiakseen hyvää latinaa kristityn piti lukea antiikin tekstejä. Tämä loi erikoisen asetelman, jossa kirkolliset oppineet joutuivat järjestelmällisesti tekemisiin uskonnon sisällöistä irrallisen älyllisen perinteen kanssa. Tiukan linjan kirkonmiehet kritisoivat antiikin perinteen pakanallisuutta ja maallisuutta, mutta kukaan ei päässyt siltä pakoon.”, Tahkokallio selvittää. Kirkolla oli myös monia myönteisiä nykyaikaan ulottuvia vaikutuksia, joista vähäisin ei liene yliopistolaitos, joka kehittyi juuri keskiajalla.

Kaikki väärin käsitykset eivät ole yksin tietämättömän suuren yleisön ongelma, vaan ajatus pimeästä keskiajasta elää vahvasti akatemiassakin. Tahkokallio nostaa muutamaankin kertaan esille Havardin psykologian professori Steven Pinkerin suurelle yleisölle suunnatun kirjan[1]. Pinker on suuri valistuksen puolestapuhuja, mutta rummuttaa valistuksen saavutuksia monesti keskiajan kustannuksella. Tahkokallion mukaan Pinker ei keskiajasta puhuessaan yllä samaan tasoon, kuin muita aiheita käsitellessään. Lähteiden käyttö on puutteellista ja aiheen käsittely paikoin selvästi asenteellista. Tahkokallio kirjoittaa: ”Pinker kuvaa uuvuttavan pitkästi, kuinka ihmisiä hänen mukaansa keskiajalla sahattiin, silvottiin, käristettiin ja revittiin palasiksi. Kaiken päälle Pinker väittää, että suurin osa tuomituista koki hirveän kohtalonsa uskonsa, mielipiteidensä tai sukupuolisen siveettömyytensä tai suuntautumisensa vuoksi eikä suinkaan sovituksena väkivaltarikoksista. … Väitteidensä lähteinä Pinker esittelee epämääräisiä uuden ajan alun puupiirroksia ja pari suurelle yleisölle tähdättyä tieto kirjaa.” (s. 164–165) Toisaalta sen, että keskiajalla orjuus suurelta osin hävisi Euroopasta Pinker kuittaa nopeasti ja ”selittää sen aikakauden taloudellisella takaperoisuudella.” (s. 262) Tahkokallio puolestaan luonnehtii tätä orjuuskehitystä valtavaksi ja maailman historiassa ainutlaatuiseksi.

Tahkokallion kirja on oivallista luettavaa kenelle tahansa edes pikkuisen historiasta kiinnostuneelle. Kirja on helppolukuinen ja asiatäyteistä sisältöä elävöittävät myös luvun alkuihin kirjoitetut tarinanpätkät, jotka havainnollistavat käsiteltävää myyttiä keskiajasta. Lisäksi koska keskiaika Euroopassa tunnetaan kristillisenä ajanjaksona, on kristitynkin hyödyllistä olla perillä siitä, mikä keskiajassa oikeasti oli hyvää ja huonoa.

Tahkokallio tiivistää kirjansa ja sen tavoitteen näin: ”Tässä kirjassa olen pyrkinyt purkamaan keskiaikaa koskevia selvästi virheellisiä käsityksiä ja tuomaan sävyjä aikakautta koskeviin yksinkertaistuksiin. Tarkoitus ei ole ollut romantisoida keskiaikaa vaan suhteuttaa keskiajan oloja muihin ihmiskunnan historian aikakausiin erityisesti Euroopassa, jonka historian jäsentämisen välineeksi koko keskiajan — historian väliajan — idea on syntynyt.” (s.270) Mielestäni Tahkokallio onnistuu asettamassaan tavoitteessa loistavasti.

[1]Pinker, Steven. The Better Angels of Our Nature: The Decline of Violence in History and its Causes. London: Allen Lane, 2011.


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos