Hymnin latinasta suomentanut ja johdannon kirjoittanut Juuso Mäkinen
Aurelius Prudentius Clemens oli merkittävä kristitty runoilija vanhan kirkon ajalta. Hän syntyi vuonna 348 Rooman Tarraconensis-provinssissa nykyisessä Espanjassa ja kuoli Iberian niemimaalla joskus vuoden 405 jälkeen, mahdollisesti vuonna 413. Prudentiukselta on säilynyt useita merkittäviä teoksia ja runokokoelmia.
Suomennettu loppiaishymni löytyy Prudentiuksen teoksesta nimeltä Cathemerinon Liber eli “Päivän mukainen kirja”. Se sisältää kaksitoista hymniä päivän eri hetkille sekä muutamiin kirkkovuoden juhliin. Näistä tunnetuin on hymni XI, jonka aiheena on joulu. Virren pohjalta on 1800-luvulla laadittu tunnettu englanninkielinen jouluvirsi Of the Father’s Love Begotten, joka löytyy suomennettuna Luterilaisia virsiä -kirjasta numerolla 764 Syntyi Isän sydämestä. Loppiaishymni seuraa Prudentiuksen kokoelmassa jouluhymniä ja päättää kokoelman.
Hymneissä ei ole loppusointua. Sen sijaan Prudentius käyttää erilaisia runomittoja, kuten antiikin runoudessa oli tyypillistä. Loppiaishymni on mitaltaan nelipolvinen jambi. Jambissa on ensin painoton tai lyhyt tavu ja sen jälkeen pitkä tai painollinen tavu: ta-taa. “Nelipolvinen” tarkoittaa, että jambeja on yhdessä säkeessä neljä: ta-taa ta-taa ta-taa ta-taa. Joka säkeistössä on neljä säettä.
Prudentius kuljettaa kuulijansa halki loppiaisen tapahtumien mukaillen Matteuksen evankeliumin lukua aluksi. Aluksi runoilija kuvaa loppiaisen tähteä, joka voittaa kirkkaudellaan muut tähdet. Antiikin kansoille tähtikuviot edustivat jumalia, jotka hallitsivat maanpiirin kohtaloita. Loppiaistähden kirkkaus tarkoittaa, että Jeesus Kristus voittaa valollaan pakanajumalat ja kohtalon mahdit. Tähden näkevät itämaan tietäjät, jotka seuraavat sitä Jeesus-lapsen luo. Runoilija näkee tietäjien kolmessa lahjassa viittauksen Kristuksen työhön: Hän on Kuningas, Jumala ja kuoleman Voittaja.
Ylistettyään Beetlehemiä, Kristuksen syntymäkaupunkia, runoilija kuvaa kuningas Herodeksen masinoimaa Beetlehemin lastensurmaa jopa makaaberein vedoin. Vaikka Beetlehemin pikkupojat kuolivat kauhealla tavalla, he saivat siitä taivaassa voitonkruunun, koska olivat marttyyreitä eli veritodistajia kuollessaan uskossa ja Kristuksen tähden. Lastensurmassa Prudentius näkee rinnakkaisuuden Egyptin faaraon käskyyn tappaa israelilaisten poikalapset (2. Moos. 1). Runoilija rinnastaa Jeesuksen ja Mooseksen, jotka molemmat pelastuivat lastensurmasta ja pelastivat kansansa orjuudesta. Prudentius jatkaa muihinkin Mooseksen ja tämän seuraajana Joosuan vaiheisiin, jotka olivat esikuvia Vapahtajasta. Lopussa Prudentius palaa maagien kautta siihen, että Jumala on Kristuksessa ilmestynyt ihmishahmossa, ja kaikki kansat kääntyvät epäjumalanpalveluksestaan Kristuksen luo. Runon toistuvat viittaukset valoon ja loppuosassa esiintyvät viittaukset kasteeseen nousevat siitä, että Jeesuksen kaste ja Jumalan valo olivat vanhassa kirkossa tärkeitä loppiaisjuhlan teemoja. Siksi loppiainen, epifania eli Kristuksen ilmestymisen juhla, oli myös yksi vuoden vilkkaimmista kastepäivistä.
Käännöksen latinankielinen pohjateksti ja englanninkielinen loppusoinnullinen käännös löytyvät osoitteesta https://www.gutenberg.org/cache/epub/14959/pg14959-images.html#p12o.
Käännös
Te Vapahtajaa etsivät,
nyt silmät ylös nostakaa,
niin saatte nähdä mysteerin.
Se tuikkii ikivaloa.
Tuo tähti voittaa auringon 5
ja kauneudellaan julistaa
maan asujille: Jumala
nyt asuu maassa, lihassa.
Yö määräile ei tähteä,
ei seuraa se kuunkiertoa. 10
Se itse määrää taivaasta
ja ohjaa päiväin kulkua.
Ei Iso karhu ikinä
pois väisty taivaankannelta,
ja silti pilvet useinkin 15
sen katseiltamme pimittää.
Mutt’ tämä tähti ikuinen
ei koskaan huku, katoa,
ei pilvenlongat kykene
sen sumentamaan loistoa. 20
Tuo Luojan lamppu kukistaa
myös pahan onnen komeetat.
Sen eessä vaipuu häpeään
kans’ kärventävä Sirius.
Auringonnousun seudulla 25
Persian maassa tutkijat
ja maagit näkee syntyvän
Kuninkaan merkin taivaalla.
Sen loistaessa kalpenee
muut tähdet, niin myös Lusifer. 30
Tuo Aamutähti tohdi ei
nyt esitellä uhkeuttaan.
Niin maagit kysyy: “Kuka on
tuo suuri tähtein käskijä?
Taivaatkin pelkää edessään, 35
ja valo, ilma palvovat!
Me tunnistamme mahtavan
ja loputtoman, ylevän,
ken korkea on, vanhempi
kuin taivaat taikka syvyydet. 40
Hän kansojen on kuningas
ja juutalaisten samaten,
luvattu Aabrahamille,
se siemen iankaikkinen.
Aabraham siemenestänsä 45
sai lupauksen: ‘Kuin tähtiä
on heitä kerran oleva’,
tuo uskon isä, uhraaja.
Nyt versoo ruusu Daavidin,
tuo Iisain juuren kukinto, 50
vehreä vesa, valtikka
ja kaiken latva, ylhäisin.”
Niin maagit lähtee matkalle
ja seuraa katsein opastaan.
Ja tähti viittoo polkua 55
nyt innokkaiden kulkea.
Vaan lapsen yläpuolelle
se pysähtyy ja nöyrästi
se kruunaa Pojan pyhän pään
taivaallisella loistollaan. 60
Kun maagit tämän näkevät,
he esiin kantaa lahjansa:
on mirha sekä suitsuke
ja kulta kuninkaallinen.
Oi Poika, niistä tunnista 65
virkasi kolminkertainen!
Ne kuvaavat Sun valtaasi,
Isäsi Sulle antamaa.
On kulta Hallitsijalle
ja Jumalalle suitsuke. 70
Vaan mirha kuvaa ennalta
Sun pyhää hautaamistasi.
Sä annat, Herra, ruumiisi
niin kylmetä ja haudata.
Sen herättäen hajotat 75
kuoleman kolkon vankilan.
Oi pieni kylä Beetlehem,
suuria susta kerrotaan:
on sussa taivaan Ruhtinas
syntynyt ihmisruumiissa! 80
Sä perillistä ravitsit
korkeimman Isän, ihmistä,
siinnyttä Voiman Hengestä,
Jumalaa lihaan tullutta.
Sen vahvistivat profeetat: 85
on Isä testamentannut
nyt tälle Ihmislapselle
ikuisen valtakuntansa.
Tuo valtakunta käsittää
niin meren kuin myös kuivan maan 90
idästä laskuun auringon,
niin taivaan kuin myös tuonelan.
Sen kuuli hurja Herodes,
ett’ saapunut on Kuningas,
Daavidin suvun Ruhtinas, 95
ja tyranni on suunniltaan.
Niin hullu huusi nihdilleen:
“Hän hyökkää, ryöstää valtamme!
Nyt tartu kalpaan, kiiruhda
ja peitä kehdot hurmeeseen! 100
Mee! Poikalapsen jokaisen,
kuin lepää emon sylissä,
kuin imee äidin nisiä,
teräsi pankoon vuotamaan!
Mä joka naista epäilen, 105
ken pojan synnyttänyt on,
ettei vain kukaan salaisi
ja kätke kohdun hedelmää!”
Voi, teloittaja lävistää
ja riehuu paljain teräksin! 110
Hän panee ruumiit vuotamaan
ja sielut tuoreet teurastaa.
Niin pienet ovat jäsenet
murhaajan aseen edessä.
On tuskin kohtaa, johonka 115
voi tikarinsa upottaa.
Oi barbaarista näytelmää!
On kallo maahan murskattu
ja imeväisten sisukset
valuvat lokaan katujen. 120
Tai ehkä heidät hukutti
syvyydet tummain vesien
ja vauvan huudon vaiensi
aallokko tummanpuhuva.
Te marttyyrien nuppuset! 125
Kuin myrsky ruusut lakastaa,
niin vaino teidät sammutti
Kristuksen kotikonnussa.
Te Herran ensiuhreina,
hentona teuraslaumana 130
pääsitte ylös leikkimään
kanss’ kruunuin, voitonpalmujen.
Vaan mitä rikos hyödytti,
tuo Herodeksen alhaisuus?
Vain yksi selvis’ löylystä: 135
Egyptiin Kristus pelastui.
Kun kuolee samanikäiset,
ei rauta Häntä tavoita.
Neitsyen Poika pakenee,
kun äidit toiset surevat. 140
Näin faaraon käsky tappava
ei osunutkaan Moosekseen,
ja esikuva Kristuksen
voi pelastaakin kansansa.
Tää käsky oli ankara: 145
kun synnytys on takana,
on äidin oma poikansa
kuolemaan luovutettava.
Vaan synnyttäjä vanhurskas 150
ei julman sanaa pelännyt
ja kätki, säästi poikansa
hän lunastusta toivoen.
Tuon pojan Luoja valitsi
papiksi, välimieheksi
ja antoi pyhän lakinsa 155
hänelle kivitauluissa.
Me tunnistamme Kristuksen
tuon miehen esikuvassa.
Hän tuhon tyrannille toi
ja särki ikeen kansansa. 160
Myös meidät, orjat erheiden,
on Ruhtinaamme päästänyt.
Hän vihollista haavoitti
ja voitti kuolon pimeyden.
Hän huuhtoi meidät vedellä 165
ja puhdisti näin kirkkonsa.
Siunattu merenylitys!
Hän johtaa meitä valollaan.
Kun päälle kävi Amalek,
niin Mooses nosti kätensä, 170
ja ristinmerkin suojassa
on vastustaja voitettu.
Ja Joosua kuin kaimansa
valloitti meille perinnön.
Hän täytti kaikki lupaukset 175
ja jakoi maansa heimoilleen.
Hän kaksitoista kiveä
pystytti virtaan Jordanin.
On ne kuin apostolimme
ja heiltä saatu kasteemme. 180
Kun esikuvat muinaiset
näin julistivat Kristusta,
niin oikein teki tietäjät,
kun tunnustivat Kuninkaan.
Hän Johtaja on Jaakobin, 185
sen tuomarien muinaisten,
kirkkonsa pyhä Valtias,
tuon ikiaikain temppelin.
Nyt Efraim sekä Manasse,
ne kaksitoista heimoa 190
palvovat Juudan leijonaa.
He kumartavat Veljeään.
Ja samoin kansat toisetkin,
isien harhain sitomat,
ne jotka sekovimmassaan 195
Baaleille poltti uhrinsa,
nuo kiven, puun ja metallin
ja luonnonvoimain palvojat
on isäin harhat hylänneet
ja seuraavat nyt Kristusta. 200
Siis kaikki kansat, iloitkaa!
Juudea, Rooma, Egypti,
Traakia, Persia, Skyytia!
Nyt Yksi teitä hallitsee.
Niin, ylistäkää Jeesusta, 205
te kadotetut, autuaat,
elävät, sairaat, kuolleetkin,
kun kuolema on kuolleena!
