Raamattu on vanhastaan otsikoitu sanoilla Pyhä Raamattu. Sana ’pyhä’ viittaa Raamatun alkuperään. Se on pyhä kirja, jonka Jumala on meille antanut. Se ei ole kirja kirjojen joukossa, vaan se on ainutlaatuinen, Jumalan ilmoituksen kirja.
Luterilaisuuden eräs tärkeä painotus on se, että Jumala toimii luomassaan maailmassa pääsääntöisesti ihmisten ja asioiden kautta. Niinpä hän ei ole omalla kädellään kirjoittanut Raamatun kirjoja, vaan on tehnyt sen ihmisten kautta. Raamatun kirjat ovat syntyneet eri vuosisadoilla, ne sisältävät erilaisia tekstilajeja, ne on kirjoitettu eri kielillä, niiden kirjoittajina on ollut erilaisia ihmisiä. Ja silti Raamattu on yhtenäinen kokonaisuus.
Raamattu sisältää 66 kirjaa. 39 näistä kuuluu Vanhaan testamenttiin ja 27 Uuteen testamenttiin. Vanha testamentti on kirjoitettu valtaosin heprean kielellä. Pieni osa on kirjoitettu arameaksi. Uuden testamentin alkuperäinen kieli on kreikka. Vanhan testamentin kirjat on kirjoitettu aikavälillä n. 1400–400 eKr. Uuden testamentin kirjat on kirjoitettu aikavälillä n. 40–100 jKr. Vanhimmat käsikirjoituskopiot on kirjoitettu papyrukselle. Se ei materiaalina ole hyvin kulutusta kestävää. Niinpä erityisesti Vanhan testamentin ensimmäiset käsikirjoitukset eivät ole meille säilyneet. Pitkään Vanhan testamentin varhaisin säilynyt käsikirjoitus oli 1000-luvulta jKr. 1940-luvulta lähtien on kuitenkin tehty runsaasti löytöjä, joista merkittävimpänä mainittakoon Israelissa Qumranin luoliin ajan laskumme alkuvuosikymmeninä kätketyt Vanhan testamentin käsikirjoitukset. Jo ennen näitä löytöjä Vanhan testamentin tekstiä pidettiin varsin luotettavana. Qumranin löydöt vahvistivat suuresti tuota luottamusta. Uuden testamentin käsikirjoituksista vanhimmat säilyneet katkelmat sijoittuvat puolestaan hyvin lähelle kirjoittamisajankohtaa. Papyrus numero 52 sisältää pieniä katkelmia Johanneksen evankeliumista 100-luvulta. Uuden testamentin osalta käsikirjoituksia on säilynyt eri puolilla massiivinen määrä ensimmäisiltä vuosisadoilta lähtien. Ne osoittavat hyvin vakuuttavasti, kuinka Uuden testamentin teksti on hyvin säilynyt.
Vanhan testamentin kirjat voidaan ryhmitellä hiukan eri tavoilla. Selvää kuitenkin on, että arvostetuimmassa asemassa Israelin keskuudessa oli viisi Mooseksen kirjaa. Ne kertovat maailman luomisesta, syntiinlankeemuksesta, Jumalan suunnitelmasta pelastaa maailma valitsemansa Israelin kansan välityksellä, Israelin kansan joutumisesta Egyptiin ja vapautumisesta sieltä, jumalanpalveluksen ja pyhäkön perustamisesta, Jumalan asumisesta Israelin keskellä, lain antamisesta, Israelin lankeemuksista ja 40 vuoden erämaavaelluksesta sekä lopulta luvatun maan rajoille saapumisesta. Suurena teemana kirjoissa on jumalanpalvelus, jonka välityksellä Jumala on kohdattavissa kansansa keskellä ja antaa heille lahjansa. Tämän jälkeen seuraavat historialliset kirjat (Joosua–Ester), jotka kertovat luvatun maan valloituksesta, kuninkuuden perustamisesta, temppelin rakentamisesta, profetian alkamisesta sekä lankeemuksista, jotka lopulta johtavat siihen, että Jumala hävittää Jerusalemin temppeleineen ja vie kansansa pakkosiirtoon Babyloniin. Seuraava osio ovat runolliset kirjat (Job–Korkea Veisu), joihin on koottu viisaustekstejä, runoutta, rukouksia ja lauluja. Vanha testamentti päättyy profeetallisiin kirjoihin (Jesaja–Malakia), jotka viittaavat eteenpäin tulevaan messiaaseen, Jumalan valtakunnan aikaan kaikkien maailman kansojen keskuudessa sekä maailmanajan lopun ylösnousemukseen.
Uusi testamentti kertoo kuinka Vanhan testamentin profeetalliseen sanomaan vastauksena Jumala lähetti oman Poikansa Jeesuksen ihmisenä maailmaan. Neljä evankeliumia kuvaavat Jeesuksen elämän vaiheet sekä sovituskuoleman ja uuden elämän alkavan ylösnousemuksen. Apostolien teot kertovat, miten Jeesuksen opetuslapset alkoivat levittää ilosanomaa Jeesuksen valmistamasta pelastuksesta ja perustaa seurakuntia. Tämän jälkeen seuraa 21 kirjettä, jotka on kirjoitettu pääosin opetuskirjeiksi perustettujen seurakuntien jumalanpalveluksessa luettavaksi. Uuden testamentin viimeisenä kirjana on Johanneksen ilmestys, joka ilmestyskirjallisuudelle tyypillisen kuvakielen kautta kertoo maailman tapahtumista, joiden keskellä taivaallisessa jumalanpalveluksessa hallitseva Jeesus pitää kirkostaan huolta. Johanneksen ilmestyksen lopussa kuvataan, kuinka maailmanajan lopulla luodaan uusi taivas ja uusi maa. Raamattu siis alkaa luomisesta ja päättyy kaiken langenneen ja rikkoutuneen uudeksi tekemiseen, uuteen luomakuntaan.
Luterilaisuus nosti kirkossa Raamatun keskeiseen asemaan. Raamatun päähenkilö on Kolmiyhteinen Jumala, joka on meidät luonut ja Pojassaan Jeesuksessa lunastanut sekä jakaa lunastuksen lahjat Pyhän Hengen välineissä (Raamatun sanassa, kasteessa ja ehtoollisessa). Raamattu on Jumalan antama pelastuksen kirja, joka ei vain kerro, miten pelastumme, vaan lahjoittaa pelastuksen ja synnyttää uskon, jolla otamme pelastuksen vastaan. Johanneksen evankeliumissa sanotaan: ”nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä” (Joh. 20:31). Tämän kohdan voisimme hyvällä syyllä kirjoittaa oman Raamattumme alkulehdelle.
Luterilaisuus ei ole nähnyt Raamattua ja kirkon tunnustuksia toisilleen vastakkaisina. Tunnustus kertoo, miten me ymmärrämme Raamattua. Luterilaisen kirkon tunnustuskirjoissa ei ole omaa artiklaa Raamatusta. Tunnustuskirjojen oppi siitä, että Raamattu on Jumalan sana tulee kuitenkin lukuisissa kohdissa epäsuorasti esiin. Esimerkiksi Vähässä Katekismuksessa: ”Mikä sitten on tämä Jumalan sana? Vastaus: Se minkä Herramme Jeesus Kristus lausuu Matteuksen viimeisessä luvussa” – Matt. 28:18–20 (TK 1990, s.309). ”Ja sen tähden me myös lakkaamatta kiitämme Jumalaa siitä, että te, kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niin kuin se totisesti on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte” (1. Tess. 2:13).
Kts. lisää artikkeleita Raamatusta