Kysymys: Onko oikein ja raamatullista sekä luterilaisuuden mukaista sanoa: ”Jokainen tulkitsee Raamattua oman viitekehyksensä synnyttämän esiymmärryksen kautta ja läpi”?
Kun ihminen avaa Raamatun ja alkaa sitä lukemaan, ei hän tietenkään kykene lukemaan Vanhaa ja Uutta testamenttia millään muulla tavalla, kuin omien aiempien käsitystensä ja kokemustensa valossa. Ehkä nykyajan länsimainen lukija tiedostaa, että Raamatun kirjat ovat kirjoitetut toisenlaisessa ajassa ja kulttuurissa. On siis mahdollista, että lukija osaa varautua siihen, etteivät kaikki asiat tarkoita sitä, mitä ne ensi silmäyksellä näyttävät tarkoittavan. Vastaan tulee väistämättä paljon sellaista, mitä on nykykulttuuristamme käsin vaikea ymmärtää. Tässä onkin yksi syy siihen, miksi tarvitsemme pastoreita, muita opettajia ja hyvää kristillistä kirjallisuutta selittämään Raamattua.
Raamatusta itsestään näemme, etteivät Jeesuksen opetukset eivätkä Pyhät kirjoitukset muutoinkaan olleet aina helposti ymmärrettävissä. Luukkaan evankeliumin luvussa 18 Jeesus kertoo tulevasta kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan, minkä jälkeen evankelista toteaa opetuslapsista: “Mutta he eivät ymmärtäneet tästä mitään, ja tämä puhe oli heiltä niin salattu, etteivät he käsittäneet, mitä sanottiin” (Luuk. 18:34). Opetuslapsilla oli siis omat odotuksensa Messiaan suhteen, eivätkä he osanneet sijoittaa Jeesuksen sanoja aiempiin käsityksiinsä. Hekin tarvitsivat vielä opetusta.
Kysymyksen kärki lienee kuitenkin siinä, pitäisikö jokaisen ihmisen, omista lähtökohdistaan esittämää tulkintaa, pitää yhtä pätevänä. On usein sanottu, että elämme postmodernin tulkinnan aikaa. Postmodernissa ajattelussa katsotaan, että mikä tahansa teksti tai (muu) teos voidaan ymmärtää monin eri tavoin. Väitetään, ettei oikeastaan voida pitää yhtä tulkintaa toista oikeampana.
Postmodernin ajattelun kanssa läheisessä yhteydessä on dekonstruktionismi (Foucault). Dekonstruktionismissä katsotaan, että kieli ja tulkinta on valtataistelua. Kun jokin taho on vallassa, tuo taho luo itselleen edullisia tapoja puhua ja tulkita. Sinänsä ei olisi olemassa mitään yhtä oikeaa tulkintaa, vaan se, jolla on valta, päättää itselleen suotuisan ymmärryksen ja tulkinnan. Dekonstruktio tarkoittaa purkamista. Tällaiset purkajat ajattelevat, että heidän on tarkoitus osoittaa, millä tavoin tietty tapa puhua ja tulkita alistaa joitakin ihmisiä.
Postmodernin ja sen rinnalla usein kulkevan dekonstruktivistisen tulkinnan eräs suuri ongelma on se, että tällainen tulkinta on itsensä kumoavaa. Kun sanotaan, ettei ole olemassa yhtä oikeaa tulkintaa, sanotaan kuitenkin samalla, että tämä minun tulkintani on ainoa oikea tulkinta. Sanotaan yhtä aikaa kyllä ja ei. Dekonstruktion kohdalla voidaan niin ikään huomauttaa, että kun kaikki tulkinta on vain valtapeliä eikä kyse ole totuudesta, niin silloin tekstien purkaminenkaan ei ole totuuden asialla, vaan senkin taustalla on siis omat valtapyrkimyksensä.
Kun yllä lainasin Luukkaan evankeliumin kohtaa, jossa opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesusta, niin teksti pitää sisällään sen käsityksen, että oli olemassa oikea tulkinta, jota opetuslapset eivät vielä tuolla hetkellä tavoittaneet. Kun Jeesus puhui kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan, hän tarkoitti sanoillaan aivan tiettyä asiaa. Sanat ymmärretään oikein, kun tavoitetaan se merkitys, jonka puhuja sanoille antoi. On siis olemassa vääriä tulkintoja ja oikeita. Oikea tulkinta tavoitetaan, kun selvitetään, mitä puhuja tarkoitti.
Raamatun teksteillä on, yksinkertaistaen sanottuna, kaksi puhujaa. On tekstin kirjoittanut henkilö, ja on Jumala, joka on pyhät kirjoitukset “henkäyttänyt” (2. Tim. 3:16) eli vaikuttanut niiden kirjoittamisen. Kun ajattelemme Raamatun tekstin sanomaa, voi tosiaan olla, että nykylukija ei aina heti ymmärrä, mitä alkuperäinen puhuja on tarkoittanut. Tätä ymmärtämisen hankaluutta ei kuitenkaan tule liioitella. Me nykyihmiset luemme ja ymmärrämme hyvin erilaisia aineistoja: uutisia, kirjeitä, romaaneja, runoja, tiedejulkaisuja; uusia ja vanhoja tekstejä. Jos lukijalla on erilainen näkemys jostain asiasta kuin kirjoittajalla, ei se tarkoita, etteikö teksti olisi käsitettävissä.
Raamatuntutkimuksessa saatetaan puhua “oletetusta lukijasta”. Tällä tarkoitetaan sitä, että lukija ymmärtää tekstiä sellaisen ihmisen näkökulmasta, jota varten teksti on alunpitäen kirjoitettu. Ajatus saattaa kuulostaa hankalalta, mutta on lopulta hyvin yksinkertainen. Oletetaanpa, että luen lehdestä humoristiseksi tarkoitettua pakinaa. Vaikka en pitäisi pakinaa lainkaan huvittavana, ymmärrän kuitenkin hyvin, että se on sellaiseksi tarkoitettu. Osaan asettua “oletetun lukijan” rooliin ja nähdä, mille pitäisi nauraa, vaikka itse en pitäisi juttua hauskana.
Raamatun oikeassa ymmärtämisessä on omat haasteensa. Uuden ja Vanhan testamentin keskeisen viestin tajuaminen ei kuitenkaan ole mahdotonta. Raamatun “oletetun lukijan” roolista ymmärrämme, että teksti on kirjoitettu Jumalan sanomaksi ihmisille. Jumala on meidät ihmiset luonut, ja antanut meille valmiuden ymmärtää hänen sanomaansa. Ihmiskunta on langennut syntiin, pois Luojansa yhteydestä. Me kapinoimme luonnostamme Jumalaamme vastaan. Silti meissä on vielä vaikuttamassa alkuperäinen luomishyvyys, niin ettei synti ole kokonaan pimentänyt ymmärrystämme. Raamatun sanassa vieläpä vaikuttaa Pyhä Henki, joka ohjaa lukijan Raamatun keskushenkilön Jeesuksen luo. Jeesus on Raamatun keskus ja syntisten Vapahtaja. Näin Raamattu on kirjoitettu ymmärrettäväksi. Moni ei tietenkään hyväksy Jumalan olemassaoloa. Joku taas ajattelee, että Jumala (varmaankin) on olemassa, mutta hän ei kykene kommunikoimaan meille. Vaikka ihminen ajattelisi näin, hän kuitenkin näkee, että Raamattu on kirjoitettu ymmärrettäväksi toisella tapaa.
Vaikka siis meidän oma taustamme vaikuttaa siihen, miten tekstiä ymmärrämme, pyrimme käsittämään Raamatun sanoman siten, kuin se on tarkoitettu. Yksityiskohdissa meillä riittää aina uutta opittavaa. Perusviesti on kuitenkin helppo käsittää. Voimme luottaa tässä Pyhän Hengen apuun. Vanhan testamentin profeetat sanoivat usein julistuksensa yhteydessä: “Näin sanoo Herra.” Taustalla on muinaisen maailman tapa, jossa kuningas lähetti virallisen lähettiläänsä ilmoittamaan tietyn viestin jonkun maakuntansa asukkaille. Sanokaamme vaikka, että Assyrian kuningas olisi lähettänyt tiedoksiannon. Lähettiläs luki sen ja sanoi lopuksi: “Näin sanoo Assyrian kuningas.” Kuningas lähetti selvän viestin, jonka tulkintaa ei tarvinnut jäädä arvailemaan. Raamatun perään me kirjoitamme: “Näin sanoo Herra.” Viesti on selvä. Sillä on Lähettäjän antama merkitys ja tarkoitus. Tällä ajatuksella me otamme Raamatun sanan vastaan.
