Kysymys: “Mietin Raamatun lausetta: ‘Muista Luojaasi nuoruudessasi ennen kuin joutuvat ne vuodet, joista olet sanova: Nämä eivät minua miellytä…’ (Saarnaaja 12:1) Onko jo nuoruudesta asti Luojaansa muistaneilla helpompi vanhuus? Vai tarkoittaako kohta vain sitä, että vanhana ja vaivaisena on vaikeampi löytää apua Luojalta/Jeesukselta?”
Vastaus: Kiitos kysymyksestä! Jotta ymmärtäisimme, mitä Saarnaaja 12:1 merkitsee, kohta täytyy lukea asiayhteydessään, joka alkaa jakeesta 11:7 ja loppuu jakeeseen 12:8.
7 Suloinen on valo, ja silmille tekee hyvää nähdä aurinkoa.
8 Niin, jos ihminen elää vuosia paljonkin, iloitkoon hän niistä kaikista,
mutta muistakoon pimeitä päiviä, sillä niitä tulee paljon.
Kaikki, mikä tulee, on turhuutta [tai: “katoavaisuutta”].9 Iloitse, nuorukainen, nuoruudessasi,
ja sydämesi ilahuttakoon sinua nuoruusikäsi päivinä.
Vaella sydämesi teitä
ja silmiesi halun mukaan;
mutta tiedä: Jumala tuo sinut tuomiolle kaikesta tästä.10 Karkoita suru sydämestäsi
ja torju kärsimys ruumiistasi [kirjaimellisesti “lihastasi”],
sillä nuoruus ja aamurusko ovat turhuutta [tai: “katoavaisuutta”].
1 Ja muista Luojaasi nuoruudessasi,
ennen kuin pahat päivät tulevat
ja joutuvat ne vuodet, joista olet sanova:”Nämä eivät minua miellytä”;
2 ennen kuin pimenee aurinko, päivänvalo, kuu ja tähdet,
ja pilvet palajavat sateen jälkeenkin –3 jolloin huoneen vartijat vapisevat
ja voiman miehet käyvät koukkuisiksi
ja jauhajanaiset ovat joutilaina, kun ovat menneet vähiin,
ja akkunoista-kurkistelijat jäävät pimeään,4 ja kadulle vievät ovet sulkeutuvat
ja myllyn ääni heikkenee
ja noustaan linnun lauluun
ja kaikki laulun tyttäret hiljentyvät;5 myös peljätään mäkiä,
ja tiellä on kauhuja,
ja mantelipuu kukkii,
ja heinäsirkka kulkee kankeasti,
ja kapriisinnuppu on tehoton;
sillä ihminen menee iankaikkiseen majaansa,
ja valittajat kiertelevät kaduilla –6 ennenkuin hopealanka katkeaa
ja kultamalja särkyy
ja vesiastia rikkoutuu lähteellä
ja ammennuspyörä särkyneenä putoaa kaivoon.7 Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin,
ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.8 Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja; kaikki on turhuutta
[tai: “Katoavaisuuksien katoavaisuus! sanoi saarnaaja. Kaikki on katoavaisuutta.”]! (Saarn. 11:7–12:8)
Saarnaajan kirja tarkastelee ihmiselämän katoavaisuutta, mikä tiivistyy katkelman loppujakeeseen 12:8, joka toistaa sanasta sanaan kirjan avausjakeen 1:2: “Katoavaisuuksien katoavaisuus! sanoi saarnaaja. Kaikki on katoavaisuutta.” Kirkkoraamatut 1933 ja -92 puhuvat “turhuudesta”, mutta heprean sanan hevel perusmerkitys on “kevyt henkäys”, jota sanan äänneasukin muistuttaa. Syntiinlankeemuksen jälkeen mikään maailmassa ei ole pysyvää, vaan kaikki on kirouksen ja katoavaisuuden alaista, kevyttä henkäystä, ohikiitävää. Muistuttamalla kaiken ajallisen katoavaisuudesta Saarnaajan kirja ohjaa meitä kahteen suuntaan: ensiksi kärsimään osamme maailmassa, näkemään vaivaa työssä, jonka tulos ei ole pysyvää, ja ottamaan katoavaisen elämämme vähäiset hengähdyshetket Jumalalta. “Ei ole ihmisellä muuta onnea kuin syödä ja juoda ja antaa sielunsa nauttia hyvää vaivannäkönsä ohessa; mutta minä tulin näkemään, että sekin tulee Jumalan kädestä.” (Saarn. 2:24) Toiseksi Saarnaajan opetus kaiken ohikiitävyydestä “auringon alla” ajaa etsimään turvaa taivaan Jumalasta, joka on ikuinen ja pysyvä. “Loppusana kaikesta, mitä on kuultu, on tämä: Pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä, sillä niin tulee jokaisen ihmisen tehdä. Sillä Jumala tuo kaikki teot tuomiolle, joka kohtaa kaikkea salassa olevaa, olkoon se hyvää tai pahaa.” (Saarn. 12:13–14)
Saarn. 11:7–12:8 katsoo tätä taustaa vasten nuoruutta ja vanhuutta. Saarn. 11:7–12:1 kehottaa ihmistä elämään täysin rinnoin ja nuorta iloitsemaan terveydestään ja voimastaan, mutta muistuttaa, että kaikki on katoavaista. Siksi nuoren tulee täyttä elämää eläessäänkin “muistaa Luojaansa” (12:1), joka “tuo hänet kaikesta tuomiolle” (11:9), jopa “siitä, mikä on salassa” (12:14). Täyden elämän etsiminen ei saisi johtaa unohtamaan Jumalaa, sillä nuoruus katoaa, vaihtuu vanhuteen ja päättyy aina lopulta kuolemaan, jonka jälkeen Jumala tuomitsee jokaisen tekojensa mukaan. Saarnaaja siirtyykin nuoruuden kuvauksesta kuvaamaan vanhuutta värikkäin allegorioin. Seuraan selityksessäni Karl Keilin ja Franz Delitzschin kommentaaria.
“Ja joutuvat ne vuodet, joista olet sanova: ‘Nämä eivät minua miellytä’” (12:1)
Nuori kohtaa aikanaan vanhuuden vaivojen sävyttämät vuodet, ja siksi hän ei saa unohtaa Jumalaa, Tuomaria, nuorudessaankaan.
“Ennen kuin pimenee aurinko, päivänvalo, kuu ja tähdet, ja pilvet palajavat sateen jälkeenkin” (12:2)
“Aurinko ja päivänvalo” tarkoittavat elämän henkäystä (ruaḥ ḥajjiim tai nišmath ḥajjiim), jolla Jumala tekee ihmisestä elävän olennon (“sielun”, 1. Moos. 2:7). Raamattu vertaa nimittäin elämän henkäystä “Herran lamppuun” (Sananl. 20:27) ja “valoon, joka ihmisessä on” (Matt. 6:23). Kun Jumala ottaa elämän henkäyksen pois, ihminen kuolee (Saarn. 12:7; Ps. 104:29). “Kuu” tarkoittaa ihmisen sielua (nefeš), joka elää elämän henkäyksen vaikutuksesta ja elävöittää hänen ruumiinsa, ja “tähdet” todennäköisesti ihmisen viittä aistia. Nämä kaikki pimenevät ihmisen kuollessa. Pyhällä maalla sadekausi osuu koleaan talveen. Siksi pilvinen päivä on Raamatussa onnettomuuden päivää (Jooel 2:2; Sef. 1:15). Vitsausta kuvataan rankkasateeksi (Hes. 13:13, 38:22). “Pilvet palaavat sateen jälkeenkin” tarkoittaa siis, että kun koleassa vanhuudessa yksi vaiva – “sade” – väistyy, toinen kohta jo seuraa.
“Jolloin huoneen vartijat vapisevat ja voiman miehet käyvät koukkuisiksi ja jauhajanaiset ovat joutilaina, kun ovat menneet vähiin, ja akkunoista-kurkistelijat jäävät pimeään.” (12:3)
“Huone” tarkoittaa ruumista sielun ja elämän henkäyksen asuinsijana. “Huoneen vartijat” ovat kädet ja käsivarret, jotka ovat nuorella miehellä suojelleet ruumista vaaroilta mutta vanhuksella käyvät “vapiseviksi”. “Voiman miehet” ovat jalat, joissa miehen voiman ajateltiin asuvan (Ps. 147:10; Laul.l. 5:15). Ne käyvät vanhuksella “koukkuisiksi”. “Jauhajanaiset” ovat hampaat. Ne ovat “joutilaita”, koska käyvät vanhuksella “vähiin”. “Akkunoista kurkistelijat” ovat silmämunat silmäkuopissa, jotka “pimentyvät” näön heiketessä.
“Ja kadulle vievät ovet sulkeutuvat ja myllyn ääni heikkenee ja noustaan linnun lauluun ja kaikki laulun tyttäret hiljentyvät.” (12:4)
“Kadulle vievät ovet” ovat alkutekstin mukaan “kadulle vievät kaksoisovet”, mikä tarkoittaa leukoja (Job. 41:5). Vanhuksen leuat “sulkeutuvat”, koska “myllyn ääni heikkenee” eli hampaiden harventuessa hän ei pysty enää pureskelemaan ruokaansa äänekkäästi vaan joutuu syömään sen imeskellen. “Hän nousee linnun lauluun” kuvaa sitä, että aistien ja kognitiivisten toimintojen heiketessä vanhus käy säikyksi. “Laulun tyttäret” tarkoittaa säveliä. “Kaikki laulun tyttäret hiljentyvät” tarkoittaa, että heikkenevä vanhus ei enää löydä nautintoa äänekkäästä musiikista, kuten vanha Barsillai sanoi: “Tahi kuuluisiko minusta enää miltään laulajain ja laulajattarien laulu?” (2. Sam. 19:35)
“Myös peljätään mäkiä, ja tiellä on kauhuja, ja mantelipuu kukkii, ja heinäsirkka kulkee kankeasti, ja kapriisinnuppu on tehoton; sillä ihminen menee iankaikkiseen majaansa, ja valittajat kiertelevät kaduilla.” (Saarn. 12:5)
“Myös pelätään mäkiä, ja tiellä on kauhuja” jatkaa edellisen jakeen kuvausta vanhuksen käymisestä pelokkaaksi. Tavallinen mäki käy ylivoimaiseksi esteeksi, eikä vanhus uskalla enää liikkua. “Mantelipuu kukkii” viittaa vanhuksen valkoisiksi käyviin hiuksiin, koska mantelipuun kukinnot ovat valkoiset. “Heinäsirkka kulkee kankeasti” kuvaa vanhuksen kankeaksi käyvää liikettä nivelten, erityisesti lantion jäykistyessä iän myötä. “Kapriisinnuppu on tehoton” viittaa vanhuksen heikkenevään ruokahaluun, koska kapriksen nuppua käytettiin herättämään ruokahalua. “Ihminen menee iankaikkiseen majaansa” tarkoittaa kuolemaa ja hautaamista, sillä “iankaikkinen maja” tarkoittaa tässä yhteydessä hautaa. “Valittajat kiertelevät kaduilla” kuvaa hautajaisiin palkattavaa ammattivalittajien joukkoa norkoilemassa kylällä odottaen vanhuksen kuolemaa, että he pääsisivät töihinsä.
“Ennen kuin hopealanka katkeaa ja kultamalja särkyy ja vesiastia rikkoutuu lähteellä ja ammennuspyörä särkyneenä putoaa kaivoon.” (Saarn. 12:6)
“Hopealanka” tarkoittaa selkärankaa ihmisen elämänlankana, joka kannattelee “kultamaljaa” eli päätä. “Hopeamaljan katkeaminen” ja “kultamaljan särkyminen” tarkoittaa selkärangan ja pään voimien pettämistä kuolemassa. “Vesiastian rikkoutuminen” ja “särkyneen ammennuspyörän putoaminen kaivoon” on kuvina otettu syvästä kaivosta, josta ammennettin vettä vinssillä nostettavalla astialla. Ammennuspyörän edestakainen liike kuvaa hengitystä, joka vanhuksella heikkenee, käy katkonaiseksi ja lopulta lakkaa. “Vesiastia rikkoutuu lähteelle ja ammennuspyörä särkyneenä putoaa kaivoon” tarkoittaa, että vanhuksen hengitys päättyy kuolonkorinaan.
“Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.” (Saarn. 12:7)
Ihminen, joka alussa luotiin maan tomusta (1. Moos. 2:7), kuolee ja tulee tomuksi jälleen (1. Moos. 3:19), kun Jumala vetää elämän hengen pois. “Katoavaisuuksien katoavaisuus! sanoi saarnaaja. Kaikki on katoavaisuutta.” (Saarn. 12:8)
Palaamme kysyjän kysymykseen: “‘Muista Luojaasi nuoruudessasi ennen kuin joutuvat ne vuodet, joista olet sanova: Nämä eivät minua miellytä…’ (Saarnaaja 12:1) Onko jo nuoruudesta asti Luojaansa muistaneilla helpompi vanhuus? Vai vain sitä, että vanhana ja vaivaisena on vaikeampi löytää apua Luojalta/Jeesukselta?” Saarnaaja 12:1 ei tarkoita kumpaakaan. Jae sanoo, että koska nuorenkin täytyy kerran kuolla, hän ei saa nuoruuden voimassaankaan unohtaa Luojaansa. Vain se, joka pelkää Luojaa ja Tuomaria, kestää kerran tuomiolla (Saarn. 12:13–14). Saarnaajan saarnan kaiken katoavaisuudesta ja viimeisestä tuomiosta on määrä ajaa meitä panemaan toivomme syntien anteeksiantamiseen, ruumiin ylösnousemiseen ja iankaikkiseen elämään, jotka ovat alkaneet veljemme Jeesuksen Kristuksen, Luojan ja Tuomarin voitolla synnistä, kuolemasta ja katoavaisuudesta. “Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.” (1. Joh. 5:20)
Lähteet
https://www.studylight.org/commentaries/eng/kdo/ecclesiastes-11.html
https://www.studylight.org/commentaries/eng/kdo/ecclesiastes-12.html
