Kysymys: Voiko ehtoollisen antaa ja saada niin, että ehtoollisaineilla – leivällä ja viinillä – ainoastaan kosketetaan suuta, vaikka vain huulia? Jos kyseessä on kuoleva ihminen, jonka sairaus on edennyt pitkälle ja joka ei enää voi syödä eikä juoda eikä niellä mitään. Onko tällä tavoin nautittu ehtoollinen oikea ja pätevä? Vai onko edellä mainitussa tilanteessa esimerkiksi öljyllävoitelu eli sairaanvoitelu parempi?
Vastaus: Kristityt ovat perinteisesti ajatelleet, että ehtoollinen kuuluu olennaisena osana sairaan ja varsinkin kuolevan hengelliseen hoitamiseen. Syy tähän oli se, että kristityn on hyödyllistä yhdistyä ennen kuolemaansa Kristukseen, Hänen kuolemaansa ja ylösnousemiseensa. Näin hän voi turvallisesti kohdata vihollisista viimeisen eli kuoleman. Ehtoollinen julistaa Herran kuolemaa ja siten voittoa kaikista tuhovoimista (1. Kor. 11:26).
Nikean kirkolliskokouksen (v. 325) päätöksissä opetetaan: “Jos joku kuolee, häneltä ei tule kieltää viimeistä, välttämätöntä matkaravintoa, ehtoollista. Siinä kuoleva yhdistyy Kristuksen kuoleman”. Kirkolliskokous puhuu välttämättömästä matkaravinnosta (latinaksi viaticum), kun kristitty on lähdössä viimeiselle matkalleen. Kristuksen kanssa on turvallista ylittää viimeinen raja. Ehtoollinen on anteeksiantamuksen ateria, joka vahvistaa ihmisen uskoa.
Usein sairaat ja kuolevat saattavat olla huonokuntoisia; nieleminen voi olla vaikeaa eikä ajatus enää kulje. Kuinka huonokuntoiselle ihmiselle ehtoollisen voi antaa? Vähimmäisvaatimuksena on se, että ihminen on tajuissaan, ei siis tiedottomana, unessa, tajuttomana, koomassa tms. Tällöin voidaan vain rukoilla henkilön puolesta ja esimerkiksi laulaa virsiä. Asetussanat tulee voida kuulla ja jollakin tasolla myös ymmärtää. Tämä toki on suhteellista.
Ehtoollisen vastaanottajalta ei sen sijaan voi vaatia kykyä esim. sulattaa tai niellä ehtoollisaineita. Riittää, että voi avata suunsa ja ottaa vastaan leipä ja viini. Ihminen voi siis ottaa vaikkapa vain pienenpienen palan ehtoollisleipää, joka itsestään sulaa hänen suussaan ja vähäisen pisaran viiniä. Silloinkin ne ovat hänelle Kristuksen tosi ruumis ja tosi veri. Koko Kristus “asuu” pienimmässäkin määrässä Hänen ruumistaan ja vertaan.
Kirkon alkuajoista lähtien on myös ajateltu, että koko Kristus on läsnä pelkästään toisessa ehtoollisaineessa, siis joko leivässä tai viinissä. Näin ollen riittää poikkeustilanteessa pelkän leivän tai pelkän viinin nauttiminen siihen, että ehtoollisen vastaanottaja saa koko Kristuksen. Toki ehtoollinen tulee jakaa molemmissa muodoissaan aina kuin se suinkin on mahdollista. Poikkeuksista ei tule tehdä sääntöä.
Pienenpienen viinitipan tai leivän nauttiminen ei ole ehtoollisen vertauskuvallista vaan todellista nauttimista. Ei myöskään se, että ehtoollisaineissa kosketetaan huonokuntoisen ihmisen suuta. Kyseessä on siinäkin tapauksessa aivan täysi ehtoollinen ja Kristuksen vastaanottaminen.
Raamatullisesta tätä voi perustella Jesajan kutsumusnäyllä. Jesaja sai nähdä Jumalan valtaistuimen ja hänet valtasi kauhu, ja hän sanoi: “’Voi minua, mina hukun! Minulla on saastaiset huulet ja saastaiset huulet on kansalla, jonka keskellä elän, ja nyt minun silmäni ovat nähneet Kuninkaan, Herran Sebaotin’. Silloin yksi serafeista lensi luokseni kädessään hehkuva hiili, jonka hän oli ottanut pihdeillä uhrialttarilta. Hän kosketti sillä minun huuliani ja sanoi: ‘Katso, tämä on koskenut huuliasi, sinun syyllisyytesi on poissa ja syntisi sovitettu’” (Jes. 6:5-7).
Ehtoollisessakin otetaan Jumalan uhrialttarilta, Golgatalta, puhdistava aine. Se tuodaan syntisen ihmisen huulille ja niin hän tulee puhtaaksi. Aine, viini ja leipä julistavat meille samaa kuin Jesajan saama hiili: “Katso, tämä on koskenut huuliasi, sinun syyllisyytesi on poissa ja syntisi sovitettu”. Ei tarvita kuin se, että aine koskettaa huulia.
Ehtoollista ja öljyllävoitelua ei tule asettaa toistensa vaihtoehdoiksi. Ehtoollinen on sakramentti, kun sen sijaan öljyllävoitelu (sairaanvoitelu) ei ole. Vain ehtoollisen sisältyy lupaus Jumalan armon saamisesta ja Kristuksen todellisesta läsnäolosta. Ehtoollinen tulee siis asettaa etusijalle.
Sairaan ehtoollista on Jaakobin kirjeen ohjeiden (5:13-16) mukaan jaettu kirkon alkuajoista alkaen. Sairaiden voitelun tiedetään jatkuneen 600-luvulle lähtien. Se on edelleen sakramentti roomalaiskatolisessa ja ortodoksisessa kirkossa. Myös luterilaisessa kirkossa sitä pidetään hyödyllisenä ja suositeltavana toimituksena. Sitä voi pyytää aina sairastaessa. Luterilaisessa perinteessä se ei kuitenkaan kuulu kuolemaan valmistautumiseen.
Ks. lisää aiheesta täältä.
