Hippon piispa Aurelius Augustinuksen (354–430) Saarnat Johanneksen evankeliumista (Tractatus In Joannis Evangelium, yhteensä 124 kappaletta) on hyvin merkittävä saarnakokoelma, joka edustaa kirkkoisän kypsää ajattelua ja on vaikuttanut valtavasti teologiaan etenkin lännen kirkossa. Käännetty saarna on erityisen tärkeä luterilaisille, koska se sisältää kirkkoisän kauniin kiteytyksen: ”Sana liittyy aineeseen, ja syntyy sakramentti” (Accedit verbum ad elementum et fit Sacramentum). Tämä lause on vaikuttanut paljon Lutherin sakramenttiteologiaan, ja oikeauskoinen kirkko sitoutuu siihen Tunnustuskirjoissa (Schmalkaldenin opinkohdat, 3. osa, V Kaste; Iso katekismus, IV Kaste, 18; V Ehtoollinen, 10). Suluissa mainitussa Schmalkaldenin opinkohtien kohdassa Luther perustelee Augustinuksen lausetta Ef. 5:26:lla, jossa apostoli Paavali sanoo kasteen olevan ”vesipesu sanassa”. Kasteessa on siis kaksi asiaa, vesi ja sana, kuten Augustinus tiivistää. Kirkkoisä piti itsekin Ef. 5:26:ta raamattuperusteenaan, mikä tulee ilmi saarnan viimeisessä kappaleessa.
Saarnassa kirkkoisä kutsuu sakramenttia ikään kuin näkyväksi sanaksi (verbum visibile), minkä Tunnustus myös omaksuu (Augsburgin tunnustuksen puolustus, XIII, 5). Heti perään Augustinus sanoo, että kaste saa sydämen puhdistavan voimansa Jumalan sanasta, ”ei siksi, että sana lausutaan, vaan siksi, että sana uskotaan” (non quia dicitur sed quia creditur). Tätä lausetta luterilaiset usein lainasivat ja lainaavat vastustaessaan keskiaikaista ja roomalaiskatolista oppia, jonka mukaan sakramentit vaikuttavat tehtyinä tekoina, ilman niiden käyttäjässä ilmenevää hyvää mielenliikettä (ex opere operato, sine bono motu utentis). Sakramenttien pätevyys ja voima ei kylläkään riipu siitä, uskooko vastaanottaja vai ei. Sakramentti on sakramentti Jumalan sanan voimasta ja sisältää Jumalan pelastavan voiman jokaista käyttäjää varten. Mutta sakramentti ei saa vastaanottajassa aikaan pelastusta, ellei vastaanottaja anna sakramentin vaikuttaa hänessä uskoa. Kaste ei siis pelasta ”siksi, että sana lausutaan, vaan siksi, että sana uskotaan.” Tämä Augustinuksen lause uskonpuhdistajilla on mielessään, kun he sanovat Augustinuksen opettaneen, että usko sakramenttiin vanhurskauttaa, ei sakramentti (Augsburgin tunnustuksen puolustus, XIII, 23). Taustalla on myös Augustinuksen erottelu hänen donatolais-vastaisista kirjoituksistaan, erityisesti teoksesta Seitsemän kirjaa kasteesta donatolaisia vastaan, missä kirkkoisä tekee eron yhtäältä itse sakramentin ja toisaalta sakramentin vaikutuksen (effectus) tai käytön (usus) välillä (Seitsemän kirjaa kasteesta donatolaisia vastaan, kirja VI, luku I, 1; Jacques-Paul Migne, Patrologia Latina, XLIII, 197). Jokaisella, joka on kastettu vedellä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, on oikea sakramentti, mutta jos hän on harhaoppinen tai teeskentelijä, hän ei pelastu, koska häneltä puuttuu rakkauden kautta vaikuttava usko, jolla sakramentin vaikutus omistetaan.
Luterilaiset ottavat etäisyyttä tämän saarnan lopussa ilmenevään Augustinuksen ajatukseen, että pikkulapsilla ei olisi vielä omaa uskoa. Päinvastoin uskomme, opetamme ja tunnustamme, että Jumala Pyhä Henki kykenee vaikuttamaan uskon Jumalan sanan kautta myös pikkulapsessa ja että pikkulapsikin pelastuu oman uskonsa kautta eikä vieraalla uskolla. ”Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niin kuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle.” (Mark. 10:15) ”Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen.” (Hepr. 11:6) Raamatullinen esimerkki pikkuvauvan uskosta on Johannes Kastaja, joka täyttyi Pyhällä Hengellä jo äitinsä kohdussa kuullessaan neitsyt Marian rauhan tervehdyksen (Luuk. 1:15, 41, 44).
Käännöksen pohjatekstinä on Jacques-Paul Migne, Patrologia Latina, XXXV, 1839–1840.
”Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. Hän leikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän. Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät.” (Joh. 15:1–3, Kirkkoraamattu 1992)
Mitä siis tarkoittaa: ”Minä olen tosi viinipuu?” Ei kai Hän lisännyt ”tosi” viitaten siihen viinipuuhun, josta vertaus on otettu? Häntä nimittäin sanotaan viinipuuksi kuvaannollisessa merkityksessä, ei kirjaimellisessa. Samalla tavalla Häntä sanotaan lampaaksi, karitsaksi, leijonaksi, kallioksi, kulmakiveksi ja muuksi vastaavaksi, ja näistäkin puhuttaessa ”tosia” ovat itse asiassa nuo kuvaannolliset asiat, eivät kirjaimelliset asiat. Mutta sanoessaan: ”Minä olen tosi viinipuu” Hän asettaa itsensä vastakkain sen viinipuun kanssa, josta Hän sanoo: ”Kuinka olet muuttunut katkeruudeksi, sinä vieras viinipuu?” (Jer. 2:21) Sillä kuinka se viinipuu voisi olla ”tosi”, jonka odotettiin tuottavan rypäleitä mutta joka tuottikin okaita (Jes. 5:4)?
Kun Hän nyt oli puhunut Isästä viinitarhurina, joka leikkaa pois hedelmättömät oksat ja puhdistaa hedelmää tuottavat, jotta ne tuottaisivat entistä enemmän hedelmää, Hän heti perään osoittaa olevansa itsekin oksien puhdistaja sanoen: ”Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.” Katso, Hän itsekin on oksien puhdistaja, mikä on viinitarhurin eikä viinipuun tehtävä, ja Hän on tehnyt oksistaan työmiehiään. Ja vaikka työmiehet eivät annakaan kasvua, he kuitenkin antavat jonkinlaista apua, mutta eivät omasta voimastaan, ”sillä ilman minua te voi mitään tehdä” (Joh. 15:5), Hän sanoo. Kuule, kuinka he itsekin tunnustavat: ”Mikä Apollos sitten on? Ja mikä Paavali on? Palvelijoita, joiden kautta te olette tulleet uskoviksi, palvelijoita sen kykynsä mukaan, minkä Herra on heille kullekin antanut. Minä istutin, Apollos kasteli” (1. Kor. 3:5–6), ”sen kykynsä mukaan, minkä Herra on heille kullekin antanut”, ei siis omasta voimastaan. Mutta sen, mikä seuraa: ”Jumala antaa kasvun” (1. Kor. 3:6), sitä Hän ei tee heidän kauttaan vaan itsensä kautta. Kasvun antaminen ylittää ihmisen nöyrät voimat, se ylittää enkelien ylevät voimat eikä kuulu kenellekään muulle kuin yksin viinitarhurille, Kolminaisuudelle.
”Te olette jo puhtaat”, nimittäin yhtä aikaa sekä puhtaita että vielä puhdistettavia. Eiväthän he voisi kantaa hedelmää, elleivät olisi jo puhtaita, ja kuitenkin viinitarhuri puhdistaa jokaisen hedelmää tuottavan oksan, jotta se tuottaisi entistä enemmän hedelmää. Se tuottaa hedelmää, koska on puhdas, ja jotta se tuottaisi entistä enemmän, sitä puhdistetaan yhä. Sillä kuka on tässä elämässä niin puhdas, ettei häntä tarvitsisi puhdistaa yhä enemmän ja enemmän? Sillä ”jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” (1. Joh. 1:8–9) Puhdistakoon Hän siis puhtaita eli hedelmää tuottavia yhä lisää, jotta he olisivat sitä hedelmällisempiä, mitä puhtaampia ovat.
”Tämä on se uskon sana, jota me saarnaamme”, apostoli sanoo. ”Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.” (Room. 10:8–10) Sen takia Apostolien teoissa luetaan: ”Hän puhdisti heidän sydämensä uskolla.” (15:9) Ja autuas Pietari sanoo kirjeessään: ”Samoin teidät pelastaa kaste, joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä.” (1. Piet. 3:21) ”Tämä on se uskon sana, jota me saarnaamme” ja jolla epäilemättä kastekin pyhitetään, niin että se kykenee puhdistamaan.
Kristus, joka on meidän kanssamme viinipuu ja Isän kanssa viinitarhuri, ”rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä sen edestä.” Lue apostolia ja huomaa, miten hän jatkaa! Hän sanoo: ”pyhittääkseen sen, puhdistaen sen vesipesulla sanassa.” (Ef. 5:25–26) Puhdistumista ei siis voisi mitenkään panna virtaavan ja käsistä valuvan aineen ansioksi, ellei lisättäisi: ”sanassa”. Tällä uskon sanalla on niin suuri voima Jumalan seurakunnassa, että se uskovan, tarjoavan, siunaavan ja koskettavan kautta puhdistaa jopa niin pienen lapsen, että sillä ei vielä ole voimaa sydämellä uskoa vanhurskaudeksi ja suulla tunnustaa pelastukseksi. Kaikki tämä tapahtuu sanan kautta, josta Herra sanoo: ”Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.”
Johdanto ja käännös Juuso Mäkinen
