Mooseksen kirjoissa puhutaan Selofhadin tyttäristä, jotka tulivat pyytämään tyttärille oikeutta periä maata. Mitä tässä tapauksessa on takana, ja miten näiden tyttärien pyyntöön pitäisi suhtautua? Olivatko he naisasianaisia?
4.Moos. 27:1-11:
1 Niin astuivat esiin Selofhadin tyttäret—Selofhadin, Heeferin pojan, Gileadin pojan, Maakirin pojan, Manassen pojan, tyttäret—jotka olivat Manassen, Joosefin pojan, suvuista ja joiden nimet olivat Mahla, Nooga, Hogla, Milka ja Tirsa,
2 ja he asettuivat Mooseksen ja pappi Eleasarin ja päämiesten ja kaiken kansan eteen ilmestysmajan ovelle ja sanoivat:
3 “Meidän isämme kuoli erämaassa, mutta hän ei ollut siinä joukossa, joka kävi kapinoimaan Herraa vastaan, Koorahin joukossa, vaan hän kuoli oman syntinsä tähden, eikä hänellä ollut poikia.
4 Miksi häviäisi nyt meidän isämme nimi hänen sukunsa keskuudesta sentähden, että hänellä ei ollut poikaa? Anna meille perintöosuus isämme veljien keskuudessa.”
5 Ja Mooses saattoi heidän asiansa Herran eteen.
6 Ja Herra puhui Moosekselle sanoen:
7 “Selofhadin tyttäret puhuvat oikein. Anna heille perintöosuus heidän isänsä veljien keskuudessa ja siirrä heidän isänsä perintöosa heille.
8 Ja puhu israelilaisille sanoen: Jos joku kuolee pojatonna, niin siirtäkää hänen perintöosansa hänen tyttärellensä.
9 Mutta jos hänellä ei ole tytärtä, niin antakaa hänen perintöosansa hänen veljillensä.
10 Mutta jos hänellä ei ole veljiä, niin antakaa hänen perintöosansa hänen isänsä veljille.
11 Mutta jos hänen isällänsä ei ole veljiä, niin antakaa hänen perintöosansa sille hänen veriheimolaisellensa, joka hänen suvussansa on häntä lähin; tämä ottakoon sen haltuunsa. Ja tämä olkoon oikeussäädöksenä israelilaisilla, niinkuin Herra on Moosekselle käskyn antanut.”
Israelin kansa oli erämaavaelluksella ja oli jo saapumassa Jordanille. Yksi sukupolvi oli jo ehtinyt kuolla 40 vuoden vaelluksen aikana. Jumala käski Moosesta ja pappi Eleasaria laskemaan suvuittain Israelin asekuntoiset miehet. Tämän mukaan jaettaisiin maa heimojen ja sukujen kesken pysyväksi perintömaaksi. Tuon maan oli määrä pysyä suvulla sukupolvesta toiseen, ikuisena omaisuutena. Ihanteena oli, että kukin saisi istua oman viiniköynnöksensä ja viikunapuunsa alla (1. Kun. 5:5; Miika 4:4).
Oli suuri onnettomuus, jos perintömaa joutui jonkin toisen suvun haltuun. Silloin suku joutui heitteille ja juurettomaksi. Se oli suuri häpeä, joka koetettiin kaikin tavoin välttää. Siksi oli myös laadittu laki, jonka mukaan toisen omaisuudeksi joutunut maa piti palauttaa suvun haltuun riemuvuonna, jota vietettiin joka viideskymmenes vuosi (3. Moos. 25:13, 28; 27:24).
Yleensä maatila siirtyi isältä pojille, joiden velvollisuus oli jatkaa tilan pitämistä. Selofhad ehti kuolla erämaavaelluksen aikana, eikä hänellä ollut ainuttakaan poikaa, vaan ainoastaan viisi tytärtä: Mahla, Noa (Nooga), Hogla, Milka ja Tirsa. Jotakin heistä kertoivat jo isän antamat nimet, jotka suomeksi kuuluisivat: ”Sairaus”, ”Liike”, ”Peltopyy”, ”Kuningatar” ja ”Miellyttävyys”. Ilmeisesti vanhin oli ollut vauvana sairaalloinen, seuraava liikkunut paljon jo äitinsä kohdussa, ja muut olivat kauniita, yleviä ja mukavia tyttöjä. Näin isä ainakin toivoi. Mitään pahaa ei Raamatun kirjoittajalla ole heistä sanottavaa.
Tyttäret tulivat rohkeasti Mooseksen, ylipappi Eleasarin, päälliköiden ja kansan eteen. Heillä oli tärkeää sanottavaa ja kysyttävää, sillä nyt oli kyseessä koko suvun tulevaisuus. Eivät he ajatelleet vain omaa valtaansa tai omaisuuttaan, vaan tulevien sukupolvien elämää Luvatussa maassa. Eiväthän he voisi olla suku, jolla ei olisi lainkaan omaa maata, kun kaikilla muilla oli. Maan myötä he olisivat tasaveroisia muiden rinnalla. Oli siis kysymys oikeudenmukaisuudesta.
Selofhadin tyttäret tiesivät kyllä paikkansa. He tulivat ”pyhäkköteltan ovelle” (4. Moos. 27:2), eivät suinkaan teltan sisään, jonne pääsy oli vain papeilla. Eivät he halunneet tavoitella mitään sellaista, joka ei kuulunut heille ja johon heillä ei ollut lupaa.
He toivoivat nyt ennen muuta isänsä nimen säilymistä: ”Pitäisikö isämme nimen kadota hänen sukunsa keskuudesta vain sen vuoksi, ettei häneltä jäänyt poikaa? Anna myös meille oma osuutemme maasta, samalla kun annat isämme veljille heidän osuutensa” (4. Moos. 27:4). Perintömaan mukana säilyi myös suvun kantaisän muisto. Pyyntö tyttärien perintöoikeudesta oli kaikin puolin kohtuullinen.
Mooses ei halunnut päättää asiaa oman järkensä varassa, vaan vei asian Jumalan ratkaistavaksi. Hän saikin Herralta selvän ohjeen: ”Jos mies kuolee jättämättä jälkeensä poikaa, antakaa hänen omaisuutensa perinnöksi hänen tyttärilleen” (4. Moos. 27:8). Tästä Jumalan määräyksestä tuli siitä lähtien sitova laki Israelin kansalle. Tyttäretkin saivat periä maata – tosin vain siinä tapauksessa, että perheeseen ei syntynyt poikalapsia.
Selofhadin tyttäret olivat näin tärkeässä roolissa, kun lakia täydennettiin oikeudenmukaisemmaksi. Voi sanoa, että he olivat Jumalan työtovereita, joiden kautta tämä Jumalan tahto toteutui kansan keskuudessa. Vaikka oli kyse myös heidän omista oikeuksistaan, tuli tämä laki jatkossa hyödyttämään tuhansia ja tuhansia ihmisiä. Ei vain tyttäriä vaan myös heidän poikiaan, ja poikien puuttuessa tyttärien tyttäriä.
Tärkeintä oli, että Jumalan säätämä järjestys toteutui näin Luvatussa maassa. Maatilat pysyivät suvun hallussa, eivätkä vaihtaneet omistajaansa. Tämä tuo turvallisuutta, pysyvyyttä ja rauhaa maahan ja esti kaikenlaista keinottelua. Jumala on järjestyksen Jumala.
Myöhemmin tätä lakia täydennettiin vielä niin, että maata perineen tyttären piti mennä naimisiin omaan heimoonsa kuuluvan miehen kanssa. Näin ei perintömaa joutuisi toiseen heimoon kuuluvien omaisuudeksi, vaan kunkin heimon aluekin olisi pysyvä ja koskematon (4. Moos. 31).
Selofhadin tyttäriä ei varmasti ohjannut ajatus naisten tasa-arvosta vaan ylipäätään oikeudenmukaisuudesta. Heille isän nimen kunnia oli tärkeä ja vaalittava asia. He kantoivat huolta myös omista lapsistaan ja heidän tulevaisuudestaan. Samalla he kunnioittivat myös esivaltaa alistamalla ehdotuksensa kansan johtajille ja viime kädessä Jumalalle. He eivät ottaneet oikeutta omiin käsiinsä, vaan jäivät pyyntöineen toisten armoille.
Uudistuksen toteutumiseksi tarvittiin oikeudentuntoa ja päättäväistä toimintaa. Sitä Selofhadin tyttäriltä onneksi löytyi.
