Septuaginta

18.11.2026 • Ydinkohdat / S

Johdanto

Yksinkertaistaen Septuagintalla tarkoitetaan juutalaisten kirjoitusten kreikankielisiä käännöksiä. Nämä käännökset olivat yleisessä käytössä Jeesuksen aikana erityisesti kreikankielisten juutalaisten parissa. Uuden Testamentin kirjoittajat hyödynsivät Septuagintaa ja huomattava osa, joskaan eivät suinkaan kaikki, Vanhan Testamentin lainaukset seuraavat VT:n kreikankielistä käännöstä. Nykyään Septuagintana tunnetut kreikkalaiset käännökset syntyivät pitkän ajan kuluessa n. 200-luvulta 1. vuosisadalle eKr. Septuaginta ei siis ole yhden kääntäjän teksti, vaan monien käännösten summa.

Tavallinenkin Raamatun lukija väistämättä törmää kysymyksiin, joiden taustalla ovat kreikankielisen ja hepreankielisen tekstin erot. Tarkkaavainen Raamatun lukija huomaa, etteivät kaikki Uuden testamentin lainaukset pidä yhtä sanasta sanaan, jos hän kääntää oman Raamattunsa VT:n lainattuun kohtaan. Esimerkiksi Heprealaiskirje lainaa psalmia 40: ”Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit” (Hepr. 10:5). Suomalainen psalmiteksti kuitenkin puhuu ruumiin sijasta korvasta (Ps. 40:7). Tässä Heprealaiskirjeen teksti on kreikkalaisen käännöksen mukainen, mutta psalmitekstin suomalaisen käännöksen taustalla on puolestaan heprealainen (masoreettinen) teksti.

Mihin ”Septuaginta” -termi viittaa?

Septuaginta-nimitys tulee latinan numerosta 70 ja liittyy käännöksen syntykertomukseen. Aristeian kirjeen (2. vuosisata eKr.) mukaan Egyptin hallitsija ja hänen kirjastonhoitajansa Demetrius päättivät hankkia juutalaiset kirjoitukset Aleksandrian kirjastokokoelmiinsa. Niinpä 72:lle juutalaiselle oppineelle annettiin tehtävä kääntää 5 Mooseksen kirjaa kreikaksi. Alun perin ”Septuaginta”, eli 70:n käännös, viittasi siis vain 5:een Mooseksen kirjaan.

Aristeian kirje on pakanahovimiehen kirje sukulaiselleen Philokrateelle. Tutkijat pitävät kuitenkin kirjettä juutalaisena sepitelmänä, joka on laadittu puolustamaan kreikankielisen tekstin arvovaltaa juutalaisille. Sellaisenaan kertomus ei liene luotettava, mutta on mahdollista, että egyptiläisillä vallanpitäjillä on ollut jokin osa käännöksen synnyssä. Aleksandriassa todella kerättiin erilaisia kirjoituksia ja tuntuu epätodennäköiseltä, että juutalaiset olisivat keksineet legendan, jossa pakanat ovat mukana pyhien kirjoitusten käännöstyössä—varsinkin kun kertomuksen tarkoitus oli pönkittää, ei murentaa käännöksen arvovaltaa. Pentateukin käännöstyyli on myös jokseenkin yhtenäinen, joten ei ole mahdotonta, että sen taustalla on ollut yhteistyötä tekevä kääntäjien joukko.

Muiden kirjojen käännökset seurasivat viiden Mooseksen kirjan jäljessä. Näistä käännöksistä ja niiden ajankohdasta tiedetään varsin vähän. Kirjat, jotka tavallisesti lasketaan Septuagintaan, olivat valmiita viimeistään 1. vuosisataan mennessä jKr.

Juutalainen yhteisö ei tyytynyt syntyneisiin käännöksiin sellaisenaan, vaan käännöksiä seurasivat korjaukset, uudistukset ja uudiskäännökset—mahdollisesti jopa täysin riippumattomia käännöksiä. Näin kuva Septuagintasta edelleen sekoittuu. Se ei viittaakaan moninaiseen käännöskokoelmaan, vaan kokonaiseen kirjastoon erilaisia kreikkalaisia käännöksiä. Vielä jotkin Septuagintaan tavallisesti kuuluvat tekstit, kuten Viisauden kirja, alun perinkin kirjoitettiin kreikaksi niin, etteivät kaikki Septuagintan tekstit ole edes käännöksiä. Septuagintalla ei ole myöskään tarkasti rajattua kirjojen luetteloa. Tämä näkyy esimerkiksi siitä, etteivät 3. ja 4. lukujen kuuluisat käsikirjoitukset, Sinaiticus, Aleksandrinus ja Vaticanus sisällä täsmälleen samoja kirjoja.

Näin termi ”Septuaginta” voi viitata ainakin seuraaviin:

  • Alkuperäiseen 5 Mooseksen kirjan käännökseen
  • Sateenvarjo termi Raamatun kreikankielisille teksteille ja käännöksille
  • Yksittäinen historiallinen kreikankielinen Raamatun käsikirjoitus
  • Kriittinen Septuaginta-laitos, joka pyrkii rekonstruoimaan alkuperäisen käännöksen.

Yllä kuvaillun sekavuuden vuoksi jotkut ovatkin päätyneet tokaisemaan, ettei Septuagintaa ole oikeastaan olemassa. Termi on kuitenkin niin vakiintunut, ettei sen vaihtaminen täsmällisempään ole mahdollista. Lisäksi asiayhteys tavallisesti paljastaa mihin ”Septuagintaan” kulloinkin viitataan.

Korjauksia ja uudiskäännöksiä

Kuten kreikkalaiset käännökset eivät pysyneet muuttumattomina vaan tapaan laadittiin korjauksia ja uudiskäännöksiä laadittiin—niin kuin nykyäänkin tehdään. Toisinaan korjaukset olivat yksittäisiä; joskus taas oli kyse yhtenäisemmästä projektista. Kirjallisuudessa puhutaan esimerkiksi nk. Kaige-koulukunnasta. Nimitys tulee tavasta kääntää heprean ”ja myös” säännönmukaisesti kirjaimellisesti. Kääntäjät siis pyrkivät säilyttämään alkukielen elementit sujuvan kreikan kustannuksella. Uudistusten suuri trendi olikin, että alkuperäistä kreikkaa pyrittiin muuttamaan enemmän heprean mukaiseksi. Tämä tarkoitti esimeriksi sitä, että heprean sanat pyrittiin kääntämään johdonmukaisesti valitulla kreikan vastaavalla tai että pyrittiin seuraamaan mahdollisuuksien mukaan heprean sanajärjestystä.

Toiselta vuosisadalta jKr. tunnetaan kolme merkittävää kääntäjää tai uudistajaa: Aquila, Symmachus ja Theodotius. Kaikki kolme olivat käännynnäisiä juutalaisuuteen ja kullakin oli oma käännöstyylinsä. Theodotius ja erityisesti Aquila ovat tyyliltään kirjaimellisia. Aquila pyrki säilyttämään mahdollisimman paljon hepreankielen sanoja ja elementtejä kreikkalaisessa käännöksessään. Taustalla lienee teologinen vakaumus siitä, että heprealaisten kirjoitusten pienikin yksityiskohta on merkityksellinen. Luonnollisesti kreikan sujuvuus ja ymmärrettävyys kärsivät tällaisesta tavasta kääntää. Symmachus oli näistä kolmesta idiomaattisin. Hän pyrki tekemään tekstistä ymmärrettävää kreikkalaiselle lukijalle esimerkiksi korvaamalla heprean idioomit ja sanonnat kreikan vastaavilla sen sijaan että olisi kääntänyt ne kirjaimellisesti.

Kristityt tuottivat myös omia tekstilaitoksiaan. Antiokiassa tuotettiin 300-luvulla uudistettu käännös, nk. Luciaaninen teksti. Septuagintan ja sen tutkimuksen kannalta merkittävin kristitty hahmo on epäilemättä Origines. Origenes kokosi yhteen kuusipalstaiseen työn, jossa hän vertaili heprean tekstiä kreikkalaisiin käännöksiin. Tähän Origeneen Hexaplaahan kuuluivat esimeriksi kolme edellä mainittua juutalaista kääntäjää. Tästä massiivisesta työstä on valitettavasti säilynyt vain pieni osa.

Septuaginta Raamatun tutkimuksessa

Septuagintalla on tärkeä osa Raamatun tutkimuksessa. Käännös edellyttää väistämättä tulkintaa ja niinpä Septuagintaa voi pitää eräänlaisena VT:n kommentaarina. Septuagintan pitkä historia ja käännöksen uudistukset aiheuttavat kuitenkin tutkijoille tässä pään vaivaa. Suinkaan aina ei voida varmasti tietää miltä ajalta ja kenenkä kynästä kulloinenkin käännösteksti tai sen vaihtoehto on peräisin.

Vanhan testamentin tutkimuksen kannalta mielenkiintoisia ovat tietysti kohdat, joissa kreikkalainen teksti poikkeaa heprealaisesta. Eroavaisuuksien selittäminen on vaikeaa ja niille voi olla monia mahdollisia selityksiä. Monesti tutkijat eivät pääse yksimielisyyteen siitä, mikä erot selittää (näin on esimerkiksi alussa mainitun Heprealaiskirjeen lainauksen kohdalla). Selittäviä syitä voi olla esimeriksi:

  1. Inhimillinen virhe. Kreikkalainen kääntäjä on lukenut tai tulkinnut tekstin väärin.
  2. Tulkitseva tai idiomaattinen käännös. Kreikankielinen kääntäjä on pyrkinyt tekemään tekstistä lukijoille ymmärrettävämmän ja siten kääntänyt vapaasti tai jopa lisännyt selittävän lauseen.
  3. Alkuperäisen tekstin korruptio. Heprealainen teksti, josta kreikankielinen käännös laadittiin oli väärin kopioitu tai kulunut.
  4. Toinen heprealainen tekstitraditio. Heprean teksti, josta käännös tehtiin, ei vastannut meille säilynyttä masoreettista tekstiä.
  5. Tekstin muokkaaminen esim. teologisesta syystä.

Mitä kristityn pitäisi ajatella Septuagintasta?

Silloin tällöin Septuagintasta kuulee erittäin voimakkaita mielipiteitä puolesta ja vastaan. Joskus se on leimattu kristittyjen korruptoimaksi Raamatuksi. Toiset puolestaan syyttävät masoreettista heprealaista tekstiä rabbien korruptoimaksi (koska nämä oletetusti halusivat peitellä ennustuksia Jeesuksesta), minkä vuoksi kristittyjen pitäisi suosia Septuagintaaa ja laatia käännöksensä siitä. Tällaiset väitteet ovat parhaimmillaan liioittelua ja pahimmillaan tyystin vailla totuus pohjaa. Mitä tulee esimerkiksi messiaanisiin raamatunpaikkoihin, joskus kreikkalainen teksti on kristilliselle tulkinalle suotuisampi, mutta joskus se onkin heprealainen teksti.

Mitä sitten Septuagintasta pitäisi ajatella? Septuagintaa, kuten muitakin Raamatun käännöksiä, on oikein sanoa Jumalan sanaksi. Näillä kreikkalaisilla käännöksillä on lisäksi erityinen asema ja arvo kristillisen kirkon historiassa ja ajattelussa, joka on hyvä tiedostaa ja tunnustaa. Raamatun tekstien tutkimuksessa Septuagintalla on oma paikkansa ja on mahdollista, että joissain kohdissa se todella säilyttää alkuperäisen heprealaista tekstiä paremmin. Septuaginta ei kuitenkaan syrjäytä heprealaista tekstiä eikä sen arvovaltaa, joka sille kuuluu.

 

Johdantoteoksia englanniksi:

Gregory R. Lanier & William A. Ross. The Septuagint: What it is and why it matters. Wheaton, Illinois: Crossway, 2021.

Karen H. Jobes & Moisés Silva. Invitation to the Septuagint. Grand Rapids: Baker Publishing Group, 2000.


Evästeasetukset
Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos