Jumala kutsui Mooseksen Hoorebinvuorella, ja antoi siellä hänelle käskyt. Samalla Jumala näytti Moosekselle myös taivaan temppelin: ”Tehkää telttamaja ja kaikki sen varusteet tarkoin sen mallin mukaan, jonka minä sinulle näytän” … ”Pidä huoli siitä, että teet kaiken sen esikuvan mukaan, jonka sait nähdä vuorella” (2. Moos. 25:9, 40). Tähän sisältyi Jumalan lupaus: ”Tehtäköön minulle pyhäkkö, niin minä asun teidän keskellänne” (2. Moos. 25:8).
Taivaan temppelin mukaisesti Mooses teki Israelin kansalle ilmestysmajan. Se oli telttakankaasta valmistettu liikkuva pyhäkkö, joka rakennettiin aina uudelleen saavuttaessa leiripaikkaan autiomaassa. Se oli vuorella tehdyn liiton vakuutena ja keskuksena. Ilmestysmajan sisällä liitonarkussa säilytettiin laintauluja. Arkku itsessään oli syntien sovituksen paikka.
Kun kansa saapui Luvattuun maahan, temppeli tehtiin ensin Beeteliin (’Jumalan huone’). Salomon aikana loistelias temppeli kuitenkin rakennettiin Jerusalemiin paikalle, jossa Jumala käski Abrahamin aikoinaan uhrata poikansa Iisakin. Tuota paikkaa pidettiin maailman keskuksena. Tärkeintä temppelissä oli se, että se oli Jumalan asuinpaikka ihmisten keskuudessa. Kun temppeli vihittiin käyttöönsä, Jumalan kirkkaus täytti rakennuksen niin, etteivät papit pystyneet jatkamaan siellä palvelustaan (1. Kun. 8:10-11).
Pakkosiirtolaisuuden aikaa lukuun ottamatta temppeli toimi Jerusalemissa noin tuhannen vuoden ajan. Profeetta Hesekiel sai kuitenkin näyn, että ”Herran kirkkaus kohosi kerubien yläpuolelle ja siirtyi temppelin ovelle”. Sieltä Herran kirkkaus siirtyi ”temppelin itäiselle portille”, josta se ”kohosi kaupungin keskelle ja siirtyi vuorelle, joka on kaupungista itään” (Öljymäki, Hes. 10:4, 19; 11:23). Tämä on ennustus Jumalan läsnäolon väistymisestä Jerusalemin temppelistä Messiaan myötä.
Toisaalta Hesekiel sai kuitenkin näyn, jossa temppelin perustuksen alta kumpusi vettä. Se virtasi purona temppelin itäpäädystä portin ali Kidroninlaaksoon ja Kuolleeseenmereen, joka muuttuu sen vaikutuksesta eläväksi. Puut ”antavat joka kuukausi uuden sadon, sillä niitä ruokkii virta, joka saa alkunsa pyhästä paikasta” (Hes. 47:1, 2, 8-12). Tämä on ymmärretty viittauksena Kristuksen kylkihaavasta vuotavaan elävään veteen ja vereen, sekä viimekädessä Uuteen Jerusalemiin. Siellä elämän veden virta kumpuaa Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta, joka on siis temppelin uusi vastine (Ilm. 22:1-3).
Jeesuksen aikana Jerusalemin temppelin rakennuksia kunnostettiin uuteen loistoon. Se sai opetuslapset huudahtamaan: ”Opettaja, katso! Mitkä kivet, mikä rakennus!” Jeesus vastasi siihen: ”Kaikki revitään maahan, tänne ei jää kiveä kiven päälle” (Mark. 13:1-2). Hän jopa sanoi: ”Hajottakaa tämä temppeli, niin minä saan sen nousemaan kolmessa päivässä” (Joh. 2:19). Tästä väitteestä Jeesusta syytettiin vielä ennen tuomitsemista Suuren neuvoston edessä (Matt. 26:61).
Vasta Jeesuksen ylösnousemisen jälkeen opetuslapset ymmärsivät, mitä Hän oli tarkoittanut temppelin hajottamisella ja uuden rakentamisella: ”Jeesus tarkoitti kuitenkin temppelillä omaa ruumistaan” (Joh. 2:21). Tämä on kaikkein suurin siirtymä temppelin ymmärtämisessä; se ei olekaan enää Jerusalemin temppeli vaan temppeli on nyt Kristuksen ruumis.
Jerusalemin temppeli oli käynyt tarpeettomaksi, koska papit ja kansa olivat tehneet siitä ”rosvojen luolan” (Matt. 21:13). Siksi Jumalan Henki poistui ennustuksen mukaisesti temppelistä. Juutalainen historioitsija Josefus kertoo, ettei temppeli ollut enää Jumalan asuinsija vuonna 69, kun roomalaiset piirittivät kaupunkia (Juutalaissodan historia 2004, 426). Temppelin uhrien kerrotaan myös menettäneen tehonsa juuri Jeesuksen aikoihin.
Jeesus oli sanonut samarialaiselle naiselle: ”Tulee aika, jolloin te ette rukoile Isää tällä vuorella (Garissim) ettekä Jerusalemissa” … ”Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo” (Joh. 4:21, 23). Jerusalemin temppelin olisi kuulunut olla ”rukouksen huone” (Matt. 21:13), mutta sen menetettyä asemansa ei rukoileminen ole enää sidoksissa siihen paikkaan. Sen sijaan rukouksen tapa (”hengessä ja totuudessa”) on olennaista.
Rukoileminen hengessä ja totuudessa tapahtuu nyt uudessa temppelissä, joka on Kristuksen ruumis. Paavalihan sanoo, että ”seurakunta on Kristuksen ruumis” (Ef. 1:23). Seurakunnassa vaikuttaa Jumalan Henki ja Jumalan sanan totuus, joiden vallassa ihmisten tulee rukoilla. Koko jumalanpalvelus on rukousta, joka tapahtuu ”hengessä ja totuudessa”.
Jeesus sanoo yhtäältä, että Hän itse on totuus (Joh. 14:6) ja toisaalta, että Jumalan sana on totuus (Joh. 17:17).
Uutta temppeliä, Kristuksen ruumista, ei kuitenkaan voi ajatella ilman ihmisiä, kristittyjä. Paavali kirjoittaa: ”Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat, ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi, ja Hän liittää teidätkin Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen” (Ef. 2:20-22).
Kristitty on siis kivi Jumalan temppelissä, seurakunnassa. Temppeli koostuu elävistä jäsenistään, vaikka sillä on myös ulkonaiset merkkinsä (sana ja sakramentit), joista se voidaan tunnistaa. Temppelin perustuksena ovat apostolien ja profeettojen kirjoitukset Jumalan sanassa. Seurakunta on rakennettu näiden kirjoitusten varaan. Mitään temppeliä ei kuitenkaan olisi olemassa ilman kulmakiveä, Kristusta, joka pitää kaiken koossa ja yhdistää kaikki kivet yhdeksi pyhäksi rakennukseksi.
UT:ssa varoitetaan myös siitä, että Jumalan temppelin, seurakunnan, voi myös turmella: ”Te olette Jumalan temppeli ja Jumalan Henki asuu teissä. Jos joku turmelee Jumalan temppelin, Jumala saattaa turmioon hänet. Jumalan temppeli on pyhä, ja tämä temppeli olette te” (1. Kor. 3:17). Ihmiset voivat turmella Jumalan temppelin pyhyyden siten, että vääristävät sen perustusta, Jumalan sanaa. Sananjulistajat eivät enää julista puhdasta sanaa eikä seurakunnan toiminta tapahdu enää Jumalan sanan pohjalta vaan ihmisten toiveiden mukaan.
Jumalan temppeliin kuuluu myös maailmasta erottuminen: ”Mehän olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut: ’Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan. Siksi Herra sanoo: ’Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä, älkääkä koskeko mihinkään saastaiseen, niin otan teidät vastaan ja olen oleva teidän isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni. Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias” (2. Kor. 6:16).
Kristuksen ruumis, seurakunta on maailmasta uloskutsuttujen joukko. Sitä tarkoittaa kreikan kielen seurakuntaa merkitsevä sana ekkleesia. Jumala on kutsunut kivet temppeliinsä. Kasteen ja uskon kautta heidät on liitetty Kristuksen ruumiiseen, elävään rakennukseen.
Kristityt eivät saa sekaantua ja liueta syntiinlangenneeseen maailmaan vaan heidän tulee muistaa oma identiteettinsä uloskutsuttuina, maailmasta erotettuina ja pyhitettyinä.
On mielenkiintoista, että Johannes ei näyssään näe enää temppeliä Uudessa Jerusalemissa: ”Temppeliä en kaupungissa nähnyt, sillä sen temppelinä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, hän ja Karitsa” (Ilm. 21:22). Temppeli on jo täyttänyt tehtävänsä Jumalan asuinsijana ihmisten keskellä. Taivaassa Jumala itse ”asuu heidän luonaan, ja heistä tulee Hänen kansansa” (Ilm. 21:3). Yhteys Jumalaan ja Karitsaan on välitöntä, koska kaikki näkevät Hänet ”kasvoista kasvoihin” (1. Kor. 13:12).
Taivaan temppeli oli siis maanpäällisen temppelin esikuva ja malli. Tämä maanpäällinen temppeli puolestaan oli esikuvaa ja heijastusta Kristuksesta, joka on temppelin lopullinen toteutuma ja täyttymys. Hän itse meni taivaan temppeliin ja toi sinne uhriksi oman verensä ihmisten syntien sovittamiseksi. Tämän jälkeen taivaan temppelikin menetti merkityksensä ja Kristus oli ja on kaikki kaikessa.
Ks. myös pelastushistoria
