Vanhurskaus on Raamatun ja kristinuskon tärkeimpiä ja vaikeimpia käsitteitä. Se on myös altis väärintulkinnoille – minkä kirkkohistoria selvästi osoittaa. Nykysuomalaiselle sana aukeaa huonosti, ja se liitetään usein virheellisesti hurskauteen.
Suomen kielen sana vanhurskas on Mikael Agricolan keksimä. Sen alkuperäinen muoto on vaγanhurskas, jossa vaγan on genetiivimuoto sanasta vaka, joka tarkoitti varmaa tai lujaa. Kreikkalaisella gammalla (γ) merkitään soinnillista velaarista frikatiivia. Vanhurskas on siis sananmukaisesti ”varmanhurskas tai lujanhurskaus. Tämä sanan sisältö ei kuitenkaan vastaa sen raamatullista merkitystä.
Heprean kielessä vanhurskas on sedaka tai sädäk. Nämä sanat ovat puhtaasti uskonnollisia ja liittyvät Jumalan ja kansan väliseen liittosuhteeseen. Tämä liitto ei kuitenkaan ole tasaveroinen, vaan Jumala on siinä aina määräävänä osapuolena. Siksi myös Jumalan vanhurskaus on lähtökohtana liitolle ja kansan mahdolliselle vanhurskaudelle.
Vanhurskas on se, joka täyttää liiton ehdot. Jumala osoittaa vanhurskautensa siinä, että Hän on aina uskollinen kansaansa kohtaan. Jumalan vanhurskauden on sanottu olevan ”liitolle uskollista rakkautta”. Tämä näkyy esim. psalmeissa: ”Armoani en minä ota häneltä pois enkä vilpistele uskollisuudestani. En minä liittoani riko, enkä muuta sitä, mikä on minun huuliltani lähtenyt” (Ps. 89:34). Jumalan vanhurskaus on Hänen pelastavaa vanhurskauttaan, joka on täydellistä, pyhää, puhdasta ja oikeudenmukaista.
Nuori Luther arveli tähän sisältyvän vaatimuksen: niin kuin Jumala on vanhurskas, tulee meidänkin pystyä olemaan vanhurskaita. Muuten Hänen vanhurskautensa tuhoaisi meidät. Pöytäpuheissaan Luther sanoo: ”Sanat ’vanhurskas’ ja ’Jumalan vanhurskaus’ iskivät minuun kuin salama. Kun kuulin ne, olin suunnattoman kauhuissani. Jos Jumala on vanhurskas, hänen täytyy rangaista” (PP 3232c) … ”Kun paavin alaisena luin ’vapahda minut vanhurskaudessasi’ (Ps. 31:1) ja ’totuudessasi’, ajattelin heti, että tämä vanhurskaus on kostavaa vihaa, nimittäin Jumalan vihaa. Vihasin Paavalia koko sydämestäni, kun luin, että Jumalan vanhurskaus on paljastettu evankeliumissa (Room. 1:16, 17, PP 4007).
Niin kauan kuin Luther ajatteli vanhurskautta vaatimuksena ja käskynä, hän ei päässyt rauhaan. Tarvittiin ratkaiseva oivallus, jonka Luther ilmaisee näin: ”Vasta myöhemmin, kun näin niitä seuraavat sanat, nimittäin että ’vanhurskas on elävä uskosta’ (Room. 1:17), ja sen lisäksi kysyin neuvoa Augustinukselta, ilahtui sydämeni. Kun opin, että Jumalan vanhurskaus on Hänen armonsa, ja että Hän tekee meidät vanhurskaiksi sen kautta, tarjottiin murheeseeni lääke” (PP 4007).
Luther jatkaa: ”Kun Jumalan armosta mietiskelin … sanoja ’hän, joka on uskon kautta vanhurskas, saa elää’ (Room. 3:21) ja ’Jumalan vanhurskaus’ (Room. 3:21), tulin pian siihen johtopäätökseen, että jos meidän vanhurskaina tulee elää uskosta ja jos Jumalan vanhurskaus myötävaikuttaa kaikkien uskovien pelastuksen, silloin pelastus ei voi olla meidän ansiomme vaan Jumalan armoa. Henkeni riemastui siitä. Sillä Jumalan vanhurskaus vanhurskauttaa meidät ja pelastaa meidät Kristuksen kautta” (PP 3232c).
Uudessa testamentissa käytetään vanhurskaudesta kreikan sanaa dikaiosyne. Sillä on ne samat kolme eri merkitystä, jotka tulevat ilmi Lutherin puheessa. Sillä tarkoitetaan (1) ensinnäkin Jumalan oikeudenmukaisuutta tuomiota. Koska Jumala on vanhurskas, Hän ei voi sietää syntiä ja pahuutta, vaan se saa ansaitsemansa tuomion.
Vanhurskaus tarkoittaa (2) toiseksi ihmisen elämänvanhurskautta Jumalan edessä, lain vanhurskautta. Vanhurskaudella tarkoitetaan tällöin toimintaa ja vaellusta, joka on Jumalan tahdon mukaista. Ihminen koettaa näin pysyä uskollisena liitossa, jonka Jumala on solminut hänen kanssaan. Luther tuli epätoivoiseksi tässä yrityksessään.
Kristityn vanhurskaus (3) riippuu kuitenkin täysin Jumalan vanhurskaudesta. Jumala lahjoittaa yksin armosta ihmiselle vanhurskauden eli kelvollisuuden Hänen edessään. Tämä tapahtuu siten, että Jumalan vanhurskaus Kristuksessa luetaan syntisen ihmisen hyväksi ja osaksi. Hän pääsee osalliseksi lahjavanhurskaudesta. Tämän on Lutherin sanoin ”evankeliumin vanhurskautta” (PP 5518).
Ihmisen vanhurskaus ei siis ole jotain, minkä hän saavuttaa pyhittymisen tai ponnistelujensa avulla. Todellinen vanhurskaus on aina sitä, että syntinen ihminen pääsee Kristuksen kautta osalliseksi Jumalan omasta vanhurskaudesta. Tätä ei voi koskaan saavuttaa lain tai käskyjen noudattamisen kautta (Room. 3:20; Gal. 2:21, 3:21). Jumalan vanhurskaus voidaan ottaa vastaan vain uskolla (Room. 1:17, 3:22, 26, 4:3, 9:30). Siksi sitä kutsutaan ”vanhurskaudeksi, joka tulee uskosta” (Hepr. 11:7), koska ”usko luetaan vanhurskaudeksi” (Room. 4:3).
Ks. myös vanhurskauttaminen
(Kuva: LCMS)