Mitä tarkoittaa: “Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö”? (Ef. 4:26)
Jae on Paavalin kirjeestä Efeson seurakunnalle, katkelmasta, jossa apostoli antaa seurakunnalle ohjeita kristilliseen elämään. Lainatun kohdan edellä apostoli käskee kristittyjen puhua totta lähimmäisilleen, koska he ovat kaikki toistensa jäseniä (Ef. 4:25). Kohdan jälkeen apostoli käskee: “Älkää antako auringon laskea vihanne yli, älkääkä antako perkeleelle sijaa” (Ef. 4:26–27). On siis kysymys siitä, miten kristityt tulevat keskenään toimeen, miten heidän tulee käyttäytyä riidoissa ja miten heidän pitää sopia ne.
Käsky “vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö” tuo esiin, että vihan tunne sinänsä ei ole syntiä. Puhuuhan Raamattu lukemattomia kertoja Jumalan vihasta ja muutamia kertoja myös selväsanaisesti Jeesuksen vihasta. Jeesus oli ihmisille vihainen heidän sydämensä kovuudesta (Mark. 3:5). Hän vihaa harhaoppisten tekoja (Ilm. 2:6) ja niitä, jotka eivät palvo Häntä (Ps. 2:12). Tuomiopäivänä ilmestyy Jumalan ja Karitsan viha (Ilm. 6:16–17). Viha sinänsä ei siis ole ongelma, vaan se, että miehen viha ei tee sitä, mikä on oikein Jumalan edessä. Siksi jokaisen tulee olla hidas vihaan (Jaak. 1:19–20). Jumalan viha sen sijaan tekee sitä, mikä on oikein, koska se kohdistuu kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan (Room. 1:18). Tätä taustaa vasten “vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö” tarkoittaa, että ihminen ei saa antaa vihansa johtaa tekojaan, koska miehen viha ei tee sitä, mikä on oikein Jumalan edessä. Sen sijaan ihmisen tulee vihan tunteesta huolimatta rakastaa lähimmäistään kuin itseään, antaa tälle sydämestään anteeksi ja sopia riidat ennen auringonlaskua, jotta vihanpito, loukkaantuminen ja katkeruus eivät antaisi Perkeleelle tilaisuutta heittää riidan osapuolia erilleen ja houkutella heitä pois Kristuksesta.
“Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö” on lainaus Psalmien kirjan jakeesta 4:5. Paavali lainaa jaetta Septuagintan eli Vanhan testamentin kreikankielisen käännöksen mukaisessa muodossa, joka tulkitsee jakeen puhuvan vihasta. Tulkinta on kielellisesti mahdollinen ja teologisesti oikea, onhan sillä Pyhän Hengen takuu, koska se löytyy apostolin inspiroidusta kirjeestä. Silti vihastuminen ei ole ainoa mahdollinen tulkinta. Jae kuuluu asiayhteydessään:
Veisuunjohtajalle; kielisoittimilla; Daavidin virsi. Vastaa minulle, kun minä huudan, sinä minun vanhurskauteni Jumala, joka ahdingossa avarrat minun tilani. Armahda minua, kuule minun rukoukseni. Te miehet, kuinka kauan minun kunniaani pidetään pilkkana, kuinka kauan te rakastatte turhuutta, etsitte valhetta? Sela. Tietäkää: ihmeellinen on Herra hurskastansa kohtaan, Herra kuulee, kun minä häntä huudan. Vaviskaa, älkääkä syntiä tehkö. Puhukaa sydämissänne vuoteillanne ja olkaa hiljaa. Sela. Uhratkaa vanhurskauden uhreja ja luottakaa Herraan. Moni sanoo: ”Kuka antaa meille sitä, mikä hyvä on?” Herra, käännä sinä meihin kasvojesi valkeus. Sinä annat minun sydämeeni suuremman ilon, kuin heillä on runsaasta viljasta ja viinistä. Rauhassa minä käyn levolle ja nukun, sillä sinä, Herra, yksin annat minun turvassa asua. (Ps. 4:1-9)
Psalmissa käsky: “Vaviskaa, älkääkä syntiä tehkö. Puhukaa sydämissänne vuoteillanne ja olkaa hiljaa” on kehotus niille miehille, jotka pitävät Daavidin kunniaa pilkkanaan, rakastavat turhuutta ja etsivät valhetta (j. 3) ja ovat näin syösseet Daavidin ahdinkoon, jossa hän joutuu huutamaan avukseen vanhurskautensa Jumalaa (j. 2). Näiden miesten Daavid käskee vavista mutta olla tekemättä syntiä, puhua sydämissään vuoteillaan ja olla hiljaa.
Heprean sanan raagaz perusmerkitys on “vapista”. Usein sana kuvaa vapisemista vihasta tai raivosta (1. Moos. 45:24; 2. Kun. 19:27–28; Jes. 28:21). Arameassa ja syyriassa, heprean lähimmissä sukulaiskielissä, vastaava verbi regaz tarkoittaa juuri vihaamista (esim. VT:n arameankielisissä kohdissa Dan. 3:13 ja Esra 5:12). Niinpä Septuaginta, syyrialainen käännös ja latinankielinen Vulgata kääntävät Ps. 4:5 ensimmäisen sanan: “Vihastukaa”. Mutta hepreaksi raagaz tarkoittaa muutakin suuresta mielenliikutuksesta johtuvaa levottomuutta, rauhattomuutta ja vapinaa, kuten pelosta ja kauhusta (2. Moos. 15:14; 5. Moos. 2:25; 1. Sam. 14:15; Jes. 32:10–11, 64:2; Jer. 50:34; Jooel 2:1), surusta (2. Sam. 19:1) tai jopa ilosta johtuvaa (Jer. 33:9), samoin luonnossa tapahtuvaa vapinaa, kuten maanjäristystä (Jes. 5:25; Jooel 2:10; Aam. 8:8; Ps. 18:8) tai myrskyä (2. Sam. 22:8; Jes. 13:13), tai myös poliittista rauhattomuutta (2. Sam. 7:10; Jes. 14:16, 23:11).
Tältä pohjalta voisimme kääntää jakeen 5: “Vaviskaa levottomuudessanne mutta älkää tehkö syntiä! Puhukaa sydämissänne vuoteillanne ja olkaa hiljaa! Sela.” Daavid käskee vastustajiensa lakata levottomasta touhuilustaan häntä vastaan, koska se uhkaa johtaa heidät syntiin. Daavid on nimittäin Jumalan valitsema kuningas, Herran hurskas (hepreaksi ḥasid, kreikaksi hosios), jota Herra sen vuoksi kuulee (j. 4), Kristuksen, Herran Hurskaan (hosios, Apt. 2:27, 13:34; Hepr. 7:26) esi-isä ja esikuva. Levottoman raivoamisen tai touhuilun sijaan vastustajien pitää tehdä kolme asiaa: 1. asettua makaamaan vuoteilleen eli rauhoittua, 2. puhua sydämissään eli mennä itseensä, tajuta, mitä väärää ovat tehneet tai ovat lähellä tehdä, ja rukoilla sekä 3. olla hiljaa eli painua syvään uneen (näin Septuaginta) tai miettiä (näin syyrialainen käännös). Tämä on hyvä ohje meillekin, kun meidät valtaa rogez eli vihan, pelon, kauhun, surun tai jopa ilon aiheuttama levoton vapina: koetetaan rauhoittua paikoillemme, mietiskellä, rukoilla ja olla hiljaa, joskus jopa mennä nukkumaan. Näin voimme välttyä monelta sellaiselta synniltä, johon muuten levottomina ryntäisimme, sillä miehen viha ja levottomuus ei tee sitä, mikä on oikein Jumalan edessä.
