Saarnoissa ja opetuksissa moni lienee kuullut kehotuksia ahkeraan sanan viljelyyn—käymään seurakunnassa, viettämään hartautta Jumalan sanan äärellä, tutkimalla sitä, sekä laulamaan ja rukoilemaan. Tämä onkin Jumalan kansan päivittäinen ja elintärkeä ravinto. Sanomattakin on selvää, että syömättä jättäminen on vahingoksi.
Yksi tärkeimmistä sanan viljelyn muodoista on perhehartaus, se, että perheväki yhdessä kokoontuu (tavallisesti päivän päättyessä) Jumalan sanan ääreen, laulaa Jumalalle kiitosta, ristii yhdessä kätensä, lukee Raamattua ja niin edelleen. Katekismuksemmekin olettaa tällaisen yhteisen uskon totuuksien äärelle pysähtymisen: ”Niin kuin perheen isän tulee se yksinkertaisesti opettaa perheväelleen.” Lutherin mukaan perheen isä ja äiti ovat lastensa piispoja ja pappeja. Heidän, kummien avustaessa, tulee huolehtia lastensa kristillisestä kasvatuksesta.
Perhehartauksista on tutkitusti myös käytännöllistä hyötyä, mikä ei tietysti ole yllättävää. Esimerkiksi tutkijat Matthew Lee ja Rian Djita raportoivat useista myönteisistä vaikutuksista vanhempien ja lasten suhteissa. (“Spiritual formation in the home: an analysis of family devotions and quality of parent-child relations”, journal of religious education, 2025)
Mutta miten kotihartauksia tulisi järjestää? Minkälaisia niiden pitäisi olla? Näin aina välillä tiedustellaan seurakunnassa ja varmasti suurempi joukko ei uskalla kysyäkään. Seuraavassa jotain havaintoja, suuntaviivoja ja periaatteita, joita olemme vaimoni kanssa soveltaneet ja kokeneet hyödyllisiksi.
Ensimmäiseksi Jumalan sanan ääreen kokoontuminen tulisi perheelle olla säännöllistä. Tämän ensimmäisen kohdan tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Sananviljelyn tulisi muodostua itsestään selvä rutiini perheeseen. Onhan maallisellekin ruualle ruoka-aikansa. Lisäksi kun hartaudesta muodostuu rutiini, muuttuu se myös helpommaksi. Lapsia ei tarvitse erikseen suostutella, vaan he saattavat päinvastoin tulla itse muistuttamaan huonomuistista isää tai äitiä: ”Ei voida vielä mennä nukkumaan. Iltahartaus on pitämättä!”
Monet perheet ovat kiireisiä ruuhkavuosien keskellä: Aikuiset tulevat myöhään töistä, lapsien harrastukset kestävät iltaan saakka, illalla sekä pikkuväki että aikuiset ovat monesti uupuneita. Perhehartauksien tarkoitus ei ole olla raskas taakka muiden päällä, vaan rauhallinen lepopaikka.
Tämän vuoksi perhehartaus pitää suunnitella niin, jotta se on tarpeeksi yksinkertainen ja tarpeeksi lyhyt, jotta sen voi tarvittaessa pitää väsyneenä tai kiireen keskellä. Se ei tarkoita, etteikö Raamattua voisi lukea pitempään tai laulaa enemmän silloin, kun aikaa ja halua on, mutta perhehartauden perusrungon pitäisi olla sellainen, että sen voi pitää noin 10-15 minuutissa.
Esimerkki tällaisesta yksinkertaisesta iltahartausrungosta voisi olla:
Tällaisen hyvin yksinkertaisen kaavan soveltaminen tilanteen mukaan on helppoa. Lisäksi varttuneemman lapsen voi opettaa vetämään hartauden sisäruksilleen vanhempien ollessa poissa (esimerkiksi vuorotyössä). Raamattua voi lukea lyhyesti tai pitkästi. Siitä voi pysähtyä keskustelemaan, jos on aikaa ja jaksamista. Virsiä voi laulaa useamman tai vain yhden. Rukous voi olla yksinkertaisesti vain Isä Meidän, mutta sen lisäksi voi rukoilla vapaasti tai käyttää muitakin rukouksia.
Oli miten oli, neuvoisin asettamaan säännöllisyyden etusijalle, vaikka pituudesta pitäisi tinkiä. Jopa päivinä, jolloin perhe on esimerkiksi juuri tullut matkoilta ja kello on jo 12 yöllä, voi perheen isä sanoa esimerkiksi: ”Lapset hoitakaa itsenne sänkyyn. Kun olette kaikki siellä valmiina me tulemme äidin kanssa sanomaan hyvää yötä ja sitten rukoilemme kaikki yhdessä Isä meidän. Se on meidän iltahartautemme tänään.” Jumalan sanan ääreen tuleminen nimittäin ei ole mikään suoritus. Me tulemme Jumalan sanan ääreen joskus kiireessä ja vajavaisestikin, mutta pääasia on, että tulemme.
Mitä itse sanaan tulee, ei pidä aristella lukea tavallisesta Raamatusta pienillekin lapsille (ei vain lasten Raamattuja). Tässä tietysti vanhempien tulee harkita mitä lapsille kannattaa lukea. Jotkin Raamatun kirjat ovat aikuisillekin vaikeaselkoisia. Toisissa kirjoissa kerrotaan ihmisten raaoista ja iljettävistä synneistä, joita pienille lapsille ei ole syytä lukea. Parhaita ovat erilaiset kertomukset, kuten evankeliumit, joiden tapahtumia on kiinnostava ja helppo seurata.
Lasten myös kannattaa antaa lukea Raamattua ääneen itse. Ennen pitkää he epäilemättä sitä pyytävätkin. Lukemaan opetteleville kannustaisin antamaan jakeen tai pari silloin tällöin luettavaksi, vaikka luenta siitä hiukan hidastuu. Lapsen opittua lukemaan voi lapselle antaa oman Raamatun palkinnoksi. Näin tuetaan sitä, että lapsi tutkisi Raamattua myös itse, ja ettei opittu lukutaito olisi yksin sarjakuvia varten.
Kaikkea lapset eivät ymmärrä, mutta sekin on monesti enemmän etu kuin haitta, sillä monesti lapset kyllä kysyvät vanhemmiltaan, jos eivät ymmärrä. Tähän lapsia onkin hyvä rohkaista, joskaan ei pakottaa. Varsinkin tilanteissa, joissa oma lapsi spontaanisti esittää kysymyksiä Jumalan sanasta, tulee aikuisen parhaansa mukaan laittaa väsymys ja kärsimättömyys syrjään ja pyrkiä rauhassa keskustelemaan lasta askarruttaneesta asiasta. Lapsi nimittäin herkästi oppii kannattaako hänen esittää kysymyksiä vai ei. Vanhemmat huomaavat myös, että toisinaan kysymykset ovat hyvinkin teräviä ja vaativia. Vastaus repertuaarissa pitää siten olla myös: ”En tiedä, mutta koetan ottaa selvää tästä.” Asiaan voidaan sitten palata vaikkapa päivällispöydässä tai seuraavan päivän hartaudessa. Joka tapauksessa vanhempien pitäisi ottaa kiitoksella vastaan jokainen kerta, kun heidän lapsensa esittävät kysymyksiä ja haluavat tietää lisää Jumalan sanasta. Monesti lasten terävistä kysymyksistä oppii myös itse ja huomaa Raamatusta näkökulmia, joihin ei ole aiemmin kiinnittänyt huomiota.
Kysymyksiä, osallistumista ja ylipäätään hartauden onnistumista auttaa, jos ilmapiiri on sopivan joustava. Illalla lapset ovat väsyneitä eikä heiltä tule liian ankarasti vaatia selkäsuorassa jäpittämistä tai muita liian tarkkoja muotomenoja. Samalla on kuitenkin totta, ettei Jumalan sanan lukeminen tai rukous ole ilveilyn asia. Näiden kahden välissä pitää etsiä tasapaino; Illalla lasten on hyvä antaa olla rennosti, mutta kuitenkin kunnioittavasti. Tavoite on, ettei iltahartauden pitämisestä tulisi toistuvaa taistelua, vaan mieluisa hetki sekä lapsille, että aikuisille. Syli on hyvä paikka pienelle, ja joskus isommallekin lapselle, rauhoittua.
Kotihartaudet ovat suuri voimavara ja etuoikeus kristityille perheille. Aikana, jolloin monet ruudut repivät ihmisiä toistensa luota, on tärkeämpää kuin koskaan, että Jumalan perheväki kokoontuu myös omissa perheissään, rauhoittuu, hiljentyy ja rakentuu Jumalan sanasta. Uskallan luvata, että tällaisesta viljelystä palkka on suuri ja siitä kannettu hedelmä hyväksi koko perheelle, sillä Jumalan sana ei tyhjänä palaa, ”vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.” (Jes. 55:11)
