Kysymys: Voiko kristitty ottaa tatuoinnin, ja jos voi niin millaisia aiheita niissä voi olla?
Vastaus: Tatuoiminen tunnetaan jo kivikaudella. Eurooppaan se tuli lähinnä löytöretkien myötä 1500-luvulta lähtien. 1920-luvulta lähtien tatuointi kuitenkin väheni niin, että sitä harrastivat lähinnä merimiehet ja rikolliset. Vasta 1990-luvulla alkoi tatuoiminen yleistyä Suomessa (näin Wikipedia).
Kristinuskon piirissä on tatuointeihin suhtauduttu yleensä kielteisesti. Syynä on ollut Vanhassa testamentissa lausuttu kielto tatuoida ihoa. Siellä tatuoiminen liitetään epäjumalanpalvelukseen:
“Älkää harjoittako ennustamista tai noituutta … Älkää vainajaa surressanne viillelkö itseänne älkääkä tatuoiko mitään merkkiä ihoonne. Minä ole Herra … Älkää kääntykö vainajahenkien puoleen älkääkä kysykö neuvoa tietäjiltä, ettette saastuttaisi itseänne. Minä olen Herra, teidän Jumalanne” (1. Moos. 19:26, 28, 31). Vanhassa raamatunkäännöksessä käytetään tatuoimisesta ilmausta “koristaa itsensä ihopiirroksilla”. Käytetty heprean sana ketovät tarkoittaa yksiselitteisesti juuri tatuointia, ja se tulee kirjoitusta merkitsevästä sanasta ketaav.
Nämä ovat Jumalan sanoja Moosekselle, jonka tuli julistaa ne kansalle (1. Moos. 19:1). Kyseessä ei siis ollut vain inhimillinen määräys vaan jumalallinen säädös. Sen tarkoitus oli suojella Jumalan kansaa epäjumalilta ja pahoilta henkivalloilta. Kansan piti palvoa uskollisesti Jumalaa.
Tatuoiminen oli pakanauskontoihin kuuluva tapa. Niissä ihmiset merkitsivät itsensä tietyillä kuvioilla jonkin jumaluuden tai hengen omaksi. Tatuointikuviot saattoivat liittyä myös jumalien palvontaan.
Toisaalta tatuointeja tehtiin myös orjille ja sotilaille, jotta voitaisiin tietää kenelle tai mihin osastoon he kuuluvat. Tatuointi vastasi siis eläinten korvamerkkejä. Myös kansallissosialistit tatuoivat sekä SS-miehet että keskitysleirien vangit, jotta voisivat kontrolloida heitä paremmin.
Raamatun mukaan ihmisen ruumis on Jumalan luoma ja Kristuksen lunastama. Hän on myös Pyhän Hengen temppeli. Paavalin mukaan me emme itse omista itseämme, sillä Jumala on ostanut meidät täydestä hinnasta. Siksi meidän tulisi tuottaa ruumiillamme kunniaa Jumalalle, ei itsellemme eikä varsinkaan epäjumalille (1. Kor. 6:19-20).
Ilmestyskirjassa kerrotaan Pedosta, joka määrää kaikki ihmiset ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin. Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi ja sen nimen luku (666, Ilm. 13:16-18). Tämä ihossa oleva merkki on siis äärimmäisen kontrolloinnin väline.
Pedon merkin vastakohtana on se merkki, jonka Jumala merkitsee omien palvelijoittensa otsaan (Ilm. 7:3). Tuo Jumalan merkki tai sinetti suojelee Hänen omiaan vitsauksilta (Ilm. 9:4). Merkkiin on kirjoitettu Karitsan (Kristuksen) ja Hänen Isänsä nimi. Tämä merkki liitetään yleensä ristinmerkkiin, joka piirretään kastettavan henkilön kasvoihin ja rintaan.
Jumala siis “tatuoi” omansa näkymättömällä, mutta vaikuttavalla merkillään. Edellä mainituista syistä on kristillisessä kirkossa usein suhtauduttu kielteisesti tatuoimiseen. Kuitenkin varsinainen kielto kuuluu vanhan liiton aikaan ja vaikuttaisi liittyvän juuri suhteeseen ympäröiviin pakanakansoihin. Sellaisenaan käskyä ei ole annettu uuden liiton kansalle, mutta vanhan liiton negatiivisesta yhteydestäkin johtuen on syytä käyttää suurta harkintaa mahdollisen tatuoinnin suhteen.