Ymmärrys ja ehtoollisen vastaanottaminen

Kysymys:

Minkä takia uskoville, kastetuille vauvoille ei jaeta ehtoollista? Siihen liittyy ehtoollisen merkityksen ymmärtäminen, mutta luterilaiset jakavat ehtoollisen myös ihmisille joilla on vaikeuksia ymmärtämisen suhteen, kuten joissain kehitysvammoissa. Tulisiko ymmärtämisen vaikeus ihmisen luonnollisen kehitysvaiheen tähden vaikuttaa kristityn oikeuteen nauttia ehtoollista?

 

Vastaus:

Kiitos hyvästä ja tärkeästä kysymyksestä!

  1. Aivan ensin on paikallaan kysyä, mikä yleisellä tasolla on ymmärtämisen rooli uskonelämässämme.

Järki ja ymmärrys ovat hyviä lahjoja, jotka Jumala luomistyönsä kautta on antanut ja antaa meille ihmisille. Ihmisen syntiinlankeemuksen myötä vaurioitui kuitenkin myös ymmärryksemme. Siksi on paljon sellaista – etenkin hengellisellä tasolla – mitä emme voi ymmärtää. Raamattu sanoo: ”Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa…” (Room 3:10-11) ”Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.” (1. Kor 1:25) Siksi myös Kristus, meidän edestämme ristiinnaulittuna, näyttäytyy langenneelle ymmärryksellemme pahennuksena ja hullutuksena (vrt. 1. Kor 1:23), vaikka saatamme pitää itseämme järkevinä.

Suuressa armossaan Jumala on kuitenkin antanut meille sanansa. Sanan voima ylittää ymmärryksemme. ”Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka …” (Hebr 4:12) Silti Jumalan sana puhuu aivan erityisesti myös ymmärryksellemme. Sanassaan Jumala ilmoittaa meille ihmisten kieltä käyttäen sen, minkä tahtoo meille ilmoittaa, jotta langenneesta ymmärryksestämme huolimatta saisimme uskoa, vaikka emme voi täydellisesti ymmärtää.

  1. Siksi kysyjä aivan oikein kysymyksessään näkee eron uskon ja ymmärtämisen välillä, puhuessaan uskovista ja kastetuista vauvoista, jotka eivät – vaikka uskovatkin – ymmärrä ehtoollisen merkitystä. Usko ei ole yhtä kuin ymmärtäminen. Ymmärrys ei siis ole uskon ehto. Ymmärrys ei ole pelastuksen ehto.

Tämän Jeesus myös selvästi vahvistaa, tunnetussa raamatunkohdassa. Evankelista Luukas kirjoittaa: ”Ja he toivat hänen tykönsä myös pieniä lapsia (kreik. ”βρέφη”, brephee), että hän koskisi heihin; mutta sen nähdessään opetuslapset nuhtelivat tuojia. Mutta Jeesus kutsui lapset tykönsä ja sanoi: ’Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta. Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle.’” (Luuk 18:15-17) Huomionarvoista on että Luukkaan käyttämä sana (”βρέφος”, brephos) voi tarkoittaa paitsi pientä/vastasyntynyttä lasta, myös vielä syntymätöntä lasta.

Siksi me Jeesuksen kehotuksen mukaisesti tuomme pienetkin lapset Jeesukselle. Me tuomme heidät kastettavaksi. Eikä Jeesuksen sana anna meille syytä epäillä näiden lasten uskoa.

  1. Uskova ja kastettu lapsi on siis pelastettu, vaikka ei järjellisesti ymmärrä, mitä Jumalan sanan saarnassa sanotaan, tai mikä ehtoollinen on. Mutta voisiko hän kuitenkin vastaanottaa ehtoollisen?

Apostoli Paavali opettaa ehtoollisesta Ensimmäisen Korinttolaiskirjeen 11. luvussa. Tässä yhteydessä hän lausuu myös varoituksen sanan: ”…joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen. Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta; sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa.” (1. Kor 11:27-29)

Vaikka ehtoollinen on mysteeri, jonka syvyyttä ihmisjärki ei kykene täydellisesti käsittämään, on tämän Raamatun sanan valossa kuitenkin selvää, että ehtoollisen vastaanottajalta edellytetään jonkin verran tietoa. Sana edellyttää, että tiedämme, mitä ehtoollisessa vastaanotamme: ei vain tavallista leipää ja viiniä, vaan Jeesuksen tosi ruumiin ja tosi veren. Edelleen, vaikka Paavali ei sitä tässä erikseen mainitse, on paikallaan, että ehtoollisen vastaanottava kristitty tietää, miksi hän vastaanottaa ehtoollisen: koska hän on itsessään syntinen (kuten Jumalan käskyt vastaansanomattomasti osoittavat), ja koska Kristuksen ruumiissa ja veressä annetaan hänelle syntien anteeksiantamus.

Jotta kristityt oppisivat tällä tavoin koettelemaan itseään ennen ehtoollisen vastaanottamista, on kirkossa muodostunut tavaksi pitää kastetuille rippikoulu. Tarkka rippikouluikä on vuosisatojen saatossa vaihdellut, mutta meidän aikamme suomalaisessa perinteessä se on vakiintunut noin 15 vuoden ikään. Lähetyshiippakunnassa myös tätä nuoremmat voivat noin 7–12 vuoden iässä käydä ehtoolliskoulun, minkä jälkeen – tarpeellisen opetuksen saatuaan – he voivat osallistua ehtoolliselle vanhempiensa tai kummiensa kanssa.

Ajattelen, että vaikka armonvälineistä (sana, kaste, synninpäästö ja ehtoollinen) kukin antaa saman syntien anteeksiantamuksen lahjan, on kullakin armonvälineellä myös erityinen tarkoituksensa. Paavalin opetuksen (1. Kor 11) valossa näyttää siltä, että ehtoollisen lahjaa tarvitsevat ennen kaikkea ne, jotka iän ja inhimillisen ymmärryksensä lisääntymisen myötä joutuvat painimaan kaiken sen kanssa, mitä itseensä luottava ihmisjärkemme tuottaa. Tämän ajatuksen mukaisesti ehtoollinen olisi siis lääke aikuisille ja aikuistuville, jotka eivät luonnostaan osaa eivätkä tahdo olla lapsen kaltaisia (vrt. Luuk 18:15-17).

  1. Ehtoollisen vastaanottaminen on siis nähtävä edellä kuvatun valossa myös silloin, kun erilaiset kehitysvammat vaikuttavat uskovan ja kastetun kristityn elämään. Tästä puhuttaessa on myös syytä pitää mielessä, että erilaisia kehitysvammadiagnooseja on monenlaisia, ja sama diagnoosi voi myös yksilötasolla näyttäytyä eri henkilöillä hyvin erilaisena. Jonkun kohdalla kehitysvamma voi vaikuttaa kehon motoriikkaan ja näkyä myös fyysisesti, ilman että se vaikuttaisi esimerkiksi opetuksen ymmärtämiseen tai ilmaisukykyyn. Tällöin ei ole estettä osallistua niin sanotusti tavanomaiseen ehtoollisopetukseen, kunhan mahdolliset liikkumisrajoituksen huomioidaan. Toisen kohdalla kehitysvamma voi vaikuttaa oppimiseen, tai vaikeuttaa abstraktien asioiden ymmärtämistä. Joidenkin kohdalla kehitysvamma voi puolestaan vaikuttaa ilmaisukykyyn siten, että vaikka ajattelua ja ymmärrystä on paljon, sitä on vaikea sanoittaa, minkä vuoksi tarvitsee tukena apuvälineitä tai apuhenkilöä.

Lähtökohtana on oltava, että jokainen uskova ja kastettu kristitty saa osakseen sen opetuksen, jota tarvitsee. Kristityllä, jolla on kehitysvamma, joka vaikuttaa esimerkiksi oppimiseen ja ymmärrykseen, tai ilmaisukykyyn, tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että saa erillistä opetusta ja että rippikoulun/ehtoolliskoulun koe järjestetään juuri hänelle suunnitellulla ja sopivalla tavalla. Tätäkin varten on Herra antanut seurakunnalleen ja seurakuntalaisilleen pastorin.

 


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos