Avioero ja uudelleen avioituminen Uudessa testamentissa

Artikkeli liittyy Lähetyshiippakunnan konsistorin asettaman avioliittotyöryhmän työskentelyyn.

Johdanto

Synoptisiin evankeliumeihin on talletettu neljä kohtaa, joissa Jeesus puhuu avioerosta ja uudelleen avioitumisesta. Tekstien tulkintahistoriassa on näitä kohtia luettu karkeasti ottaen kahdella tavalla. On joko lähdetty liikkeelle Markuksen ja Luukkaan kohdista, joissa kieltoon ei anneta poikkeuksia ja näiden kohtien perusteella on luettu Matteuksen kahta kohtaa, joissa on mainittu poikkeus. Kahden edellisen kohdan valossa on tulkittu, että Matteuksen ”poikkeuslupa” antaa poikkeustilanteissa oikeuden erota, mutta ei mennä uudelleen naimisiin. Toinen tapa lukea kohtia on lähteä liikkeelle Matteuksen teksteistä ja lukea ne siten, että niissä (erityisesti Matt. 19) annetaan lupa poikkeustilanteessa sekä erota että mennä uudelleen avioon. Kun Markuksen ja Luukkaan tekstejä on lähestytty tästä kulmasta, on joko niiden sisään luettu tuo poikkeussääntö tai tulkittu niin, että kaikki mainitut tekstit pitää asettaa ikään kuin yhdeksi kokonaisuudeksi, ja tällöin Matteuksesta löytyvä poikkeuslupa eroon ja uudelleen avioitumiseen täydentää ja tekee Jeesuksen opetuksen kokonaiseksi.1

Itse perustelen alla seuraavanlaista näkemystä: Paavali sanoo avioerosta puhuessaan, että se, mitä hän opettaa on Herran käsky. Ajattelen, että hän summaa täysin oikein kaikkien neljän evankeliumikohdan opetuksen sanoessaan, ettei vaimo saa erota miehestään; mutta jos hän eroaa, niin pysyköön naimatonna tai sopikoon miehensä kanssa; eikä mies saa hyljätä vaimoansa (1. Kor. 7:10–11). Jumala on liittänyt aviopuolisot yhteen ja yhdessä heidän tulisi pysyä. Jos kuitenkin erotaan, niin tulee sopia ja palata yhteen tai pysyä naimattomana. Tämä on ainoa tapa, ettei omalta puolelta rikota yhden lihan liittoa, kun pysytään uskollisena omalle puolisolle. Jeesus kuitenkin ottaa evankeliumeissa huomioon kuudennen käskyn rikkomisen, siis aviorikoksen todellisuuden. Hänen ristin verensä puhdistaa myös aviorikoksen synnistä sen, joka tunnustaa rikoksensa ja tarvitsee anteeksiantoa. Niinpä hän antaa anteeksi aviorikoksen tehneelle vaimolle (Joh.8). Hän julistaa evankeliumin uskovien porttojen pääsevän taivasten valtakuntaan (Matt.21:31–32). Jeesus kohtaa kaivolla samarialaisen vaimon, jolla oli Jeesuksen sanojen mukaan ollut useita aviomiehiä. Hän siis nimittää aviomiehiksi niitäkin, jotka tulivat ensimmäisen liiton jälkeen (Joh.4:17–18). Kun yhden lihan liitto on rikottu, on yhä tarjolla anteeksianto. Sen turvin on mahdollista elää uudessa liitossa tai jopa joissain tilanteissa solmia sellainen.

Matteuksen evankeliumi

Vuorisaarnassa Jeesus puhuu aviorikoksesta ensin sydämen tasolla: Teille on opetettu tämä käsky: ’Älä tee aviorikosta (ou moikheuseis).’ Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen(emoikheusen) hänen kanssaan. Jos oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä pois. Onhan sinulle parempi, että menetät vain yhden osan ruumiistasi, kuin että koko ruumiisi joutuu helvettiin. Ja jos oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä pois. Onhan sinulle parempi, että menetät vain yhden jäsenen, kuin että koko ruumiisi joutuu helvettiin (Matt. 5:27–30). Jeesukselle ei kelpaa sellainen ajatus, että naista katsova tulee ulkoa päin saastaiseksi, kun nainen omalla olemuksellaan houkuttelee häntä katselevaa miestä aviorikokseen. Ei vaan vika on katsojan silmässä ja pimeys hänessä itsessään. Hirsi on hänen silmässään. Synti houkuttaa hänen omassa sydämessään. Vuorisaarnan tulkinnassa on luterilaisessa kontekstissa lähdetty usein siitä, että kyse on lain toisesta käytöstä. Sen valossa tämänkin jakson tarkoitus on ennen kaikkea osoittaa syntisyytemme, jotta sitten löytäisimme evankeliumin jostain toisesta kohdasta. Vuorisaarnasta itsestäänhän ei tällä otteella evankeliumia kovin helposti löydy. Vuorisaarnan lukemisessa on kuitenkin muistettava kristologinen näkökulma:2 Se kertoo meille, millainen Kristus on puolestamme, ja millaiseksi kristitytkin armahdettuina ovat kasvamassa.

Jeesus jatkaa: ”On myös opetettu, että jos mies tahtoo erota (apolysee) vaimostaan, hänen on annettava tälle erokirja. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden (porneias) tähden, ajaa hänet aviorikokseen(moikheuteenai). Ja aviorikoksen tekee (moikhatai) myös se, joka nai miehensä hylkäämän naisen (Matt. 5:31–32). Tekstijaksossa taustalla on 5. Moos. 24:een liittyvä opetus erokirjakäytännöstä. Tuon käytännön mukaan erokirjan antaminen antoi hylkääjälle ja hylätylle luvan uuteen liittoon. Tässä Jeesus kiinnittää huomiota erityisesti hylätyn asemaan.

Jos mies hylkää vaimonsa siksi, että tämä on ollut haureellinen, siihen miehellä on lupa, mutta ei käskyä. Näin toimiessaan hän ei aja vaimoaan aviorikokseen, koska nainen on jo itse haureudessaan sen tehnyt. Mutta jos vaimo ei ole ollut haureellinen, ja mies hylkää hänet, silloin vaimon on otettava uusi mies, minkä kautta hän ajautuu aviorikokseen. Tällaisen syyttään hylätyn kanssa avioituva, tekee myös aviorikoksen. Jeesus kuitenkin pitää hylkääjää suurempana syyllisenä kuin hylättyä, joka menee uuteen liittoon. Uusi liitto väistämättä rikkoo ensimmäisen liiton, mutta hylätty kantaa tästä ikään kuin vain osasyyllisyyden.

Matteuksella on luvussa 19 tekstijakso, joka on paljolti yhteneväinen Markuksessa olevan vastaavan kohdan kanssa, ja käsittelen tämän jakson tekstiyhteyttä myöhemmin. Nyt nostan esiin vain avainjakeen: Mutta minä sanon teille: joka hylkää (apolysee) vaimonsa muun kuin huoruuden (porneia) tähden ja nai toisen, se tekee huorin(moikhaoo) (Matt.19:9, KR38). Voimmeko ajatella kääntäen, että se, joka hylkää vaimonsa vaimon haureuden tähden ja menee uuteen liittoon, ei tee aviorikosta? Mielestäni tällaista toisin päin kääntämistä ei voida varmasti tehdä. Kohdan ydin on sanoa samaa kuin yllä vuorisaarnassa, siis että hylkääminen on luvallista vain toisen haureuden tähden. Toisen naiminen seuraa ikään kuin automaattisesti, sillä sen vuoksi ero varmasti otettaisiinkin. Tosin pidän mahdollisena, että voisimme ajatella tähänkin Jeesuksen sanat aviorikokseen ajamisesta. Huorin tehnyt on aiheuttanut eron, ja ajanut syyttömän osapuolen uuden liiton myötä aviorikokseen. Aviorikos tapahtuu tällöinkin, mutta sillä joka on siihen ajettu on vain osasyyllisyys.

Luen Matteuksen evankeliumin kohtia niin, että Jeesus opettaa uudessa liitossa välttämättä tapahtuvan Jumalan yhden lihan yhdistämisen rikkomisen, jos itse liitytään kolmanteen osapuoleen. Syyllisyys on kuitenkin vähäisempi sillä, joka on ajettu pois eli hylätty. Hän voi tulla Jeesuksen luokse ja saada synnit anteeksi, päästen sisälle Jumalan valtakuntaan. Aivan kuten Matteuksella Jeesuksen sukuluettelossa näemme usean aviorikkojan päässeen Messiaan perheeseen sovituksen tähden (Matt. 1).

Markuksen evankeliumi

Markuksen evankeliumissa Jeesuksen opetus avioerosta on seuraava: Jeesus sanoi heille: Se, joka hylkää (apolysee) vaimonsa ja menee naimisiin toisen kanssa, on avionrikkoja ja tekee väärin (moikhatai) vaimoaan kohtaan. Ja jos vaimo hylkää miehensä ja menee naimisiin toisen kanssa, hänkin tekee aviorikoksen (moikhatai) (Mark. 10:11–12). Yllä olevat sanat on sanottu opetuslapsille sen jälkeen, kun Jeesus on ensin opettanut avioerosta fariseusten kysymysten johdosta: saako mies hylätä(apolysai) vaimonsa. (j. 2). Jeesus esittää aluksi vastakysymyksen: Mitä Mooses on siitä säätänyt? (j. 3). Tähän annetaan vastaukseksi 5. Moos. 24:ssä esitetty erokirjakäytäntö. Jeesus kuitenkin esittää, että fariseusten laintulkinta etenee väärällä tavalla. Heidän pitäisi alkaa luomiskertomuksesta ja asettaa se kaiken perustaksi. Mooses oli kyllä antanut tuon säännöksen oman kansansa langenneen sydämen kovuuden tähden. Mutta kun avioliitto asetettiin lankeemusta ennen, liitti Jumala itse nämä kaksi, miehen ja vaimon, yhdeksi erottamattomaksi lihaksi: Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako. (j. 9). Tähän jakeeseen päättyneen keskustelun jälkeen Jeesus menee oppilaineen sisälle taloon ja tarkentaa asiaa vielä opetuslapsilleen jakeiden 11–12 sanoin.

Jeesuksen sanat on tässä osoitettu nimenomaan hylkääjälle. Tätähän fariseukset kysyivätkin. Kohta ei siis kerro, mikä on hylätyn asema, mistä taas Matteuksella puhuttiin. Näiden sanojen mukaan ei saa hylätä vaimoa (tai miestä). Jo hylkääminen on väärin, mutta siihen tässä automaattisesti liittyy uuteen liittoon meneminen.3 Jeesus ei tässä ota lainkaan huomioon sitä, mistä Paavali puhuu myöhemmin, että voisi erota menemättä uuteen liittoon.

Vielä on hyvä mainita, että monet tutkijat olettavat tämän Markuksen evankeliumin kohdan ja erityisesti jakeen 12 nousevan myöhemmästä seurakunnan tilanteesta. Oletetaan nimittäin, ettei Jeesus ole voinut puhua vaimosta ottamassa eroa. Tämä mahdollisuus oli olemassa vasta, kun seurakuntia syntyi juutalaisen maaperän ulkopuolelle. Perustelu ei kuitenkaan toimi. Markus kertoo, että oltiin Jordanin itäpuolella (j. 1) eli Herodeksen hallintoalueella. Niinpä on todennäköistä, että tässä on Jeesuksen ajankohtainen viittaus Herodiaan eroon Filippoksesta ja uuteen avioliittoon Herodeksen kanssa.4

Luukkaan evankeliumi

Myös Luukas on tallettanut lyhyen katkelman, jossa Jeesus puhuu avioerosta. Sana on ilmeisesti tässäkin suunnattu fariseuksia vastaan. Heille Jeesus sanoo, ettei laista häviä pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat. Esimerkkinä hän ottaa kuudennen käskyn, jota siis fariseukset, kuten edellä on huomattu, ovat käsitelleet liian kepeästi: Jokainen, joka hylkää (ho apolyoon) vaimonsa ja nai toisen, tekee aviorikoksen(moikheuei), ja samoin tekee aviorikoksen (moikheuei) se, joka nai miehensä hylkäämän(ho apolelymeneen) naisen. (Luuk.16:18). Jakeen alkupuoli on samansisältöinen kuin yllä Markuksella: Se mies tekee aviorikoksen, joka sekä hylkää vaimonsa että menee naimisiin toisen kanssa.

Tässä Jeesus ottaa puheeksi myös hylätyn vaimon tilanteen. 5. Moos. 24 pohjaltahan ajateltiin, että kun vain annettiin erokirja, niin sekä hylkääjä että hylätty saivat laillisen oikeuden muodostaa uuden yhden lihan liiton. Jeesus kuitenkin väittää, että molemmat tahoillaan rikkovat avion. Tarkalleen ottaen tosin Jeesus ei sano hylätyn kohdalla, että tämä tekee aviorikoksen mennessään uudestaan naimisiin. Mutta jos hänet naiva sen tekee, niin on hänkin siitä osallinen. Kun Jeesus ei kuitenkaan mainitse hylätyn aviorikosta, voidaan päätellä, että tässä ajatus on sama kuin Matteuksen vuorisaarna-kohdassa: hylätty on ajettu aviorikokseen. Hän on siis vain osasyyllinen.

1. Korinttolaiskirje

Apostoli Paavali käsittelee 1. Korinttolaiskirjeen luvussa 7 laajasti avioliittoa, naimisiin menemistä, aviollista elämää, kihlapareja, pidättyväisyyttä avioliitossa ja naimattomuutta. Avioeroon hän puuttuu seuraavasti: Naimisissa oleville taas annan käskyn, en minä vaan Herra: vaimo ei saa erota miehestään. Jos hän kuitenkin eroaa, olkoon menemättä enää naimisiin tai sopikoon miehensä kanssa. Samoin ei mies saa erota vaimostaan (1. Kor. 7:10–11).

Puhe on tässä kahden kristityn puolison liitosta, sillä jäljempänä Paavali antaa neuvoja sellaisen liiton suhteen, jossa toinen osapuoli on uskosta osaton. Opetuksessaan apostoli vetoaa Jeesukseen eli edellä käsiteltyihin evankeliumiperikooppeihin. Ajatuksenkulku onkin sama sillä lisäyksellä, että Paavali käsittelee eksplisiittisesti mahdollisuutta, jossa ei eron jälkeen mennä uuteen avioon: 1. Sen minkä Jumala on liittänyt yhteen, sitä älköön ihminen erottako. 2. Jos puolisot kuitenkin eroavat, niin ei ole lupa mennä uuteen liittoon. 3. Sen sijaan on lupa sopia ja palata yhteen. Kiintoisa kysymys on, miksi Paavali ei ajattele Jeesuksen tapaan, että eron jälkeinen uusi liitto on etenkin naiselle lähes automaatio ja välttämättömyys. Onko niin, että Paavalin kirjeen kontekstissa nainen voisi elää joko omin varoin tai seurakunnan tuella, mutta että Jeesuksen opetuksen kontekstissa tällainen naisen itsellisyys ei ollut ajateltavissa? On vaara astua spekulaation puolelle, kun miettii, entäpä jos toinen eronneista tahollaan kuitenkin solmi uuden liiton. Lieneekö hän samalla ajautunut uskon kriisiin ja eroon seurakunnasta. Tällöin hän olisi ollutkin seuraavan Paavalin ohjeen piirissä.

Pari jaetta myöhemmin tulee vastaan uusi teema, joka puhuu uskovan ja ei-uskovan avioliitosta. Paavali näkee, että Jeesuksen opetus avioerosta koskee nimenomaan niitä liittoja, jotka ovat seurakuntien jäsenten välisiä.5 Mitäpä siis tehdä, kun on kyse seka-avioliitoista, joissa tulee kysymys erosta: Sitten sanon vielä, en Herran sanana vaan omanani: Jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, miehen ei pidä jättää häntä. Ja jos uskovalla naisella on aviomies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, vaimon ei pidä jättää miestään. Mies, joka ei usko, on uskovan vaimonsa pyhittämä, ja vaimo, joka ei usko, on uskovan miehensä pyhittämä. Muutenhan teidän lapsenne olisivat epäpuhtaita; nyt he kuitenkin ovat pyhiä. Mutta jos se puoliso, joka ei usko, tahtoo erota, niin erotkoon. Uskovaa veljeä tai sisarta ei tällaisessa tapauksessa sido mikään pakko. Jumala on kutsunut teidät elämään rauhassa. Ja mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi? Tai mies, mistä tiedät, voitko pelastaa vaimosi? (1. Kor. 7:12–16) Seka-avioliitoissa pääsääntönä on edelleenkin erokielto. Kristityn ei tarvitse huolehtia saastumista uskosta osattomasta puolisosta, sillä ”Se, joka on hänessä on voimakkaampi”, ja pyhittää heidän liittonsa. Paavalin erokielto ohjaa tietysti vain kristittyä, sillä mitäpä uskosta osaton siitä piittaisi. Mutta entä jos tuo toinen osapuoli eroaa? Silloin kristittyä ei sido pakko, hän ei ole orjuutettu (dedoulootai).

Niinpä siis kysymys kuuluu: Tarkoittaako se, että uskovaa ei sido mikään pakko, myös lupaa mennä uudelleen naimisiin? Toisaalta jos Paavali tarkoittaisi että vapaus ”orjuudesta” ei anna lupaa uuteen liittoon, eikö se olisi ollut johdettavissa yllä annetusta Herran käskystä? Paavali olisi voinut esittää asian vaikkapa niin, että ”sama, mikä koskee uskovia aviopareja, koskee myös niitä aviopareja, joissa toinen ei usko. Niinpä ei ole lupa erota, mutta jos uskosta osaton eroaa, älköön uskovainen menkö uudelleen naimisiin.” Mutta nyt Paavali esittääkin ”lisäohjeen” yllä annetun Herran käskyn lisäksi. Tätä lisäohjetta tuskin olisi tarvittu, jos vapaus ”orjuudesta” ei merkitsisi uskovalle puolisolle uuden avioliiton mahdollisuutta6 Näyttäisi myös siltä, että Paavalin terminologia liittyy läheisesti juutalaiseen erokirjakäytäntöön. Paavali jäljittelisi erokirjan sanamuotoa niin, että orjuudesta vapautuminen tarkoittaisi samaa kuin erokirjan antama vapaus, johon kuului myös lupa uuteen liittoon.78

Toisaalta taas on mahdollista ymmärtää ohje siitä kontekstista käsin, jonka Paavali esittää Toisessa Korinttolaiskirjeessään: Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä?… Siksi Herra sanoo: — Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä koskeko mihinkään saastaiseen, niin otan teidät vastaan… (2.Kor.6:14,17). Tällaista opetusta vasten jotkut korinttolaiset olisivat tehneet sen päätelmän, että uskosta osattomasta puolisosta piti ottaa avioero. Nyt Paavalin opetuksen painopiste olisikin siinä, että näin ei tulisi toimia. Tästä yhteisestä ikeestä ”vapautti” ainoastaan uskosta osattoman puolen ero. Se ei siis antanut lupaa uuteen avioon, vaan vapautus on tässä tekninen termi, jolla Paavali viittaisi yhteisestä ikeen kantamisesta vapautumiseen. Tämän tulkinnan tueksi löytyisi vielä jäljempää luvustamme kohta, jossa Paavali eksplisiittisesti mainitsee leskille luvan avioitua: Vaimo kuuluu yhteen miehensä kanssa niin kauan kuin tämä elää, mutta miehen kuoltua hän on vapaa menemään naimisiin kenen kanssa haluaa, kunhan se vain tapahtuu Herrassa (1. Kor. 7:39). Kun Paavali ei käytä edellä yhtä selkeää kieltä, niin on kysyttävä, olisiko ”vapaudessa” kyse kuitenkin vähemmästä, kuin luvasta avioitua uudelleen?9 Tosin viimeistä kohtaa vastaan on sanottu, että puheena olevassa jakeessa Paavali tahtoisi korostaa sitä, ettei leviraatti-käytäntö eli lankousavioliitto ole enää käytössä. Leskellä on sen sijaan lupa avioitua kenen kanssa haluaa.

Näitä argumentteja punnitessani vaaka painuu siihen suuntaan, että Paavali antaa luvan uuteen liittoon. Ero vapauttaa siteistä solmimaan uusi side. Hänellä ei ole Herran sanaa tällaisesta tilanteesta, jossa toinen on uskova ja toinen uskosta osaton, ja uskosta osaton ottaa eron. Miten Paavali voisi antaa tällaisen luvan? Olisiko niin, että tulkinta kulkee samaan suuntaan kuin Herran puhe siitä, että eron ottava ja uuteen liittoon menevä osapuoli ajaa toisen uuteen liittoon?

Mitä tästä kaikesta voisi siis ajatella?

Jeesus oikaisee opetuksissaan aikansa erokirjakäytäntöä. Erokirjasäädöksen (5. Moos. 24) perusteella sai lähettää ilmeisesti aviorikoksen tehneen vaimon luotaan, jos yhteiselo ei enää ollut mahdollista. Jeesus vielä lukee säädöksen luomisessa asetetun yhden lihan liiton lävitse. Niinpä todella erota sai vain toisen aviorikoksen tähden, kun yksi liha oli jo rikottu (mutta käsky tämä ei ollut). Uusi liitto ei kuitenkaan ole täysin ongelmaton. Se ei ole tuo alkuperäinen yksi liha. Siinä syytön osapuoli on ajettu aviorikokseen. Hänen on kohdattava syyllisyys ja saatava synninpäästö Jeesuksen ristintyön tähden. Silloin uusi liitto voi olla Jumalan siunaama. Voitaisiinko jopa sanoa, että Jeesus antaa anteeksi ja sanoo: ”Älä tästedes syntiä tee. Pysy uskollisena tässä liitossasi.”

Paavalin ohje erotilanteeseen, jossa toinen puoliso ei ole kristitty, vaikuttaisi uudelta sovellukselta. Mielenkiintoista on se, ettei Paavali opeta johtavansa tätä lupaa Jeesuksen sanoista. Hän ei edes eksplisiittisesti puhu uudesta avioliitosta. Näen, että apostoli etenee näin siinä tilanteessa, jossa ei ole enää paluun mahdollisuutta, mutta ei voida myöskään ajatella uutta liittoa sinä ainutkertaisena liittona, jonka Jumala luomisessa asetti. Kuitenkin hän selkeästi viittaa siihen, että on vapaus yrittää elää avioliiton tarkoitusta todeksi tässä rikkoutuneessa tilanteessa.

Avioliittoon tulee siis astua harkiten ja Jumalan siunausta pyytäen. Eroa tulee välttää viimeiseen asti. Jos se ei ole mahdollista, niin tulee elää yksin ja pyrkiä sopuun toisen osapuolen kanssa. Jos avioliitto on särkynyt eikä paluun mahdollisuutta ole, antavat Jeesuksen ja Paavalin sanat mahdollisuuden joissain tilanteissa harkita uutta liittoa, jossa voi olla Jumalan siunaus, vaikka kyseessä ei enää olekaan se alkuperäinen yksi liha.


Ks. myös Avioliitto, avioero ja eronneiden vihkiminen.
 

  1. Tähän tapaan asia esitetään esimerkiksi LCMS:n avioerodokumentin kohdassa: ”William F. Arndt has correctly stated in his commentary on Luke 16:18, ”Jesus here in Luke, as well as in Mark 10:11f., states the general principle and makes no exceptions. In the passage found in Matthew’s Gospel the presentation is somewhat more complete and the exception which God allows is included.” (Divorce and Remarriage. An Exegetical Study. A Report of the Commission on Theology and Church Relations of the Lutheran Church–Missouri Synod November 1987, 16). Samaan tapaan asiaa lähestyy luterilaisista isistä myös Martin Chemnitz: ”Here I freely confess that if Christ had answered only what Mark and Luke describe, the sense would simply be this, that such a divorce is not lawful for any cause whatsoever, but that, no matter what befell, it is not permissible for the bond of marriage to be dissolved except through death.” (Chemnitz, M., & Kramer, F. (1999). Examination of the Council of Trent (electronic ed.). St. Louis: Concordia Publishing House., VII, 3). 
  2. Tämä ajatus on syntynyt David P. Scaerin kirjan Discourses in Matthew. Jesus Teaches the Church, 2004 pohjalta. Esimerkiksi 262–263. 
  3. Katso esimerkiksi Jukka Thurén: Markuksen evankeliumi, 1996, 229. 
  4. Katso tarkemmin N. T. Wright: Jesus and the Victory of God, 1996, 284–285. 
  5. Näin myös Divorce and Remarriage, 22. 
  6. Tämän mahdollisuuden kannalla on esimerkiksi N. T. Wright: Paul and the Faithfulness of God, 2013, 445–446. Tarkalleen ottaen hänen argumenttinsa perustuu siihen, että seurakunta muodostaa uuden yhteisön, jossa palataan luomisessa asetettuun järjestykseen. Siksi seurakunnan keskuudessa ero ja sitä seuraava uudelleen avioituminen on mahdoton asia. Jos taas kyse on siitä, että yhteisön ulkopuolinen tahtoo erota, silloin uskova saa eron jälkeen avioitua, mutta uuden puolison on oltava uskova. 
  7. Erokirjakäytännöstä katso David Instone-Brewer: 1 Corinthians 7 in the light of the Jewish Greek and Aramaic Marriage and Divorce Papyri(http://www.tyndalearchive.com/Brewer/MarriagePapyri/1Cor_7b.htm, viitattu 15.12.2015). ”When Paul says they are ”no longer enslaved”, any first century reader would understand him to mean that they can remarry, because they would think of the words in both Jewish and non-Jewish divorce certificates: ”You are free to marry”. If Paul had meant something else, he would have had to state this very clearly, in order to avoid being misunderstood by everyone who read his epistle.” 
  8. Vielä tueksi voidaan esittää Paavalin samankaltainen kielenkäyttö Roomalaiskirjeen luvusta 7, jossa hän puhuu lain alaisuudesta. Kristitty on Paavalin mukaan laista vapaa, kuten leski on vapaa puolisonsa kuoltua menemään uuteen liittoon. Tämä kohta kuitenkin sopii huonosti tueksi, sillä sanat joita siinä käytetään eivät ole täsmällisesti samoja kuin nyt käsiteltävässä kohdassa. Paavali ei myöskään käsittele avioeroa sinällään, vaan kristityn vapautta lain orjuudesta. Lisäksi hän eksplisiittisesti sanoo: Jos hän miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle, hän on avionrikkoja. (Room. 7:3). 
  9. Tällaisen vision puolesta katso esimerkiksi Gagnon, 2014, 6–7. 

Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos