Kysymys: Kysyn jumalallisesta passiivista. Erottaako Raamatun passiiveista, mikä on tavallinen ja mikä jumalallinen passiivi? Vai onko tulkintakysymys sanotaanko passiivia jumalalliseksi kun lukija niin haluaa tai tavalliseksi passiiviksi jos niin haluaa? Erottaako kreikan kielestä, kummasta on kyse?
Kiitos hyvästä kysymyksestä! Lähden vastauksessani melko kaukaa, jotta pääsemme selville perusteista.
Raamatun mukaan nimi paljastaa kantajansa olemuksen. Nimi ikään kuin kantaa mukanaan kantajaansa silloinkin, kun kantaja ei ole aistittavalla tavalla läsnä. Tähän liittyy Raamatun tapa, että ihmisille annetaan nimiä, jotka kuvaavat heidän olemustaan, esimerkiksi Eesau, “karvainen”, ja Jaakob, “kantapää/hän pettää” (1. Moos. 25:25–26). Koska nimi kertoo kantajastaan, Jumala antaa pelastushistorian taitekohdissa uuden nimen niille, jotka Hän pelastaa ja ottaa omikseen (Jes. 62:2, 65:15; Ilm. 2:17). Tästä ovat esimerkkeinä Abram, “korkea isä” -> Abraham, “kansojen pauhun isä” (1. Moos. 17:5), Sarai -> Saara “ruhtinatar” (1. Moos. 17:15), Jaakob “kantapää/pettäjä” -> Israel “Jumala taistelee” (1. Moos. 32:28) ja Simeon “kuultu” -> Keefas/Pietari “kallio” (Joh. 1:42). Herran tienraavaja (Luuk. 1:13) ja Herra itse (Matt. 1:21; Luuk. 1:31) saivat juuri sen nimen, jonka Herra oli määrännyt. Jumala kutsuu omansa nimeltä (Jes. 43:1; Joh. 10:3) mutta pyyhkii pois vihollistensa nimen taivaan alta (5. Moos. 9:14) ja elämän kirjasta (2. Moos. 32:33, vrt. Ilm. 20:15).
Kun Raamattu suhtautuu jo ihmisen nimeen näin vakavasti, kuinka paljon enemmän Jumalan, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, joka sisältää kaiken sen, mitä Jumala on ja tekee! “Jumala, niin kuin Sinun nimesi, niin ulottuu Sinun ylistyksesi maan ääriin saakka.” (Ps. 48:11) Siksi ihminen ei voi osoittaa Jumalalle suurempaa kunnioitusta kuin että hän pelkää, rakastaa, huutaa avuksi ja ylistää Jumalan nimeä ja puhuu siitä lähimmäisilleen totta. Vastaavasti ihminen ei voi tehdä suurempaa syntiä kuin että hän suhtautuu Jumalan nimeen välinpitämättömästi tai kevytmielisesti, ei rukoile Häntä, puhuu Hänestä epätosia tai suorastaan pilkkaa Häntä. Toinen käsky kuuluu: “Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka Hänen nimensä turhaan lausuu.” (2. Moos. 20:7; 5. Moos. 5:11)
Juutalaiset olivat Vanhan testamentin viimeisten kirjoitusten aikoihin alkaneet tulkita tätä käskyä niin, että he kävivät varovaisiksi lausumaan ääneen Jumalan nimeä “Jahve”, “Hän, joka on/tulee/toimii”. Tämän nimen sijasta alettiin käyttää nimitystä “Adonaj”, “Minun Herrani”. Ei haluttu lausua Jumalan kaikkeinpyhintä nimeä kevytmielisesti eikä turhaan. Jo Mooses käyttää jumalanpilkkaustapausta koskevassa selostuksessa Jumalan nimen pyhyyttä korostaakseen Jumalasta muutaman kerran pelkästään nimitystä “haššem”, “Nimi” (3. Moos. 24:11, 16), ja Vanhan testamentin nuorimpiin kirjoihin kuuluvassa Esterin kirjassa Jumalan nimeä ei mainita lainkaan. Vanhan ja Uuden testamentin välisenä aikana kävi tavalliseksi käyttää sanojen “Jahve”, “Adonaj” tai “Elohim” eli “Jumala” sijaan kiertoilmaisuja. Esimerkiksi 100-luvulla eKr. kirjoitetussa ensimmäisessä Makkabilaiskirjassa “taivas” on usein Jumalan kiertoilmaisu (1. Makk. 3:19, 50, 60 ym.). Me tunnemme saman ilmiön Uudesta testamentista, jossa Jeesus puhuu Matteuksen evankeliumin mukaan “taivasten”, siis taivaissa asuvan eli Jumalan, “valtakunnasta”.
Tähän ajatusmaailmaan kuuluu myös jumalallinen passiivi. Passiivi on verbimuoto, jossa tekijää ei kerrota: “Talo rakennettiin.” Ei kerrota, kuka talon rakensi. Usein puhuja ja kuulijat kuitenkin saattavat tietää, kuka talon on tehnyt, mutta sitä ei ilmaista. Raamatuntutkijat puhuvat jumalallisesta passiivista (latinaksi passivum divinum) silloin, kun Raamatussa käytetään passiivia, jonka takaa löytyy Jumala. Jumalallista passiivia käytetään, koska pelätään toistella tai hokea Jumalan pyhää nimeä. Jeesuksen aikaan juutalaiset kuulijat kyllä yleensä tunnistivat, että Jeesus puhui Jumalasta, vaikka käytti passiivia. Kielellisesti jumalallinen passiivi ei eroa kreikaksi, arameaksi tai hepreaksi mitenkään tavallisesta passiivista. Asiayhteys kuitenkin paljastaa puhujan tai kirjoittajan tarkoittavan Jumalaa. Monet kohdat ovat aivan selviä, niin että Raamatun ilmaisuun tottunut raamatunlukija tunnistaa sen suomenkielisestäkin käännöstekstistä. Tässä muutamia esimerkkejä tutusta vuorisaarnasta:
“Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: ‘Älä tapa’ … Te olette kuulleet sanotuksi: ‘Älä tee huorin’ … On sanottu: ‘Joka hylkää vaimonsa, antakoon hänelle erokirjan.’” (Matt. 5:21, 27, 31) Jeesus tarkoittaa, että Herra on Mooseksen kautta sanonut näin.
“Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi; sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.” (Matt. 7:1–2) Jumala on tässä tietysti se, joka tuomitsee ja mittaa meille takaisin tuomiopäivänä.
“Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivät löytää, ja kolkuttavalle avataan.” (Matt. 7:7–8) Jeesus puhuu rukouksen kuulemisesta eikä mistä tahansa inhimillisestä pyytelystä. Joka anoo epäjumalalta, etsii väärästä paikasta ja kolkuttaa väärässä osoitteessa, ei saa mitään. Mutta taivaan Jumala antaa anovalle, antaa etsivän löytää Hänet ja avaa kolkuttavalle.
Yllä olevat esimerkit ovat täysin selviä. Niissä on kyse jumalallisesta passivista. Sen lisäksi on olemassa kohtia, joista voi keskustella, onko kyseessä jumalallinen passiivi vai tavallinen passiivi. Joissain raamatunkohdissa tällainen keskustelu voi kylläkin olla hedelmätöntä. Esimerkiksi lauseessa: “joka uskoo ja kastetaan, pelastuu” (Mark. 16:16), on jossain määrin samantekevää, onko kreikan passiivin sootheesetai merkitys: “ihminen saa pelastuksen” vai “Jumala pelastaa ihmisen”. Asiayhteys sisältää joka tapauksessa ajatuksen, että Jumala pelastaa ihmisen uskon ja kasteen kautta.
Ahkera ja huolellinen raamatunlukija ja -tutkija voi harjaantua näkemään, milloin on kyse jumalallisesta passiivista, milloin tavallisesta passivista. Vaikka joihinkin kohtiin jää tulkinnanvaraa, tärkeintä on kuitenkin muistaa, että koko Raamattu on Jumalan pyhä Sana. Sen kautta Jumala tahtoo kirkastaa kurjalle syntiselle Kristusta, syntien sovittajaa ja jumalattoman vanhurskauttajaa. Kiitetty olkoon Herran, meidän Jumalamme nimi!
Ks. myös Raamattu
(Kuva LCMS)
