Kysymys: Miksi paastonaikana liturgiasta jää pois kunnia ja kiitos? En ole tätä koskaan ymmärtänyt ja taas kysymyksestä tulee ajankohtainen, kuten aina paastonaikana. Olen ajatellut, että ’mennään miten käsketään’, mutta taas alkoi ahdistamaan. Kunniahan kuuluu aina Jumalalle. Samoin Raamatussa sanotaan, että ”Kiittäkää joka tilassa”? Ahdistuksissakin? Eikö niissä olekin suuri siunaus, samoin kuin myös paastonaikanakin kiitos kuuluu ainoastaan Jumalalle. Miksi seurakunta jättää Herraa kiittämättä koko tämän ajan?
Vastaus:
Hei! Harmillista kuulla, että asia aiheuttaa ahdistusta. Niin ei suinkaan tarvitsisi olla. Lyhykäisyydessään voisi sanoa, että viittaamassasi käytännössä on kyseessä vuosisatoja vanhan kristillisen opetuslapseuskoulun innovaatio.
Ehkä on hyvä lähteä liikkeelle kuitenkin hieman kauempaa, sillä yhtälailla voi kysyä ylipäätään, mikä ihmeen kirkkovuosi? Onko sillä jotakin merkitystä? Eikö pastori vain voisi itse kulloinkin valita mitä tekstejä ja teemoja haluaa milloinkin käsitellä?
Tähän on todettava, että pastori voi toki ottaa käsittelyyn monenlaisia teemoja. Tarvittaessa myös valita kirkkovuoden sunnuntaille valittujen tekstien ohi toisia tekstejä, jos asialla vain on perusteltu syy. Tällaisia syitä voi ajatella olevan vaikkapa seurakunnassa ilmennyt tarve käsitellä jotakin tiettyä tekstiä tai teologista teemaa. Samoin esimerkiksi jonkun sellaisen tekstin käsitteleminen, joka ei löydy kirkkovuoden teksteistä ollenkaan. Lisäksi joissakin seurakunnissa ei ole jokaisena sunnuntaina jumalanpalvelusta, jolloin on ymmärrettävää, jos pastori haluaa erikseen nostaa käsittelyyn jonkun väliin jääneen sunnuntain teemoja.
Tietty vapaus tulee siis säilyttää. Samalla kirkkovuosi on jotakin sellaista, joka kuljettaa meidät tasaisella aasin varmuudella, lujuudella ja itsepäisyydelläkin katsomaan ja syventymään aina tiettyihin uskomme keskeisiin asioihin. Kirkkovuosi alkaakin aina aasilla ratsastamisesta ensimmäisenä adventtina. Kirkkovuosi ohjaa meitä katsomaan oikeisiin paikkoihin ja on jotakin sellaista Pyhän Hengen kirkossa synnyttämää rikkautta, joka varjelee meitä oikeassa uskossa.
Kirkkovuosi alkaa siitä, että Jeesus tulee kansansa pelastajaksi ja Vapahtajaksi. Samalla se ikään kuin julistaa meille, että kaikki ne tekstit, jotka kirkkovuodessa seuraavat, ovat jotakin sellaista jossa kuljemme hänen omanaan, hänen kanssaan ja häntä seuraten. Välillä kuljemme juhlan keskellä iloisesti palmunlehviä Mestarin tielle heittäen, välillä kuin ristiä kantaen laahustamme aasin perässä monenlaisen vaikean keskellä. Välillä taas löntystämme aasin vierellä kaurapuurolta ja tasaiselta kutsumusten painolta maistuvassa tavallisessa arkisessa elämässä. Näissä erilaisissa tunnelmissa joka vuosi kuljetaan kirkkovuoden kierrossa yhdessä Jeesuksen aasia seuraten.
Messujärjestys on toisaalta aina tuttu ja turvallinen, toisaalta se ikään kuin elää jatkuvasti. Joka kerta on jotain uutta ja jännää. Se on sama, mutta ei kuitenkaan ole. Jumalanpalveluksissa elää monenlaisia tunnelmia, joita hyvä liturgi voi varioida. Samoin kirkkovuosi kokonaisuutena on jotakin sellaista, joka pakottaa pysähtymään myös meille vaikeisiin teksteihin. Seurakunnan uskon rikkauden ja syvyyden vaalimisessa kirkkovuosi onkin valtava aarre. Jos oltaisiin aina pastorin suosikkiteemoissa, niin kovasti kaventuisivat ne teemat joita seurakunnissa käsiteltäisiin. Kirkkovuosi pakottaa julistajan tarttumaan myös niihin teksteihin, jotka hänelle syystä tai toisesta ovat vaikeita.
Meidän elämämme rakentuu aina jotenkin. Elämämme on jakaantunut lomakausiin, opiskelu ja työjaksoihin, sähköisiin laskuihin ja veroilmoituksiin. Jotta tämä ei saisi meitä aivan kahmaistua, sen lisäksi me haluamme seurakuntana jäsentää elämäämme myös niiden keskeisten asioiden kanssa, jotka opettavat meille pyhää kristillistä uskoa.
Tähän liittyy nyt myös kysymys erilaisten kirkollisien jaksojen erottamisesta. Kiitosvirren juuret ulottuvat ainakin 300-luvulle. Aluksi sitä käytettiin vain erityisen juhlallisissa messuissa joissa piispa oli paikalla. 1000-luvulta lähtien sitä alettiin käyttäämään kaikissa messuissa. Tämä juhlajärjestys muuttui normaaliksi.
Kirkossa on myös hyvin varhain jo vietetty erillistä paastonaikaa. Kirkossa on myös muodostunut tapoja, joilla paaston tunnelmia alleviivataan. Yleensä on toimittu siten, että paastojärjestys muodostuu hieman ’koruttomammaksi’ ja railakkaimmat ilon ja ylityksen huudot jäävät odottamaan paastokauden päätöstä, eli joulujuhlaa tai pääsiäisjuhlaa. Selvimmin voimme hahmottaa eron vaikkapa vertaamalla pitkäperjantain kokoontumisia ja pääsiäisen jumalanpalvelusta. Eikö niissä luonnostaan ole aivan erilainen sävy? Eivät Maria ja Johannes laulaneet ylistysvirsiä Golgatalla. Niiden paikka oli vasta ylösnousemuksen riemupäivänä.
Tällä tavalla halutaan erottaa erilaisia jaksoja, jotta se automaattisesti myös muistuttaisi erilaisesta ajasta. Tässä tapauksessa paastonajasta, joka erityisellä tavalla kutsuu meitä hiljaisuuteen, rukoukseen, hyviin tekoihin, katumukseen, Kristuksen kärsimyksen ja ristin tien tutkimiseen. Toki jumalanpalveluksessa tuodaan paastonaikanakin Jumalalle monenlaista kiitosta ja ylistystä.
Ei ole siten syytä ahdistukseen! Erityisesti pitkällä aikavälillä kirkkovuosi osoittaa jatkuvuutensa ja viisautensa. Kyseessä on klassisen kristinuskon opetuslapseuskoulu. Se on riittävän yksinkertainen lapsillekin, eikä siitä koskaan tarvitse kasvaa irti. Se myös antaa tilaa luovuudelle ja joustavuudelle.
Jokainen kirkkovuosi tarjoaa sinulle mahdollisuuden oppia kulkemaan Vapahtajan kanssa teksteissä, jotka synnyttävät meissä uskoa, toivoa, rakkautta. Kirkkovuodessa syvennytään Vapahtajamme elämän tärkeisiin tapahtumiin ja tärkeisiin opetuksiin ja kasvamme niiden äärellä opetuslapsina. Jumalanpalveluksen opetuslapseuskoulussa se jatkuvasti opettaa meitä kuluvasta ajasta ja ohjaa myös ajatuksiamme sen mukaisesti. Samalla huomaamme selkeästi eron, kun paaston värit vaihtuvatkin pääsiäisen juhlaan. Silloin jo pienet asiat jumalanpalveluksessa julistavat meille: ’juhla on tullut’! Se myös jälleen ohjaa sydämiämme siihen mikä on juhlan syy: Kristuksen ylösnousemus. Nyt jälleen paastonaikana jäämme odottamaan ylösnousemuksen aamua.
Ks. myös Paaston aika – mutta miksi?
