Messu, jumalanpalvelus

6.10.2016 • Ydinkohdat / J / Ydinkohdat / M

Kristillinen seurakunta on alusta asti kokoontunut säännöllisesti yhteen lukemaan, kuulemaan ja oppimaan Jumalan sanaa, kiittämään ja rukoilemaan ja viettämään Herran pyhää ehtoollista. ”Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa (Apt 2:42).” Jumalanpalveluksensa ja rukouksensa rakenteen kristityt perivät juutalaisesta synagogajumalanpalveluksesta, johon Vanhan Testamentin lukukappaleiden ja psalmien rinnalle tulivat hiljalleen apostoliset kirjeet ja Jeesuksen elämästä kertovat evankeliumit. Herran pyhä ehtoollinen löysi oman paikkansa sanaosion jälkeen messun toisena pääosana.

Sanan ”jumalanpalvelus” voi ymmärtää kahdella tavalla. Joko niin, että ihmiset palvelevat Jumalaa, tai niin, että Jumala palvelee ihmisiä, seurakuntaansa. Molemmat näistä merkityksistä ovat kristillisessä jumalanpalveluksessa läsnä, mutta juuri se, että Jumala palvelee seurakuntaansa armonvälineiden (sana ja sakramentit) kautta, on ominaista kristilliselle jumalanpalvelukselle: Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka toin sinut Egyptin maasta; avaa suusi, niin minä sen täytän. (Ps 81:10)

Jumala lähestyy seurakuntaansa sanassaan, kehottaa, ojentaa ja varoittaa; lohduttaa ja rohkaisee. Hän lahjoittaa syntien anteeksiantamuksen, elämän ja autuuden, palvelee omiaan Herran pöydässä ja lopuksi vielä siunaa ja lähettää. Kaikki tämä on mahdollista siksi, että kolmiyhteinen Jumala itse on läsnä: Sana tulee lihaksi ja asuu meidän keskellämme. Seurakunta vastaa tähän armonvälineissään läsnäolevan Jumalan puhutteluun tunnustaen syntinsä, kiittäen ja pyytäen, ylistäen ja palvoen, ja lopuksi lähtien omaan arjen jumalanpalvelukseensa, palvelemaan Herraa ja lähimmäistään ilolla, Kristuksen rauhassa.

Luterilainen jumalanpalvelus noudattaa läntisen kristikunnan liturgista järjestystä. Sitä, mikä oli hyvää, ei tarvinnut heittää pois. Riitti, että evankeliumin vastaiset väärinkäytökset (mm. messu-uhrioppi ja pyhien avuksihuutamiset) poistettiin ja Jumalan sana sai taas kirkkaana kaikua saarnatuolista, rukouksissa ja virsissä.

”Heti aluksi on uudelleen sanottava, ettemme me poista messua, vaan säilytämme sen tunnollisesti ja puolustamme sitä. Meidän keskuudessamme vietetään näet messu joka sunnuntai ja muina juhlapyhinä, ja silloin jaetaan ehtoollinen niille, jotka sitä haluavat, kun heidät ensin on kuulusteltu ja heille on annettu synninpäästö. Edelleen me säilytämme tavanomaiset julkiset jumalanpalvelusmenot, lukukappaleiden ja rukousten järjestyksen, jumalanpalvelusvaatetuksen ja muun sellaisen. (Apol XXIV, 221)”

Sunnuntai kristittyjen jumalanpalveluspäivänä juontaa juurensa Jeesuksen ylösnousemukseen heti sapatin (lauantai) jälkeen ”viikon ensimmäisenä päivänä” (esim. Joh 20:1). Hyvin pian tästä ylösnousemuspäivästä tuli ”Herran päivä” (Ilm 1:10), jolloin seurakunta tuli koolle sanan ja sakramenttien äärelle. Yhteinen jumalanpalvelus viikon aluksi varustaa kristityn alkavaan työviikkoon Jumalan sanalla ja hänen siunauksellaan. Varhaisen kirkon kristityt pitivät Herran päivää paitsi viikon ensimmäisenä, myös kahdeksantena päivänä. Tämä laskutapa näkyy jo Uudessa Testamentissa: ”Ja kahdeksan päivän perästä hänen opetuslapsensa taas olivat huoneessa, ja Tuomas oli heidän kanssansa. Niin Jeesus tuli, ovien ollessa lukittuina, ja seisoi heidän keskellään ja sanoi: ”Rauha teille!” (Joh 20:26)
Kahdeksas päivä oli uuden luomakunnan ensimmäinen päivä. Luomistyö tuli valmiiksi, kun Kristus, koko maailman synnit ristillä sovitettuaan, lepäsi sapatin haudassaan ja nousi kuolleista esikoisena uuden viikon ensimmäisenä päivänä. Tämän uuden, iankaikkisen elämän osallisuutta saamme nauttia joka sunnuntai jumalanpalveluksessa. Siinä uusi luomakunta jo murtautuu kuoleman varjon maahan ja tuo Kristuksen sanassa ja sakramentissa kestävän lohdutuksen ja rohkaisun:

”Yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet; ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut. Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut (2. Kor. 5:14-15, 17).”

Kts. lisää: Jumalanpalvelus