Kreikan sana psalmos (pyhä laulu, ylistyslaulu) tulee heprean sanasta mitzmor, joka tarkoittaa laulua, joka lauletaan kielisoittimien säestyksellä. Hepreaksi psalmeista käytetään myös sanaa tehillim, ylistykset. Vanhan testamentin psalmien kirjasta käytetty sana Psalttari (kreik. psalteerion, kielisoitin) tarkoittaa israelilaisten hengellisten laulujen kokoelmaa. Se luetaan Vanhan testamentin viisauskirjallisuuden joukkoon.
Psalmit olivat tärkeä osa Vanhan liiton Israelin jumalanpalveluselämää. Temppelijumalanpalvelusten keskuksessa olivat uhrit, erityisesti kaksi päivittäistä sovitusuhria, mutta tärkeässä osassa olivat myös säännöllisesti lauletut psalmit. Niitä laulamaan oli asetettu oma temppeliosastonsa (1. Aik. 25). Sen tehtävä oli veisata jumalanpalveluksissa kiitosta ja ylistystä Herralle symbaalien, harppujen ja kanteleiden säestyksellä. Psalmeja voidaan erotella teemojensa mukaan esimerkiksi kuningas-, ylistys- ja katumuspsalmeihin.
Monella israelilaisella ei ollut kuitenkaan mahdollisuutta osallistua säännöllisesti temppelin jumalanpalveluksiin. On myös hyvin epätodennäköistä, että yksittäisillä ihmisillä olisi ollut omaa kopiota Psalttarista. Missä esimerkiksi opetuslapset, Paavali ja Uuden testamentin kirjoittajat niitä sitten oppivat? Temppelin lisäksi toinen paikka, jossa Jumalan sanaa luettiin ja laulettiin oli synagooga. Varhainen kristillinen kirkko oppi Psalmien käytön ja merkityksen jumalanpalveluksen osana nimeen omaan synagooga jumalanpalveluksesta.
Uusi testamentti sisältää yli 120 sitaattia Psalttarista. Myös Jeesus käytti niitä viitatessaan itseensä muun muassa Messiaana sekä henkilökohtaisissa rukouksissaan kärsimystiensä eri vaiheissa. Tunnetuimpana Psalmin 22 rukoukset Golgatan ristillä. Jeesus myös saarnasi itsestään Psalmien täyttymyksenä ilmestyessään säikähtäneille opetuslapsille kuolemansa ja ylösnousemuksensa jälkeen (Luuk. 24:44): ”…että kaiken piti käymään toteen, mikä minusta on kirjoitettu Mooseksen laissa, profeetoissa ja psalmeissa”.
Myös apostolit käyttivät Psalmeja saarnatessaan Jeesuksesta (Apt. 2:25-31, 34). Heprealaiskirjeen kirjoittaja tunnistaa Jeesuksen Psalmien puhujaksi, joka johdattaa kristityt laulamaan kiitosta ja ylistystä Taivaan Isälle (Hepr. 2:11-12, 10:5-7). Apostolien teoissa Psalmien sanotaan olevan Jumalan ääni Pyhän Hengen ja Daavidin suun kautta (4:25). Tämä ymmärrys oli eläessään myös Daavidilla itsellään. Hänen viimeiset sanansa on tallennettu 2. Samuelin kirjassa (23:1-2): ”Nämä olivat Daavidin viimeiset sanat: `Näin puhuu Daavid, Iisain poika, näin puhuu korkealle korotettu mies, Jaakobin Jumalan voideltu, Ihana Israelin ylistysvirsissä´: ”Herran Henki on puhunut minulle, ja hänen sanansa on minun kielelläni…”
Jokaisella Psalmilla on kuitenkin myös oma tärkeä syntyhistoriaansa liittyvä taustansa ja merkityksensä. Kuulemme niistä kirjoittajan sen hetkisen elämäntilanteen tuntoja. Samalla onkin tärkeää nähdä, ettei psalmeja voida pitää suoraan teologisena opetuksena ja tule lukea samalla tavalla kuin esimerkiksi Paavalin kirjeitä. Psalmeissa Jumalan pyhät kuvaavat kipujaan hyvin monenlaisilla tavoilla. Ja kuitenkin niissä on enemmän kuin vain psalmien kirjoittajien sydämen sisältöä, sillä kirjoittajissa ja heidän kauttaan rukoili Kristus, joka heissä asui. Siksi Psalmit ovat myös Kristuksen rukousta meidän puolestamme ja tarkoitettu meille rukoiltavaksi yhdessä Hänen kanssaan. Psalmeista voi sanoa yksinkertaisesti: Daavid rukoili, Kristus rukoilee, me rukoilemme.
Psalmit ovat siis voimallista Jumalan sanan julistusta Pyhässä Hengessä, niin kuin Apostolien teoista huomasimme (4:25). Efesolaiskirjeessä sanotaan Psalmien laulamisesta seuraavan Pyhällä Hengellä täyttyminen (Ef.5:18-20). Siksi niitä on sanottu vanhastaan ”Hengen lauluiksi”. Ne ovat Pyhällä Hengellä täyttymisen väline. Sen tähden Psalmien kirja on palvellut jo vuosituhansien ajan monien virsien ja hengellisten laulujen innoittajana. Samoin kuin Jumalan sana on perusta saarnalle, samoin Psalmit ovat monille virsille. Ja vielä soveltaen, sen valmiit rukoukset ovat pohja ja perusta myös henkilökohtaisille rukouksille omin sanoin.
Psalmien kirja on näin ollut myös Uuden liiton Jumalan kansan virsi- ja rukouskirja jo apostolien ajoista lähtien. Niitä on käytetty kristinuskossa vanhastaan myös päivittäisissä liturgisissa hetkipalveluksissa, joiden juuret ovat Vanhan testamentin temppelipalveluksissa, joka määräsi tietyt uhrit ja rukoukset tiettyihin päivän hetkiin. Kristillinen kirkko ei kuitenkaan tarvinnut enää uhreja, koska Jeesus Kristus oli tullut temppeliuhrien kertakaikkiseksi täyttymykseksi. Säännöllinen rukous päivän eri vaiheissa kuitenkin säilyi. Taustalla oli pyrkimys noudattaa Paavalin kehotusta: ”Rukoilkaa lakkaamatta” (1. Tess.5:17).
Psalmit ovat palvelleet myös yksittäisten kristittyjen hartaus- ja rukouselämän rikastuttajana, Jumalan kiittämisen ja ylistämisen oikeana opettajana sekä Pyhän Hengen valmistamina avunhuutoina erilaisissa kristityn elämän taisteluissa.
