Heprean kielen nimeä Israel (jisraa’eel) on tulkittu monin tavoin. Patriarkka Jaakob taisteli yöllä tuntemattoman, jumalallisen henkilön kanssa, joka sanoi hänelle: ”Sinua ei pidä enää sanoa Jaakobiksi vaan Israeliksi, sillä sinä olet kamppaillut Jumalan ja ihmisten kanssa ja voittanut” (1. Moos. 32:29). Tämän mukaan Israel merkitsee ’Jumala kamppailee’ tai ’hän taistelee Jumalan kanssa’ tai ’Jumala hallitsee’. On kuitenkin esitetty, että Israel tarkoittaisi ’mies, joka näki Jumalan’ tai ’hän näkee Jumalan’ (James Kugel, Traditions of the Bible 1998, 387). Jaakob sanoi taisteltuaan: ”Minä olen nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin” (1. Moos. 32:31).
Israel oli siis alun perin kantaisä Jaakobin uusi nimi, mutta hyvin pian se tuli tarkoittamaan hänen perhettään, sukuaan ja lopulta koko kansaa. Egyptiin nälänhätää pakoon siirtyivät näet Jaakobin jälkeläiset, joista polveutui koko Israelin kansa (1. Moos. 46:26-27). Asiallisesti nimitys israelilaiset tarkoittaa samaa kuin ”heprealaiset” tai ”juutalaiset”. Kyseessä on Jumalan omaisuuskansalleen antama nimi, kansan, joka on nähnyt Jumalan.
Kun Jumalan kansa tuli luvattuun maahan, alettiin maata kutsua Israeliksi. Se määrättiin jaettavaksi Jaakobin 12 pojasta polveutuville heimoille. Kuningaskunnan jakauduttua alettiin etelävaltiota kutsua Juudaksi, kun taas pohjoisvaltiolla säilyi nimi Israel. Pohjoisvaltio tuhoutui vuonna 722 eKr eivätkä sen asukkaat pääosin palanneet pakkosiirtolaisuudesta. Etelävaltion asukkaat sen sijaan tulivat takaisin vuosien 586 – 539 eKr pakkosiirrosta. Tämän jälkeen alkoi nimitys ”juudalaiset” (juutalaiset) siirtyä koko kansan nimeksi, vaikka sen rinnalla käytettiinkin nimeä israelilaiset (esim. Esra 2:2; Neh. 7:7).
Ilmeisesti israelilaiset käyttivät itse mieluiten itsestään tätä nimeä, kun taas vieraat kansat kutsuivat heitä juutalaisiksi. Tämä näkyy vielä Uuden testamentinkin aikoina, jolloin pakanat puhuvat juutalaisista (Matt. 2:2, 27:29, 37), kun taas esim. Jeesus (Joh. 1:47), Pietari (Ap.t. 2:22) ja Paavali (Room. 11:1; 2. Kor. 11:22) käyttivät uskonnollisesti sävyttynyttä nimeä ”israelilainen” ja ”Israelin kansa”. Myös roomalaisten valloittamasta maasta käytettiin yhä nimeä Israel (Matt. 2:21; 10:23), vaikka se virallisesti olikin nimeltään Juudea.
Israel on Jumalan valitun kansan, omaisuuskansan erityisnimi. Uudessa testamentissa sen merkitys laajenee kuitenkin kansallisten rajojen ulkopuolelle. Enää ei juutalaista kansaa voi samastaa Israeliin. Paavali sanoo, etteivät ”kaikki israelilaiset kuulu tosi Israeliin eivätkä kaikki Abrahamin jälkeläiset ole oikeita Abrahamin jälkeläisiä” (Room. 9:6). Todellisia jälkeläisiä eivät hänen mukaansa ole ”lihan puolesta” syntyneet, biologiset lapset vaan ”lupaukset lapset” (KR 33) tai ”lupauksen voimasta syntyneet lapset” (UKR 92). Todellisen Israelin muodostavat ne, jotka uskovat Jumalan lupauksen, evankeliumin Kristuksesta. Tällaiset uskovat on oksastettu Jumalan omaisuuskansaan, Israeliin. Ne taas, jotka eivät usko Kristukseen, on katkaistu tästä rungosta, vaikka syntyperänsä puolesta olisivatkin israelilaisia (Room. 11:17-20). Tosi Israelin, uuden Israelin muodostavat näin ne, jotka ovat uskon ja kasteen kautta Kristuksessa.
Voidaan myös sanoa, että tosi Israelin muodostavat ne, jotka näkevät Jumalan. Jeesuksen mukaan se, ”joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän” (Joh. 14:9). Kristuksen näkeminen ei tarkoita fyysistä näkemistä vaan uskomista Häneen Ylösnousseena (Joh. 20:29). Näin uusi Israel muodostuu niistä, jotka uskovat Kristukseen eli näkevät Hänessä Isän.
Mikä sitten on luonnollisen Israelin, juutalaisten asema ja kohtalo? Onko kirkko syrjäyttänyt Israelin kansan tai ottanut sen paikan? Paavali sanoo: ”Ei Jumala ole hylännyt kansaansa, jonka hän on edeltä käsin valinnut” (Room. 11:2). Tuo valinta perustuu Jumalan armoon eikä ihmisen tekoihin (Room. 11:6). Paavalin mukaan ”Jumala ei peruuta lahjojaan eikä (Israelin kansalle) antamaansa kutsua” (Room. 11:29).
Kautta aikojen on lihallisen Israelinkin joukossa ollut ”jäännös” (Room. 11:5), joka uskon kautta Kristukseen kuuluu tosi Israeliin. Paavali oli täysin vakuuttunut siitä, että hänen kansansa paatumus päättyy, kun ”pakanain täysi luku on sisälle (Kristuksen valtakuntaan) tullut”. Tuolloin ”kaikki Israel on pelastuva” (Room. 11:25-26). Heidät oksastetaan jälleen takaisin siihen runkoon, josta heidät on katkaistu, ”elleivät he jää epäuskonsa valtaan” (Room. 11:23). Näin sekä juutalaista että pakanakristityistä yhdessä muodostuva tosi Israel saa täyttymyksensä. Juutalaisilla ei ole eri pelastustietä kuin pakanoilla, sillä ”kukaan muu ei voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu taivaan kannen alla” (Ap.t. 4:12), kuin nimi Jeesus, ’Herra pelastaa’, ’Herra on pelastus’.
Entä Israelin valtio? Juutalaisten paluu omaan maahansa voidaan nähdä profeettojen ennustusten täyttymyksenä ja merkkinä aikojen lopusta. Israelin valtio on kuitenkin maallinen valtio eikä itsessään pyhä kansa. Israelin toimia tulee arvioida Raamatun, myös Uuden testamentin etiikan näkökulmasta. Jumala ohjaa maailmanhistoriaa ja siten myös Lähi-idän tapahtumia suunnitelmiensa mukaan. Jumala ei ole peruuttanut lupaustaan, että Israelin maa kuuluu israelilaisille, mutta heidän tulee ”rakastaa muukalaista ja ruokkia ja vaatettaa hänet” (5. Moos. 10:18-19). Ovathan israelilaiset itsekin olleet muukalaisina Egyptissä, Babyloniassa ja ympäri maailman.
