28.3.2024 • Yleinen

Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

1. adventtisunnuntai

28.11.2021

Kirkkovuosi tai toisin sanottuna kirkon vuosi alkaa ensimmäisestä adventtisunnuntaista. Kirkkovuosi ei ole synkronoitu alkamaan samaan aikaan kuin kalenterivuosi. Kirkkovuoden alkua rytmittää Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhla eli joulu. Joulua edeltää neljä adventtisunnuntaita, joista ensimmäistä vietetään marras-joulukuun vaihteessa.

Adventinaika on Herran tulemisen odottamista. Sana adventti tuleekin latinankielisestä sanonnasta ’adventus Domini’ eli Herra tuleminen. Pelastushistoriassa vanhan liiton aikaan oli aivan oikeasti käynnissä tilanne, jossa Herraa odotettiin saapuvaksi. Jumala ei ollut vielä syntynyt ihmiseksi, mutta profeetat aika ajoin välittivät Jumalan lupauksia ja profetioita kansalle tulevasta Vapahtajasta. Sitten nämä lupaukset ja kirjoitukset täyttyivät, kun Jeesus syntyi. Kirkko kulkee adventinaikana läpi siis sitä pelastushistoriallista aikaa, jolloin tulevasta Messiaasta ja kuninkaasta annettiin lupaukset ja häntä odotettiin. Kirkko ei tosin odota vanhan liiton tapaan ilman Jeesusta, vaan uuden liiton perillisinä yhdessä Jeesuksen kanssa. Adventinaikana evankeliumin julistaminen, synneistä päästäminen, pyhän kasteen tai pyhän ehtoollisen sakramentti eivät lakkaa olemasta. Adventinaika toimii kirkolle todistuksena siitä, että Jumala pitää lupauksensa. Ja näin kirkkokin saa lähteä uuteen kirkkovuoteen luottaen Jumalan lupauksiin.

Ensimmäisenä adventtisunnuntaina eli kirkkovuoden uudenvuodenpäivänä kirkko juhlii juuri tuota Kristuksen todellista läsnäoloa nykyhetkessä. Hän saapuu kuninkaana seurakuntiemme keskelle pyhässä sanassaan ja pyhissä sakramenteissaan. Tätä alleviivaa evankeliumiteksti, jossa Jeesus saapuu Jerusalemiin aasilla ratsastaen kuninkaana. Hoosianna -virressä seurakunta huutaa Jumalan puoleen ’pelasta meidät’. Ja niin hän on meidät myös pelastanut pyhällä ja kalliilla verellään. Kirkkovuoden ensimmäisenä sunnuntaina huudettu avunhuuto ja ylistys ’hoosianna’ jää kaikumaan kirkkosaleihin koko kirkkovuodeksi. Mutta miten niin jää kaikumaan? Huomaat sen laulaessasi Sanctusta eli Pyhä -hymniä ennen jokaista ehtoollista: ”Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä. Hoosianna korkeuksissa”. Hoosiannasi ei jää kaikumaan vain kirkkosaleihin koko kirkkovuodeksi, vaan se kaikuu suloisena tuoksuna myös taivaissa.


Kynttilöitä: 6 Liturginen väri: valkoinen 1. vuosikerta
Päivän psalmi Antifoni: Sak. 9:9 Psalmi: Ps. 24:7–10 Hallelujasäe: Ps. 85:8
1. lukukappale: Jes. 62:10–12 2. lukukappale: Room. 13:11–14 Evankeliumi: Matt. 21:1–9


 

1. lukukappale

Jes. 62:10–12

Käykää, käykää ulos porteista, tasoittakaa kansalle tie, tehkää, tehkää valtatie, raivatkaa kivet pois, kohottakaa lippu kansoille. Katso, Herra on kuuluttanut maan ääriin asti: Sanokaa tytär Siionille: Katso, sinun pelastuksesi tulee. Katso, hänen palkkansa on hänen mukanansa, hänen työnsä ansio käy hänen edellänsä. Ja heitä kutsutaan ”pyhäksi kansaksi”, ”Herran lunastetuiksi”; ja sinua kutsutaan ”halutuksi”, ”kaupungiksi, joka ei ole hyljätty”.

 

2. lukukappale

Room. 13:11–14

Ja tehkää tämä, koska tunnette tämän ajan, että jo on hetki teidän unesta nousta; sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun uskoon tulimme. Yö on pitkälle kulunut, ja päivä on lähellä. Pankaamme sentähden pois pimeyden teot, ja pukeutukaamme valkeuden varuksiin. Vaeltakaamme säädyllisesti, niin kuin päivällä, ei mässäyksissä ja juomingeissa, ei haureudessa ja irstaudessa, ei riidassa ja kateudessa, vaan pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus, älkääkä niin pitäkö lihastanne huolta, että himot heräävät.

 

Evankeliumi

Matt. 21:1–9

Ja kun he lähestyivät Jerusalemia ja saapuivat Beetfageen, Öljymäelle, silloin Jeesus lähetti kaksi opetuslasta ja sanoi heille: ”Menkää kylään, joka on edessänne, niin te kohta löydätte aasintamman sidottuna ja varsan sen kanssa; päästäkää ne ja tuokaa minulle. Ja jos joku teille jotakin sanoo, niin vastatkaa: ’Herra tarvitsee niitä’; ja kohta hän lähettää ne.” Mutta tämä tapahtui, että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetan kautta, joka sanoo: ”Sanokaa tytär Siionille: ’Katso, sinun kuninkaasi tulee sinulle hiljaisena ja ratsastaen aasilla, ikeenalaisen aasin varsalla’.” Niin opetuslapset menivät ja tekivät, niinkuin Jeesus oli heitä käskenyt, ja toivat aasintamman varsoineen ja panivat niiden selkään vaatteensa, ja hän istuutui niiden päälle. Ja suurin osa kansasta levitti vaatteensa tielle, ja toiset karsivat oksia puista ja hajottivat tielle. Ja kansanjoukot, jotka kulkivat hänen edellään ja jotka seurasivat, huusivat sanoen: ”Hoosianna Daavidin pojalle! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen. Hoosianna korkeuksissa!”

 

Rukoukset

1. Herra Jeesus! Herätä voimasi ja tule, että me sinun varjeluksessasi pelastuisimme syntien uhkaavista vaaroista. Kuule meitä sinä, joka elät ja hallitset Isän ja Pyhän Hengen kanssa yhdessä jumaluudessa iankaikkisesta iankaikkiseen.

2. Jeesus Kristus, Herramme ja Vapahtajamme! Niin kuin kerran saavuit aasilla ratsastaen Jerusalemiin, Kuninkaan kaupunkiin, niin tule nytkin armossasi meidän keskellemme. Näytä rakkautesi voima ja vapauta meidät pahan vallasta, sinä, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa olet yksi Jumala ja elät ja hallitset iankaikkisesta iankaikkiseen.

 

Päivän psalmi

Antifoni:
Sak. 9:9
Iloitse suuresti, tytär Siion, riemuitse, tytär Jerusalem,
 sillä sinun kuninkaasi tulee |sinulle!*
Vanhurskas ja auttaja hän on, on nöyrä ja ratsastaa aasilla,
 aasin|tamman varsalla.

Psalmi:
Ps. 24:7–10
Nostakaa päänne, te |portit,*
nostakaa päänne, te ikuiset ovet, kunnian kuninkaan |käydä sisälle!

Kuka on se kunnian |kuningas?*
Hän on Herra, väkevä ja voimallinen, Herra, voimal|linen sodassa.

Nostakaa päänne, te |portit,*
nostakaa päänne, te ikuiset ovet, kunnian kuninkaan |käydä sisälle!

Kuka on se kunnian |kuningas?*
Hän on Herra Sebaot, hän on |kunnian kuningas.

Kunnia Isälle ja |Pojalle*
ja |Pyhälle Hengelle,

niin kuin oli alussa, nyt on ja |aina,*
iankaikkisesta ian|kaikkiseen. Aamen.

Tiedot

Päivämäärä:
28.11.2021
Tapahtumaluokat:
,


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos