28.3.2024 • Yleinen

Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

1. sunnuntai pääsiäisestä Quasimodogeniti

16.4.2023

Opetuslapset olivat saaneet kohdata Ylösnousseen, mutta he vaikuttavat silti murheellisilta ja turhautuneilta. Mitä tapahtuisi seuraavaksi? Missä Jeesus on nyt? Pietari päättää palata vanhaan leipätyöhönsä. Opetuslapset ovat hajallaan sen jälkeen, kun paimen on lyöty maahan (Sak. 13:7). Kaikki eivät enää pidä yhtä, ja tällä kertaa Gennesaretinjärvellä ovat kalastamassa vain Pietari, Tuomas, Natanael, Jaakob, Johannes ja lisäksi ”kaksi muuta hänen opetuslapsistaan”.

Opetuslapset ovat kalastaneet koko yön ilman saalista. Aivan kuten kerran aiemminkin (Luuk. 5). Kuten kerran aiemminkin, niin rannalta kuuluu ääni, joka kehottaa vielä kerran heittämään verkot veteen. Opetuslapset saavat valtavan saaliin ja silloin he tunnistavat kuka rannalla seisoo.
Ilmeisesti nuori Johannes tunnistaa Jeesuksen hänen puhuttelutavastaan: ”lapset” (παιδία). Tuota samaa ilmaisua Johannes itse vanhana harmaapäänä viljelee seurakuntakirjeissään (1–3 Joh.). Kun hän puhutteli seurakuntalaisiaan lapsukaisikseen, silloin myös Jeesus puhutteli heitä.

Pietari epäilemättä tunnistaa Jeesuksen tuosta samanlaisesta ihmeestä, jollaisella hänet itsensä alunperinkin kutsuttiin ihmisten kalastajaksi. Jeesus ei olekaan katunut kutsumustaan. Langennut Pietari saisikin edelleen olla Herran apostolina!

Pietarin johdolla suuri kalansaalis vedettiin maihin verkkojen repeytymättä ja hänen johdollaan alkuseurakunta varjeltui repeytymiseltä – ei hänen persoonansa puolesta, vaan hänen Kristus-tunnustuksensa puolesta. Tuon tunnustuksen kalliolle Jeesus sanoi rakentavansa kirkkonsa (Matt. 16:18). Kirkon ulkonaista ykseyttä toki repivät jo piankin eri harhat (1. Kor. 1), mutta nekään eivät kykene tekemään tyhjäksi Pietarin tunnustuksessa pysyvien ykseyttä: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.”

Näin he saavat aterioida Ylösnousseen kanssa, joka on jo valmistanut heille aterian. Hänet oli tehty ylösnousemusruumiissa sillä tavoin uudeksi, että opetuslasten oli vaikea tunnistaa häntä. Kuitenkin hän oli sama Jeesus. Opetuslapset ovat palanneet Galileaan entisen ammattinsa pariin. Jeesus ikään kuin uudistaa heidän kutsun ja nyt alkaisi tapahtua se mitä Jeesus oli luvannut: heistä tulisi ihmisten kalastajia.


Kynttilöitä: 4 Liturginen väri: valkoinen.2. vuosikerta
Päivän psalmi Antifoni: 1. Piet. 2:2 Psalmi: Ps. 116:1–9 Hallelujasäe: Joh. 20:26
1. lukukappale: Sak. 8:6–8 2. lukukappale: Ap. t. 3:12–20 Evankeliumi: Joh. 21:1–14


1. lukukappale
Sak. 8:6–8
Näin sanoo Herra Sebaot: Jos tämä onkin ihmeellistä tämän kansan jäännöksen silmissä niinä päivinä, pitäisikö sen olla ihmeellistä myös minun silmissäni, sanoo Herra Sebaot? Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, minä olen vapauttava kansani auringon nousun maasta ja laskun maasta. Ja minä tuon heidät asumaan Jerusalemin keskelle. Ja he ovat minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa, uskollinen ja vanhurskas.

 

2. lukukappale
Ap. t. 3:12–20
Sen nähdessään Pietari rupesi puhumaan kansalle ja sanoi: ”Israelin miehet, mitä te tätä ihmettelette, tai mitä te meitä noin katselette, ikäänkuin me omalla voimallamme tai hurskaudellamme olisimme saaneet hänet kävelemään. Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin Jumala, meidän isiemme Jumala, on kirkastanut Poikansa Jeesuksen, jonka te annoitte alttiiksi ja kielsitte Pilatuksen edessä, kun tämä oli päättänyt hänet päästää. Te kielsitte Pyhän ja Vanhurskaan ja anoitte, että teille annettaisiin murhamies, mutta elämän ruhtinaan te tapoitte; hänet Jumala on herättänyt kuolleista, ja me olemme sen todistajat. Ja uskon kautta hänen nimeensä on hänen nimensä vahvistanut tämän miehen, jonka te näette ja tunnette, ja usko, jonka Jeesus vaikuttaa, on hänelle antanut hänen jäsentensä terveyden kaikkien teidän nähtenne.
Ja nyt, veljet, minä tiedän, että te olette tietämättömyydestä sen tehneet, te niinkuin teidän hallitusmiehennekin. Mutta näin on Jumala täyttänyt sen, minkä hän oli edeltä ilmoittanut kaikkien profeettain suun kautta, että nimittäin hänen Voideltunsa piti kärsimän. Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty, Kristuksen Jeesuksen.

 

Evankeliumi
Joh. 21:1–14
Sen jälkeen Jeesus taas ilmestyi opetuslapsilleen Tiberiaan järven rannalla; ja hän ilmestyi näin: Simon Pietari ja Tuomas, jota sanottiin Didymukseksi, ja Natanael, joka oli Galilean Kaanasta, ja Sebedeuksen pojat sekä kaksi muuta hänen opetuslapsistaan olivat yhdessä. Simon Pietari sanoi heille: ”Minä menen kalaan”. He sanoivat hänelle: ”Me lähdemme myös sinun kanssasi”. Niin he lähtivät ja astuivat venheeseen; mutta eivät sinä yönä saaneet mitään.
Ja kun jo oli aamu, seisoi Jeesus rannalla. Opetuslapset eivät kuitenkaan tienneet, että se oli Jeesus. Niin Jeesus sanoi heille: ”Lapset, onko teillä mitään syötävää?” He vastasivat hänelle: ”Ei ole”. Hän sanoi heille: ”Heittäkää verkko oikealle puolelle venhettä, niin saatte”. He heittivät verkon, mutta eivät jaksaneet vetää sitä ylös kalojen paljouden tähden. Silloin se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti, sanoi Pietarille: ”Se on Herra”. Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, vyötti hän vaippansa ympärilleen, sillä hän oli ilman vaatteita, ja heittäytyi järveen. Mutta muut opetuslapset tulivat venheellä ja vetivät perässään verkkoa kaloineen, sillä he eivät olleet maasta kauempana kuin noin kahdensadan kyynärän päässä.
Kun he astuivat maalle, näkivät he siellä hiilloksen ja kalan pantuna sen päälle, sekä leipää. Jeesus sanoi heille: ”Tuokaa tänne niitä kaloja, joita nyt saitte”. Niin Simon Pietari astui venheeseen ja veti maalle verkon, täynnä suuria kaloja, sata viisikymmentä kolme. Ja vaikka niitä oli niin paljon, ei verkko revennyt.
Jeesus sanoi heille: ”Tulkaa einehtimään”. Mutta ei kukaan opetuslapsista uskaltanut kysyä häneltä: ”Kuka sinä olet?”, koska he tiesivät, että se oli Herra. Niin Jeesus meni ja otti leivän ja antoi heille, ja samoin kalan. Tämä oli jo kolmas kerta, jolloin Jeesus noustuaan kuolleista ilmestyi opetuslapsillensa.

 

Rukoukset
1. Isä, kaikkivaltias Jumala! Suo meidän, jotka olemme juuri ilolla viettäneet pääsiäistä, parantaa elämämme sinun armosi avulla. Sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.

2. Herra Jumala, taivaallinen Isä! Me kiitämme sinua sanomattoman suuresta armostasi, kun olet Poikasi Jeesuksen Kristuksen kautta säätänyt meille lohdutukseksi autuuden evankeliumin ja pyhät sakramentit, että me niissä löytäisimme syntien anteeksiantamisen. Me rukoilemme sinua: anna Pyhä Henkesi sydämiimme, että uskoisimme sanasi ja vahvistuisimme uskossa pyhien sakramenttien kautta. Tätä rukoilemme sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, nimessä.

3. Rauhan Jumala! Me kiitämme sinua siitä, että olet nostanut kuolleista hänet, joka iankaikkisen liiton veren kautta on lampaiden suuri paimen, Herramme Jeesuksen. Me rukoilemme sinua: tee meidät kykeneviksi kaikkeen hyvään voidaksemme toteuttaa sinun tahtosi. Pyhitä koko olemuksemme, että henkemme, sielumme ja ruumiimme säilyisi nuhteettomana hänen tuloonsa. Anna meille yhä runsaammin rauhasi, joka ylittää kaiken ymmärryksen, ja johdata meidät Pyhän Henkesi kautta kerran iäisiin rauhan asuintoihin. Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta.

 

Päivän psalmi

Antifoni:
1. Piet. 2:2
Ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä |maitoa, *
että te sen kautta kasvaisitte |pelastukseen.

 

Psalmi:
Ps. 116:1–9

Minä rakastan |Herraa, *
sillä hän kuulee minun ääneni ja |rukoukseni;

sillä hän on kallistanut korvansa minun |puoleeni, *
ja minä huudan häntä avuksi kaiken |elinaikani.

Kuoleman paulat piirittivät minut, tuonelan ahdistukset kohtasivat |minua; *
minä jouduin |hätään ja murheeseen.

Mutta minä huusin avukseni Herran |nimeä: *
”Oi Herra, pelasta |minun sieluni!”

Herra on armollinen ja |vanhurskas, *
meidän Juma|lamme on laupias.

Herra varjelee yksin|kertaiset; *
minä olin viheliäinen, mutta hän |auttoi minua.

Palaja, sieluni, takaisin |lepoosi, *
sillä Herra on tehnyt |sinulle hyvin.

Sillä sinä olet pelastanut minun sieluni kuole|masta, *
minun silmäni kyynelistä, jalkani |kompastumasta.

Minä saan vaeltaa Herran kasvojen |edessä *
elä|vien maassa.

Kunnia Isälle ja |Pojalle *
ja |Pyhälle Hengelle,

niin kuin oli alussa, nyt on ja |aina, *
iankaikkisesta ian|kaikkiseen. Aamen.

Tiedot

Päivämäärä:
16.4.2023
Tapahtumaluokat:
,


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos