24. sunnuntai helluntaista

Kristitty voi olla vaikka pyöveli, kunhan tekee työnsä hyvin. Näin kerrotaan Lutherin sanoneen kristityn suhteesta maalliseen valtaan. Daniel oli Jumalan mies, hän eli rukouksessa ja oli uskollinen Herralle, vaikka hän joutuikin palvelemaan jumalatonta kuningasta, joka oli vastuussa Israelin kansan pitämisestä pakkosiirtolaisuudessa. Kuningas tahtoi selvityksen unestaan, mutta hänen omat pappinsa ja selittäjänsä eivät pystyneet selittämään unta, koska saadakseen täyden varmuuden siitä, että selitys on oikea ja tulee jumalilta, vaati kuningas unen selityksen lisäksi, että selittäjä pystyisi kertomaan itse unen, jonka sitten selittäisi. Epäjumalilta ei tällainen luonnistu, ja niinpä kutsuttiin apuun yksi harvoista jumalallisista: Daniel. Kun Daniel selittää unen, hän nousee kuninkaan suosioon ja saa osakseen paljon vastuuta ja arvosta, mutta myös vastustusta, häntä koetetaan laittaa viralta, mutta kaikki vastoinkäymisen kääntyvät lopulta hurskaan voitoksi. Vaikka Daniel joutui palvelemaan jumalatonta kuningasta, ja Jumalan lakia vastustavaa yhteiskuntaa, on Daniel esimerkillinen työssään, mutta myös tinkimätön suhteessaan Jumalaan. Kun valtakunta vaatii järjestystä ja johtamista, tekee Daniel oman osansa yhteiskunnan hyväksi, mutta kun kuningas houkutellaan asettamaan laki, joka kieltää Jumalan palvelemisen, ei hän pelkää rangaistusta, eikä hylkää Pyhää Jumalaa. Daniel noudattaakin sitä periaatetta, mitä Paavali Uudessa testamentissa opettaa, ennemmin on toteltava Jumalaa kuin ihmistä.

Samaan aikaan kun yritämme elää yhteydessä Jumalaan, on meidän kuitenkin vielä tässä ajassa elettävä myös yhteydessä toisiin ihmisiin ja ympäröivään yhteiskuntaan. Vaikka menneinä vuosikymmeninä sai Jumalan sana vielä olla kouluissa ja päiväkodeissa, ei se kuitenkaan ole maailmanloppu, että nykypäivänä niitä ei sieltä juuri enää tapaa. Me silti palvelemme yhteiskuntaa, ja maksamme veroissa osamme koululaitoksesta, vaikka sieltä ei enää löydykään armollista Vapahtajaa. Me silti maksamme osamme veroista, vaikka osa niistä päätyy kyseenalaisiin tarkoituksiin. Meidän täytyy luottaa siihen, että niin kauan kun meillä on mahdollisuus todelliseen jumalanpalvelukseen, on hallitusvalta meidän puolellamme. Jos meitä sen sijaan estetään palvelemasta Jumalaa, on meillä luja luottamus siihen, että vaikka meidän puolellamme ei olekaan enää hallitusta, on meidän puolellamme itse Pyhä Jumala. Historia osoittaa, että mitä suurempia ongelmia ja vainoa Jumalan seurakunta kohtaa, sitä enemmän se kasvaa ja vahvistuu. Kristittyjen määrä kasvaa nopeasti esimerkiksi Kiinassa, vaikka siellä heidän elämästään on tehty vaikeaa jo pitkään. Vaikka heidänkin elämänsä hankaloituvat sorrosta ja hallituksen painostuksesta, on heidänkin silti maksettava veronsa ja pyrittävä elämään Jumalan yhteydessä kaikessa hiljaisuudessa ja nöyryydessä.

Kynttilöitä: 2 Liturginen väri: vihreä.3. vuosikerta
Päivän psalmi Antifoni: Jer. 29:11 Psalmi: Ps. 75:2–8 10–11 Hallelujasäe: Ps. 147:13
1. lukukappale: Dan. 2:31–41 44 2. lukukappale: Room. 13:1–7 Evankeliumi: Matt. 17:24–27

1. lukukappale

Dan. 2:31–41,44

Daniel sanoi kuningas Nebukadnessarille:

Sinä näit, kuningas, katso, oli iso kuvapatsas. Se kuvapatsas oli suuri, ja sen kirkkaus oli ylenpalttinen. Se seisoi sinun edessäsi, ja se oli hirvittävä nähdä. Kuvan pää oli parasta kultaa, sen rinta ja käsivarret hopeata, sen vatsa ja lanteet vaskea. Sen sääret olivat rautaa, sen jalat osaksi rautaa, osaksi savea. Sinun sitä katsellessasi irtautui kivilohkare – ei ihmiskäden voimasta – ja iski kuvapatsasta jalkoihin, jotka olivat rautaa ja savea, ja murskasi ne. Silloin musertuivat yhdellä haavaa rauta, savi, vaski, hopea ja kulta, ja niiden kävi kuin akanain kesäisillä puimatantereilla: tuuli vei ne, eikä niistä löydetty jälkeäkään. Mutta kivestä, joka oli kuvapatsaan murskannut, tuli suuri vuori, ja se täytti koko maan. Tämä oli se uni, ja nyt sanomme kuninkaalle sen selityksen.

Sinä, kuningas, olet kuningasten kuningas, jolle taivaan Jumala on antanut vallan, voiman, väkevyyden ja kunnian ja jonka käteen hän on antanut ihmiset, missä ikinä heitä asuu, ja kedon eläimet ja taivaan linnut, asettaen sinut kaikkien niiden valtiaaksi: sinä olet se kultainen pää. Mutta sinun jälkeesi nousee toinen valtakunta, joka on halvempi kuin sinun; ja sitten kolmas valtakunta, joka on vaskea ja joka hallitsee kaikkea maata. Ja neljäs valtakunta on tuleva, luja kuin rauta; niinkuin rauta musertaa ja särkee kaiken, niinkuin rauta murskaa, niin se on musertava ja murskaava ne kaikki.

Ja että sinä näit jalkain ja varvasten olevan osittain savenvalajan savea, osittain rautaa, se merkitsee, että se on oleva hajanainen valtakunta; kuitenkin on siinä oleva raudan lujuutta, niinkuin sinä näit rautaa olevan saven seassa. 

Mutta niiden kuningasten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti ja jonka valtaa ei toiselle kansalle anneta. Se on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti.

2. lukukappale

Room. 13:1–7

Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat. Sentähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan; mutta jotka nousevat vastaan, tuottavat itsellensä tuomion. Sillä hallitusmiehet eivät ole niiden pelkona, jotka tekevät hyvää, vaan niiden, jotka tekevät pahaa. Jos siis tahdot olla esivaltaa pelkäämättä, niin tee sitä, mikä hyvää on, ja sinä saat siltä kiitoksen; sillä se on Jumalan palvelija, sinulle hyväksi. Mutta jos pahaa teet, niin pelkää; sillä se ei miekkaa turhaan kanna, koska se on Jumalan palvelija, kostaja sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee. Siksi tulee olla alamainen, ei ainoastaan rangaistuksen tähden, vaan myös omantunnon tähden. Sentähdenhän te verojakin maksatte. Sillä he ovat Jumalan palvelusmiehiä, ahkeroiden virassansa juuri sitä varten. Antakaa kaikille, mitä annettava on: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia.

Evankeliumi

Matt. 17:24–27

Ja kun he saapuivat Kapernaumiin, tulivat temppeliveron kantajat Pietarin luo ja sanoivat: “Eikö teidän opettajanne maksa temppeliveroa?” Hän sanoi: “Maksaa”. Ja kun hän tuli huoneeseen, kysyi Jeesus häneltä ensi sanaksi: “Mitä arvelet, Simon? Keiltä maan kuninkaat ottavat tullia tai veroa? Lapsiltaanko vai vierailta?” Ja kun hän vastasi: “Vierailta”, sanoi Jeesus hänelle: “Lapset ovat siis vapaat. Mutta ettemme heitä loukkaisi, niin mene ja heitä onki järveen. Ota sitten ensiksi saamasi kala, ja kun avaat sen suun, löydät hopearahan. Ota se ja anna heille minun puolestani ja omasta puolestasi.”

Rukoukset
1. Hyvä Jumala! Anna anteeksi kansasi rikokset, joita se on heikkoudessaan tehnyt. Anna meidän päästä niistä vapaiksi sinun hyvyytesi tähden. Sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.

2. Kaikkivaltias Jumala! Siunaa kaikkea esivaltaa ja anna armosi, että se sinun palvelijanasi rakastaisi oikeutta ja vanhurskautta ja käyttäisi sinun lakiasi ihmisten keskuudessa. Varjele meitä riidasta ja eripuraisuudesta. Anna armosi, että rakastaisimme ja noudattaisimme sitä, mikä on totta ja oikeaa. Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.

3. Herra, meidän Jumalamme, joka yksin olet todellinen hallitsija ja herrojen Herra! Suo meidän, joiden on tässä maailmassa palveltava monia herroja, pitää vankkumatta kiinni siitä vapaudesta, joka meillä sinun lapsinasi on. Ovathan kaikki maalliset herrat sinun orjiasi, ja sinun edessäsi heidän on kerran tehtävä tili. Siksi sinä vapautat omantuntomme heidän ikeestään ja asetat sanasi kaikkein korkeimmaksi koetinkiveksi. Tästä me kiitämme sinua, joka elät ja hallitset yhdessä pyhän Poikasi ja Pyhän Henkesi kanssa aina ja iankaikkisesti.

Päivän psalmi

Antifoni:
Jer. 29:11
Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion |ajatukset; *
minä annan teille tulevaisuu|den ja toivon.

Psalmi:
Ps. 75
Me kiitämme sinua, Jumala, me |kiitämme sinua; *
lähellä on sinun nimesi, sinun ihmei|täsi kerrotaan.

”Vaikka minä valit|senkin ajan, *
minä tuo|mitsen oikein.

Vaikka maa kaikkine asukkaineen |menehtyy pelkoon, *
pidän minä pystys|sä sen patsaat.”

”Ylvästelijöille minä sanon: älkää |ylvästelkö, *
ja jumalattomille: älkää sar|vea nostako.

Älkää nostako sarveanne |korkealle, *
älkää puhuko niskoitellen, |julkeasti.”

Ei tule apua idäs|tä, ei lännestä, *
ei vuorisesta |erämaasta,

vaan Jumala on se, |joka tuomitsee: *
yhden hän alentaa, |toisen ylentää.

Sillä Herran kädessä on malja, joka vaahtoaa täynnänsä höystettyä viiniä, ja |siitä hän kaataa; *
kaikkien maan jumalattomien täytyy se juoda, särpiä pohja|sakkaa myöten.

Mutta minä |julistan iäti, *
veisaan kiitosta Jaakobin |Jumalalle.

Ja kaikki jumalattomien sarvet |minä katkaisen; *
korkealle kohoavat van|hurskaan sarvet.

Kunnia Isäl|le ja Pojalle *
ja Py|hälle Hengelle,

niin kuin oli alussa, |nyt on ja aina, *
iankaikkisesta iankaik|kiseen. Aamen.