29.3.2024 • Yleinen

Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

3. sunnuntai pääsiäisestä, Jubilate

21.4

3. sunnuntaina pääsiäisestä riemuitaan siitä, miten Kristus on valmistanut tien jokaiselle uskovalle Taivaaseen, jossa Hän valmistaa sijaa omilleen. Pääsiäisen jälkeinen jakso ennen helatorstaita ja helluntaita jatkuu tutulla kaavalla – riemuitsemme Jeesuksen ylösnousemuksesta ja tarkastelemme Ylösnousseen jatkuvaa työtä seurakunnan keskellä.

Kun maailma ei riitä – tällaisesta perspektiivistä ikävöiden iankaikkiseen kotiinsa, kristitty elää tässä maailmassa. Jumalan kansalla, seurakunnalla on koti-ikävä. Maailma ei voi milloinkaan antaa sitä kaikkea, mitä Jumala on Sanassaan luvannut. Valitettavasti kovin moni kuitenkin tyytyy maailmaan. Ehkäpä juuri tämä on yksi syy, minkä vuoksi seurakunta kokoontuu viikoittain juhlimaan ylösnoussutta Vapahtajaansa Sanan ja sakramentin ääreen. Se on muistuttamassa seurakuntaa siitä, miten Kristus on aina läsnä. Hän ei ole jättänyt seurakuntaansa. Kristus antaa mahdollisuuden Tuomaksen tavoin kysyä oikeaa tietä, johon saadaan kuulla aina sama vastaus – Hän itse on Tie. Ja kun seurakunta on Tiellä, tarkoittaa se Kristuksessa olemista. Hän on siis läsnä, eikä jätä seurakuntaansa.

Jumalan Poika – joka on samaa olemusta kuin Isä – teki kuolemallaan ja ylösnousemisellaan mahdolliseksi maailman raskailla taakoilla vaivatun Jumalan lapsen päästä iankaikkiseen elämään ja siihen kaupunkiin joka on tuleva! Kristityn ei tarvitse itse lain ja säädösten kautta lähestyä Pyhää Kolmiyhteistä Jumalaa – vaan ainoastaan Jeesuksen Kristuksen kautta.

Jos kristityn jotakin tarvitsee tietää, niin se on Tie Jumalan luokse. Ja Tiellä Jumalan seurakunnan yhteydessä voi oppia lisää uskon sisällöstä. Nykyinen aika on jo osa iankaikkisuutta, mutta vaivoistaan huolimatta hyvin pientä tulevan kirkkauden rinnalla. Tuleva kirkkaus on kuin voittoseppele, joka siintää ikävöivän kristityn silmissä. Ja Tiellä olevaa kristittyä, omaa lastaan, ei Jumala häpeä, vaikka tämä olisi miten säälittävän oloinen. Tiellä olevaa seurakuntaa tarkastelee Jumala, Poikansa lävitse. Tästä syystä seurakunta riemuitsee!


Kynttilöitä: 4 Liturginen väri: valkoinen.3. vuosikerta
Päivän psalmi Antifoni: Ps. 66:1 (2) Psalmi: Ps. 66:3–9 tai Ps. 126 Hallelujasäe: Joh. 16:22
1. lukukappale: 5. Moos. 30:19–20 2. lukukappale: Hepr. 11:2 13–19 Evankeliumi: Joh. 14:1–7


1. lukukappale
5. Moos. 30:19–20
Mooses kutsui kokoon kaiken Israelin ja sanoi heille:
Minä otan tänä päivänä taivaan ja maan todistajiksi teitä vastaan, että minä olen pannut sinun eteesi elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Niin valitse siis elämä, että sinä ja sinun jälkeläisesi eläisitte. Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kuule hänen ääntänsä ja riipu hänessä kiinni, sillä siinä on sinun elämäsi ja pitkä ikäsi, ja niin sinä saat asua siinä maassa, jonka Herra sinun isillesi, Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille, vannotulla valalla on luvannut heille antaa.”

 

2. lukukappale
Hepr. 11:2, 13–19
Uskon kautta saivat vanhat todistuksen. Uskossa nämä kaikki kuolivat eivätkä luvattua saavuttaneet, vaan kaukaa he olivat sen nähneet ja sitä tervehtineet ja tunnustaneet olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä. Sillä jotka näin puhuvat, ilmaisevat etsivänsä isänmaata. Ja jos he olisivat tarkoittaneet sitä maata, josta olivat lähteneet, niin olisihan heillä ollut tilaisuus palata takaisin; mutta nyt he pyrkivät parempaan, se on taivaalliseen. Sentähden Jumala ei heitä häpeä, vaan sallii kutsua itseään heidän Jumalaksensa; sillä hän on valmistanut heille kaupungin.
Uskon kautta uhrasi Aabraham, koetukselle pantuna, Iisakin, uhrasi ainoan poikansa, hän, joka oli lupaukset vastaanottanut ja jolle oli sanottu: ”Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläisen”, sillä hän päätti, että Jumala on voimallinen kuolleistakin herättämään; ja sen vertauskuvana hän saikin hänet takaisin.

 

Evankeliumi
Joh. 14:1–7
Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen. Ja mihin minä menen – tien sinne te tiedätte.”
Tuomas sanoi hänelle: ”Herra, me emme tiedä, mihin sinä menet; kuinka sitten tietäisimme tien?” Jeesus sanoi hänelle: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni; tästälähin te tunnette hänet, ja te olette nähneet hänet.”

 

Rukoukset
1. Jumala, joka johdat totuutesi valolla eksyvät oikealle tielle! Anna kaikille, jotka tunnustavat Kristuksen nimeä, armo hylätä paha ja seurata hyvää. Sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.

2. Herra Jeesus Kristus, joka olet tie, totuus ja elämä! Me kiitämme sinua siitä, että me sinun kauttasi voimme päästä Isän luo. Me rukoilemme sinua: anna meille Pyhä Henkesi, joka vaikuttaa meissä oikean uskon sinuun ja antaa voiman seurata sinua. Kun olet Isän luo menemällä valmistanut meille asuinsijan Isäsi huoneessa, niin valmista myös meidät Hengelläsi niin, että kun tämä maallinen majamme hajotetaan, voisit ottaa meidät kirkkauden iankaikkisiin asuntoihin. Kuule meitä sinä, joka hallitset yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa yhdessä jumaluudessa aina ja iankaikkisesti.

 

Päivän psalmi

Antifoni:
Ps. 66:1 2
Kohottakaa Jumalalle riemuhuuto, |kaikki maa. *
Veisatkaa hänen nimensä kunniaa, antakaa hänelle kunni|a ja ylistys.

Psalmi:
Ps. 66:3–9

Sanokaa Jumalalle: ”Kuinka peljättävät ovat sinun |tekosi!” *
Sinun suuren voimasi tähden sinun vihollisesi matelevat sinun |edessäsi.

Kaikki maa kumartakoon sinua ja veisatkoon sinun kiitos|tasi, *
veisatkoon sinun |nimesi kiitosta.

Tulkaa ja katsokaa Jumalan |töitä: *
hän on peljättävä teoissansa ihmisten |lapsia kohtaan.

Meren hän muutti kuivaksi maaksi, jalkaisin käytiin virran |poikki; *
silloin me iloit|simme hänestä.

Hän hallitsee voimallansa iankaikkisesti, hänen silmänsä vartioitsevat |kansoja; *
niskoittelijat älkööt |nostako päätänsä.

Kiittäkää, te kansat, meidän Juma|laamme, *
korkealle kaiuttakaa hänen |ylistystänsä.

Hän antaa meidän sielullemme |elämän *
eikä salli meidän |jalkamme horjua.

Kunnia Isälle ja |Pojalle *
ja |Pyhälle Hengelle,

niin kuin oli alussa, nyt on ja |aina, *
iankaikkisesta ian|kaikkiseen. Aamen.

Tiedot

Päivämäärä:
21.4
Tapahtumaluokat:
,


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos