Kysymys: Puolisollani on hyvin erilainen näkemys lasten kasvatuksesta kuin minulla. Hänen mielestään myös fyysinen kuritus on hyväksyttävää jos lapsi on tehnyt ”riittävän pahasti” väärin. Itse en hyväksy fyysistä kuritusta lainkaan, mutta asiasta en oikein pysty puolisoni kanssa keskustelemaan. Itse olen lapsena saanut kokea niin fyysistä kuin henkistäkin väkivaltaa vanhempieni taholta ja samankaltaisen tilanteen kohtaaminen omassa perheessäni on raastavaa. Mitä muuta voin tehdä kuin rukoilla?
Hei,
Kuritusväkivalta on ollut Suomessa lain mukaan rangaistava pahoinpitelyrikos vuodesta 1984. Laki kieltää yhtä lailla piiskaamisen kuin luunapit tai tukistamiset. Samoin henkisen väkivallan kuten uhkailun tai vähättelyn. Suomen lain mukaan lasta ei saa kurittaa fyysisesti eikä henkisesti edes silloin, jos hän on tehnyt ”riittävän pahasti väärin”.
Kristitylle ”yhteiskunnan lailliset järjestykset ovat Jumalan hyvää luomistekoa ja jumalallista järjestystä, ja niitä kristitty voi turvallisesti käyttää hyväkseen”. (Augsburgin tunnustuksen puolustus, XVI) ”Evankeliumi ei myöskään säädä uusia yhteiskuntajärjestystä koskevia lakeja vaan opettaa meitä olemaan kuuliaisia voimassa oleville järjestyksille, olivatpa ne pakanoiden tai keiden hyvänsä säätämiä”. Raamatun opetuksen mukaisesti kristitty on siis kuuliainen sille esivallalle, jonka alaisuudessa hän elää (Room. 13:1-7). Kristityn tulee noudattaa vallitsevia lakeja ja maksaa veronsa. Myös sellaisia lakeja, jotka omasta mielestä ovat kehnoja tai turhanpäiväisiä. Ainoastaan tilanteessa, jossa yhteiskunta vaatii kristittyä toimimaan selvästi Jumalan käskyjen vastaisesti eli tekemään syntiä, silloin kristityn tulee enemmän ”totella Jumalaa kuin ihmisiä” (Apt. 5:29).
Joskus olen kuullut kristittyjen parissa sanottavan, että Raamattu suorastaan käskisi vanhempia käyttämään fyysistä väkivaltaa lasten kasvatukseen. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Raamatussa ei ole selvää käskyä lasten fyysiseen kurittamiseen. (Toki siellä kuvataan fyysistä kuritusta osana kasvatusta, joka sen ajan maailmassa oli tyypillistä, mutta tämä on eri asia!) Suomen lainsäädäntö, joka kieltää kuritusväkivallan, ei ole tässä kohden Raamatun kanssa ristiriidassa.
Tarkastelen seuraavaksi joitakin raamatunkohtia, jotka puhuvat lasten fyysisestä kurittamisesta. Niistä tutuin lienee Sananlaskujen jae: ”joka vitsaa säästää, se vihaa lastansa; mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa” (Snl. 13:24). Sisällöltään vastaavia kohtia on Sananlaskuissa monia muitakin (Snl. 15:5, 19:18, 22:15). Mitä näistä raamatunjakeista sitten tulisi ajatella? Onko niissä annettu selvä käsky vanhemmille lasten fyysiseen kurittamiseen?
Sananlaskut kuuluvat Raamatun runollisiin kirjoihin. Niihin on koottu Israelin kansanviisautta, ytimekkäästi tiivistetyssä muodossa. Monet niistä ovat erittäin oivaltavia, ajankohtaisia ja herätteleviä, mutta aivan kirjaimellisesti niitä ei pidä ymmärtää eikä sitovina käskyinä. Otan muutaman esimerkin. Sananlaskuissa on annettu ohje: ”syö hunajaa poikani, sillä se on hyvää, ja mesi on makeaa suussasi” (Snl. 24:13). Raamattuunsa sitoutunut kristitty voi kuitenkin aivan hyvällä mielellä olla syömättä hunajaa, jos ei siitä satu pitämään. Edelleen Sananlaskuissa on ohje: ”mene laiska muurahaisen tykö, katso sen menoja ja viisastu” (Snl. 6:6). On kuitenkin aivan oikein Jumalan edessä, jos laiskuuteensa havahtunut ihminen meneekin töihin; esimerkiksi siivoamaan tai pesemään pyykkejään, sen sijaan, että etsisi muurahaisia silmiensä nähtäville. Samalla tavoin kristityn isän tai äidin ei pidä käyttää vitsaa tottelemattoman lapsen kurittamiseen kasvattaakseen lastansa Jumalan tahdon mukaan. Sen sijaan hänen tulee nuhdella lastaan ja tarvittaessa hän voi määrätä arestia, pidättää viikkorahoja tai rangaista lastansa muulla tavoin, rikkomatta kuitenkaan lakia.
Toinen katkelma, jota joskus saatetaan käyttää fyysisen väkivallan puolustamiseen osana lasten kasvatusta, löytyy hebrealaiskirjeestä: ”Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan ja te olette unhoittaneet kehotuksen, joka puhuu teille niin kuin lapsille: ´Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee; sillä, jota herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii, jokaista lasta, jonka ottaa huomaansa.” Kurituksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niin kuin lapsia. Sillä, mikä on se lapsi, jota isä ei kurita?” (Hebr. 12:4-7).
Kyseinen raamatunkohta ei kuitenkaan ole ohje siitä, miten lapsia tulisi kasvattaa, vaan se puhuu kristityn kilvoittelusta ja pyhityksestä. Taivuttaessaan ihmistä alistumaan sanansa alle, Jumala käyttää työvälineenään myös vastoinkäymisiä, ahdistuksia ja sairautta. Tätä Jumalan hengellistä kuritusta kutsutaan joskus myös hänen ”vieraaksi työkseen” tai ”vasemman käden työkseen”. Tietenkin tämä raamatullinen puhetapa nousee elävästä elämästä. Kielikuva, jota kirjoittaja Jumalasta käyttää, on varmasti ollut kirjeen lukijoille tuttu. Minusta on selvä asia, että Raamatun kirjoittamisen aikaan lapsia on ruoskittu kasvatusmielessä.
Yhtä lailla selvää on, että lapsia tulee kasvattaa myös tämän päivän Suomessa. Neljäs käsky velvoittaa lapsia kunnioittamaan vanhempiaan ja tottelemaan heitä. Ison katekismuksen mukaan: ”heidän on myös pidettävä kieli kurissa: ei saa tiuskia, ei huutaa päin silmiä eikä kinastella, vaan on annettava heidän (vanhempien) olla oikeassa ja pysyttävä vaiti, vaikka he menisivätkin liian pitkälle.” Tähän vanhempien kunnioittamiseen, vanhempien on opetettava lapsensa. He eivät opi itsestään pitämään tätä (eivätkä mitään Jumalan käskyä) pyhänä elämässään vaan he tarvitsevat vanhempiensa neuvoja, ohjausta sekä myös kieltoja ja rangaistuksia tehdessään väärin. Katekismus kehottaakin vanhempia: ”Jokaisen on siksi tiedettävä, että hän on Jumalan armon menettämisen uhalla velvollinen kasvattamaan lapsensa ennen kaikkea Jumalan pelkoon ja Jumalan tuntemiseen.”
Sellainen vapaa kasvatus, jossa lapsille ei aseteta mitään kieltoja tai rajoja, ei ole Raamatun mukaista. Jumala on antanut pyhät käskynsä kaikille ihmisille ja rankaisee ihmiskuntaa niiden polkemisesta. Kristittyjen vanhempien tulee kasvattaa lapsiaan Jumalan käskyjen kunnioittamiseen, asettaa rajoja ja tarvittaessa rangaista tottelemattomuudesta. Oleellista on kuitenkin nähdä, että kasvatuksen rajat määrittelee ympäröivä yhteiskunta kunakin aikana. Raamatussa ei ole annettu jumalallisia ohjeita tästä asiasta mutta Suomen laissa on! Katekismuksen sanoin neljännestä käskystä ”olisi ehkä saarnattava myös vanhemmille ja heidän virkaansa toimittaville, miten heidän on käyttäydyttävä niitä kohtaan, jotka on annettu heidän hallittavikseen… Hän (Jumala) ei näet halua pitää tässä virassa ja hallintatehtävässä roistoja eikä tyranneja, eikä hän sitä varten anna heille kunniaa eli valtaa ja oikeutta hallita, että he sallisivat palvoa itseään, vaan että he muistaisivat olevansa velvolliset tottelemaan Jumalaa. Ennen kaikkea tämä kuitenkin tapahtuu siksi, että he hoitaisivat virkaansa mielellään ja uskollisesti, ei pelkästään raviten lapsiaan, palvelusväkeään ja alaisiaan ja huolehtien heidän ruumiillisesta hyvinvoinnistaan, vaan ennen kaikkea kasvattaen heitä ylistämään ja kunnioittamaan Jumalaa.”
Käsitykseni mukaan fyysiseen ja henkiseen väkivaltaan vanhempia johtaa useimmiten kokemus siitä, ettei itsellä ole parempia välineitä. Siihen ajauduttiin, kun lapset eivät muuten totelleet. Myös oma väsymys, stressi tai vaikea tilanne työpaikalla voivat heijastua vanhemmista lapsille aggressiivisena ja uhkaavana käytöksenä. Arvelen, että olisi hyvä, jos rauhallisessa tilanteessa voisit kysyä puolisoltasi, miksi hän ajattelee fyysisen väkivallan soveltuvan osaksi lastenkasvatusta? Ehkä hänelläkin (niin kuin monella vanhemmalla) on taustalla kokemus siitä, etteivät lapset muuten ota hänen sanojansa vakavasti. Myös oma aiempi elämänhistoria usein (tiedostamatta) heijastelee toimintamalleissamme. Satutettu satuttaa ja lyöty lyö.
Ehkä voisitte keskustella myös siitä, mitä muita keinoja on asettaa kasvaville lapsille rajoja ja rangaista heitä, kun he toimivat väärin. Ilmaise puolisollesi, että annat kaiken tukesi yhdessä sovittujen rajojen pitämiseen myös rangaistusten osalta. Voit myös kertoa, että kunnioitat hänen pyrkimystään kasvattaa lapsianne tuntemaan eron oikean ja väärän välillä. Olet valmis hyllyttämään tarvittaessa lelun kaapin päälle, siirtämään karkkipäivää, ottamaan puhelimen tai autonavaimet yöksi parkkiin, vaikka se harmittaakin lastasi. Kun puolisosi toimii yhteisten sääntöjenne mukaan, et milloinkaan arvostele hänen toimintaansa. Varsinkaan lasten kuullen! Samalla sinun kuitenkin täytyy kertoa hänelle, ettet hyväksy väkivaltaa kotonasi.
Isän uhkailu ja pelottelu eivät kasvata yhtäkään lasta luottamaan turvallisesti Jumalaan kaikessa hädässä. Luullakseni hyvän esikuvan lasten kristilliseen kasvattamiseen antaa Jumala sanoessaan itsestään: ”Laupias ja armahtavainen on Herra, pitkämielinen ja suuri armossa. Ei hän aina riitele ja pidä vihaa iankaikkisesti… Niin kuin isä armahtaa lapsiansa, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä” (Ps. 103:8-9, 13). Toinen konkreettinen neuvo löytyy Efesolaiskirjeen sanoista: ”Isät, älkää kiihoittako lapsianne vihaan, vaan kasvattakaa heitä Herran kurissa ja nuhteessa” (Ef. 5:4).
Herra Jeesus Kristus antakoon apunsa ja armonsa teille, että pääsisitte eteenpäin vaikeassa tilanteessanne.
Ks. myös kasvatus.
