Milloin Luciferin lankeemus tapahtui?

Milloin oikein Luciferin lankeemus tapahtui?

Tapahtuiko se: 1) ennen Eevan lankeemusta Paratiisissa?, 2) ennen Jobin koettelemuksia, vai 3) Jobin koettelemusten jälkeen? Ymmärtääkseni juutalaisessa traditiossa Jobin kirjassa esitetty ”Saatana” on lähinnä Jumalan käskyvallan alainen enkeli (”syyttäjä”); ei niinkään itse Saatana, kuten se usein kristillisessä perinteessä ymmärretään.

Vastaavasti, juutalaisen tradition puhessa Saatanasta esimerkiksi Daavidin kohdalla (1. Aik. 21:1), käytetään termiä ”Yetzer hara” (eng. the evil inclination”), viittaus ei liene niinkään persoonalliseen Saatanaan, ”langenneeseen enkeliin”, vaan Daavidin mielessä käyneeseen ”pahaan aikomukseen.”

Takaisin varsinaiseen kysymykseen. Milloin näin kristillisyydestä käsin katsotaan Luciferin lankeemuksen tapahtuneen? 1) Oliko Eevan vietellyt käärme paratiisissa kirkkoisien kuvaama langennut enkeli? 2) Vai tapahtuiko lankeaminen vasta myöhemmin; oliko Lucifer ensimmäistä kertaa tositoimissa Raamatun sivuilla vasta Jobin kirjassa? 3) Vai tapahtuiko Luciferin lankeemus kenties vasta näiden vanhatestamentillisten tapahtumien jälkeen; rajaten näin ollen Jobin kirjan mainitseman ”Saatanan” itse Jumalan valtuuttamaksi, ei-kirotuksi enkeliksi?

Alun perin Jumala loi kaikki enkeli hyviksi. Kuitenkin jossain vaiheessa niiden luomisen jälkeen osa enkeleistä nousi taivaassa kapinaan Jumalaa vastaan. Kapinan alkuunpanijaa kutsutaan Raamatussa muun muassa nimellä saatana. Tästä kapinasta kerrotaan Raamatussa vain vähän. Ilmestyskirjan luvussa 12 kuvataan ”suuri, tulipunainen lohikäärme, jolla oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea, ja sen päissä seitsemän kruunua; ja sen pyrstö pyyhkäisi pois kolmannen osan taivaan tähtiä ja heitti ne maan päälle.” Lohikäärme on tässä saatana, joka sai mukaansa suuren joukon enkeleitä kapinaan, mutta enemmistö enkeleistä kuitenkin jäi Jumalan puolelle. Syntiin langenneet enkelit, joita riivaajiksikin kutsutaan, heitettiin pois taivaasta maan päälle. (Tähdillä tarkoitetaan tässä enkeleitä. Vrt. Ilm. 1:20).

Kirkkoisät opettivat saatanan synnin olleen ylpeys. Tähän myös Raamattu viittaa puhuessaan Hesekielin kirjan luvussa 28 nuhteettomasta kerubista, joka oli Jumalan puutarhassa, mutta joka ylpistyi ja hänessä havaittiin vääryys. Hän tuli täyteen väkivaltaa ja hänet karkotettiin pois ja viskattiin maahan (Hes. 28:13-17). Myös 1. Tim. 3:6 antaa ymmärtää, että ylpeys oli saatanan tuomion syy.

1. Mooseksen kirjan kolmas luku kertoo käärmeestä, saatanasta (Ilm. 12:9), joka maan päällä houkutteli ihmisen syntiin Jumalaa vastaan. Tämä paljastaa sen, että ennen ihmisen lankeamista syntiin, oli saatanan lankeemus taivaassa jo tapahtunut. Hyvä enkeli ei olisi kiusannut ihmistä syntiin. Käärme Edenissä vieläpä kiusasi ihmisiä vedoten heidän ylpeyteensä tavoittelemaan asemaa Jumalan rinnalla. Tämä viittaa siihen, että saatana kiusasi ihmistä samaan syntiin, johon oli itse jo langennut.

Vaikka heti kapinan koittaessa saatana enkeleineen heitettiin ulos taivaasta, oli kapinansakin jälkeen saatanalla yhä pääsy Jumalan valtaistuimen eteen, jonne se tuli syyttämään Jumalan valittuja. Sakarjan kirja jo kertoo, että ”hän näytti minulle ylimmäisen papin Joosuan seisomassa Herran enkelin edessä ja saatanan seisomassa hänen oikealla puolellaan, häntä syyttämässä.” (Sak. 3:1) Samoin Jobin kirjasta tiedämme, miten saatana Jumalan valtaistuimen edessä syytti Jobia, ettei Job oikeasti pelkää ja palvele Herraa rakkaudesta Jumalaan, vaan yksinkertaisesti vain saadakseen Jumalalta menestystä ja hyvinvointia. Ilmestyskirja vieläpä lisää, että saatana tuolla syyttäjän paikalla seisoi ahkerasti, jopa yöt ja päivät syyttäen Jumalan omia Jumalan edessä. Syyttäjää ei voitu ajaa pois, koska se, mitä se puhui ihmisten synnistä ja synnin oikeasta tuomiosta, kadotuksesta, oli totta. Ihmiset olivat syntisiä ja ansainneet kadotustuomion.

Kun Jeesus syntyi ihmiseksi, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, syttyi taivaassa sota, jossa saatana ajettiin lopullisesti pois. Jeesus oli sovittanut kaikkien ihmisten synnit eikä saatana voinut siis enää syyttää ihmisiä mistään synnistä. Kaikista synneistä oli rangaistus jo kärsitty, kaikki oli jo sovitettu. Siksi syyttäjälle ei ollut enää mitään sijaa taivaassa ja hänen pääsynsä Jumalan valtaistuimen eteen otettiin pois. Tästä Ilmestyskirja kertoo: ”Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa sanovan: ”Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos” (Ilm. 12:10).

Tarkkaa ajankohtaa sille, milloin pahat enkelit alun perin kapinoivat ja lankesivat pois Jumalasta, emme siis tiedä, mutta joka tapauksessa se on tapahtunut aikojen alussa ennen ihmisen lankeamista syntiin. Vanha testamentti (myös 1. Aik. 21:1) käyttää hepreassa tästä langenneesta enkelistä persoonallista nimeä saatana eikä tarkoita sillä ihmisen mielessä olevaa taipumusta pahaan, vaan langennutta enkeliä. Raamatun opetus on se, että saatanan lankeemus tapahtui ensin, sitten vasta ihmisen. Kristuksen kuoleman jälkeen saatana menetti pääsynsä kokonaan Jumalan valtaistuimen eteen. Ja pian, Herramme tullessa, saatana heitetään seuraajineen lopulliseen sijoituspaikkaansa, iankaikkiseen tuleen (Mt. 25:41). ”Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot. (1. Joh 3:8)

Ks. myös enkeli ja saatana


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos