Miten suostua puolison tahtoon?

Kysymys: Raamattu kehottaa vaimoa suostumaan aviomiehen tahtoon (Esim. Ef. 5:22). Minusta kuitenkin tuntuu vaikealta jättää päätösvaltaa miehelleni perheen yhteisissä asioissa, esim. talouteen ja työhön liittyen. Pelkään, että puolisoni saattaisi tehdä ajattelemattomia ratkaisuja. Vain itselleni merkityksettömissä asioissa kykenen jättäytymään päätöksenteon ulkopuolelle. Tiedän, että luottamuspulani hänen taitoihinsa ja harkintakykyynsä turhauttaa meitä molempia. Hän kokee, ettei hänellä ole mandaattia toimia perheen päänä, enkä minäkään pidä roolistani olla aina viimekädessä vastuussa suuristakin päätöksenteoista.

Voinko viitatun Raamatun sanan perusteella luottaa siihen, että jos annan hänelle ohjat kaikkeen, Jumala antaa viisautta hänelle tehdä vastuullisia päätöksiä ja huolehtia perheestämme, vaikka itse toisin pelkään? Kyseessä on normaali kristittyjen avioliitto, jossa perusasiat ovat kunnossa.

Vastaus:

Kysyt oikeita, kutsumuksessaan kilvoittelevan kristityn kysymyksiä! Miehen ja vaimon keskinäinen suhde, erilaiset roolit ja tehtävänjako ovat herkkä ja yksityinen asia. Niitä ei voi yhteiskunnan laeilla säätää eikä ulkopuolelta annetuilla määräyksillä pakottaa. Kristilliseen avioliittoon kuuluva lahja ja kutsumus on kuitenkin siinä, että molemmat puolisot etsivät, pyytävät ja vastaanottavat sitä Jumalan siunausta, jonka Hän on avioliitolle luvannut. Kristitty aviovaimo tai aviomies ponnistelee vapaaehtoisesti, että osaisi oikein suhtautua puolisoonsa ja yhä paremmin rakastaa ja palvella toista Jumalan sanan neuvoja noudattaen.

Jo luomisessa Jumala asetti avioliittoon tietyn järjestyksen. Mies on perheen päänä ensisijaisessa vastuussa puolisonsa ja perheensä hyvinvoinnista. Silloin kun mies kantaa tämän vastuunsa rakastaen vaimoaan ”niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä”, vaimon on hyvä ja turvallista elää hänen rinnallaan, kunnioittaa häntä aviopuolisonaan ja ilolla alistua hänen tahtoonsa, niinkuin apostoli Paavali Efesolaiskirjeessä opettaa. (Ks. http://www.luterilainen.net/alamaisuus/)

Jo paratiisissa Jumala totesi, ettei miehen ole hyvä olla yksin. Tämä koskee myös päätöksentekoa. Perheen päänä oleminen ja päätöksistä vastuun kantaminen ei tarkoita sitä, että miehen pitäisi tehdä yhteisiä asioita koskevat ratkaisut yksin. Vaimo on tasavertainen kumppani, jonka apua mies kovasti tarvitsee. Eikä vaimon tehtävä ole suinkaan jäädä passiiviseksi ja ylikäveltäväksi kynnysmatoksi, mikä käy ilmi vaikkapa hyvän vaimon ylistyksestä Sananlaskujen kirjassa (San. 31:10-31)

Kuten jo totesimme, Raamattu asettaa kristillisen avioliiton esikuvaksi Kristuksen ja seurakunnan suhteen. Kristuksen, joka on täydellinen rakkaudessaan ja uhraa itsensä seurakunnan puolesta. Ja seurakunnan, joka Kristuksen verellään puhdistamana on vailla virhettä ja syntiä, kaikessa kuuliainen taivaalliselle sulhaselleen. Jokaisen avioliiton haasteena ja jatkuvana kilvoituksen paikkana on kuitenkin ihmisen, sekä miehen että vaimon, langenneisuus ja rikkinäisyys.

Aadamista alkaen erityisesti miehen lankeemukseen kuuluu oman vastuunsa pakoilu. Poissaoleva tai passivoitunut mies jättää vaimonsa yksin pulaan kiusausten keskelle. Miehen sitten aktivoituessa toimimaan, hän usein rientää tekemään sitä, mikä ensimmäisenä omaan mieleen juolahtaa, kysymättä lainkaan, minkälaista apua vaimo tarvitsisi. Kuinka usein mies yrittääkään tarjota vaimolle käytännöllistä ratkaisua ongelmaan, kun riittäisi se, että vain kuuntelisi, miltä vaimosta tuntuu ja mitä hänellä on sydämellään. Tai sitten mies ryntää tekemään täsmälleen juuri niinkuin vaimo ehdottaa, unohtaen Aadamin tavoin olevansa vastuussa Jumalan edessä ja velvollinen päättämään tarvittaessa myös vastoin vaimonsa ehdotusta. Kunpa Aadam olisikin ollut paikalla sanomassa: ”Ei, emme syö tuota kiellettyä hedelmää.”

Eevan lankeemukseen puolestaan kuului miehensä auktoriteetin kieltäminen ja hänen ohitseen toimiminen. Puolisonsa kanssa neuvottelematta tai lupaa kysymättä hän tarttui sen puun hedelmään, josta syömisen Jumala oli erityisesti Aadamilta kieltänyt, ja jonka kiellon Eevakin oli todennäköisesti juuri mieheltään oppinut. Ei Eeva pyytänyt miestään käärmeen karkottajaksi julistamaan, mitä Jumala on sanonut, vaan kelpuutti käärmeen valheen itselleen ja kohtalokkaan päätöksen tehtyään tarjosi saman lankeemuksen miehelleenkin. Kuinka usein vaimo menetteleekään juuri samoin, tahtoen päättää itse tai yksin, kuinka on parasta toimia, osaamatta tai uskaltamatta luottaa siihen, että kutsumustaan täyttävä aviomies on todella Jumalan antama valtava apu ja turva.

Viisas vaimo opettelee esittämään huolensa, toiveensa ja ehdotuksensa sellaisenaan puolisolleen, ilman ennakkoon tehtyä päätöstä tai vaatimusta siitä, miten tämän tulisi vastata. Hän osoittaa sekä sanoillaan että käytöksellään arvostavansa ja kunnioittavansa puolisoaan perheen päänä ja tahtovansa etsiytyä miehensä turvalliseen huolenpitoon. Samoinhan seurakuntaa opetetaan tuomaan rukouksensa Kristukselle, luottaen siihen, että hän vastaa varmasti hyvällä tavalla ja oikealla ajalla. Vaikka Jeesus tietää jo ennalta kaikki tarpeemme, hän opettaa meitä silti kertomaan ne hänelle. Vaimon on tarpeen muistaa, että toisin kuin Jeesus, aviomies ei välttämättä tiedä, muista tai edes vielä ymmärrä, mitä puoliso tarvitsee. Jos tarvitsemme kestävyyttä rukouksessa, tarvitsemme sitä myös samoista asioista puolisolle uudelleen ja uudelleen puhumisessa.

Viisas aviomies muistaa, että Jumalan antama vaimo on hänen paras ja lähin apunsa ja tukensa myös aviomiehen kutsumuksen hoitamisessa. Siksi hän kertoo aikeistaan ja suunnitelmistaan avoimesti vaimolleen kysyen tämän mielipidettä ja näkökulmaa sekä välttäen aiheuttamasta epäluottamusta synnyttäviä yllätyksiä. Hän haluaa tarkoin perehtyä vaimonsa ajatuksiin ja toiveisiin, rohkaisee tätä tekemään ehdotuksia, punnitsee sekä omia että puolisonsa perusteluja, pyrkien kohti sellaista ratkaisua, joka on ensiksikin oikein ja hyväksyttävä Jumalan sanan valossa ja toiseksi yhteiseksi hyväksi ja hyväksyttävä koko perheelle, vieläpä hyödyksi ja siunaukseksi muillekin ihmisille. Kristusta muistaen hän on valmis tinkimään omista toiveistaan ja mukavuudestaan sekä uhrautumaan ja näkemään vaivaa rakkaidensa puolesta. Siellä missä näin tapahtuu, vaimo saa kokea, että hän ei ole suinkaan joutunut vastoin tahtoaan jättäytymään pois päätöksenteosta, vaan että hänet ja hänen mielipiteensä on täysimääräisesti huomioitu ja että päätös on lopulta hyvä ja yhteinen, riippumatta siitä, vastasiko se hänen omaa alkuperäistä ajatustaan. 

Miehen vastuu korostuu erityisesti silloin, jos yhteinen päätös myöhemmin osoittautuukin huonoksi tai vääräksi. Silloin hänen ei pidä syyttää vaimoaan, vaikka kyseessä olisikin ollut vaimon ehdotus. Vastuu on miehen ja hänen kuuluu kantaa seuraukset, niinkuin Kristus otti kannettavakseen toisten synnit. Sen tehdessään hän varmastikin tarvitsee ja myös saa vaimonsa tuen ja kunnioituksen. Vaimonsa tukea ja kunnioitusta mies tarvitsee myös erityisesti silloin, kun hänen omat ratkaisunsa osoittautuvat kehnoiksi. Oppiessaan luottamaan siihen, että vaimo ei nolaa häntä tai ryhdy nalkuttamaan virheistä, vaikka siihen olisi aihettakin, mies uskaltaa yhä paremmin hoitaa perheen pään kutsumustaan. Vastaavasti oppiessaan luottamaan, että aviomies ei toimi ennalta arvaamattomasti tai vastoin yhdessä sovittua, vaimo rohkaistuu omassa kutsumuksessaan yhä paremmin osoittamaan kunnioitustaan puolisoaan kohtaan. 

Jokaisessa avioliitossa on tarpeen tunnistaa ja tunnustaa myös se, että puolisoilla on erilaisia lahjoja ja vahvuuksia, kuten myös niitä osa-alueita, joissa riittää kehitettävää. On hyvä sopia keskinäisestä tehtävänjaosta siten, että molempien vahvuudet tulevat yhteiseksi hyödyksi ja kumpikin voi tukea toistaan siinä, missä tämä tarvitsee apua. Elämäntilanteen muuttuessa myös tehtävän- ja vastuunjakoa voi olla tarpeen päivittää.

Käytännön elämä osoittaa sen, että jokainen aviomies ja -vaimo epäonnistuu kutsumuksensa hoitamisessa, vieläpä usein ja toistuvasti. Tarvitsemme päivittäistä anteeksipyytämistä ja anteeksiantamista sekä jälleen kilvoituksen jatkamista. Onneksi saamme tunnustaa myös aviomiehinä ja -vaimoina tekemämme synnit ja laiminlyönnit Jeesukselle uskoen, että hänen sovintoverensä on pyyhkinyt ne kaikki pois. Hänen armonsa peittää syntien paljouden. Hänen rakkautensa riittää korjaamaan sekä sinun että aviopuolisosi kaikki virheet. Ja Hänen johdatuksessaan saat turvallisesti opetella elämään todeksi sitä kallista kutsumusta, jonka Jumala on sinulle antanut.

(Linkistä löydät muita avioliittoon liittyviä artikkeleita: Avioliitosta)


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos