En ole ollut Israelissa kuin yhden kerran. Olin silloin vähän vanhempi kuin Jeesus, kun hän kävi Jerusalemin temppelissä vanhempiensa kanssa. Mutta tuo matka jätti minuun pysyvän jäljen.
Erityisesti on ollut mielessäni Jerusalemin temppelivuori. Saimme käydä silloin Kalliomoskeijassa sisälläkin – en tiedä onnistuuko se enää nykyään. Ainakaan juutalaisilla ei ole sinne asiaa.
Kalliomoskeija on upea, aika pieni rakennus. Valoisa, täynnä arabiankielisiä kauniita kirjainmerkkejä ja kuvioita. Mitään kuvaahan ei moskeijassa saa olla, ei varsinkaan ihmisen eikä tietenkään Jumalan kuvaa.
Temppelin keskellä on paljas kallio. Jotenkin sillä kohtaa tulee sellainen olo, että tässä ollaan nyt maailman pyhimmässä paikassa. Siinä missä Abraham oli uhraamassa Iisakia. Siinä missä oli Israelin temppelin paikka, pyhä ja kaikkeinpyhin. – Vaikka tosin juutalaisen temppelin ihan tarkkaa paikkaa ei tiedetäkään.
Tuolla Kalliomoskeijassa tulee myös kouriintuntuvaksi sen Jeesuksen sana: “Tähän ei jää kiveä kiven päälle maahan jaottamatta”. Siitä Herodeksen rakennuttamasta temppelistä ei tosiaan ole säilynyt mitään. Roomalaiset valloittajat pienivät ja polttivat kivetkin, kun toivoivat löytävänsä kultaa niiden välistä. Koko temppelivuori oli rojun peitossa vuosisatojen ajan. Sinne alkoi kasvaa metsää. Ja taidettiin siellä jopa viljellä jotakin.
Vasta 600-luvulla muslimit valtasivat Jerusalemin ja pystyttivät sinne oman temppelinsä. Se on siinä yhä, vaikka ristiretkeläiset sen hävittivätkin täysin 1100-luvulla. Kalliomoskeija rakennettiin uudelleen.
Se on kouriintuntuva muistutus Jumalan rangaistuksesta kansalleen. Se on katkeran surun paikka juutalaisille, jotka odottavat temppelin uudelleenrakentamista.
Meille kristityille olennaista on kuitenkin se, että Jeesus rinnastaa itsensä ja Jerusalemin temppelin. Hän puhuu temppelin hävittämisestä. Sitten hän sanoo rakentavansa sen uudelleen kolmessa päivässä. Tällä Jeesus tarkoitti kuitenkin omaa ruumistaan, joka tulisi makaamaan haudassa kolme päivää, niin kuin me tiedämme.
Jeesus siis sanoo, että temppeli tuhotaan, mutta Hän itse tulee sen temppelin tilalle. Me voimme ajatella tätä ikään kuin uskon kohteen vaihtumisena. Juutalaisten usko kohdistui temppeliin ja siihen, mitä siellä tapahtui. Meidän uskomme sen sijaan kohdistuu Jeesukseen. – Näinhän se yksinkertaistettuna on. Mutta Raamatun pohjalta voidaan asiasta sanoa paljon muutakin. Jeesus oli nimittäin KAIKEN sen täyttymys, mitä temppelissä oli ja mitä siellä tehtiin. Jerusalemin temppeli menetti näin merkityksensä uskonelämän keskipisteenä.
Mutta katsotaan tarkemmin, MITÄ siellä Jerusalemin temppelissä oli, ja miten nämä asiat ovat saaneet täyttymyksensä Jeesuksessa.
1. Temppelissä oli ensinnäkin vaskimeri tai pelkkä meri. Se oli suuri allas temppelin edustalla. Se oli tarkoitettu pappien pesuja varten. Ilman tuota peseytymistä eivät papit voineet astua temppeliin toimittamaan palvelustaan.
Meillä kristityilläkin on oma vaskimeremme. Mekään emme voi astua sisälle Jumalan temppeliin ellei meitä ole pesty siinä altaassa. Mikä se on? Sehän on pyhä kaste, Kristus-kaste. Meidät kastetaan Kristukseen, Hänen kuolemaansa ja ylösnousemiseensa. Jeesus on siis tavallaan se “meri”, jossa meidän pitää puhdistautua. Muuten emme ole kelvollisia toimittamaan sitä pyhää pappisvirkaa, johon jokaista uskovaa kutsutaan.
2. Temppelin sisällä oli näkyleipäpöytä. Siinä pidettiin pyhitettyjä leipiä, jotka papit sitten saivat palveluksen jälkeen nauttia ravinnokseen.
Meillä kristityillä on Jeesuksessa näkyleipäpöytä. Hän kattaa meille pöydän meidän vihollistemme silmien eteen. Hän asettuu pöytään ja palvelee meitä. Viikko viikon jälkeen me saamme nauttia nuo uuden liiton näkyleivät, jotka ovat yhtä kuin Kristuksen ruumis. Ehtoollispöytä on Kristuksen Kirkon näkyleipäpöytä.
3. Jerusalemin temppelissä oli myös suitsutusalttari. Se oli rukouksen paikka. Suitsuke oli rukouksen vertauskuva. Samalla tavoin kuin suitsukkeen savu kohosi ylöspäin, ajateltiin rukousten nousevan Jumalan luokse.
Meille kristityille Jeesus on uusi suitsutusalttari. Hänen kauttaan nousevat meidän rukouksemme Jumalan korviin. Me rukoilemme Isää Pojan kautta. Ja kun me näin teemme, Isä kuulee meitä. Toisaalta Jeesus itsekin rukoilee meidän puolestamme. Hän on Isän oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme. Me emme siis tarvitse enää suistutusalttaria, tarvitsemme Jeesuksen, välittäjän, Isän ja meidän välillämme. Hänen kauttaan tulevat meidän rukouksemme välittömästi Isän tietoon. Muistatko miten Jeesus sanoi samarialaiselle naiselle, että kerran tulee päivä, jolloin totiset rukoilijat eivät rukoile Isää Jerusalemissa eivätkä Samariassa vaan hengessä ja totuudessa. Tämä tarkoittaa Kristuksessa rukoilemista.
4. Tärkein paikka Jerusalemin temppelissä oli kaikkeinpyhin. Se oli Jumalan läsnäolon paikka. Hän asui siellä. Paikka oli niin pyhä, että yksi pappi saattoi astua sinne vain kerran vuodessa. Kerranhan tällaisessa vuorossa oli Sakarias, Johannes Kastajan isä.
Meille Jeesus on kaikkeinpyhin. Hän on Jumalan läsnäolon paikka meidän keskellämme. Jeesus usein puhui siitä, miten Isä on kirkastunut Pojassa. Jumala paljasti siis tavallaan itsensä Jeesuksessa. “Kuka on nähnyt Pojan, on nähnyt Isän”. Kaikkeinpyhin on siellä, missä on Kristus. Siksi Jeesuksen kohtaaminen sanassa ja sakramenteissa on astumista kaikkeinpyhimpään. Hän on pyhistä pyhin, eikä Hän ole vain Jerusalemissa vaan kaikkialla siellä, missä kokoonnutaan Hänen nimessään.
5. Kaikkeinpyhimmän ja pyhän välissä oli esirippu tai väliverho. Juuri sen valtavan suuri ja paksu kangas, joka repesi, kun Jeesus antoi henkensä ristillä. Silloin aukeni tie kaikkienpyhimpään.
Heprealaiskirjeessä puhutaan siitä, miten meillä on pääsy kaikkeinpyhimpään väliverhon eli Kristuksen ruumiin kautta (10:19-20). Tätä selitetään niin, että kyseessä on se, kun Jeesus uhrasi verensä. Silloin meille avautui uusi, elämään vievä tie. Jeesus on siis myös temppelin esirippu. Hänen murrettu ruumiinsa, joka meille on tarjolla ehtoollispöydässä, avaa meille tien Jumalan välittömään yhteyteen ja uuteen elämään.
6. Kaikkeinpyhimmässä on liitonarkku, jossa säilytettiin laintauluja, Aaronin viheriöivää sauvaa ja manna-astioita. Siis merkkejä Jumalan käskyistä ja Jumalan lupauksista. Juutalaiset ajattelivat, että nimenomaan tuon liitonarkun kansi oli erityisen pyhä paikka. Jumala paikantui juuri siihen. Uudessa testamentissa liiton arkun kansi on sama kuin armoistuin. Se on Kristuksen läsnäolon paikka. Paavali ja Heprelaiskirjeen kirjoittaja kehottavat meitä tulemaan armoistuimen eteen, jossa Kristus antaa meidän syntimme anteeksi. Kristuksessa ovat Jumalan käskyt ja Jumalan lupaukset saaneet täyttymyksensä. Hän täytti elämällään ja kuolemallaan lain ja toi meille evankeliumin. Sauva viheriöi, kuolleesta syntyy elämää. Ja hän tarjoaa meille taivaan mannaa, oman ruumiinsa ja verensä alttarin äärellä.
7. Temppelin sisällä oli myös kynttilänjalkoja, ja niissä tietenkin kynttilät. Tunnetuin niistä oli varmasti seitsenhaarainen kynttilänjalka, jonka Tiitus vei juhlakulkueessa sotasaaliina Roomaan. Tuo kynttilänjalka kuvasi Jumalan täyteyttä ja läsnäoloa. Seitsemänhän oli juutalaisille Jumalan luku. Ja valo kuvasi Hänen luomistyötään.
Mitä Jeesus sanoi itsestään? “Minä olen maailman valo. Joka seuraa minua, ei kulje pimeässä vaan hänellä on elämän valo”. Ennen lähtöään hän sanoi: “Vielä hetken aikaa on valo teidän keskellänne” … “Niin kauan kuin teillä on valo, uskokaa valoon, jotta teistä tulisi valon lapsia” (Joh. 12:35-36).
Jeesus asettuu siis myös temppelin kynttilänjalkojen tilalle. Niitäkään ei enää tarvita, koska Kristus on nyt meidän valomme. Hän luo valollaan uutta ja valaisee synnin ja kuoleman pimeyden.
8. Temppelin jokapäiväisen elämän kannalta olennaisin paikka oli kuitenkin alttari temppelin ulkopuolella. Siinä uhrattiin tuhansia ja tuhansia eläimiä. Paikat olivat yltä päältä veressä tuon lahtaamisen vuoksi. Veri todella virtasi temppelivuoren päällä.
Tämähän on meille hyvin tuttu kuva Jeesuksesta. Hän oli se kertakaikkinen uhri, joka annettiin hänen ruumiissaan, hänen omassa temppelissään. Mitään uutta uhria ei enää tarvita. Kyyhkyset saavat lennellä vapaina ja lampaat laiduntaa niityillään.
Alttari on meille kuitenkin tuttu ja rakas paikka. Siellä ei kuitenkaan enää uhrata ketään (niin kuin roomalaiskatoliset kyllä väittävät edelleen tekevänsä). Alttarilla jaetaan uhrin ansiota. Me tulemme osallisiksi uhrilihasta ja maahan vuotaneesta verestä. Näin Kristus on meidän alttarimme ja sen uhri. Heprealaiskirjeessä sanotaan: “Ikuisen henkensä voimalla hän on antanut itsensä virheettömänä uhrina Jumalalle, ja hänen verensä puhdistaa meidän omantuntomme kuoleman teoista, niin että voimme palvella elävää Jumalaa” (9:14).
9. Jerusalemin temppelissä palveli tuhansittain pappeja. Sen toiminta oli laajaa ja vaati paljon työvoimaa. Varsinkin ylipappi on hyvin keskeisessä asemassa Israelin uskossa.
Heprealaiskirjeessä sanotaan: “Meillä on suuri ylipappi, jonka haltuun on uskottu Jumalan koko huone” (10:21). Kristus omistaa siis temppelin, oman ruumiinsa, seurakunnan. Kukaan muu ei voi omistaa Jumalan huonetta.
Heprealaiskirjeessä sanotaan myös: “Mutta Jeesus pysyy ikuisesti, hänen pappeutensa on muuttumaton. Siksi hän pystyy nyt ja aina pelastamaan ne, jotka hänen välityksellään lähestyvät Jumalaa. Hän elää iäti rukoillakseen heidän puolestaan”.
Maalliset papit tulevat ja menevät ja he ovat kaikki vajavaisia. Kristus sen sijaan pysyy pyhänä pappina ikuisesti.
****
Näin me olemme vain raapaisseet pintaa tässä laajassa aihepiirissä. Mutta jo tämän pienen tutkistelun kautta me olemme nähneet, että Jeesus on ottanut Jerusalemin temppelin paikan.
Hän on sen puhdistava vaskimeri
Hän on sen näkyleipäpöytä
Hän on sen suitsutusalttari
Hän on sen kaikkienpyhin
Hän on sen väliverho
Hän on sen liitonarkku
Hän on sen kynttilänjalat
Hän on sen alttari ja uhri
Hän on sen ylipappi
Jos jotain vielä puuttuu temppelin kuvauksesta, Jeesus täyttää senkin. Hän on täydellinen Vanhan liiton lupausten täyttymys. Kaikki Vanhassa testamentissa kertoo Kristuksesta ja tähtää Häneen.
****
Mutta me näemme, ettei Jeesus perustanut jotain henkistä ja aineetonta uskontoa. Ikään kuin juutalaisuus olisi kiviseinien, tavaroiden ja eläinten palvontaa ja kristinusko jotain henkistä ja näkymätöntä. Aivan kuin muhkean temppelin tilalle olisi tullut vain näkymätön Kristus. Kyllä Uuden liiton kansallakin on omat näkyvät asiansa. Kristuksen ruumis kyllä näkyy ja kuuluu maailmassa. Siihen kuuluu miljoonia kastettuja uskovia ympäri maailman. Kyllä pyhien yhteisö näkyy jo jäsenissään. Mekin saamme olla osa tuota näkyvää seurakuntaa, kun kastettuina kristittyinä uskomme Kristukseen.
Myös me apupapit olemme osa sitä näkyvää Kristuksen ruumista maailmassa. Aivan niin kuin Jerusalemin papit olivat osa temppeliä.
Mutta ennen muuta näkyy tämä uusi temppeli, Kristuksen ruumis niissä merkeissä, joihin Hän on säätänyt muistonsa. Ei Jeesus turhaan sano: “Syökää minun muistokseni”. Jeesus on nimittäin todellisesti läsnä siellä, missä ehtoollista vietetään Hänen muistokseen. Hänen ruumiinsa ja verensä ovat näkyvänä ja syötävänä läsnä. Jeesus on myös siellä, missä ihmisiä puhdistetaan synneistä kasteen vedellä. Hän on läsnä siinä meressä. Jeesuksen ääni kuuluu myös ihmisäänen välityksellä siellä, missä on Kristuksen ruumis, seurakunta. Ja missä uskollisesti julistetaan Jumalan sanaa sellaisena kuin Kristus on sen meille antanut.
Meidän ei siis tarvitse lähteä Jerusalemiin, jotta pääsisimme pyhälle paikalle. Riittää, kun pääsemme sinne, missä on pyhien yhteisö, jossa sanaa puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Siellä on Jeesus meidän keskellämme. Siellä on kaikkeinpyhin. Siellä on puhdistuspaikka. Siellä on taivas avoinna syntiselle.
