Kuinka tunnustuksellinen luterilaisuus suhtautuu kirkkokuntien väliseen ekumeniaan? Mikä on Lähetyshiippakunnan kanta ekumeeniseen työhön?
Jeesuksen rukous, että ”he kaikki olisivat yhtä”, on jokaisen kristityn rukous (Joh.17:21). Tunnustuksellinen luterilaisuus ja ekumeeninen työ eivät ole vaihtoehtoja. Samalla kun luterilaiset ovat kiitollisena tunnustaneet Jumalan lapseutensa ja tunnustuksensa raamatullisuuden, he eivät ole sanoneet tunnustuksensa sisältävän kaiken Raamatun totuuden ja etteikö muissa tunnustuskunnissa olisi myös Jumalan lapsia. Tunnustamme, että kirkon ykseys ei ole meidän aikaansaannoksemme vaan se on todellisuus Kristuksessa jo nyt. Kristus ei ole moniavioinen vaan hänellä on vain yksi morsian. Tässä ajassa, jossa oikean ja väärän kirkon rajat eivät mene tunnustuskuntien välillä vaan myös kirkkokuntien sisällä, Kristuksen kirkon ykseys jää aina uskonvaraiseksi.
Vaivannäkö näkyvän yhteyden vahvistamisen puolesta ei ole koskaan turhaa. Luterilainen päätunnustus Augsburgin tunnustus pyrki palauttamaan lännen kirkon näkyvän yhteyden ja lausumaan julki, mikä on välttämätöntä kirkollisen yhteyden edellytyksenä. Se sisältää valtavan ekumeenisen potentiaalin, koska sen mukaan näkyvään ykseyteen riittää varsinaisesti vain se, mikä tekee kirkon kirkoksi, mikä jättää tilaa erilaisille kirkon elämän muodoille. ”Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Sen sijaan ei ole välttämätöntä, että perityt inhimilliset traditiot, jumalanpalvelusmenot tahi seremoniat, jotka ovat ihmisten säätämiä, ovat kaikkialla samanlaiset” (CA VII).
Tunnustuksellinen luterilaisuus tarkoittaa sitä, että omat Tunnustuskirjat nähdään oikeina ja sitovana opetuksensa. Tunnustukseen emme pitäydy vain siksi, että se on luterilaisten historiaa, vaan koska sen kanssa haluamme mennä viimeiselle tuomiolle. Oman perintönsä tunteminen, arvostaminen ja siihen sitoutuminen on edellytys oikeaan ekumeeniseen työhön. Tällöin päämääränä ei ole kompromisseilla saavutettu yhdessäolo vaan aito ykseys Jumalan ilmoitussanan pohjalta. Ja jos riittävää ykseyttä ei saavuteta, silloinkin erimielisyys voi sisältää keskinäisen kunnioituksen ja toiselta oppimisen elementin.
Samalla kun 1900-luvulla laajasti eri kirkkokuntia muokanneen ekumeenisen liikkeen ansiot ovat kiistattomat, sen ongelmat ovat myös huomattavat. Liian usein poliittiset intohimot, teologinen minimalismi ja jopa hurmahenkisyys ovat ohjanneet sen kurssia.
Lähetyshiippakunnassa liitymme siihen luterilaiseen opetukseen, jossa halutaan välttää kaksi ojaa. 1) Unionismi, jossa suhteellistetaan rakkauden ja yhteyden nimessä Raamatun totuudet ja annetaan kuva yhteydestä, joka ei kuitenkaan ole todellinen. 2) Sekterismi eli lahkolaisuus, jossa katsotaan totuuden ja pelastuksen löytyvän vain omasta piiristä eikä haluta etsiä yhteyttä toisiin kristittyihin.
Lähetyshiippakunnassa olemme avoimia keskustelemaan opillisista ja käytännöllisistä asioista eri tunnustuskuntien edustajien kanssa. Teemme mielellämme yhteistyötä ”ulkoisissa” asioissa eri tunnustuskuntien kanssa, kuten vaikka ihmiselämän arvon puolustamisen ja kristillisen avioliiton kohdalla. Näemme, että yhteiskunnassa, joka käy yhä vihamielisemmäksi kristillisiä arvoja kohtaan, tarvitaan entistä enemmän yhteydenpitoa ja yhteistyötä kirkkojen välillä. Sen sijaan evankeliumin julistamisen ja sakramenttien toimittamiseen liittyvissä ”pyhissä” asioissa edellytämme yhteistä tunnustusta, jonka pohjalta työtä tehdään.
Lähetyshiippakunta on jäsen International Lutheran Councilissa, joka on käynyt opillisia neuvotteluja esimerkiksi Rooman kirkon kanssa.
Ks. ekumenia.
