A Hidden Life: elokuva omantunnon vapaudesta

12.2.2020 • Lukukammiosta / Elokuvat

Ei ole kauan siitä, kun suuri osa Keski- ja Itä-Euroopan väestöstä eli totalitaristisissa valtioissa, joissa uskonnon ja omantunnon vapautta rajoitettiin suuresti. Ensin tuli kansallissosialismi. Natsit eivät ainoastaan vainonneet ja surmanneet miljoonia juutalaisia, vaan heidän keskitysleireillään virui myös iso liuta mm. kristittyjä pappeja ja ajattelijoita. Kristinuskon juutalaisiin elementteihin suhtauduttiin epäilyksellä, ja osa Saksan protestanteista luopuikin Vanhasta testamentista. Natsismiin ja natsien tekemiin hirmutekoihin kriittisesti suhtautuneita kristittyjä vainottiin. Sitten tuli kommunismi, jonka yhtenä pyrkimyksenä oli hävittää uskonto kokonaan. Eikä Berliinin muurin murtuminenkaan poistanut uhkaa uskonnon ja omantunnon vapaudelle, mutta siitä lisää arvion lopussa.

Malick jatkaa kristillisten teemojen käsittelyä

Terrence Malickin uusin elokuva A Hidden Life (2019) pohjautuu tositapahtumiin kristityn itävaltalaisen maanviljelijän, Franz Jägerstätterin (1907–1943) elämästä. Jägerstätter oli vakaumuksellinen katolinen kristitty, joka näki, kuinka kansallissosialistit mm. rajoittivat kirkon vapautta, tyhjensivät laitoksia kehitysvammaisista ja mielisairaista eutanasialla ja aloittivat valloitussodan vailla moraalista oikeutusta. Jägerstätter ei halunnut omantunnonsyistä vannoa uskollisuutta Hitlerille. Vala vaadittiin kaikilta asepalvelukseen Anschlussin aikana Itävallassa kutsutuilta, myös aseettomassa palveluksessa. Totaalikieltäytymisestä rangaistuksena oli kuolema. 

Amerikkalainen ohjaaja Malick on ennenkin käsitellyt kristillisiä teemoja elokuvissaan, joista tunnetuin lienee The Tree of Life (2011). Siinä Malick maalaa taideteoksen elämän hyvyydestä, syntiinlankeemuksen todellisuudesta ja taivaasta, turvautuen välillä hyvin abstraktiin ja monelle liian matelehtivaan taide-elokuvatyyliin, välillä ravisuttavan aidontuntuiseen kuvaukseen 50-luvun lapsiperheen iloista ja suruista. A Hidden Life säilyttää Malickin intiimin kuvaustyylin, päähenkilöiden ajatusten kuulumisen kuiskauksina sekä läpensä kristillisen klassisen taustamusiikin Bachista Pärtiin. Kuitenkin elokuva on lähes kolmituntisesta pituudestaan huolimatta katsomiskokemuksena huomattavasti The Tree of Lifea helpompi keskittyessään Franz Jägerstätterin elämäntarinaan. Traaginen tarina etenee loogisesti mutta kauniisti. Kauneutta vain lisää se, että aviopari Franzin ja Fanin syvää rakkautta toisiaan kohtaan kuvataan läheltä, hellästi, mutta vaatteiden pysyessä päällä. Tämä elokuva ei myy sillä pinnallisuudella, millä useimmat aikamme elokuvat myyvät. Ja se on virkistävää.

Pitääkö Hitlerille vannoa uskollisuudenvala?

Elokuvan polttavana kysymyksenä on, pitääkö Jumalaa totella enemmän kuin ihmistä. Ja jos pitää totella Jumalaa, voiko niin toimia tehden samalla kompromisseja oman nahkansa ja läheistensä pelastamiseksi? Vai onko oltava valmis maksamaan puhtaasta omastatunnosta Jumalan edessä myös hengellään? Siis voiko hirmuhallitsijalle vannoa uskollisuutta, vaikka tietäisi, millaisia kauheuksia hän lähettää sotilaansa tekemään sodassa, joka ei ole oikeutettu? Franz Jägerstätterin piinaavaa pohdintaa ei helpottanut hänen kutsumuksensa rakastavan vaimon miehenä ja kolmen pienen tyttären isänä. Kylän pappi yrittää myös elokuvassa suostutella Franzin vannomaan valan mutta ajattelemaan vapaasti siitä omassa mielessään mitä tahansa. Jopa Linzin piispalta audienssin saanut Franz saa kuulla kyynistyneen esipaimenen suusta vain liukuhihnavastauksen, että kirkko velvoittaa kansalaisensa palvelemaan esivaltaa, niin kuin Roomalaiskirjeen 13. lukukin opettaa. Myöhemmin lakimieskin kehottaa suostumaan valaan ja palvelemaan sotasairaalassa, jotta kuolemantuomio peruuntuisi. Vakaumuksen tähden kuoleminen kun ei saa aikaan mitään hyvää kenellekään.

Maanviljelijänä Franz saa aluksi asepalveluksesta lykkäystä. Kuitenkin jo lykkäysten aikaan hän ja hänen perheensä joutuu kokemaan kyläläisten vihan. Mies oli ainoana kyläläisenä äänestänyt Itävallan natsi-Saksaan sulautumista vastaan. Hänen maineensa oli muiden silmissä jo tahriintunut. Samalla hän oli tahrannut koko perheensä maineen. Vaimo kuitenkin tukee miestään loppuun asti, eroamisen tuskan kyynelistä huolimatta.

Elokuva uskosta, rakkaudesta ja ystävyydestä

A Hidden Life sisältää monia ikkunoita siihen kristilliseen elämäntapaan, jonka maanosamme on osaksi totalitarismin ansiosta mutta myös siitä vapautumisesta huolimatta pitkälti kadottanut. Franz ja hänen vaimonsa Fani asuvat vaatimattomassa alppikodissa, jota sisustavat kuvat Kristuksesta ja Jumalanäidistä. He pysähtyvät pellolla rukoilemaan Jumalaa, kun siementä kylvetään ja satoa korjataan. He siunaavat lapsensa iltarukouksen päätteeksi peukalolla tehdyllä ristinmerkillä otsaan, suuhun ja rintaan. He käyvät joka sunnuntai kirkossa ja tuntevat pappinsa, jonka puoleen Franz kääntyy ettisine pohdintoineen ja joka käy palvelemassa häntä myös vankilassa. He rukoilevat psalmien ja Herran rukouksen sanoin ajatuksissaan ja ääneen. He tuntevat Jumalan sanaa ja tahtovat pitää sitä ohjenuoranaan.

Vastakohtana kaikelle tälle, mistä Franz ja Fani ammentavat Jumalan rauhaa rauhattomuuteensa, elokuvassa kuuluu ajoittain Hitlerin aggressiivinen karjunta, kylän pormestarin humalainen natsien ihannointi ja vankilan pahoinpitelevien vartijoiden huuto.

Terrence Malick osaa myös ohjata kameran näyttämään, mitä on todellinen ystävyys. Kun Franz lopulta kutsutaan palvelukseen ja vangitaan, kylän lapset heittävät heidän lapsiaan kivillä, aikuiset sylkevät vaimoa päin ja lakkaavat ostamasta hänen peltonsa tuotteita. Kuitenkin kiusalla kumoon kaadetun vihanneskärryn äärellä pysähtyy ohikulkija, kylän nainen, joka auttaa Fania tuotteiden keräämisessä talteen ja katsoo tätä ystävällisesti. Franz kirjoittaa vaimolleen sellitovereistaan: ”Näillä miehillä ei ole ystäviä, ei ketään, joka pitäisi kädestä.” Mutta ystävyys antaa hänelle itselleen voimaa myös kidutuksen keskellä. Berliinin Tegelin-vankilassa Franz törmää vanhaan armeijakaveriinsa, jolla on lahja ilahduttaa ympärillään olevia näkemällä kauneutta sielläkin, missä sitä ei luulisi olevan. Ja lopulta tulee yksi elokuvan koskettavimmista kohtauksista, jossa Malickin kyky vangita suuria asioita pieniin asioihin loistaa. Franz kuljetetaan muiden kuolemaantuomittujen kanssa toiseen vankilaan giljotiinia varten. Pian päänsä menettävät miehet etenevät jonossa kohti rakennuksen ovea penkille istutettuina. 36-vuotiaan Franzin edellä, vieressä, istuu silminnähden hätääntynyt paljon nuorempi miehenalku. Hän painaa päänsä Franzin olalle ja suutelee tätä poskelle ikään kuin isäänsä tai isoveljeään. Franz ei sano mitään, vaan vastaa nuorukaisen poskisuudelmaan. Samassa poika temmataan sisälle teloitettavaksi, mukanaan sanaton osoitus siitä, että vierellä oli lopun hetkellä lähimmäinen, veli.

Kun Franz viedään teloitushuoneeseen, kamera huomaa ensin mustat verhot ja pimeän huoneen. Ja sitten huomio kiinnittyy ikkunoista loistavaan valoon. Franz on vapaa, vaikka hän menettääkin kaiken. Koska hänen omatuntonsa oli puhdas Jumalan edessä, hän oli vapaa sanojensa mukaan jo kahlittunakin.

Edelleen ajankohtainen uskonnon ja omantunnon vapaus

Elokuvan nimi A Hidden Life, suomeksi ”elämä piilossa”, tulee englantilaisen naisrunoilija George Elliotin (1819–1880) romaanista Middlemarch, jossa kehotetaan lukijaa ymmärtämään, että ”maailmassa lisääntyvä hyvä riippuu osaksi epähistoriallisista teoista; ja siitä, että asiat eivät ole sinulla ja minulla niin huonosti kuin miten ne olisivat voineet olla, olemme puoliksi velkaa niille monille, jotka elivät uskollisesti elämää piilossa ja lepäävät haudoissa, joilla ei vierailla.”

Roomalaiskatolinen kirkko on myöhemmin julistanut Franz Jägerstätterin autuaaksi, pyhimyksen esiasteeksi. Nyt hänestä on tehty elokuvakin. Monet uskollisesti elämäänsä piilossa eläneet jäävät kuitenkin piiloon loppuun asti, eikä heitä muisteta pyhimyksinä saati muutenkaan. Silti Jumalan silmissä pyhiä ovat kaikki, jotka hän on Kristuksen omiksi kasteessa pyhittänyt ja sanansa totuudessa varjellut.

Meidän maassamme uskonnon ja omantunnon vapaus on yhä laissa. Mutta koska muita vapausoikeuksia on alettu nähdä tärkeämpinä, rikollisiksi epäillään nyt niitä, jotka pitävät esillä Raamatun sanaa miehestä ja naisesta, luomisesta, synnistä ja avioliitosta. Päät eivät meillä tipu, eikä tuomioitakaan ole vielä langetettu. Silti elokuvan A Hidden Life tositapahtumista ei ole kovin kauan. Emme kai ole palaamassa uskonnon ja omantunnon vapaudessa ajassa taaksepäin?

Suosittelen elokuvaa kaikille vakaumukseen katsomatta jo pelkästään sen kauneuden tähden. Ja toivon, että jos elokuvan katsot, mietit samalla, miten voimme olla edistämässä sitä, ettei ketään rauhassa omantuntonsa äänen tai uskonnollisen vakaumuksensa ilmaisemisen vuoksi enää mantereellamme tuomittaisi.

 

Ks. myös Bonhoeffer – pastori, marttyyri, näkijä, vakooja


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos