Esivalta tarkoittaa julkista valtiovaltaa. Se tarkoittaa kaikkea sitä, mikä hoitaa ja huolehtii valtion asioista ja sen kansalaisista. Esivalta säätää ja käyttää lakia turvatakseen oikeuden tapahtumisen.
Esivalta on olemassa Jumalan tahdosta ja säätämyksestä. Se selviää esimerkiksi Roomalaiskirjeen kolmannestatoista luvusta, jossa Herran apostoli Paavali opettaa, että vallankäyttäjät ovat saaneet valtansa Jumalalta. (Room. 13:1) Niinpä jokaisen tulee suostua esivallan alaisuuteen. Paavali sanoo esivallan toteuttavan Jumalan tahtoa: jos teemme väärin, joudumme elämään esivallan rangaistusta peläten. (Room 13:4) Niin on oikein. Paavali opettaa, ettei esivalta kanna miekkaansa turhaan. Se tarkoittaa sitä, että esivallalle on annettu voima ja valta rankaista väärintekijöitä, jotta oikeus toteutuisi ja ketään ei sorrettaisi. Paavali muistuttaa, ettei esivaltaa tule kunnioittaa pelkästä rangaistuksenpelosta, vaan omatunnon vaatimuksesta – se on hyvän puolella. (Room. 13:5) Nykylukijan on hyvä muistaa, että Paavali on kirjoittanut tämän aikana, jolloin esivalta tarkoitti pakanallisen Rooman valtakunnan hallintoa. Silti hän käskee ensimmäisessä kirjeessä Timoteukselle ja kirjeessään Titukselle rukoilemaan esivallan puolesta! (1.Tim. 2:1–2, Tit. 3:1)
Esivalta voi kuitenkin toimia Jumalan tahtoa vastaan. Sellaisessa tilanteessa kristitty vakaan harkinnan jälkeen seuraa apostolien neuvoa ja tottelee aina enemmän Jumalaa kuin ihmisiä. (Apt. 5:29)
Luther sanoo esivallan olevan maailmassa toimimassa kuin paimenena. Yhteiskunta ilman esivaltaa olisi kuin paimen, joka asettaisi samalle laitumelle lampaat ja sudet ja poistuisi itse koiransa ja keppinsä kanssa välinpitämättömänä laitumelta. Jokainen tietää mitä sitten tapahtuisi! Koska esivalta nyt selvästi toimittaa näin tärkeää tehtävää rauhan säilyttämiseksi, tulee kristitynkin ”alistua alttiisti miekan herruuteen.” Tällä Luther tarkoittaa sitä, että me maksamme veromme, kunnioitamme, autamme ja palvelemme esivaltaa ja toimimme kykymme mukaan valtiovallan eduksi.
Kristitty voi tehdä hyvällä omallatunnolla töitä myös esivallan edustajana. Se on tärkeä tehtävä, jossa hän ei ole hyödyttämässä itseään, vaan lähimmäisiään. Luther kirjoittaa, ettei yksikään kristitty saa käyttää miekkaa, tai turvautua siihen itsensä ja omien etujensa vuoksi; mutta toisen hyväksi hän voi ja hänen tulee käyttää sitä ja pyytää sen suojelusta pahuuden hillitsemiseksi ja vanhurskauden turvaamiseksi. Esivalta ja sen miekka ovat Jumalan palvelemista, sillä jonkun täytyy syyttää ja rangaista väärintekijöitä ja suojella ja pelastaa oikeamielisiä.
Esivallalla on oikeus määrätä maallisissa asioissa, mutta se ei voi eikä saa määrätä kristillisen kirkon uskonoppia. Luther sanoo, että maallinen esivalta ei kykene puolustamaan oikeaa uskoa, vaikka se turvautuisi äärimmäiseenkin väkivaltaan. Oikean uskonopin puolustaminen on aina kirkon ja piispan tehtävä. Tätä jakoa kutsutaan regimenttiopiksi.
Ks. myös regimentti
