Ilo kuuluu niihin asioihin, joita jokainen ihminen luonnostaan tavoittelee. Kaikki haluaisivat olla mieluummin iloisia kuin surullisia. Siksi iloisuuden tuottamiseksi on syntynyt monenlaista toimintaa. Iloa koetaan saada aikaan vitseillä, sketseillä, elokuvilla jne. Kaupallisesti tuotettu huumori menee hyvin kaupaksi, jotta ihmiset saisivat yhä enemmän ilon kokemuksia.
Elintason kohoaminen, elämän helpottuminen ja vapaa-ajan lisääntyminen ei automaattisesti lisää ihmisten iloa. Ilo ei näytä olevan jotakin, jota voidaan tuottaa tai määrätietoisesti lisätä vaan se syntyy ikään kuin sivutuotteena, jonkin seurauksena.
Raamatussa ilo liittyy mitä läheisimmin jumalasuhteeseen. Ihmisen on mahdoton olla iloinen – sanan varsinaisessa merkityksessä – jos hän on erossa Jumalasta. Paratiisissa vallitsi ilo, koska yhteys Jumalaan oli saumatonta. Syntiinlankeemuksen jälkeen ovat ilon sijaan tulleet monesti pelko, tuska ja suru.
Vanhassa testamentissa puhutaan siitä, miten Jumalan pelastusteot saivat aikaan iloa. Ensimmäinen tällainen teko oli se, kun israelilaiset pääsivät Egyptin orjuudesta. Sen jälkeen kansa lauloi ylistysvirren Jumalalle ja tanssivat iloiten Hänen edessään (2. Moos. 15).
Myöhemmin ilo liittyi vanhassa liitossa varsinkin Jerusalemin temppeliin ja siellä vietettyihin juhliin: ”Minä tahdon tulla sinun alttarisi eteen, sinun eteesi, Jumala, minun iloni! Siellä saan ylistää sinua lyyraa soittaen, Jumala, minun Jumalani” (Ps. 43:4). Psalmilaulajan ilo tulee Jumalan kohtaamisesta Hänen temppelissään.
Psalmeissa ilon lähteenä on myös Jumalan sana: ”Kun sinun sanasi tulivat minulle, minä ahmin ne. Sanasi olivat minun iloni ja sydämeni riemu. Sinä Jumala, Herra Sebaot, olet kutsunut minut omaksesi” (Jer. 15:16). Jumalan sanasta Jeremia ymmärsi ja uskoi olevansa Jumalan oma, ja se tuotti hänelle suurta iloa.
Nimenomaan syntien anteeksi saaminen synnyttää ilon. Psalmin kirjoittaja kuvaa tilaansa ennen sitä: ”Niin kauan kuin minä vaikenin synnistäni, ruumiini riutui ja kuihtui. Päivät päästään minä huusin tuskissani … Minun elämänvoimani haihtui”. Syntien tunnustamisen ja anteeksi saamisen jälkeen hän sitten kirjoittaa: ”Sinä annoit anteeksi pahat tekoni, otit pois syntieni taakan … Iloitkaa ja riemuitkaa Herrasta, te vanhurskaat!” (Ps. 32:3-5, 11).
Jo Vanhassa testamentissa iloitaan myös tulevasta Messiaasta. Jesaja profetoi: ”Sinä teet runsaaksi riemun, annat suuren ilon … Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille” (Jes. 9:2, 5). Samoin Malakia ennustaa: ”Mutta teille, jotka minun nimeäni pelkäätte, on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien alla, ja te käytte ulos ja hypitte kuin syöttövasikat”. Tulossa olisi siis samankaltainen Jumalan pelastustyö kuin Egyptin orjuudesta vapautuminen.
Kun Jeesus sitten syntyi, enkeli julisti Jesajan tavoin: ”Minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa” (Luuk. 2:10-11). Näin täyttyi Vanhan testamentin ennustus.
Jeesus opetti opetuslapsilleen, että jos he pysyisivät Kristuksessa, silloin heillä olisi Hänen ilonsa sydämessään ja ilonsa tuli täydelliseksi (Joh. 15:11). Täydellinen, puhdas ilo edellyttää siis elämistä Hänen yhteydessään, joka on Ilo. Vain Kristuksen ilo on täyttä iloa; kaikki muu ilo on vajavaista: ”Älkää olko murheelliset, sillä ilo Herrassa on teidän väkevyytenne” (Hes. 8:10).
Jeesuksen kuolema oli suru opetuslapsille, mutta kun Kristus ilmestys heille ylösnousemuksensa jälkeen, he olivat ”iloissaan ja ihmeissään” (Luuk. 24:41). Kristuksen sovitustyö ja Hänen ylösnousemuksensa ovat ihmisen syvimmän ja kestävimmän ilon lähde, koska ne takaavat meille syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän.
Ensimmäisenä helluntaina purkautui jumalallinen ilo maailmaan. Pyhä Henki palautti ihmisiä jälleen yhteyteen Jumalan kanssa Jumalan sanan ja kasteen kautta. Pyhä Henki alkoi tuottaa uskovissa hedelmiään: rakkautta, iloa, rauhaa, kärsivällisyyttä, ystävällisyyttä, hyvyyttä, uskollisuutta, lempeyttä ja itsehillintää (Gal. 5:22-23). On hyvä huomata, että ilo mainitaan tässä heti rakkauden jälkeen; se on tärkeimpiä Hengen lahjoja.
Opetuslapset kokoontuivat helluntain jälkeen jumalanpalveluksiin. He kuuntelivat apostolien opetusta, rukoilivat, pysyttelivät yhdessä, ”mursivat leipää ja aterioivat riemullisin ja vilpittömin mielin” (Ap. t. 2:42-46). Sanan ja ehtoollisen messu tuotti heille suurta iloa.
Raamatussa kerrotaan useasta tilanteesta jossa syntyy suuri ilo, kun ihmiset kuulevat evankeliumin ja ottavat sen uskolla vastaan. Samarian ”kaupungin täytti ilo ja riemu” (Ap. t. 8:8), kastettu ja uskon saanut Etiopian hoviherra ”jatkoi iloisena matkaansa” (Ap. t. 8:39), Pisidian Antiokiassa ”pakanat iloitsivat ja ylistivät Herran sanaa” (Ap. t. 13:48) ja Filippin vanginvartija perheineen ”riemuitsi, kun nyt uskoi Jumalaan” (Ap. t. 16:34).
Ilo Kristuksesta ja evankeliumista oli niin suuri, etteivät kärsimykset ja vankeuskaan voineet vaimentaa sitä. Opetuslapset iloitsivat jopa siitä, että saivat kärsiä häväistystä Jeesuksen nimen tähden (Ap. t. 5:41). Vankilassakin Paavali ja Siilas rukoilivat ja laulaen ylistivät Jumalaa (Ap. t. 16:25). Paavalin mukaan juuri vainot ja ahdingot todistavat ”Jumalan oikeudenmukaisesta tuomiosta, siitä että Hän hyväksyy teidät valtakuntaansa, jonka vuoksi ne nyt myös kärsitte” (2. Tess. 1:4-5). Pelastuksen ilo on väkevämpi kuin kärsimyksen suru.
Kristityt voivat vilpittömästi iloita kaikista Jumalan hyvistä luomistöistä ja nauttia niistä; työstä, kodista, avioliitosta, lapsista, hyvästä ruuasta, luonnosta, kulttuurista, hyvistä harrastuksista jne. Voimme iloita kaikesta, mikä on ”totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvältä kuulostavaa ja ansaitsee kiitoksen” (Fol. 4:8).
Jeesus sanoo, että kun opetuslapset näkevät Hänet uudelleen, ”silloin teidän sydämenne täyttää ilo, joka kukaan ei voi teiltä riistää” (Joh. 16:22). Ketkään ihmiset tai vallanpitäjät, sairaudet, kärsimykset tai edes kuolema eivät voi riistää meiltä sitä iloa, joka meillä on Kristuksessa ja Kristuksesta. Tämä ilo alkaa jo maan päällä evankeliumin ilosanoman kautta ja se jatkuu iankaikkisesti.
Jo Vanhassa testamentissa luvataan Herran omille ”iankaikkinen ilo” (Jes. 61:7). Kun Karitsan häät alkavat seurakuntamorsiamen kanssa, kehotetaan: ”Halleluja! Herra meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on ottanut kuninkuuden. Iloitkaamme ja riemuitkaamme, antakaamme Hänelle kunnia. Nyt on tullut Karitsan häiden aika” (Ilm. 19:6-7).
Täydellinen ilo tulee siis Kristuksesta. Hänen yhteyteensä pääseminen merkitsee osallisuutta jumalalliseen iloon. Se ei koskaan pääty.