Monia Jerusalemin kävijöitä on hämmentänyt se, että kaupungissa näytetään kahta Golgataa ja kahta Jeesuksen hautapaikkaa. Perinteisten kirkkokuntien pääsiäisen paikat ovat Pyhän haudan kirkon sisällä Jerusalemin vanhassa kaupungissa. Siellä ei Golgatasta näy kiveäkään, mutta alttarin alle saa työntää kätensä ja tuntea siellä mahdollisen kalliopinnan. Jeesuksen haudasta näkyy vielä vähemmän, sillä sen paikalla on kappeli kirkon sisällä. Puutarhahaudalla vanhan kaupungin pohjoispuolella on sen sijaan aidon tuntuinen ympäristö. Hauta on hakattuna kallioon, ja sen edessä on jopa ura, jota myöten hautakiveä on pyöritetty. Haudan sisällä on jäänteitä kivisestä lavitsasta. Kaiken lisäksi haudan yläpuolella ja vierellä on avokalliota, joka jopa muistuttaa pääkalloa. Voi jopa nähdä kallion luolat pääkallon silmäkuoppina!
Kumpi näistä paikoista on aito Vapahtajan kuoleman ja hautaamisen paikka? Vai onko kumpikaan?
Monet protestantit pitävät nk. puutarhahautaa Jeesuksen oikeana hautapaikkana. Siellä pääsee helposti siihen tunnelmaan, joka syntyy lukemalla evankeliumien kertomuksia Vapahtajan hautaamisesta ja ylösnousemisesta. Pyhän haudan kirkossa on tunnelma synkkä, meluisa ja jotenkin tunkkainen. Tekee mieli lähteä sieltä pian pois. Puutarhahauta on sen sijaan oivallinen paikka hiljentymiseen ja rukoukseen.
Puutarhahaudan löysi englantilainen kenraali Charles Gordon vuonna 1883. Hän katseli kalliota Jerusalemin pohjoispuolella ja totesi sen muistuttavan kovasti pääkalloa. Sen jälkeen hän lähti tutkimaan sen ympäristöä ja löysi kallioon hakatun haudan. Koska haudan piti olla lähellä teloituspaikkaa, Gordon oli varma siitä, että oli tullut juuri Vapahtajan haudalle. Mäkeä on siitä lähtien kutsuttu Gordonin Golgataksi. Haudan ympäristö ostettiin anglikaanikirkolle.[1]
Ei tiedetä, että hautaa olisi aikaisemmin arveltu Jeesuksen haudaksi. Alueella on useita vastaavia rautakauden hautoja (ennen v. 60 eKr.), mutta ei roomalaisajan (60 eKr.-300 jKr.) hautoja. Bysanttilaisella ajalla (300-600 -luvuilla) hautaa on muokattu, mikä ei ehkä olisi mahdollista, jos kyseessä olisi ollut Jeesuksen hauta.[2] Tänä aikana Vapahtajan hautapaikkana pidettiin jo nykyisen Pyhän haudan kirkon alla olevaa luolaa. Puutarhahauta on siis vanhempi kuin Jeesuksen haudan pitäisi olla. Joosef Arimatialainen oli ”äskettäin” … ”itseään varten hakkauttanut kallioon” (Matt. 27:60) haudan, johon Jeesus laskettiin; siis noin vuonna 30 jKr. Siihen ”ei vielä ollut haudattu ketään” (Luuk. 23:53).
Voimme siis sanoa, että Puutarhahauta ei kaikella todennäköisyydellä ole Jeesuksen hauta, vaan vähän vanhempi. Gordonin Golgatakaan ei ole oikea Golgata. Jos Pyhän haudan kirkossa on todella Jeesuksen hauta, Gordonin Golgata on siitä liian kaukana. Johannes kertoo, että ”siellä, missä Jeesus ristiinnaulittiin, oli puutarha, ja puutarhassa oli uusi hauta, johon ei vielä ollut haudattu ketään” (Joh. 19:41). Golgatan ja haudan täytyy olla siis lähekkäin.
Puutarhahauta soveltuu silti hyvin hartauteen ja palauttaa mieleen Raamatun tapahtumat.
Raamatun todistus on yhtäpitävä sen suhteen, että Jeesuksen teloituspaikan ja haudan täytyi olla Jerusalemin muurin ulkopuolella. Heprealaiskirjeessä sanotaan: ”Lähtekäämme siis Hänen luokseen leirin ulkopuolelle, Hänen häväistystään kantaen” (Hepr. 13:13). Tällä viitataan Mooseksen lain käskyyn, jonka mukaan virheetön punaruskea uhrilehmä piti viedä leirin ulkopuolelle ja teurastaa siellä (4. Moos. 19:3). Jeesus oli tällainen uhri.
Luukas kertoo, että ristiinnaulitsemista katselemassa olleet ihmiset ”palasivat tämän nähtyään kaupunkiin” (Luuk. 23:48). Paikka oli siis kaupungin muurien ulkopuolella. Samoin kerrotaan, että naiset palasivat Jeesuksen hautaamisen jälkeen kaupunkiin (Luuk. 23:56). Johannes mainitsee suoraan, että Jeesus ”kulki kaupungin ulkopuolelle paikkaan, jota kutsutaan Pääkalloksi, hepreaksi Golgata” (Joh. 19:17). Hän kertoo myös, että ”paikka, jossa Jeesus ristiinnaulittiin, oli lähellä kaupunkia” (Joh. 19:20).
Pyhän haudan kirkkoa on epäilty Jeesuksen kuolin- ja hautapaikkana siksi, että se ei nykyisin sijaitse Jerusalemin muurin ulkopuolella vaan sen sisällä. Se on osa vanhaa kaupunkia. Näin ei kuitenkaan ollut Jeesuksen aikana. Tutkimuksissa on voitu selvittää, että Vapahtajan kuoleman aikoihin (n. v. 30 jKr.) oli nykyinen Pyhän haudan kirkon paikka muurin ulkopuolella. Voi jopa ajatella, että ihmiset seurasivat ristiinnaulitsemista Jerusalemin muureilta. Jeesus kantoi ristiään Antonian linnakkeesta Golgatalle. Tällä matkalla on nykyinen Via Dolorosa, Tuskien tie. Tosin se on noin 10 metriä korkeammalla kuin silloinen katu.
Noin 10 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen (41-43) rakennettiin kuitenkin uusi muuri pohjoisemmaksi. Tämän jälkeen jäivät Vapahtajan kuolin- ja hautauspaikka kaupungin muurin sisäpuolelle. Jos paikasta ei olisi säilynyt muistikuvaa, sitä ei enää myöhemmin olisi osattu etsiä muurin sisältä. Kaupungissa säilyi myös katkeamaton kristillinen asutus, joka siirsi tietoa haudasta eteenpäin.
Jeesuksen aikana (n. 30 jKr.) muuri kulki Golgatan alapuolella. Herodes Agrippa oli Juudan kuninkaana vuosina 37-44, ja rakensi silloin uuden muurin, joka sulki sisäänsä Golgatan ja Jeesuksen haudan.
Koska Jeesuksen hautapaikka oli nyt Jerusalemin kaupungin alueella, kirjoitti kirkkoisä Meliton Sardeslainen 160-luvulla, että Kristus kuoli ”keskellä Jerusalemia, keskellä aukiota, keskellä kaupunkia ja keskellä päivää, kaikkien nähden”. Meliton oli itse vieraillut Jerusalemissa ja hänelle oli varmaan näytetty siellä Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen paikat – jotka silloin todella olivat kaupungin sisällä.[3]
Voimme hyvin kuvitella, että Jeesuksen kuoleman ja hautaamisen paikka olivat hyvin tärkeitä ensimmäisille kristityille. Varmasti he kävivät näillä paikoilla usein ja viettivät siellä rukoushetkiä. Tiedetään, että pyhillä paikoilla myös luettiin niihin kuuluvia Raamatun tekstejä. On siten vaikea ajatella, että Golgatan ja haudan paikka olisivat unohtuneet kristityiltä. Simon Sebag Montefiore kirjoittaa: ”Paikalliset kristityt pitivät kuitenkin elossa ristiinnaulitsemisen ja ylösnousemuksen paikoista kertovaa perinnettä”.[4]
Paikan merkityksestä kertoo sekin, että keisari Hadrianus (117-138) pystytti vuonna 135 Golgatan ja Jeesuksen haudan paikalle Venuksen[5] temppelin. Hän rakensi ensin valtavan suorakaiteen muotoisen tasanteen Jeesuksen haudan päälle.[6] Näin hän ajatteli voivansa lopettaa Kristuksen ylösnousemuksen muistelemisen. Jos kristityt kumartaisivat Jeesuksen haudan paikkaa, he joutuisivat kumartamaan epäjumalaa.[7] Venuksen temppelin alla olevasta luolasta on löydetty 100-luvulla kirjoitettu seinäkirjoitus: ”Domine ivimus” (Herra, olemme tulleet). Kristityn hiipivät siis Jupiterin temppelin alle, rukoilivat siellä ja kaiversivat sinne tunnustuksensa Jeesukselle. He eivät unohtaneet ylösnousemisen paikkaa.[8]
300-luvulla keisari Konstantinus (hallitsi 306-337) tiesi, että Hadrianuksen temppeli alla olivat Jeesuksen ristiinnaulitsemisen ja hautaamisen paikat. Kirkkoisä Eusebios (n. 275-339) toteaa, että nyt siellä oli ”tuon saastaisen Afrodite-nimisen[9] demonin patsas, elottomien epäjumalankuvien synkkä pyhäkkö”[10]. Eusebioksen mukaan pakanatemppelin tarkoitus oli kätkeä ”pelastuksen luola” ihmissilmiltä.[11] Kirkkoisä Hieronymos puolestaan kirjoitti, että ”Hadrianuksesta Konstantinuksen aikaan – noin 180 vuoden ajan – oli Jupiterin patsas sillä paikalla, joka oli todistanut ylösnousemuksesta”[12]. Konstantinus määräsi piispa Makarioksen puhdistamaan paikan, hävittämään pakanatemppelin, kaivamaan sen sisältä esiin Jeesuksen haudan ja rakentamaan paikalle basilikan, joka olisi ”maailman hienoin”. [13]
Keisarin äiti Helena päätti etsiä haudan. Pakanatemppeli hajotettiin, lattialaudat nostettiin ylös, multa poistettiin ja pyhän paikan sijainti määritettiin. Eräs paikallinen juutalainen esitti dokumentteja, joiden pohjalta oikea hautaluola löytyi. Keisarinna väitti löytäneensä haudan lisäksi kolme puuristiä, naulat ja jopa puisen levyn, jossa luki ”Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas”. Jeesuksen risti tunnistettiin kuulemma siten, että eri ristin palaset vietiin erään naisen kuolinvuoteelle. Kun Vapahtajan risti tuli hänen kohdalleen, nainen ”avasi silmänsä, sai voimansa takaisin ja ponnahti pystyyn vuoteeltaan”.[14] Näitä ristin kappaleita on sitten levitetty aina Hattulan Pyhän ristin kirkkoa myöten.
Pyhän haudan kirkon poikkileikkaus. Vasemmalla Jeesuksen hauta, oikealla Golgata. Ruskea on alkuperäinen kallio. Jeesuksen haudan päältä louhittiin kallio pois 300-luvulla. Golgatastakin jäi jäljelle vain kapea kalliopaasi.[15]
On mahdollista, että Jeesuksen hautaluolassa olisi ollut kalliossa kaiverrus, graffiti, joka paljasti sen aitouden. Tällainen kaiverrus on löytynyt myös Pietarin haudasta Roomasta.[16]
Pyhän haudan kirkko valmistui kymmenen vuoden uurastuksen jälkeen vuonna 335. Se koostuu oikeastaan neljästä eri kirkosta. Basilika eli martyrion (”todistamo”) oli ”ihmeen kaunis kirkko”, jossa oli viisi käytävää pylväsriveineen. Sen takana oli sisäpiha, puutarha. Kirkon lounaisnurkassa oli Golgatan kukkula, ympärillään avoin kappeli. Korkeudeltaan tämä Golgatan kumpu on vain viitisen metriä.[17] Kultakupolinen rotunda (anastasis eli ”ylösnousemus”) oli puolestaan rakennettu Jeesuksen haudan ylle.[18]
Jeesuksen haudan päältä jouduttiin valitettavasti louhimaan pois kalliota, jotta saatiin tilaa kasvavalla pyhiinvaeltajien määrälle ja jumalanpalvelusten toimittamiselle ylösnousemuksen paikalla. Tällöin hävitettiin myös hautaluolan ”eteinen”. Haudan suulla oli kivi vielä silloin, kun kirkkoisä Kyrillos toimi piispana Pyhän haudan kirkossa (350-386).[19]
300-400 -luvun lähteistä tiedämme, että Golgatalla ja Jeesuksen haudalla pidettiin jatkuvasti jumalanpalveluksia. Varsinkin pitkänperjantain ja pääsiäisen aikaan siellä oli palveluksia lähes ympäri vuorokauden ja ihmiset velloivat kirkosta toiseen – myös Öljymäelle ja Betlehemiin. Parhaiten ovat näitä tietoja tallentaneet Kyrillos Jerusalemilainen ja nunna Egeria.
Persialaiset hyökkäsivät vuonna 614 Jerusalemiin ja polttivat sen kirkot, myös Pyhän haudan kirkon. Kristilliset pyhäinjäännökset – keihäs, sieni ja Oikea risti – lähetettiin Persiaan, jossa niitä säilytettiin Ktesifonin kirkossa.[20] Pyhän haudan kirkkoa alettiin muutaman vuoden jälkeen kunnostaa, mutta se ei enää saavuttanut alkuperäistä loistoaan.
Seuraava takaisku oli jo kulman takana. Vuonna 636 valtasivat muslimit Jerusalemin. Pyhä ristinpuu oli tätä ennen viety jo turvaan Konstantinopoliin.[21] Kaupungin asukkaista valtaosa oli pitkään kristittyjä, mutta he olivat toisen luokan kansalaisia. Vuonna 935 ottivat muslimit omaan käyttöönsä Pyhän haudan kirkon lisärakennuksen.[22] Vuonna 1009 määräsi kalifi Hakim Pyhän haudan kirkko hävitettäväksi ja sitä alettiin purkaa kivi kiveltä.[23] Tämä oli kaikkein kauhein kirkkoa kohdannut tuho. Kaikki jäljet Kristuksen muistopaikasta tahdottiin poistaa. Kalliota jopa louhittiin sen estämiseksi, että kristityt voisivat enää palvoa siellä Mestariaan. Vaikka louhimista helpottamaan sytytettiin jopa tuli, koko hautaluolaa ei aikalaistodistuksen mukaan saatu tuhottua.[24] Uutiset tästä hävityksestä levisivät pian Eurooppaan ja aiheuttivat valtavasti vihaa kristittyjen keskuudessa.[25]
Lupa uuden kirkon rakentamiseen saatiin kuitenkin Hakimin kuoltua 1012, ja kirkko valmistui vuonna 1048. Tässä vaiheessa jäi kirkon itäinen osa basilikoineen rakentamatta uudelleen. Kirkkoon mahtui silti kuulemma 8000 kirkkovierasta![26]
Yksi ristiretkien tärkeimmistä syistä oli Pyhän haudan kirkon vapauttaminen muslimien hallusta.[27] Vuonna 1099 saivatkin katoliset pyhiinvaeltajat Jerusalemin vallattua. Oli selvää, että Pyhän haudan kirkko kohotettiin tämän myötä jälleen loistoonsa. Se vihittiin kunnostuksen jälkeen käyttöönsä vuonna 1149.[28]
Muslimit saivat Jerusalemin jälleen haltuunsa vuonna 1187, ja suunnittelivat Pyhän haudan kirkon hävittämistä. He kuitenkin ottivat sen itselleen vain kolmeksi päiväksi ja luovuttivat sen sitten kreikkalaiskatoliselle kirkolle.[29] Myöhemmin sen haltijoiksi tuli muitakin kirkkokuntia.
Pyhän haudan kirkko tuhottiin ja rakennettiin uudelleen moneen kertaan tämän jälkeenkin. Se pysyi ankeassa kunnossa 1550-luvulle saakka.[30] Pitkien vaiheiden kautta se on saanut nykyisen, aika sekavan muotonsa. Vuonna 1808 kohtasi kirkkoa tulipalo ja vuonna 1927 maanjäristys. Monimutkainen hallinto vaikeuttaa myös kirkon kunnostamista ja tilojen järkevää käyttämistä.
Nykyinen Pyhän haudan kirkko. Tärkeimmät kohteet: 4 = ulkopiha, 7-8 = Golgata (kallio pilkullinen), 9 = voitelukivi, 11 = Jeesuksen hauta, 11-14 = rotunda, 21 = tällä paikalla sijaitsi aikaisemmin puutarha, avoin piha.
Galor Katharina & Bloedhorn Hanswulf
2013 The archaeology of Jerusalem From the Origins to the Ottomans. New Haven & London.
Jerusalem, Israel, Petra & Sinai
2010 Eyewitness Travel. New York.
Junkkaala Eero & Louhivuori Mikko
1993 Raamatun maa. Pyhän maan arkeologiaa ja geologiaa. Keuruu.
Munkki Serafim
2008 Kultainen Jerusalem. Jerusalemin idea juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa. Hämeenlinna.
Murphy – O’Connor Jerome
2008 The Holy Land. An Oxford Archaeological Guide. Oxford.
Sebag Montefiore Simon
2012 Jerusalem. Kaupungin elämäkerta. EU.
[1] Junkkaala – Louhivuori 1993, 302; Munkki Serafim 2008, 218.
[2] Junkkaala – Louhivuori 1993, 302.
[3] Munkki Serafim 2008, 204.
[4] Sebag Montefiore 2012, 193.
[5] Joidenkin mukaan Jupiterin. Junkkaala-Louhivuori 1993, 302; Munkki Serafim 2008, 186.
[6] Junkkaala – Louhivuori 1993, 302.
[7] Munkki Serafim 2008, 187.
[8] Sebag Montefiore 2012, 193-194.
[9] Rooman Venus-jumalaa vastasi Kreikassa Afrodite.
[10] Sebag Montefiore 2012, 201.
[11] Munkki Serafim 2008, 186.
[12] Junkkaala – Louhivuori 1993, 302.
[13] Sebag Montefiore 2012, 201.
[14] Sebag Montefiore 2012, 201; Munkki Serafim 2008, 219-222.
[15] Jerusalem, Israel, Petra & Sinai 2010, 95.
[16] Murphy-O’Connor 2008, 50.
[17] Galor & Bloedhorn 2013, 134-135.
[18] Sebag Montefiore 2012, 201-202; Junkkaala – Louhivuori 1993, 303; Murphy-O’Connor 2008, 50-51.
[19] Munkki Serafim 2008, 226.
[20] Sebag Montefiore 2012, 219.
[21] Munkki Serafim 2008, 281-282.
[22] Sebag Montefiore 2012, 252.
[23] Sebag Montefiore 2012, 260; Munkki Serafim 2008, 305.
[24] Murphy-O’Connor 2008, 52.
[25] Munkki Serafim 2008, 305.
[26] Sebag Montefiore 2012, 262.
[27] Sebag Montefiore 2012, 270.
[28] Sebag Montefiore 2012, 301.
[29] Sebag Montefiore 2012, 323.
[30] Munkki Serafim 2008, 338.
