Katekismusselityksen 2.luku, 1.uskonkohta, luomisesta

Katekismusselitys – Toinen luku – Uskontunnustus – Ensimmäinen uskonkappale, Luomisesta – Edward W. A. Koehler

Tohtori Martti Lutherin Vähän katekismuksen selitys

TOINEN LUKU.

Uskontunnustus.

98. Mitä tarkoittaa uskontunnustus?

Se on [kristillisen] uskon tunnustus tai oppi[sisältö] sellaisena kuin se sisältyy Apostoliseen uskontunnustukseen.

1. Uskontunnustus (engl. Creed, latinan kielen sanasta “credo”—”minä uskon”), ilmaisee sitä, mitä uskotaan, siis uskonnollisten uskomusten järjestelmää. Se on eri asia kuin “usko”, joka on se sydämen toiminto, jolla me uskomme (Fides, quae et qua creditur — uskottu ja uskova usko).

2. Opit eli opetukset, jotka meidän on määrä uskoa, löydämme Raamatun eri kirjoituksista.

3. Se, mitä nämä kirjoitukset opettavat, sisältyy lyhyessä, tiiviissä ja suppeassa muodossa uskontunnustuksen kolmeen uskonkohtaan.

4. Näitä uskonkohtia kutsutaan Apostoliseksi uskontunnustukseksi (Apostolien uskontunnustukseksi), ei siksi, että apostolit olisivat laatineet ne, vaan siksi, että ne sisältävät tiivistelmän apostolien opetuksesta. Niiden nimenä on myös Apostolinen symbolum (symboli, nimittäin jonkin asian tuntomerkki), koska ne, jotka tunnustavat nämä Kolme uskonkohtaa, tunnetaan ja tunnistetaan sillä perusteella kristityiksi ja erotetaan siten muihin uskontokuntiin pitäytyvistä, kuten muhamettilaisista (islaminuskoisista), buddhalaisista, juutalaisista jne.

5. Jotkut ihmiset vastustavat kaikkia ja kaikenlaisia uskontunnustuksia. Tämä on mieletöntä, sillä heti, kun joku tunnustaa suullaan sen, mitä uskoo sydämessään (Matt. 10:32; Room. 10:9), kyse on hänen uskontunnustuksestaan.

Kirkolliset uskontunnustukset eli kirkon uskon tunnustukset ovat seuraavat:

I. Yleiset, ekumeeniset:
1. Apostolinen uskontunnustus, joka on todennäköisesti kehittynyt varhaisen kirkon kastetunnustuksesta,
2. Nikaian tunnustus, jonka ensimmäinen yleiskirkollinen (ekumeeninen) kirkolliskokous omaksui Nikaian eli Nikean kaupungissa v. 325 j.Kr.,
3. Athanasioksen uskontunnustus, tekijä tuntematon, neljäsataaluvulta, sisältää opin Pyhästä Kolmiyhteydestä.

II. Erityiset, luterilaiset:
1. Augsburgin tunnustus,
2. Augsburgin tunnustuksen puolustus,
3. Schmalkaldenin uskonkohdat,
4. Lutherin Vähä katekismus,
5. Lutherin Iso katekismus,
6. Yksimielisyyden ohje.

Kaikki nämä uskontunnustukset koottiin ja yhdistettiin v. 1580 Yksimielisyyden kirjaksi, (suomeksi Tunnustuskirjat)

99. Mistä löydämme uskon opin?

Evankeliumista.

100. Mitä evankeliumi on?

Se on hyvä sanoma Jumalan armosta Kristuksessa Jeesuksessa.

165) Joh. 3:16. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

166) Room. 1:16. Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi.

1. Luonnostaan ihminen tietää jotain laista (kysymys 8), mutta hän ei tiedä mitään evankeliumista, sen sisältö on hänelle uutta, siis sanoma, viesti, uutinen.

2. Laki ei ilahduta sydäntä; evankeliumi (eu—hyvä, anggelion—sanoma [engl. gospel: god—good—hyvä ja spell—story—kertomus]) on hyvä uutinen, joka pystyy tekemään synnin synkistämän sydämen iloiseksi ja onnelliseksi. —

3. Tämän se saa aikaan, koska se ilmoittaa meille armon, suosion, Jumalan rakkauden syntisiä kohtaan, jotka eivät sitä mitenkään ansaitse (raamattuviite 165). —

4. Sellaisen armon löydämme Jumalasta ainoastaan Kristuksessa ja Kristuksen tähden, ja koska kyseessä on Kristuksen evankeliumi (raamattuviite 166), se on myös armon evankeliumi (Joh. 1:17). Ilman Kristusta ei ole armollista Jumalaakaan. Kuka ikinä tulee Jumalan luo ilman Kristusta, joutuu huomaamaan Hänet tinkimättömän oikeudenmukaiseksi Tuomariksi, mutta ei armolliseksi Isäksi (Joh. 14:6).

Kukaan ihminen ei pysty omien olettamustensa tai kokemustensa varassa tietämään, mitä Jumalan mielessä on, kukaan ei voi tietää Jumalan armosta Kristuksessa Jeesuksessa, ellei Jumala kerro sitä hänelle (1.Kor. 2:9–11). Jumala kertoo kuin kertookin meille armostaan evankeliumissa, ja ainoastaan tämän, Jumalan oman ilmoituksen perusteella tiedämme tästä armosta ja voimme uskoa siihen. Kaikki tietämys ja varmuus Jumalan armosta tulee meille evankeliumin kautta, emmekä tiedä mistään Jumalan armosta tämän evankeliumin ulkopuolella.

101. Mikä on lain ja evankeliumin välinen ero?

1. Laki opettaa, mitä meidän on tehtävä ja oltava tekemättä; evankeliumi opettaa, mitä Jumala on tehnyt, ja yhä tekee, pelastukseksemme.

2. Laki näyttää meille syntimme ja Jumalan vihan; evankeliumi näyttää meille Vapahtajamme ja Jumalan armon.

3. Laki vaatii, uhkaa ja tuomitsee; evankeliumi lupaa, antaa ja vahvistaa meille anteeksiantamuksen, elämän ja pelastuksen.

4. Laki tuottaa vihaa ja tappaa; evankeliumi kutsuu ja vetää meidät Kristuksen luo, vaikuttaa uskon ja antaa siten meille hengellisen elämän.

5. Lakia on saarnattava paatuneille syntisille, evankeliumia sellaisille, jotka ovat hätääntyneet ja kauhistuneet.

[1.-3.: ei lisäselityksiä]

4. Laki saa ihmisen vihaamaan Jumalaa, joka vaatimalla vaatii täydellistä kuuliaisuutta, ja kiroaa rikkojansa; siten se myös tappaa ihmissydämestä kaiken rakkauden ja luottamuksen Jumalaa kohtaan; näin ollen lain vaikutus ihmiseen on täysin vastakkainen evankeliumin vaikutukselle.

5. Paatuneet syntiset ovat niitä, jotka eivät tunne syntejään tai joita ne eivät kauhista.

ENSIMMÄINEN USKONKOHTA

LUOMISESTA

102. Mikä on uskontunnustuksen ensimmäinen kohta?

Minä uskon Jumalaan, kaikkivaltiaaseen Isään, taivaan ja maan Luojaan.

103. Mitä se merkitsee?

Uskon, että Jumala on luonut minut sekä koko luomakunnan, antanut minulle ruumiin ja sielun, silmät, korvat ja kaikki jäsenet, järjen ja kaikki aistit sekä pitää niitä jatkuvasti yllä. Hän antaa myös vaatteet ja kengät, ruoan ja juoman, kodin ja konnun, vaimon ja lapset, pellon, karjan sekä kaiken omaisuuden. Hän suo minulle joka päivä runsaasti ruumiin ravintoa ja kaikkia elämän tarpeita, suojelee kaikilta vaaroilta, turvaa ja varjelee kaikesta pahasta. Kaiken tämän hän tekee yksinomaan isällisestä, jumalallisesta hyvyydestään ja laupeudestaan, vaikka en sitä lainkaan ansaitse enkä ole sen arvoinen. Tästä kaikesta minun on häntä kiitettävä ja ylistettävä ja tämän vuoksi häntä palveltava ja toteltava. Tämä on varmasti totta.

Jäsentely:
1. Jumalasta, kysymykset 104–106;
2. Uskosta Jumalaan, kysymykset 107–108;
3. Luomisesta, kysymykset 109–111;
4. Näkymättömistä luoduista olennoista, kysymykset 112–115;
5. Näkyvistä luoduista olennoista, kysymykset 116–119;
6. Miten Jumala ylläpitää ja hallitsee luomakuntaansa, kysymykset 121–122;
7. Jumalan toiminnan vaikutin ja tarkoitus, kysymykset 123–124.

Ensimmäisessä uskonkappaleessa tunnustamme uskovamme, että on olemassa Jumala. Ateistit kiistävät Jumalan olemassaolon, eivät siksi, että pystyisivät todistamaan Jumalan olemattomaksi, eivätkä siitäkään syystä, että Jumalaan uskominen olisi järjetöntä, vaan siksi, että pahuutensa takia heillä on syytä pelätä Häntä (raamattuviite 24) [ja siis toivoa, ettei Häntä olisi olemassa].

Luonnollinen Jumalan tunteminen (raamattuviitteet 179 ja 10). Kaikki pakanakansat, olivatpa miten raakoja ja alkukantaisia tahansa, uskovat jonkin korkeamman voiman olemassaoloon. Tämä totuus käy jokaiselle järjelliselle olennolle selväksi luonnon ja hänen oman omantuntonsa kautta. Itsessään näkymätön Jumala on ilmaissut itsensä luonnossa, sillä ei voisi olla olemassa mitään luotua maailmaa, ellei joku olisi tehnyt sitä; luotujen olentojen olemassaolo todistaa Luojan olemassaolon. On mieletöntä hullutusta olettaa, että ne oliot, jotka näemme luonnossa, saivat alkunsa itsestään ja että evoluutio ja sokea sattuma tuottivat tämän taitavasti järjestetyn maailmankaikkeuden lukemattomine erilaisine elollisine ja elottomine olentoineen. Elämää itseään ei voi selittää ilman elävää Jumalaa, eikä sellaista tarkoituksellisuutta, joka on ilmeistä kaikkialla luonnossa, voi selittää, ellei ole olemassa älykästä Jumalaa. Myös ihmisen omatunto todistaa, että on olemassa korkeampi voima, jolle jokainen ihminen on vastuussa. Niinpä pakanakansat, joilla ei koskaan ole ollut Raamattua, tietävät, että on olemassa Jumala, että Hän on mahtava, viisas, pyhä ja oikeudenmukainen. Tämä luonnollinen jumalantuntemus ei ole täydellistä, se ei kerro meille, kuka tämä Jumala on, eikä se anna meille Hänen ominaisuuksistaan ja teoistaan sitä tietoa, jonka saamme Raamatusta; varsinkaan emme opi luonnosta, mitä Jumala on jo tehnyt ja vielä nyt ja tulevaisuudessa tekee pelastaakseen meidät. Siksi Jumala on ilmoittanut itsensä kattavammin Raamatussa.

104. Millainen Jumala on?

2Jumala on Henki; 3Hän on ikuinen, kaikkialla läsnäoleva, kaikkivaltias, kaikkitietävä, pyhä, oikeudenmukainen (vanhurskas), uskollinen, hyvä, sääliväinen ja armollinen.

167) Joh. 4:24. Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.

168) Ps. 90:1,2. Herra, sinä olet meidän turvamme polvesta polveen. Ennenkuin vuoret syntyivät ja sinä loit maan ja maanpiirin, iankaikkisesta iankaikkiseen olet sinä, Jumala.

169) Ps. 102:28. Sinä pysyt samana.

170) Jer. 23:23,24. Olenko minä Jumala vain lyhyeltä matkalta, sanoo Herra; enkö ole Jumala myöskin kaukaa? Saattaako joku niin piiloon piiloutua, etten minä häntä näe? sanoo Herra. Enkö minä täytä taivasta ja maata? sanoo Herra.

171) Luuk. 1:37. Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.

172) Ps. 139:1–4. Herra, sinä tutkit minua ja tunnet minut. Istunpa minä tahi nousen, sinä sen tiedät; sinä ymmärrät minun ajatukseni kaukaa. Käynpä tahi makaan, sinä sen havaitset, ja kaikki minun tieni ovat sinulle tutut. Sillä, katso, ei ole sanaa minun kielelläni, jota sinä, Herra, et täysin tunne.

173) Jes. 6:3. Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot; kaikki maa on täynnä hänen kunniaansa.

174) Dan. 9:7. Sinun, Herra, on vanhurskaus, mutta meidän on häpeä.

175) Ps. 33:4. Herran sana on oikea, ja kaikki hänen tekonsa ovat tehdyt uskollisuudessa

176) Ps. 145:9. Herra on hyvä kaikille ja armahtaa kaikkia tekojansa.

177) 2.Moos. 34:6,7. Herra, Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa, joka pysyy armollisina tuhansille, joka antaa anteeksi pahat teot, rikokset ja synnit.

178) 1.Joh. 4:8. Jumala on rakkaus.

179) Room. 1:19,20. Sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa.(Luonnollinen jumalantuntemus.)

1. Jumala ei ole pelkkä ajatus, ihmisten kuvitelma, jolta puuttuu vastine todellisuudessa, vaan Jumala ON. Raamatunkohdassa 2.Moos. 3:14 Hän nimeää itsensä: “Minä Olen Se, Joka Minä Olen”, siten erottaen itsensä sinä ainoana, joka ON, epäjumalista, jotka ovat “pelkkää tyhjää” (Jes. 41:24; 1.Kor. 8:4). Hän on olemukseltaan ehdottoman ja äärimmäisen OLEVAINEN. [Langennut inhimillinen järkemme ottaa lähtökohdakseen näkyvän maailman pitäen sitä varmana, mutta Jumalan olemassaoloa epävarmana. Todellisuudessa kuitenkin Jumalalla on iankaikkinen ja varma olemassaolo, kun taas meidän maailmamme on jo nyt turmeluksen ja katoavaisuuden alainen, ja tuli tuhoaa sen kokonaan Jumalan määräämänä viimeisenä päivänä: katso kysymys 166, kohta 4. Kaikki muu olemassaolo on ehdollista ja alisteista: koko luotu maailma on olemassa vain Hänen viisaudestaan, tahdostaan ja voimastaan ja Häntä varten, jolla on kuolematon elämä ja iankaikkinen olemassaolo itsessään. Katso kysymyksen 120, 121 selitys. Suom. huom.]

2. Jumala on Henki (167), nimittäin elävä, näkymätön, itsestään olemassa oleva, persoonallinen olento, jolla on tietoisuus, äly, tunne-elämä ja tahto. Raamattu puhuu toisinaan Jumalasta ikään kuin Hän olisi ihmisolento, jolla on käsivarsi, käsi, sormi, kasvot (2.Moos. 6:6; Ef. 1:20; Luuk. 11:20; 4.Moos. 6:24–26). Tällainen kuvakieli (antropomorfismi) on mukautettu äärelliseen mieleemme, joka ei pysty käsittämään ääretöntä Jumalaa. Taivaassa pääsemme täysin tuntemaan Jumalan, sillä saamme nähdä Hänet sellaisena kuin Hän on (398; 1.Kor. 13:12).

3. Jumala on
ikuinen, aluton ja loputon (168);
muuttumaton olemukseltaan, ominaisuuksiltaan ja tahdoltaan tai mieleltään (raamattuviite 169; Jaak. 1:17);
kaikkialla läsnäoleva, koko Jumaluus on kaikkialla kaikkina aikoina (170);
kaikkivaltias, kaikkivoiva, Hän on Väkevä Jumala, hepreaksi EL GIBBOOR (171 ja 263);
kaikkitietävä, Hän tietää kaikkien ihmisten ajatukset, sanat ja teot, kaiken, mitä tapahtuu koko maailmankaikkeudessa (raamattuviite 172);
viisas, Hän tietää, kuinka toimia toteuttaakseen tarkoituksensa (Sananl. 3:19; Dan. 2:20; Room. 11:33);
pyhä, puhdas, täydellinen, Hänessä ei ole mitään pahaa (173; 5.Moos. 32:4);
oikeudenmukainen ja vanhurskas, niin että tekee aina oikein (74);
totuudellinen ja uskollinen, niin että puhuu aina totuuden ja pitää antamansa lupaukset (raamattuviite 175; 5.Moos. 32:4; Room. 3:3,4);
hyväntahtoinen, ystävällisesti asennoituva, suopea (176);
armelias, myötätuntoinen ja sääliväinen kärsiviä kohtaan;
armollinen, niin että rakastaa niitä, jotka eivät lainkaan ansaitse rakkautta, anteeksiantavainen;
pitkämielinen, kärsivällinen, niin ettei kiirehdi rankaisemaan (raamattuviite 177; Neh. 9:17). Nämä ominaisuudet eivät merkitse sitä, että Jumalan olemuksessa olisi yhtä monta osaa, vaan Jumalan olemus ja ominaisuudet ovat yhtä, niinpä Jumala on Rakkaus (178), Hän on Totuus, Hän on Armo jne. Jumala on absoluuttinen ykseys, yhtenäisyys.

105. Kuka on oikea Jumala?

Kolmiyhteinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki, 2kolme erillistä persoonaa 1yhdessä jumalallisessa olemuksessa.

180) 5.Moos. 6:4. Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi.

181) Matt. 28:19. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

182) 2.Kor. 13:13. Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne.

4.Moos. 6:24–26. Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua; Herra valistakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen; Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan.

Raamatunkertomus:

Matt. 3:16,17. Jeesuksen kaste.

1. 2.Moos. 6:2,3:ssa Jumala kutsuu Itseään nimellä Jahve [JHVH], jonka merkitys selitetään 2.Moos. 3:13,14:ssä. Juutalaiset pitivät tätä nimeä niin pyhänä, etteivät tahtoneet lausua ja ääntää sitä, vaan lukivat ja sanoivat sen sijaan aina Adonai, nimittäin Herra. Juuri tämä Jahve-nimi kuvaa Hänet yhtenä ja ainoana oikeana ja todellisena Jumalana. Tämä sanotaan nimenomaisesti raamattuviitteessä 180: on vain YKSI Jahve, YKSI Herra ( 256; 1.Kor. 8:4,6). Raamattu opettaa monoteismia (yksijumalaisuutta).

2. Raamattuviitteissä 181 ja 182 mainitaan kolme persoonaa: Isästä opimme, että Hän on Jumala (196), samoin Pojasta (238), niin myös Pyhästä Hengestä (327”). Silti ei ole kolmea jumalaa vaan yksi Jumala; eikä ole niinkään, että kukin heistä olisi Jumalan kolmasosa, niin että kaikki kolme yhdessä muodostaisivat koko Jumalan, vaan jokainen on koko Jumala (262); eikä ole niinkään, että kukin heistä olisi vain Jumalan eri esiintymistapa ja ilmenemismuoto, vaan jokainen on oma erillinen persoonansa (Luuk. 3:22), Kristus puhuu Isästä “toisena”, joka todistaa (Joh. 5:32), ja Hengestä “toisena” Puolustajana (Joh. 14:16), siten osoittaen, että Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat kolme erillistä persoonaa; silti on vain yksi Jumala: kolme erillistä persoonaa yhdessä jumalallisessa olemuksessa; Kolmiyhteinen (kolme yhtenä) Jumala. Lue Athanasioksen tunnustus. Järki ei kykene käsittämään Pyhän Kolminaisuuden salaisuutta. Muhamettilaiset, unitaarit [harhaoppiset, jotka ovat perustavinaan opetuksensa Raamattuun, mutta kieltävät Jeesuksen ja Pyhän Hengen jumaluuden, suom. huom.], nykyjuutalaiset ja muutkin kieltävät Kolmiyhteisen Jumalan olevan olemassa.

— Raamattuviitettä 182 sanotaan Apostoliseksi siunaukseksi; 4.Moos. 6:24–26:ta taas Aaronilaiseksi siunaukseksi.

106. Miten nämä Jumalan persoonat eroavat toisistaan?

Isä on synnyttänyt Pojan ikuisuudessa; Poika on syntynyt Isästä ikuisuudessa; Pyhä Henki lähtee ikuisuudessa Isästä ja Pojasta.

Erityisesti Isälle omistetaan luomisteko; Pojalle pelastusteko; Pyhälle Hengelle pyhitysteko. (Sisäinen ja ulkoinen ero.)

183) Ps. 2:7. Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.

184) Joh. 15:26. Kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta.

185) Gal. 4:6. Koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: “Abba! Isä!”

Sisäinen ero on selvästi ilmaistu raamattuviitteissä 183, 184 ja 185. Kreikkalaisortodoksinen kirkko kiistää sen, että Pyhä Henki lähtee myös Pojasta, mutta raamattuviite 185 puhuu siitä, että Pojan Henki on lähetetty meidän sydämeemme, ja puhaltamalla opetuslastensa päälle Kristus antaa heille Pyhän Hengen (Joh. 20:22), siispä Henki lähtee myös Pojasta.

— Huomaa sana “erityisesti”, sillä mikään näistä teoista ei ole yksinomaisesti sen persoonan teko, jolle se on ensisijaisesti omistettu.

107. Mitä Jumalaan uskominen on?

Se on sen tietämistä ja totena vastaanottamista, mitä [Raamatun] Kirjoitukset sanovat Jumalasta, ja luottamista ja turvautumista lujalla luottamuksella Jumalaan.

186) Room. 10:14. Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet?

187) Room. 10:17. Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

188) Joh. 17:3. Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen. (Tuntemus.)

189) Joh. 5:46. Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut.

190) Joh. 3:36. Joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä. (Myöntyminen.)

191) Hebr. 11:1. Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.

192) 2.Tim. 1:12. Minä tunnen hänet, johon minä uskon, ja olen varma siitä, että hän on voimallinen siihen päivään asti säilyttämään sen, mikä minulle on uskottu. (Luottamus.)

193) Jaak. 2:19. Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat. (Pään ja suun [tiedollinen ja tunnustettu] usko.)

Raamatunkertomuksia:

Luuk. 7:1–10. Kapernaumin sadanpäämies. —
Joh. 4:47–53. Kuninkaan virkamies. —
Matt. 15:21–28. Kanaanilainen vaimo.

1. Oikean uskon, jolla uskomme sydämessämme, on perustuttava Raamattuun. Siellä, missä ei ole Jumalan sanaa ja lupausta, ei voi olla oikeaa uskoakaan, vaan ainoastaan kuvittelua ja taikauskoa. Ennen kuin uskomme mitään jumalallisena totuutena meidän on varmistuttava siitä, että se on yhtäpitävää Raamatun kanssa (Ap.t. 17:11). Meidän on ehdottomasti kieltäydyttävä uskomasta Jumalan opetukseksi mitään, mitä ei voi selvästi näyttää toteen Jumalan omasta sanasta; mutta meidän on mielessämme hyväksyttävä kaikki, mitä ikinä Hänen sanansa opettaakin, vaikka järkemme voikin olla kykenemätön ymmärtämään sitä. —

2. Meidän on ensin opittava ja tiedettävä se, mikä meidän on määrä uskoa ( 186 ja 187), eihän kukaan voi uskoa sellaista, mitä hän ei tiedä. —

3. Kukaan ei usko sellaista, minkä tietää tai olettaa olevan virheellistä ja pätemätöntä, joten meidän on hyväksyttävä todeksi se, mitä Raamattu opettaa, ennen kuin voimme uskoa sen. Jonkun henkilön uskominen tarkoittaa sitä, että hyväksyy todeksi sen, mitä hän sanoo, niinpä se, että uskoo Moosesta (189) tai Poikaa (190) merkitsee ennen muuta sitä, että hyväksyy todeksi sen, mitä he sanovat. Sitäkin, että tietää ja hyväksyy todeksi sen, mitä Raamattu opettaa, kutsutaan joskus uskomiseksi; tällä tavoin uskomme historialliset tosiasiat tai sen, mitä kuulemme muilta ihmisiltä. Tätä kutsutaan historialliseksi uskoksi eli aivouskoksi. Sellainen usko on riivaajillakin (193). Mutta tämä ei ole Jumalaan uskomista. Huomaa ero seuraavien asioiden välillä: uskoa kertomus, uskoa ystävää, uskoa [luottaa] ystävään.

Uskominen Jumalaan tarkoittaa sitä, että me sydämen [sisimpämme] lujalla luottavaisuudella luotamme ja turvaudumme Jumalaan, että sydämessämme tiedämme Hänen olevan Jumalamme ja Isämme, että sydämessämme hyväksymme todeksi sen, mitä Hän sanoo ja lupaa, että sydämessämme tunnemme olomme varmaksi ja luottavaiseksi ja että ilman epäilystä tai epäluuloa jättäydymme sen varaan, että Hän tahtoo pitää ja todella pitääkin jokaisen antamansa lupauksen. Paholaisella ei voi olla sellaista uskoa, sillä vaikka hän tunteekin Jumalan lupaukset oikein hyvin, hän ei voi luottaa niihin eikä soveltaa niitä itseensä, sillä niitä ei ole hänelle tarkoitettu. Tämä usko Jumalaan edellyttää Jumalan puolelta lupausta ja meidän puoleltamme älyllistä tietämystä ja hyväksyntää, mutta olemuksellisesti usko ei ole älyn vaan sydämen — tunteen — asia; se on luottavaisuuden, luottamisen ja turvautumisen kohdistaminen siihen, mitä Jumala lupaa, se on siis sydämessä vallitseva kaikinpuolisen vakuuttuneisuuden (192) tunne siitä, että Jumala kyllä toteuttaa kaiken, minkä on luvannut. Näin meidän on ymmärrettävä myös sanat “tuntea” raamattuviitteessä 188 ja “olla kuuliainen” raamattuviitteessä 190. Usko kurottautuu näkymättömiä, hengellisiä asioita kohti (“ojentautuminen”), mutta usko on näitä asioita koskeva henkilökohtainen vakuuttuneisuuden tunne (“luja luottamus”), niin kuin meillä olisi ne konkreettisesti hallussamme, varmuus niistä niin kuin meillä tosiaankin olisi ne (raamattuviite 191). Usko on vakuuttuneisuus siitä, mitä toivotaan, näkymättömiä asioita koskeva vakaumus. Luther määrittelee uskon oikein osuvasti sanoilla “Gewisse Zuversicht”, varma luottamus. Katso tämän kappaleen raamatunkertomuksista esimerkkejä sellaisesta uskosta.

108. Miksi sanomme jokaisessa kolmesta Uskonkappaleesta: “Minä uskon” emmekä “Me uskomme”?

Koska kukaan ei voi tulla pelastetuksi toisen uskolla, vaan jokaisen on uskottava itse omasta puolestaan.

194) Hab. 2:4. Vanhurskas on elävä uskostansa.

195) Luuk. 7:50. Sinun uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan.

Raamatunkertomus:

Matt. 25:8–12. Tyhmät neitsyet.

Meidän tulisi rukoilla toisten puolesta, mutta yhtä vähän kuin voimme syödä tai juoda toisten puolesta voimme uskoakaan kenenkään toisen puolesta.

109. Miksi kutsumme tässä ensimmäistä Persoonaa “Isäksi”?

Koska Hän on 1meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isä 3ja myös meidän oikea Isämme.

196) Joh. 20:17. Minä menen ylös, minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö.

197) Mal. 2:10. Eikö meillä kaikilla ole sama Isä? Eikö sama Jumala ole meitä luonut?

198) Ef. 3:14,15. Sentähden minä notkistan polveni [meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen] Isän edessä, josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä.

1. Jumala on meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isä (196 ja 198), sillä Hän on synnyttänyt Hänet iankaikkisuudesta (raamattuviite 183) ja koska Pyhän Hengen ihmeellisen toiminnan kautta Kristus sikisi Neitsyt Marian kohdussa (284). —

2. Hän on kaikkien ihmisten Isä, sillä Hän on luonut heidät (197). —

3. Erityisesti Hän on kaikkien kristittyjen Isä, sillä he ovat uudestisyntyneet ja uskon kautta Kristukseen tulleet Hänen lapsikseen ( 442, 488 ja 198).

110. Miksi Isää Jumalaa sanotaan “Kaikkivaltiaaksi” ja “Luojaksi”?

Koska Hän on sanallaan luonut kaiken tyhjästä.

199) 1.Moos. 1:1. Alussa loi Jumala taivaan ja maan.

200) Hebr. 11:3. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä.

201) Ps. 115:3. Meidän Jumalamme on taivaissa; mitä ikinä Hän tahtoo, sen Hän tekee.

“Kaikkivaltiaaksi” Häntä sanotaan, koska Hänellä on kaikki voima ja valta (171 ja 529).

Tämän Hän osoitti luomalla maailman (raamattuviitteet 179 ja 201), minkä vuoksi Häntä sanotaan “Luojaksi” (raamattuviite 199) eli “Tekijäksi”.

On järjetöntä olettaa, että tämän maailman muodostava perusaines [”materiaenergia”] olisi putkahtanut olemaan ilman jonkin Korkeimman olennon luomistekoa, ja on yhtä järjetöntä uskoa, että tämä aines olisi itsestään, ilman mitään tämän saman olennon määrätietoista vaikutusta kehittänyt evoluutioprosessien kautta ne monet ja monenlaiset (elämän)muodot, jotka nyt havaitsemme luonnossa. Järjenkin näkökulmasta Raamatun selonteko maailman luomisesta on paljoa uskottavampi kuin kuin tieteilijöiden teoriat. Luovan Sanansa voimalla kaikkivaltias ja iankaikkinen Jumala kutsui olemaan sen aineksen, josta tämä maailma on tehty (1.Moos. 1:1). Kuuden 24-tuntisen päivän (vuorokauden) aikana Hän Sanansa voimalla muovasi ja muotoili tämän ainemäärän tehden moninaiset luotujen tyypit ja lajit sellaisiksi kuin ne ovat luonnossa havaittavissa (200). Jos meidän on myönnettävä, että tarvitaan kaikkivaltias Mahti luomaan se aines, josta tämä maailma koostuu, meidän on myös myönnettävä, että Hän pystyy kuudessa päivässä muovaamaan ja järjestämään tämän aineksen eivätkä epämääräisen pitkät kehitysjaksot ole lainkaan välttämättömiä nykyisen maailmamme muodostumiseen. Sitä paitsi kukaan ihminen ei ollut paikalla, kun maailma tehtiin, joten kukaan ihminen ei pysty antamaan meille luotettavaa tietoa siitä, miten tämä maailma sai syntynsä. Ainoa, joka pystyy puhumaan tästä aiheesta arvovaltaisesti, on Luoja itse, ja Hänen selontekonsa on löydettävissä 1.Moos. 1. luvussa. Lajien, eliöiden yms. syntyä koskeva evoluutioteoria ei ole sen enempää tieteellinen — sillä se ei perustu suorille havainnoille tai koejärjestelyille — kuin järjellinenkään, ja se on epäuskottavampi kuin Raamatun opetus. Jumala teki maailman, Hän kertoo meille, miten Hän sen teki, ja kaikki Jumalan oman selonteon kanssa ristiriitainen ajattelu on tyhjänpäiväistä arvailua ja ihmistekoista teoriaa.

111. Mitä me tarkoitamme “taivaalla ja maalla”?

Tarkoitamme kaikkia luotuja, näkyviä ja näkymättömiä.

202) Kol. 1:16. Hänessä [Pojassa] luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät.

112. Mitkä ovat näkymättömistä luoduista tärkeimpiä?

Enkelit.

113. Monenkolaisia enkeleitä on olemassa?

Kahdenlaisia: hyviä ja pahoja enkeleitä.

114. Mitä ne hyvät enkelit ovat?

He ovat pyhiä 1henkiolentoja, 2jo vahvistettuja autuudessaan ja sangen mahtavia, niitä, 3jotka ylistävät Jumalaa, täyttävät Hänen käskynsä ja palvelevat ihmiskuntaa.

203) Hebr. 1:14. Eivätkö he kaikki ole palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat autuuden periä?

204) Matt. 25:31. Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin Hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.

205) Matt. 18:10. Heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun Isäni kasvot, joka on taivaissa.

206) Ps. 103:20,21. Kiittäkää Herraa, te Hänen enkelinsä, te väkevät sankarit, jotka Hänen käskynsä täytätte, kun kuulette Hänen sanansa äänen. Kiittäkää Herraa, kaikki Hänen sotaväkensä, te Hänen palvelijansa, jotka Hänen tahtonsa teette.

207) Ps. 34:8. Herran enkeli asettuu niiden ympärille, jotka Häntä pelkäävät, ja pelastaa heidät.

208) Ps. 91:11,12. Hän antaa enkeleilleen sinusta käskyn varjella sinua kaikilla teilläsi. He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi.

Raamatunkertomuksia:

2.Kun. 19:35. Sanheribin armeija. —
Luuk. 2:13,14. Enkelien laulu. —
Ap.t. 12:5–11. Pietarin vapautus. —
Dan. 3. ja 6. luku. Daniel ja hänen toverinsa. —
Luuk. 16:22. Lasarus.

Kun Jumala loi enkelit, he kaikki olivat sangen hyviä (1.Moos. 1:31). Heidät luotiin jossain vaiheessa ensimmäisten kuuden päivän aikana, mutta emme tiedä, missä vaiheessa. —

1. Enkelit ovat luotuja henkiolentoja (203).

2. He ovat pyhiä, synnittömiä ( 204); koska he aina näkevät Jumalan kasvot, he eivät voi langeta pois Jumalasta tekemällä syntiä, vaan ovat nykyään vahvistettuja autuudessaan (205); he ovat väkeviä, heillä on suurempi voima kuin ihmisellä (206).

3. Heidän tehtäviään ovat ylistää Jumalaa (206; Luuk. 2:13,14; Jes. 6:2,3); täyttää Hänen käskynsä (203 ja 206; 2.Kun. 19:35; Luuk. 1:26); palvella ihmiskuntaa, varsinkin kristittyjä (203, 207, 208 ja 205: lasten suojelusenkelit). —

4. Enkeleitä on valtavat määrät (206; Dan. 7:10; Luuk. 2:13; Matt. 26:53) ja he jakautuvat eri luokkiin tai arvoasteisiin (kerubit, 1.Moos. 3:24; serafit, Jes. 6:2; valtaistuimet, herraudet, hallitukset ja vallat, Kol. 1:16; arkkienkeli, 1.Tess. 4:16). Kirjoitukset mainitsevat muutamia enkeleitä nimeltä: Gabrielin ([Dan. 8:16; 9:21;] Luuk. 1:19) ja Miikaelin (Dan. 10:13; Juud. j. 9).

115. Mitä ne pahat enkelit ovat?

Langenneita 1henkiolentoja, 2iankaikkisesti hyljättyjä, 3jotka ovat Jumalan ja ihmisen vannoutuneita vihollisia ja pyrkivät tuhoamaan Jumalan työt.

209) Juud. jae 6. Hän [Herra] ne enkelit, jotka eivät säilyttäneet valta-asemaansa, vaan jättivät oman asumuksensa, pani pimeyteen iankaikkisissa kahleissa säilytettäviksi suuren päivän tuomioon.

210) Ef. 6:12. Meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.

211) Joh. 8:44. Perkele on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.

212) 1.Piet. 5:8,9. Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. Vastustakaa häntä lujina uskossa.

Raamatunkertomuksia:

1.Moos. 3:1–5. Käärme. —
Job 2. luku. Saatana. —
Matt. 4:1–11. Kiusaaja.

1. Paholainen ei ole pelkkä maailman tai ihmisen pahuuden henkilöitymä, vaan hän ja pahat enkelit ovat persoonia, henkiolentoja, jotka ovat todella olemassa (209, 210, 211 ja 212).

2. Alussa he olivat hyviä ja pyhiä ja heillä oli asumuksensa taivaassa (209), mutta omasta vapaasta tahdostaan, ilman että Jumala olisi ollut millään tavalla siihen syynä, he “eivät säilyttäneet valta-asemaansa”, “eivät pysyneet totuudessa” (211) ja ovat siksi iankaikkisesti hyljättyjä (209; Matt. 25:41). Heille ei ole mitään vapahdusta, mikään armon lupaus ei koske heitä, laskeutuessaan helvettiin Kristus ei saarnannut evankeliumia heille (303). Myös langenneet enkelit ovat monilukuisia (Mark. 5:9) ja yhä sangen voimakkaita (raamattuviite 210). Tuomiopäivään asti Jumala sallii heidän olla myös maailmassa (210 ja 212; Matt. 8:29), mutta lopulta heidät heitetään helvetin tuleen (Ilm. 20:10).

3. He osoittivat olevansa Jumalan vihollisia jättämällä oman asumuksensa ja olemalla pysymättä totuudessa pyrkiessään tuhoamaan ja estämään Jumalan työn (ihmisen syntiinlankeemus, Kristuksen kiusaus). He ovat ihmisenkin vihollisia, sillä he kiusaavat ja viettelevät ihmistä ja pyrkivät tuhoamaan hänet (211 ja 212; Isä meidän –rukouksen kolmas pyyntö; kertomus Jobista).

116. Mikä on näkyvistä luoduista tärkein?

Ihminen, koska itse Jumala valmisti hänen ruumiinsa, antoi hänelle järjellisen sielun ja, ennen kaikkea, teki hänet omaksi kuvakseen.

213) 1.Moos. 2:7. Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.

214) 1.Moos. 1:27. Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.

Raamatun kuvaus ihmisen luomisesta näyttää monesta lapselliselta ja typerältä, lastentarhaan sopivalta, mutta nykykoulutuksella ja –tiedoilla varustettujen miesten ja naisten kannalta mahdottomalta hyväksyä konkreettiseksi todellisuudeksi. Mutta verratkaapa kohtuuden nimessä tätä selontekoa modernin tieteen piiristä nousseeseen ihmisen polveutumisteoriaan ja arvioikaa omin päin, kumpi on järjellisempi ja tekee paremmin oikeutta sille asemalle, joka ihmisellä on tässä maailmassa. Raamattu kertoo meille, että kaikkivaltias Jumala teki ihmisen maan tomusta ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen ja että Hän rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka Hän oli ottanut miehestä. Tämä on yksinkertainen kertomus, muttei laisinkaan uskomaton, sillä on olemassa kaikkivaltias Jumala, joka takaa tämän kertomuksen.

Tieteilijöiden teoriathan ne vasta mielikuvituksellisia ovatkin ja vaativat ihmiseltä huomattavaa herkkäuskoisuutta. Olipa kerran eräs solu — sitä, mistä se tuli, emme tiedä — tämä solu havaitsi olevansa täynnä elämää — sitä, mistä tämä elämä tuli, meille ei kerrota. Nytpä tämä solu kehittyi hitaan mutta pitkällisen prosessin myötä — se, miten tämä oli mahdollista, on selittämätön arvoitus. Monet tämän kehityksen tuotteet suistuivat tien oheen, vain vahvimmat jäivät eloon. Näiden joukossa olivat nuijapäät ja apinat, ja näistä jollain tavalla, jota moderni tutkimus ei ole vielä täysin selvittänyt, mutta varmasti miljoonia vuosia myöhemmin, kehittyi ihminen, nykyihminen, tieteellinen evolutionisti (kehitysopin kannattaja). Toisten tieteilijöiden mukaan ihmisen evoluutio kulkee toisia reittejä myöten, mutta kaikissa tapauksissa orgaanisen elämän on täytynyt kehittyä epäorgaanisesta aineesta. Ja mikähän takaa tämän kehitysopin? Tieteen alati muuttuva teoria ja mielipide. Ei ole vaikeaa päättää, kumpainenko, Raamatun kertomus vai tieteen kuvitelma, on ajattelevalle ihmiselle uskottavampi. [Olennaista on, että mestariteos vaatii tekijän ja tekijä itse parhaiten tietää, miten on työnsä suorittanut. Tiedeyhteisö ei ole pystynyt eikä pysty rakentamaan ensimmäistäkään elävää solua, vaikka riittäisi kopioida joku jo olemassaoleva solu tarvitsematta itse edes keksiä mitään uutta ja alkuperäistä. On siis todella herkkäuskoista luottaa tämän yhteisön tämänhetkisen enemmistön väitteisiin siitä, ettei solujen suunnitteluun ja rakentamiseen mitään järkeä eikä taitoa edes tarvita, vaan ne ovat alun perin syntyneet sattumanvaraisesti itsestään. Katso myös kysymyksen 110 selitys. Suom. huom.]

117. Mitä Jumalan kuvaan kuului?

Autuas Jumalan tunteminen ja täydellinen vanhurskaus ja pyhyys.

215) Kol. 3:10. Ja pukekaat päällenne uusi ihminen, joka hänen tuntemiseensa uudistetaan, hänen kuvansa jälkeen, joka sen luonut on. [käännös Biblian mukaan]

216) Ef. 4:24. Teidän tulee pukea päällenne uusi ihminen, joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen.

Jumalan kuva, ei fyysinen vaan hengellinen kaltaisuus, ei sisältänyt ainoastaan sitä, että ihmisellä oli järjellinen sielu, vaan ennen muuta ihmisen hengellisen luonnon Jumalan mukaisuuden. Ihminen tunsi Jumalan, Hänen tahtonsa ja Hänen tekonsa, jota tietämystä hänen ei tarvinnut hankkia opiskelemalla ja havainnoimalla, vaan jonka hän luonnostaan omisti ja joka täytti hänen sydämensä äärimmäisellä ilolla ja onnella (215). Ihmisen tahto ja mieli ei, toisin kuin nykyään, poikennut Jumalan tahdosta (335), vaan oli täydessä sopusoinnussa sen kanssa; ihmiselle oli luonnollista sydämestään haluta ja käytännössä tehdä niitä asioita, joiden hän tiesi miellyttävän Jumalaa. Näin ollen hänen elämänsä oli täydellisen vanhurskasta ja pyhää (216).

Ihminen ei menneinä aikoina ollut raakalainen, joka kehitysprosessin kautta vähitellen tuli sivistyneemmäksi, kultivoituneemmaksi ja hienostuneemmaksi ja on yhä edistymässä tiedon ja vanhurskauden korkeampia tasoja kohti, vaan on tapahtunut selvä huonontuminen, eikä hän koskaan tässä maallisessa elämässä enää uudelleen saavuta sitä täydellisyyden tilaa, joka Aadamilla ja Eevalla oli, kun he olivat vielä Jumalansa kuvaan puettuja. Tämän kuvan takia ihminen oli kuolematon (1.Moos. 2:17) ja vallitsi kaikkia muita luotuja olentoja (1.Moos. 1:26–28).

118. Onko meissä edelleenkin tällainen Jumalan kuva?

Ei ole; 1se menetettiin syntiinlankeemuksessa, ja 2vaikka sen uudistaminen onkin pantu alulle uskovissa, 3se uudistetaan täysin vasta iankaikkisessa elämässä.

217) 1.Moos. 5:3. Aadamille syntyi poika, joka oli hänen kaltaisensa, hänen kuvansa, ja hän antoi hänelle nimen Seet.

Kol. 3:10. Ef. 4:24. Katso kysymys 117.

218) Ps. 17:15. Mutta minä saan nähdä sinun kasvos vanhurskaudessa; minä ravitaan herättyäni sinun kuvas jälkeen. [käännös Biblian mukaan]

[Vrt. raamattuviite 398: 1.Joh. 3:2. Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on. Suom. huom.]

1. Synnin kautta luomisperäinen vanhurskaus ja pyhyys menetettiin täydellisesti ja Jumalan tuntemisesta jäi heikkona jäänteenä luonnollinen Jumalan (179) ja Hänen lakinsa (10) tuntemus, joka ei kuitenkaan ole autuasta tuntemista. Raamattuviite 217 osoittaa, että Aadamin lapsilla oli isänsä syntinen kuva, ei Jumalan täydellistä kuvaa.

2. Kristityt taas oppivat tuntemaan Jumalaa armollisena Isänään Kristuksessa; tämä on pelastavaa, autuasta tuntemista (215), ja tästä syystä he myös pyrkivät viettämään pyhää elämää (216). Näin Jumalan kuva on uudistettu heissä; mutta ei heidän Jumalan tuntemisensa (Kol. 1:9) sen enempää kuin heidän elämänvanhurskautensakaan (148) ole täydellinen.

3. Jumalan täydelliseen tuntemiseen (1.Kor. 13:12), täydelliseen pyhyyteen (398) ja näin ollen Jumalan kuvan täydelliseen palauttamiseen (218) pääsemme taivaassa.

119. Mitä muuta tunnustat Ensimmäisen uskonkappaleen selityksessä?

Uskon, että Jumala 1on luonut minut sekä koko luomakunnan, 1antanut minulle ruumiin ja sielun, silmät, korvat ja kaikki jäsenet, järjen ja kaikki aistit.

219) Ps. 139:14. Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää.

1. Jumala ei tehnyt minua ja kaikkia luotuja olentoja samalla tavalla kuin Hän teki ensimmäiset kasvit, linnut, maaeläimet ja ihmiset (1.Moos. 1. luku). Alussa Hän teki kaikki kasvit kantamaan siementä lajinsa mukaan, ja nyt ne lisääntyvät siemenistä. Kalat, linnuston ja kedon eläimet Hän siunasi olemaan hedelmälliset ja lisääntymään kukin lajinsa mukaan; samoin Hän siunasi ihmisen, joka nykyään lisääntyy luonnollisen sikiämisen ja syntymän kautta. Silti aina tähän päivään asti kasvit kasvavat siemenistä, linnut kuoriutuvat munista ja ihminen sikiää ja syntyy vanhemmistaan Jumalan alussa puhuman sanan ja siunauksen nojalla (Ps. 119:73).

2. Ihmisellä on ruumis, joka on ihmeellisesti tehty: näkevät silmät, kuulevat korvat ja muut ruumiinjäsenet, jotka on rakennettu täyttämään tarkoituksensa mitä ihailtavimmilla tavoilla; hänellä on mieli, järki, äly, tunne-elämä, tahto; hänellä on kuolematon sielu. Jos tutkimme ihmisen henkistä ja fyysistä puolta, hänen monenlaisia elintoimintojaan ja henkisiä kykyjään, meidän on pakko myöntää, että meidät on todellakin “ihmeellisesti tehty” (219). Nerokkainkaan inhimillinen kekseliäisyys ei voisi rakentaa tällaista ruumista eikä saada sitä elämään ja toimimaan, ja vielä paljoa vähemmän tällainen ruumis pystyisi kehittymään itsestään, sattumalta, kuten evolutionistit pyrkivät meille uskottelemaan. Oma upea, elävä ruumiimme on todiste elävän, älykkään, viisaan ja kaikkivaltiaan Luojan olemassaolosta.

120, 121. Mitä Jumala yhä tekee sinun ja kaikkien luotujen olentojen hyväksi?

1Hän pitää minua ja kaikkia luotuja jatkuvasti yllä ja 2tässä tarkoituksessa Hän antaa myös vaatteet ja kengät, ruoan ja juoman, kodin ja konnun, vaimon ja lapset, pellon, karjan sekä kaiken omaisuuden. Hän suo minulle joka päivä runsaasti ruumiin ravintoa ja kaikkia elämän tarpeita.

220) Ap.t. 17:27,28. Jumala ei ole kaukana yhdestäkään meistä; sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme.

221) Hebr. 1:3. Poika kantaa kaikki voimansa sanalla.

[222) ja 223) tulevat seuraavassa luvussa. Suom. huom.]

224) Ps. 145:15,16. Kaikkien silmät vartioitsevat sinua, ja sinä annat heille heidän ruokansa ajallaan. Sinä avaat kätesi ja ravitset suosiollasi kaikki, jotka elävät.

225) 1.Piet. 5:7. Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen.

Raamatunkertomuksia:

1.Moos. 9:1–3. Nooa ja hänen jälkeläisensä. —
5.Moos. 8:3,4. Israel autiomaassa. —
1.Kun. 17. luku. Elia. Leski.

1. Jo yksin jokaisen ihmisen (220) ja kaikkien luotujen olentojen (221) olemassaolokin riippuu Jumalasta. Kaikki luodut olennot ovat olemassa, elävät ja liikkuvat, koska Luoja tahtoo näin olevan. Hänen tahtonsa ja sanansa on se perimmäinen perusta, jonka varaan näiden olemassaolo rakentuu, mutta ilman Jumalan kaikkivaltiasta tahtoa koko maailmankaikkeus ja kukin luotu yksilö häviäisi olemattomiin.

2. Pitääkseen yllä elämäämme Jumala antaa meille kaiken elämässä välttämättömän. Jumala voisi pitää meidät terveinä ja teräkunnossa ilman mitään välikappaleitakin, pelkän tahtonsa voimalla, kuten Hän ylläpiti Moosesta Siinain vuorella, mutta Hän on nähnyt hyväksi käyttää ylläpitämiseemme tiettyjä välikappaleita (1.Moos. 1:29), jotka ihmisen on hankittava työskentelemällä (1.Moos. 2:15; 451).

— Sen lisäksi, että on antanut minulle ruumiin ja sielun yms., Jumala antaa minulle “myös” ne asiat, joita tarvitsen tämän ruumiini ja elämäni ylläpitämiseen ja sen tarpeiden tyydyttämiseen, kuten vaatetuksen, ravinnon, suojan (sisätilat), perheen, elinkeinon ja ammatin, työpaikan, voiman ja ymmärryksen tehdäkseni työni, menestyksen työssäni, omaisuuden (1.Moos. 9:1–3; 5.Moos. 8:3,4; 1.Kun. 17).

Hän antaa “runsain määrin”, siis riittävästi (224: “ravitset”).

Hän antaa “päivittäin”, siis silloin, kun sitä tarvitsen (224: “ajallaan”; 2.Moos. 16:12). Todellakin, Hän antaa jo paljon aikaisemminkin: yltäkylläisten vuosien aikana Hän antaa katovuosia varten (1.Moos. 41:25–57), tänä vuonna Hän antaa sen sadon kypsyä, josta saan leipäni ensi vuonna, joten saan olla huoleti tulevaisuudestani (455 ja 222).

122. Mitä muuta Jumala tekee sinun ja kaikkien luotujen hyväksi?

1Hän ohjaa minua ja kaikkia luotuja olentoja, 2etenkin suojelee kaikilta vaaroilta, turvaa ja varjelee kaikesta pahasta.

222) Ps. 33:13–15. Herra katsoo alas taivaasta, näkee kaikki ihmislapset; asumuksestaan, valtaistuimeltaan hän katselee kaikkia maan asukkaita, hän, joka on luonut kaikkien heidän sydämensä, joka tarkkaa kaikkia heidän tekojansa.

223) 1.Moos. 8:22. Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylväminen eikä leikkaaminen, ei vilu eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö.

[224) ja 225) ovat edellisessä luvussa. Suom. huom.]

226) Matt. 10:29,30. Eikö kahta varpusta myydä yhteen ropoon? Eikä yksikään niistä putoa maahan teidän Isänne sallimatta. Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut.

227) Ps. 91:10. Ei kohtaa sinua onnettomuus, eikä vitsaus lähesty sinun majaasi.

228) 1.Moos. 50:20. Te tosin hankitsitte minua vastaan pahaa, mutta Jumala on kääntänyt sen hyväksi, että hän saisi aikaan sen, mikä nyt on tapahtunut, ja pitäisi hengissä paljon kansaa.

229) Ps. 37:5. Anna tiesi Herran haltuun ja turvaa häneen, kyllä hän sen tekee.

Raamatunkertomuksia:

1.Moos. 19. luku. Loot. —
2.Moos. 13.–14. luvut. Eksodus (israelilaisten lähtö Egyptistä). —
2.Moos. 2. luku. Mooses.

1. Jumala on maailmankaikkeuden yksinvaltias hallitsija. Hän ohjaa kansojen ja kansakuntien kohtalon (israelilaisten, assyrialaisten, babylonialaisten ym. historia; raamattuviite 222) ja myös jokaisen yksityisen henkilön elämän (Aabraham; Mooses; Daavid; Ap.t. 17:26; Job 14:5). Hän säätää luonnonlait (223; Jes. 40:26), Hänen tahtomattaan ei varpunenkaan voi pudota maahan (226). Mitään ei tapahdu vahingossa tai sattumalta Jumalan hallitsemassa maailmankaikkeudessa.

2. Aika ajoin vaarat uhkaavat, mutta Jumala “puolustaa” meitä, nimittäin kääntää ne syrjään, niin etteivät ne hipaisekaan meitä (Loot; eksodus; 226 ja 227). Toisinaan Jumala kuitenkin lähettää meille pahaa ja onnettomuutta (Aamos 3:6), jolloin tämä on rangaistuksena pahoille (vedenpaisumus; Jerusalemin hävitys), mutta Hänen lapsilleen se on valepukuinen siunaus: Hän “suojelee ja varjelee” tällöin heitä niin, että kaiken yhdessä on vaikutettava heidän parhaakseen (Mooses; Job; 228; Room. 8:28). Näin ollen meidän tulee kaikessa hiljaisuudessa luottaa Jumalamme johdatukseen ([Val.v. 3:22–28;] 229).

123. Mikä saa Jumalan tekemään sinulle kaiken tämän?

Kaiken tämän Hän tekee 2yksinomaan isällisestä, jumalallisesta hyvyydestään ja laupeudestaan, vaikka 1en sitä lainkaan ansaitse enkä ole sen arvoinen.

230) Ps. 103:13. Niinkuin isä armahtaa lapsiansa, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä.

231) 1.Moos. 32:10. Minä olen liian halpa kaikkeen siihen armoon ja kaikkeen siihen uskollisuuteen, jota sinä olet palvelijallesi osoittanut; sillä ainoastaan sauva kädessäni minä kuljin tämän Jordanin yli, ja nyt on minulle karttunut kaksi joukkoa.

Raamatunkertomus:

Luuk. 7:6,7. Kapernaumin sadanpäämies.

“Kaiken tämän”, nimittäin että Hän on luonut minut ja yhä ylläpitää ja ohjaa minua, Jumala tekee “yksinomaan isällisestä jne.”

1. Jumala ei toimi hyväksemme “ansiomme” perusteella: ansaitseminen edellyttää hyviä tekoja; me emme ole ansainneet näitä asioita emmekä ole niihin oikeutettuja, Hän ei ole meille velkaa vähintäkään niistä, emmekä näin ollen saa vaatia niitä Häneltä.

Emme myöskään ole niiden “arvoisia”: arvollisuus edellyttää hyvää moraalista tilaa, jonka nojalla meille annetaan jotain, joskaan emme varsinaisesti ansainneetkaan sitä töillämme. Meissä ei ole mitään henkilökohtaista hyvyyttä tai erinomaisuutta, joka voisi saada Jumalan antamaan meille kaikkea tätä. Meissä ei ole yhtikäs mitään, minkä varaan voisimme perustaa vaatimuksen saada yhtäkään näistä siunauksista (raamattuviite 231; sadanpäämies). Tämän ymmärtäessämme meillä ei ole syytä nurkua ja nurista Jumalaa vastaan, kun elämämme ei suju mielemme mukaan (2.Moos. 16:2–8), vaan tyytyä siihen, mitä ikinä Jumala tehneekin hyväksemme ja meille.

2. “Yksinomaan”, ainoastaan: ei mikään muu kuin Jumalan oma armo ja sääli saa Häntä tekemään kaikkea tätä meidän hyväksemme;

“isällisestä” (r230),

“jumalallisesta”: Jumalan hyvyys ja sääli on suurempi kuin isän tai äidin (Jes. 49:15).

124. Mikä siis on velvollisuutesi taivaallista Isää kohtaan?

Tästä kaikesta minun on häntä kiitettävä ja ylistettävä ja tämän vuoksi häntä palveltava ja toteltava.

232) Ps. 118:1. Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä; sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.

233) Ps. 116:12. Kuinka minä maksan Herralle kaikki hänen hyvät tekonsa minua kohtaan?

Kaikesta, minkä Jumala on tehnyt ja yhä tekee, meidän tulisi “kiittää” Häntä: ajatella näitä lahjoja, ymmärtää, että ne todella ovat lahjoja, tuntea kiitollisuutta sydämessämme ja ilmaista tämä sanoin (232).

Meidän tulisi myös “ylistää” Jumalaa: puhua toisille siitä, mitä Hän on tehnyt meille ja meidän puolestamme (44).

Niin myös “palvella” Häntä teoillamme: aito kiitollisuus ilmenee aina sen tekemisenä, mikä Jumalaa miellyttää, ilman, että meitä olisi erikseen siihen komennettu (raamattuviite 233).

Meidän kuuluu niinikään “totella” Häntä: täyttää halukkaasti Hänen käskynsä, muttei kuitenkaan siinä tarkoituksessa, että sillä tavoin ansaitsisimme lisää lahjoja tai maksaisimme jo vastaanottamistamme, vaan pelkästään kiitollisuutemme ilmauksena.

125. Kun siis vakaasti uskot kaiken tämän, mitä sanot lopuksi?

Tämä on varmasti totta.

“Aamen”-sana, joka on Kolmannen uskonkohdan lopussa, voidaan ilmaista toisin sanomalla: “Tämä on varmasti totta.” Tällä tavalla tunnustamme, että uskomme henkilökohtaisesti sen, mitä tämä Uskonkohta opettaa.

Seuraava artikkeli: Uskontunnustus, Toinen uskonkohta, Lunastuksesta.


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos