Katekismusselitys – Viides luku – Avainten valta ja rippi – Edward W. A. Koehler
Tohtori Martti Lutherin Vähän katekismuksen selitys
Kuinka yksinkertaisesti on opetettava ripittäytymään
300. Mikä on avaintenvalta?
Se on se kirkolle ominainen valta, jonka Kristus on antanut omalle kirkolleen maan päällä antaa katuville syntisille heidän syntinsä anteeksi mutta pidättää katumattomien synnit niin kauan kuin he eivät tee parannusta.
301. Missä se on kirjoitettuna?
Näin kirjoittaa pyhä evankelista Johannes, kahdeskymmenes luku: Herra Jeesus puhalsi opetuslastensa päälle ja sanoi heille: “Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt.” [Joh. 20:22,23.]
Ne avaintenvaltaa käsittelevät osiot, jotka sisältyvät kysymyksiin 300, 301 ja 307, eivät ole Lutherin kirjoittamia, vaan ne löydettiin Nürnbergin lastensaarnoista (Nürnberger Kinderpredigten) ja lisättiin Enchirideoniin [Saksassa käytettyyn Vähän katekismuksen laitokseen] vuoden 1560 tienoilla. [Sen sijaan tämän luvun loppuosan teksti “Kuinka yksinkertaisia on opetettava ripittäytymään?” on Lutherilta itseltään ja kuuluu Evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjoihin otettuun Lutherin Vähään katekismukseen. — Luther pääsi Herransa iloon vuoden 1546 helmikuussa. — Suom. huom.]
302. Miksi avaintenvaltaa sanotaan kirkolle ominaiseksi vallaksi?
Siitä syystä, että se ei ole {1}ajallinen vaan {2}hengellinen valta, jonka {3}Kristus on antanut {4}omalle kirkolleen maan päällä ja tarkemmin sanoen jokaiselle paikalliselle seurakunnalle.
500) Matt. 16:19. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet.
501) Joh. 20:21. Niin Jeesus sanoi heille jälleen: “Rauha teille! Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät.”
502) Matt. 18:17,18,20. Jos hän ei kuule heitä, niin ilmoita seurakunnalle. Mutta jos hän ei seurakuntaakaan kuule, niin olkoon hän sinulle, niinkuin olisi pakana ja publikaani. Totisesti minä sanon teille: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on oleva sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa. … Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä.
503) 1.Piet. 2:9. Te olette “valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja”, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa.
1. Tämä valta on ominainen kirkolle, ja se on erotettava siitä vallasta, joka on annettu maalliselle esivallalle ja jonka sisältönä on se, että maalliset viranomaiset suojelevat ihmisten elämää, omaisuutta ja rauhaa, pitävät huolta siitä, että ihmiset voivat vapaasti harjoittaa ammattiaan ja nauttia oikeuksistaan, ja ylläpitävät kuria ja järjestystä valtion alueella. Maallisella hallituksella on miekan valta. Tämä ajallinen valta on pidettävä erillään kirkon hengellisestä vallasta (katso Huoneentaulu Lutherin Vähän katekismuksen lopusta).
2. Se on hengellinen valta, sillä se ei koske ruumiin ajallisia asioita, vaan sielun hengellisiä asioita, ja siitä syystä, että sitä harjoitetaan evankeliumin saarnaamisen kautta, välittämällä ihmisille hengellisiä lahjoja, jotta he pelastuisivat ja pääsisivät sisään taivaan valtakuntaan (500).
3. Tämä valta ei ole peräisin eikä voi olla peräisin ihmisestä, vaan yksin Jumalasta. Niin kuin Isä lähetti Kristuksen, samoin Kristus lähetti omat opetuslapsensa päästämään ja pidättämään syntejä (501).
4. Tätä avaintenvaltaa ei annettu yksinomaan Pietarille (vertaa 505 ja 502 toisiinsa) eikä yksinomaan apostoleillekaan, niin että nykyaikana ei kukaan ihminen maan päällä voisi antaa syntejä anteeksi tai pidättää niitä; ei tämä valta myöskään ole yksin roomalaiskatolisen tai minkään muunkaan oikein virkaan asetetun papiston hallussa; vaan se annettiin Kristuksen kirkolle maan päällä, kaikille niille, jotka ovat ottaneet vastaan eli saaneet Pyhän Hengen, siis kaikille todellisille uskoville kristityille (ei teeskentelijöille). Sitä ei kuitenkaan ole annettu vain kirkolle yleensä, vaan kullekin paikalliselle seurakunnalle. Missä ikinä joukko kristittyjä on kokoontunut Kristuksen nimeen, siinä on myös kirkko, jolla on jumalallinen oikeus avaintenvaltaan (kysymys 301; 501, 502 ja 503).
303. Mitä kaikkea tähän valtaan sisältyy?
Sanan valtana se sisältää vallan saarnata evankeliumia ja toimittaa sakramentteja, ja erityisesti vallan päästää ja pidättää syntejä.
504) Matt. 28:18–20. Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: “Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.”
505) Matt. 16:19. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa.
Kristus antoi kirkolle oman sanansa (Joh. 17:8), ja siitä syystä kirkko ei saa omavaltaisesti harjoittaa mitään maallista valtaa eikä pyytää maallisia viranomaisia pakottamaan ihmisiä hyväksymään evankeliumin opetuksia tai saattamaan kristillistä elämäntapaa vallitsevaksi voimakeinoja käyttämällä; kirkolla ei ole miekan valtaa vaan sanan valta; sen on määrä voittaa ihmisiä Kristukselle, ei väkivallalla vaan suostuttelemalla. Tämä valta, jota kutsutaan myös “sanan palvelukseksi” (Ap.t. 6:4), yltää yhtä kauas eikä yhtään kauemmaksi kuin Jumalan sana, sillä kirkon on opetettava ihmisiä pitämään kaikki se, mitä Kristus on käskenyt, ja ainoastaan se, mitä Hän on käskenyt (504).
Tämän sanan sisältämä keskeinen totuus on syntien anteeksiantamus Kristuksessa Jeesuksessa. Kirkon tehtävänä ei ole ainoastaan puhua anteeksiantamuksesta, kertoen siitä monia mielenkiintoisia asioita, vaan “puhua anteeksiantamusta” suoraan, julistaen synnin piinaamalle maailmalle, että kaikkien ihmisten kaikki synnit ovat anteeksiannetut (Luuk. 24:46,47). Kirkko täyttää (lähetys)tehtävänsä saarnaamalla evankeliumia (Mark. 16:15; Luuk. 24:46,47), hoitamalla sakramentteja (504), antamalla katuvalle synnit anteeksi ja pidättämällä katumattomalle tämän synnit eli sitomalla hänet synteihinsä (505).
304. Miksi sitten tätä valtaa sanotaan avaintenvallaksi?
Siitä syystä, että synninpäästöllä eli syntien anteeksiantamisella taivas avataan (päästöavain), kun taas syntien pidättämisellä eli syntiin sitomisella taivas suljetaan (sideavain).
305. Keiden synnit on päästettävä, keiden taas pidätettävä?
Katuvien syntisten, nimittäin niiden, joita heidän syntinsä vaivaavat ja jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen, synnit on päästettävä; katumattomien synnit on pidätettävä niin pitkäksi aikaa kuin he pysyvät niiden suhteen välinpitämättöminä tai uhmamielisinä.
506) Ap.t. 3:19. Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois.
507) Ps. 51:19. Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki; särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää.
508) Ap.t. 16:31. Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi.
Raamatunkertomuksia:
Daavid. Katumuspsalmit. [Psalmit 6, 25, 32, 42, 51, 102, 130 ja 143.] —
Luuk. 18:13. Publikaanin rukous temppelissä. —
Luuk. 15:11–24. Tuhlaajapoika. —
Matt. 26:75. Pietari itkee katkerasti.
Kirkko ei saa käyttää tätä valtaansa umpimähkäisesti tai mielivaltaisesti, eikä sen toimintaan saa vaikuttaa ihmisten vihan pelko tai heidän suosionsa tavoittelun halu, vaan sen täytyy käyttää valtaansa tarkalleen Kristuksen antaman ohjeen mukaan.
Katuvia syntisiä ovat ne, jotka tuntevat syntinsä ja ovat sydämestään murheellisia ja pahoillaan niiden tähden (506 ja 507) ja jotka anteeksiantamusta kaivaten turvautuvat Jumalan armoon Kristuksessa Jeesuksessa (508; katso myös raamatunkertomukset).
306. Millä tavoin kristillisten seurakuntien on käytettävä julkista avaintenvaltaa?
Valitsemalla ja kutsumalla erityisiä sanan palvelijoita, joiden tulee koko seurakunnan nimissä toteuttaa tämän avaintenvallan tehtävät.
509) 1.Kor. 4:1. Niin pitäköön jokainen meitä Kristuksen käskyläisinä ja Jumalan salaisuuksien huoneenhaltijoina.
510) 2.Kor. 2:10. Jolle minä jotain anteeksi annoin, sen minä anteeksi annoin teidän tähtenne Kristuksen puolesta. [käännös Biblian mukaan]
511) Ap.t. 20:28. Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut.
Sananpalveluvirka.
Koska kaikki kristityt ovat pappeja (503), jokaisella heistä on henkilökohtainen oikeus ja velvollisuus opettaa [Jumalan] sanaa, tunnustaa uskoa ja antaa rikkovalle veljelle anteeksi (460 ja 513). Mutta näiden tehtävien julkista hoitamista varten on kutsuttava erityisiä sananpalvelijoita (Jaak. 3:1; Room. 10:15; Hebr. 5:4). Jumala ei enää kutsu tähän virkaan suoraan siihen tapaan kuin vanhan ajan profeetat ja apostolit kutsuttiin, vaan sen paikallisen seurakunnan, jolle tämän viran tehtävät on annettu, on valittava ja kutsuttava heidät (Ap.t. 13:1–3). Ne, jotka näin kutsutaan, ovat siten saaneet kutsun Jumalalta (509, 510 ja 511), ja heidän tulisi hoitaa tätä virkaa siinä seurakunnassa, joka on kutsunut heidät. Juuri kutsu on se tekijä, joka, kun se on otettu vastaan, tekee ihmisestä seurakunnan pastorin, ei ordinaatio tai virkaanasettaminen, joista ei ole Jumalan määräystä (kutsu — ordinaatio – lähettäminen ovat kuuluneet erottamattomasti yhteen luterilaisessa virkakäsityksessä Suom. huom). Seurakunta ei saa kutsua ketä hyvänsä tähän toimeen, vaan ainoastaan sellaisia, jotka ovat sopivia ja kykeneviä suorittamaan viran velvollisuudet (katso Vähän katekismuksen huoneentaulusta, mitä nämä velvollisuudet ovat); naisia ei saa kutsua tähän virkaan (1.Tim. 2:11,12; 1.Kor. 14:34,35).
307. Mitä siis uskot näiden sanojen mukaan?
Minä uskon, että kun Kristuksen kutsutut palvelijat menettelevät meidän suhteemme Hänen jumalallisen määräyksensä mukaisesti, ja erityisesti, kun he sulkevat katumattomia julkisyntisiä kristillisen seurakunnan ulkopuolelle, ja vastaavasti myös silloin, kun he antavat synnit anteeksi niille, jotka katuvat syntejään ja haluaisivat parantaa tapansa, nämä toimenpiteet ovat taivaassakin yhtä päteviä ja taattuja, kuin jos Kristus, meidän rakas Herramme, olisi itse menetellyt sillä tavoin meidän suhteemme.
308. Mitä uskot yleisesti näiden sanojen mukaan?
Minä uskon, että mitä hyvänsä Kristuksen kutsutut palvelijat tekevät meidän suhteemme Hänen jumalallisen määräyksensä mukaisesti, se on taivaassakin yhtä pätevää ja taattua, kuin jos Kristus, meidän rakas Herramme, olisi itse menetellyt sillä tavoin meidän suhteemme.
Virkatehtäviään pastorien on hoidettava Kristuksen sanan ohjaamina, ja mitä hyvänsä he tekevät “Hänen jumalallisen määräyksensä mukaisesti”, se on pätevää, nimittäin voimassaolevaa ja sellaista, millä on jumalallinen voima ja arvovalta; se on myös taattua, nimittäin varmaa ja luotettavaa, aivan kuin Jumala olisi itse tehnyt sen. Pastorin minkään virkatoimen pätevyys ja teho ei riipu hänen henkilökohtaisesta hurskaudestaan (Matt. 23:2,3; Room. 3:3,4), vaan siitä, että se on tehty “Kristuksen käskystä”, nimittäin Jumalan sanan mukaan ja sen Jumalan voiman varassa, joka vaikuttaa armonvälineiden kautta (53; 2.Kor. 5:19,20; Hebr. 4:12; Room. 10:17).
309. Missä tapauksissa se erityisesti on näin pätevää ja taattua?
{1}Kun he sulkevat katumattomia julkisyntisiä kristillisen seurakunnan ulkopuolelle, ja vastaavasti myös silloin, {2}kun he antavat synnit anteeksi niille, jotka katuvat syntejään ja haluaisivat parantaa tapansa.
1. Jokaista julkisyntistä ei saa sulkea seurakunnan ulkopuolelle, sillä hän voi olla katuvainen; eikä jokaista katumatonta syntistä voida sulkea ulkopuolelle, koska häntä ei ehkä tiedetä katumattomaksi; mutta ne, jotka ovat sekä julkisyntisiä että sillä tavoin katumattomia, että heidän katumattomuutensa on selvästi ilmeistä, pitäisi sulkea ulos seurakunnasta.
2. Todella katuva syntinen on myös halukas parantamaan tapansa: tekemään oikein, kantamaan parannuksen soveliaita hedelmiä (Luuk. 3:8).
310. Millä tavoin sulkeminen kristillisen kirkon ulkopuolelle on toteutettava?
Tällä tavoin: Kun julkisissa paheissa elävää henkilöä on asianmukaisesti nuhdeltu ja varoitettu Kristuksen ohjeen ja vallitsevan kirkkojärjestyksen mukaan ja tämä siitä huolimatta pysyy uppiniskaisena, seurakunta julistaa hänet pakanaksi ja publikaaniksi, ja Kristuksen palvelija (seurakuntapastori) saattaa tämän tuomion yleisesti tiedoksi.
512) 1.Kor. 5:13. Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha.
513) Matt. 18:15–17. Jos veljesi rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahdenkesken; jos hän sinua kuulee, niin olet voittanut veljesi. Mutta jos hän ei sinua kuule, niin ota vielä yksi tai kaksi kanssasi, ‘että jokainen asia vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan sanalla’. Mutta jos hän ei kuule heitä, niin ilmoita seurakunnalle. Mutta jos hän ei seurakuntaakaan kuule, niin olkoon hän sinulle, niinkuin olisi pakana ja publikaani. (Nuhtelemisen eri vaiheet.)
Kirkkokuri. (Kirchenzucht.)
Ekskommunikaatio merkitsee henkilön sulkemista pyhien yhteyden eli yhteisön ulkopuolelle. Uppiniskaisuudellaan henkilö sulkee itsensä automaattisesti ulkopuoliseksi, sillä katumattomuus tappaa uskon ja uskon menettäessään henkilö samalla menettää myös jäsenyytensä näkymättömässä oikeassa kirkossa. Mutta niin pian kuin hänen uppiniskaisuutensa on ilmeistä, hänet on suljettava ulos myös näkyvästä paikallisesta seurakunnasta (512), sillä sitä, joka on osoittautunut “pakanaksi”, ei pitäisi katsoa kristityksi veljeksi. Me emme kuitenkaan saa toimia tässä asiassa hätiköiden ja harkitsemattomasti, vaan meidän pitää aina, kun se on mahdollista ja tarpeellista, noudattaa seuraavia nuhtelemisen vaiheita.
1. Jos veli on tehnyt syntiä meitä vastaan (513) tai on muuten tavattu rikkomuksesta tai eksynyt totuudesta (Gal. 6:1; Jaak. 5:19,20), niin älä puhu asiasta ulkopuolisille äläkä jää odottelemaan, milloin rikkonut veli ehkä tulee luoksesi, vaan etsi hänet käsiisi, nuhtele häntä kahden kesken, puhu hänelle ystävällisesti nöyryyden hengessä tarkoituksenasi voittaa hänet takaisin Kristukselle. Tämän voi tehdä toistuvasti siihen asti, että hän tekee parannuksen; anna sitten anteeksi ja unohda, ja asia on loppuunkäsitelty. Meidän ei sen jälkeen pidä puhua hänen tapauksestaan toisille, paitsi mikäli se on tarpeen hänen puolustamisekseen.
2. Jollet onnistu veljesi taivuttamisessa parannukseen, niin “ota vielä yksi tai kaksi kanssasi”, mieluiten hänen ystäviään tai sellaisia, joihin hän tuntee luottamusta, ja koettakaa yhdessä saada hänet parannukseen. Jos hän tekee parannuksen, antakaa hänelle anteeksi, ja asia on loppuunkäsitelty.
3. Jos nämäkään eivät onnistu häntä voittamaan, niin “ilmoita seurakunnalle”. Seurakunnan jäsenten pitäisi sitten puhua hänelle vakavasti mutta ystävällisesti, ei syyttääkseen tai tuomitakseen häntä kuin oikeusistunnossa, vaan voittaakseen tämän veljen vääriltä teiltään takaisin totuuden kuuliaisuuteen; ei kovuuden vaan nöyryyden ja rakkauden tulisi olla ominaisia meidän toiminnallemme hänen suhteensa. Tätäkin vaihetta voidaan toistaa siihen saakka, että joko “olemme voittaneet” veljemme [takaisin veljeksemme] tai on käynyt kaikille ilmeiseksi, että hän on uppiniskainen. Jos joku on langennut julkisiin paheisiin, hänen tapauksensa voidaan ottaa jo alun pitäen seurakunnan yhteiseen käsittelyyn; silti siinäkin tapauksessa on viisautta, että vain yksi tai kaksi henkeä käy ensin puhumassa hänelle ja yrittämässä voittaa hänet [takaisin]. Tässä tapauksessa tunnustuksen julkistaminen on kuitenkin välttämätöntä, jotta kaikki, jotka tietävät hänen rikkomuksestaan, saisivat tietää myös hänen parannuksestaan ja saisivat varoituksen synnistä (1.Tim. 5:20). Se, joka on liian ylpeä tunnustamaan syntiään [synniksi], osoittaa sillä tavoin, ettei ole todella katuvainen.
“Jos hän ei seurakuntaakaan kuule”, joko itsepäisesti kieltäytymällä antamasta kristittyjen veljiensä puhua itselleen tästä asiasta ja siten estäen heitä kääntämästä häntä pahoilta teiltään (itse-ekskommunikaatio eli seurakunnasta irrottautuminen) tai uppiniskaisesti kieltäytymällä katumasta sitä vääryyttä, jota on tehnyt, niin hänet on erotettava seurakunnasta (512). Häntä ei kuitenkaan suljeta kirkon ulkopuolelle hänen syntinsä tähden, vaan hänen katumattomuutensa tähden, sillä joskin jokainen kristitty on yhä syntinen ja synnintekijä (515; Room. 7:19), kukaan ei voi olla kristitty, jos tieten tahtoen pysyy katumattomana. Kun hän siis on katumattomuudellaan itse sulkenut itsensä pyhien yhteyden ulkopuolelle, hänet on katsottava “pakanaksi ja publikaaniksi” ja erotettava kristittyjen joukosta (512). Tämä ei silti tarkoita sitä, että häneltä evättäisiin lupa osallistua julkiseen jumalanpalvelukseen; häntä voidaan päinvastoin rohkaistakin tulemaan, sillä jos mikään voi enää auttaa häntä, se on juuri Jumalan sanan kuuleminen; mutta hän ei saa osallistua Herran ehtoolliselle.
Seurakunnan päättäessä jäsenensä erottamisesta päätöksen on oltava yksimielinen. Sellaisen seurakuntalaisen, joka vastustaa tällaista päätöstä, on itse oltava valmis puimaan asiaa rikkoneen veljen kanssa siihen asti, että on joko voittanut tämän [takaisin] tai joutunut itsekin vakuuttumaan tämän katumattomuudesta. Jos jollakulla on väärät vaikuttimet estää toisen jäsenen erottaminen seurakunnan yhteydestä, tämä muodostaa uuden tapauksen, johon seurakunnan on puututtava. Sellainen yhteydestä erottaminen, jonka joku seurakunta on pätevästi ja oikein perustein toteuttanut, on kaikkien seurakuntien tunnustettava. Seurakunnan yhteydestä erottaminen koskee ainoastaan sitä yksilöä, joka on antanut siihen aiheen, ei hänen perheenjäseniään tai sukulaisiaan.
311. Miten seurakunnan yhteydestä erotetun henkilön kanssa on meneteltävä, kun hän osoittautuu katuvaiseksi?
Jos hän tunnustaa syntinsä seurakunnalle ja lupaa parantaa tapansa, seurakunnan on otettava hänet veljenä vastaan, ja kutsutun pastorin kuuluu ilmoittaa asiasta julkisesti. Asiahan on niin, että seurakunnan yhteydestä erottamisen tarkoituksena ei ole sielun saattaminen perikatoon vaan pelastukseen.
514) 2.Kor. 2:6–8,10. Semmoiselle riittää se rangaistus, minkä hän useimmilta on saanut; niin että teidän päinvastoin ennemmin tulee antaa anteeksi ja lohduttaa, ettei hän ehkä menehtyisi liian suureen murheeseen. Sentähden minä kehoitan teitä, että päätätte ruveta osoittamaan rakkautta häntä kohtaan. … Kenelle te jotakin anteeksi annatte, sille minäkin; sillä mitä minä olen anteeksi antanut — jos minulla on ollut jotakin anteeksiannettavaa — sen olen anteeksi antanut teidän tähtenne Kristuksen kasvojen edessä.
Ekskommunikaation tarkoituksena ei ole saattaa sielua perikatoon vaan sen sijaan voittaa se [takaisin Kristukselle], sillä sitä käyttäen kirkko pyrkii erityisen painokkaasti tekemään ihmiselle selväksi, minne tämän katumattomuus on häntä johtamassa, nimittäin että, niin kauan kuin hän pysyy uppiniskaisena, hän ei voi omistaa anteeksiantamusta, ei kuulu Kristuksen armon valtakuntaan eikä ole perivä taivaan valtakuntaa. Jos ekskommunikaatio on saavuttanut aiotun tarkoituksensa ja henkilö tekee vilpittömän parannuksen, hänestä todella tämän parannuksen ja uskon välityksellä tulee jälleen pyhien yhteisön jäsen (507), ja siinä tapauksessa hän tunnustaa suosiolla syntinsä myös seurakunnan edessä ja lupaa parantaa tapansa. Seurakunnan jäsenten täytyy silloin antaa hänelle anteeksi ja ottaa hänet taas veljenä vastaan (514) kohdellen häntä ystävällisesti; hänelle ei saa maksella vanhoja kalavelkoja eikä muiden pidä hyljeksiä häntä, niin ettei hän enää voisi tuntea oloaan kotoiseksi heidän seurassaan (Luuk. 15:10,22–24).
312. Mitä rippi on?
Vastaus: Rippiin sisältyy kaksi kohtaa: {1}toinen, että tunnustetaan synti, {2}ja toinen, että saadaan synneistäpäästö eli anteeksiantamus ripittäjältä aivan kuin itse Jumalalta {3}eikä ensinkään epäillä, vaan vakaasti uskotaan, että synnit sen kautta ovat Jumalan edessä taivaassa anteeksiannetut.
515) 1.Joh. 1:8–9. Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
1. Tähän kuuluu se, että henkilö tuntee syntinsä, katuu sitä ja myöntää sen (515).
2. Absoluutio-sana on peräisin latinan kielen verbistä, joka merkitsee “päästää irti” ja “päästää vapaaksi”, ja se tarkoittaa julistamista irrotetuksi ja vapautetuksi synnistä eli synnin anteeksiantamista. Tällainen anteeksiantamusjulistus edellyttää sitä, että Jumalan edessä kaikki synnit on sovitettu ja siitä syystä myös annettu anteeksi. Absoluutio eli synninpäästö ei merkitse sitä, että sillä tavoin synnin anteeksiantamus tapahtuu ja toteutuu, niin että ripittäjä silloin ja siinä paikassa antaa anteeksi synnin, joka sitä ennen oli anteeksiantamaton, sillä tässä merkityksessä yksin Jumalan voi antaa syntejä anteeksi (374); vaan se merkitsee sitä, että se syntien anteeksiantamus, jonka Kristus on hankkinut, joka on valmiina kaikkia ihmisiä varten ja jota evankeliumissa julistetaan täysin valmiiksi saatettuna tosiasiana, sovelletaan siihen ihmisyksilöön, joka ripittäytyy, ja tarjotaan ja vakuutetaan hänelle. —
3. Toisin kuin lain lupaus (142), tämä anteeksiantamuksen lupaus on ehdoton, ja se voidaan siitä syystä ottaa vastaan yksin uskon kautta. Tämä lupaus vaikuttaa itse myös sen sydämen uskon, jota sen vastaanottaminen edellyttää. Koska tämä lupaus todella tarjoaa syntien anteeksiantamuksen (521), niin se, joka uskoo tämän lupauksen, siten vastaanottaa siinä luvatun lahjan: “joka uskoo nämä sanat, hän saa, mitä ne lupaavat ja lausuvat, nimittäin syntiensä anteeksiantamuksen”.
313. Saavatko sellaiset teeskentelijätkin, jotka suullaan tunnustavat syntinsä mutta ovat sydämessään katumattomia, syntinsä anteeksi?
Eivät saa; sillä he eivät vastaanota sitä Jumalan armoa, joka heillekin kyllä tarjotaan synninpäästössä. [Olennaista tässä ei ole katumuksen subjektiivisen kokemisen määrä vaan synnin myöntäminen objektiivisesti synniksi pyhän Jumalan edessä. Katumattomat, teeskentelijät, epäuskoiset ja jumalattomat ovat tässä yksiä ja samoja ihmisiä: niitä, jotka kyllä elävät kristillisen seurakunnan ulkonaisessa yhteydessä, mutta eivät sisimmässään myönnä todeksi sitä, että itse Herra Jumala, taivaan ja maan luoja, puhuttelee heitä Raamatun sanassa ja sen saarnassa, laissa ja evankeliumissa, ja todella tarjoaa armonvälineissään syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän. Koska ja niin kauan kuin he ovat ilman oikeaa kristillistä uskoa, heidän on mahdoton olla otollisia Jumalalle ja todella vastaanottaa Hänen pelastuslahjojaan oikeiden armonvälineiden ulkoisesta yhteydestä huolimatta. — Suom. huom.]
516) Jes. 26:10. Mutta ehkä jumalattomille armoja tarittaisiin, niin ei he opi kuitenkaan vanhurskautta, vaan tekevät ainoastaan pahaa oikeuden maalla; sillä ei he näe Herran kunniaa. [käännös Biblian mukaan]
314. Mistä synneistä on ripittäydyttävä?
Jumalalle meidän on tunnustettava itsemme syyllisiksi kaikkiin synteihin, niihinkin, joista emme ole tietoisia, niin kuin teemme Isä meidän –rukouksessa. Ripittäjälle meidän sitävastoin on tunnustettava ainoastaan ne synnit, jotka tiedämme ja sydämessämme tunnemme.
315. Mitä meidän on tunnustettava Jumalalle?
Jumalalle meidän on tunnustettava itsemme syyllisiksi kaikkiin synteihin, niihinkin, joista emme ole tietoisia, niin kuin teemme Isä meidän –rukouksen viidennessä pyynnössä ja yhteisessä synnintunnustuksessa jumalanpalveluksessa.
517) Ps. 19:13. Erhetykset kuka ymmärtää? Anna anteeksi minun salaiset syntini.
518) Snl. 28:13. Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon.
Jumalalle meidän on tunnustettava syntimme, ja koska Jumala tietää kaikki meidän syntimme (Ps. 90:8), nekin, jotka ovat meille tuntemattomia (517), meidän on tunnustettava itsemme syyllisiksi ja katuvaisina myönnettävä, että me olemme tehneet kaikki synnit, joihin Hän on todennut meidän syyllistyneen (Herran rukouksen viides pyyntö, yhteinen synnintunnustus), yrittämättäkään pyrkiä niitä peittelemään, kiistämään tai selittelemään (518). Jos joku on tieten tahtoen katumaton yhden synnin suhteen, hän menettää kaikkien syntien anteeksiantamuksen, sillä tahallinen uppiniskaisuus yhden synnin osalta tappaa uskon kaikkien syntien anteeksiantamuksesta; usko ei voi säilyä pahaan suuntautuneen tahdon rinnalla. [Joko tunnustamme Jumalan olevan täysin oikeassa sekä todetessaan kaiken syntimme ja syyllisyytemme että mitatessaan Kristuksen sijaissovituksen ansion vielä suunnattomasti suuremmaksi tai sitten teemme itsellemme omaehtoisten syntikäsitystemme myötä omatekoisen uskonnon, joka ei voi meitä pelastaa ainoankaan syntimme ansaitulta rangaistukselta. Suom. huom.]
316. Eikö kristityn pitäisi tunnustaa syntinsä myös sille lähimmäiselleen, jota vastaan hän on rikkonut ja jota murehduttanut, ja pyytää tältä anteeksi?
Pitää toki; sillä sellainen, joka ei tahdo niin toimia, osoittaa siten selvästi, ettei hän todella kadu syntiään Jumalankaan edessä.
519) Jaak. 5:16. Tunnustakaa toisillenne syntinne.
520) Matt. 5:23–24. Jos tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen, ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja tule sitten uhraamaan lahjasi.
Meidän on tunnustettava syntimme myös lähimmäisellemme, jota vastaan olemme rikkoneet (520); saamme myös tunnustaa hänelle sellaiset muut synnit, jotka meitä vaivaavat, niin että hän ohjaisi ja lohduttaisi meitä Jumalan sanalla; lapset tunnustavat syntejään vanhemmilleen, oppilaat opettajilleen [Amerikan tunnustuksellisessa luterilaisuudessa on käytäntönä, että seurakuntalaisten lapset käyvät seurakunnan ylläpitämää koulua, joten voidaan olettaa, että opettajatkin ovat luotettavia luterilaisia kristittyjä; suom. huom.], vaimot aviomiehelleen ja vastavuoroisesti aviomiehet vaimolleen, samaten ystävykset toisilleen (519).
317. Pitääkö meidän tunnustaa syntimme ripittäjälle?
Ketään ei todellakaan pidä pakottaa tai vaatia yksityisrippiin; mutta siinä kristitty saa sen lohdutuksen, että synninpäästö julistetaan juuri hänelle henkilökohtaisesti, ja siinä yhteydessä hän voi pyytää päästöä niistä nimenomaisista synneistä, jotka voivat ennen muita raskauttaa hänen sydäntään ja painaa hänen omaatuntoaan.
521) Matt. 9:2. Poikani, ole turvallisella mielellä; sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi.
522) 2.Sam. 12:13. Niin Daavid sanoi Naatanille: “Minä olen tehnyt syntiä Herraa vastaan”. Naatan sanoi Daavidille: “Niin on myös Herra antanut sinun syntisi anteeksi; sinä et kuole.”
523) Matt. 3:5,6. Silloin vaelsi hänen tykönsä Jerusalem ja koko Juudea ja kaikki Jordanin ympäristö, ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat syntinsä.
Pastorille tehtävää yksityisrippiä ei saa luulla samaksi asiaksi kuin roomalaiskatolisen kirkon korvarippi, jossa kävijän on lueteltava kaikki syntinsä ja jossa hän saa anteeksi vain tunnustamansa synnit. Se on erotettava myös jumalanpalveluksen yhteisestä synnintunnustuksesta (kysymys 319). Yksityisripin esimerkkitapauksia näemme raamattuviitteissä 521, 522 ja 523.
318. Minkä ohjeen tohtori Luther antaa meille itsemme tutkimisesta ennen ripittäytymistä?
Tutki tässä asemaasi Kymmenen käskyn johdolla, olitpa isä, äiti, poika, tytär, isäntä, emäntä tai palvelija; [oletko niskoitellut, oletko ollut epäluotettava, laiska, vihainen, röyhkeä ja riitaisa,] oletko loukannut jotakuta sanoilla tai teoilla, oletko varastanut, oletko laiminlyönyt jotakin tai huolimattomuudellasi vahinkoa aiheuttanut. [Hakasulkeissa olevat sanat on lisätty uudemman käännöksen mukaan; kolme ensimmäistä niistä on myös Koehlerilla mutta näyttävät puuttuvan vanhemmasta suomennoksesta.]
319. Miten kuuluvat yhteisen synnintunnustuksen sanat?
Oi kaikkivaltias Jumala, armollinen Isä, minä, vaivainen, kurja syntinen, {1}tunnustan sinulle kaikki syntini ja rikokseni, joilla olen sinua vastaan rikkonut ja ansainnut ajallisen ja iankaikkisen rangaistuksen. {2}Olen sydämestäni pahoillani niiden tähden ja kadun niitä vilpittömästi {3}ja rukoilen sinua äärettömän laupeutesi ja rakkaan Poikasi, Jeesuksen Kristuksen, pyhän, viattoman ja katkeran kärsimyksen ja kuoleman tähden olemaan armollinen ja laupias minulle, viheliäiselle syntisparalle.
Tässä mitä kauneimmassa rukouksessa me
1. tunnustamme Jumalalle syyllistyneemme kaikkiin synteihin,
2. tunnustamme katuvamme niitä,
3. pyydämme täydellistä anteeksiantamusta
ja juuri tällä pyynnöllämme osoitamme uskovamme myös sen, että Jumala antaa anteeksi (ja tekee sen mielellään).
