2. sunnuntai loppiaisesta

Monet Vanhan testamentin kuvaukset rakkaudesta alkoivat kaivolta. Iisakin ja Rebekan, Jaakobin ja Raakelin sekä Mooseksen ja Sipporan rakkauden alkusysäys tapahtui kaivon ääressä. Paljon edellisiä merkittävämpi kohtaaminen alkaa myös kaivolta. Jeesus tapaa elämänvaelluksensa vuoksi itseään häpeävän naisen Sykarin kaivolla keskipäivän aikaan, kun muut ihmiset pitivät siestaa. Samarianreitin valinnallaan Jeesus oli jo julistanut tuomion syrjinnälle ja osoittanut oppilailleen ja meille, että Jumalan rakkaus ei tunne ihmisten pystyttämiä raja-aitoja. Jumalalle mikään kansanryhmä tai sukupuoli ei ole saastainen; juuri saastaisia ja halveksittuja syntisiä Hän on tullut etsimään ja pelastamaan.
 Kaivolla Jeesus aloitti keskustelun ja Hän sen myös päätti. Ihmiseksi tullut Jumalan Poika tarvitsi janoonsa vettä, jota Hän naiselta pyysi; keskustelu päättyy huikeaan ilmoitukseen siitä, että Hän, joka puhui naiselle, oli Messias, Jumalan Poika, Kristus. Nainen olikin Johanneksen evankeliumissa ensimmäinen, jolle Jeesus käytti ”minä olen”-ilmaisua eli ilmaisi olevansa Jumala, niin tärkeä tämä synnin poluille eksynyt naisparka Vapahtajalle oli. Tämän inhimillisen tason pyynnön ja Jeesuksen jumaluuden julistuksen välillä käytiin keskustelu, joka johti samalla naisen kohtaamaan Jeesuksen paitsi tuntevana ihmisenä mutta myös kaikkitietävänä ja anteeksiantavana Jumalan Poikana.

Syyllisyytensä tähden nainen ei voi kuvitellakaan, että Jumalalla olisi mitään muuta kuin tuomiota ja rangaistusta häntä varten. Siksi synnin pimentämä ihminen ei aikanammekaan hevin lähde etsimään rakkauden janoonsa vastausta elävän Jumalan suunnalta. Mutta Jeesus julistaa tälle syntielämänsä väsyttämälle ja janoiselle naiselle kuin myös meille oman aikamme rakkaudenjanoisille: ”joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa”. Jumalalla on Samarian naiselle ja hänen kaltaisilleen suuri Jumalan rakkauden lahja, joka ainoastaan ja täydellisesti voi täyttää rakkauden kaipuun ja vapauttaa elämään rohkeasti muiden ihmisten keskellä häpeää tuntematta. Sykarin kaivolla alkanut rakkaus johtaa lopulta aina Golgatalle, jossa Samarian naisen kaikki synnit ja meidän syntisyytemme sovitettiin Kristuksen lävistämisellä viisi kertaa. Hän valitti siellä janoaan, että me saisimme elävää vettä juodaksemme. Sykarin naisen lailla voimme jättää omat vesiastiamme, syntimme Kristuksen jalkojen juureen ja mennä kertomaan lähimmäisillemme: ”tulkaa katsomaan miestä, joka on sanonut minulle kaikki, mitä minä olen tehnyt, Hän on Kristus! ”

Kynttilöitä: 2 Liturginen väri: vihreä.2. vuosikerta
Päivän psalmi Antifoni: Ps. 68: 4 Psalmi: Ps. 105:2–5 39–42 Hallelujasäe: Joh. 1:14
1. lukukappale: 2. Moos. 17:1-6 2. lukukappale: Ilm. 22:16-17 Evankeliumi: Joh. 4:5-26

1. lukukappale
2. Moos. 17:1–6
Sitten kaikki israelilaisten seurakunta lähti liikkeelle Siinin erämaasta ja matkusti levähdyspaikasta toiseen Herran käskyn mukaan. Ja he leiriytyivät Refidimiin; siellä ei ollut vettä kansan juoda. Niin kansa riiteli Moosesta vastaan ja sanoi: ”Antakaa meille vettä juoda!” Mooses vastasi heille: ”Miksi riitelette minua vastaan? Miksi kiusaatte Herraa?” Mutta kansalla oli siellä jano, ja he napisivat yhä Moosesta vastaan ja sanoivat: ”Minkätähden olet tuonut meidät Egyptistä, antaaksesi meidän ja meidän lastemme ja karjamme kuolla janoon?” Niin Mooses huusi Herraa ja sanoi: ”Mitä minä teen tälle kansalle? Ei paljon puutu, että he kivittävät minut.” Herra vastasi Moosekselle: ”Mene kansan edellä ja ota mukaasi muutamia Israelin vanhimpia. Ja ota käteesi sauva, jolla löit Niilivirtaa, ja mene. Katso, minä seison siellä sinun edessäsi kalliolla Hoorebin luona; lyö kallioon, ja siitä on vuotava vettä, niin että kansa saa juoda.” Ja Mooses teki niin Israelin vanhimpain nähden.

2. lukukappale
Ilm. 22:16–17
Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti.”
Ja Henki ja morsian sanovat: ”Tule!” Ja joka kuulee, sanokoon: ”Tule!” Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.

Evankeliumi
Joh. 4:5–26
Niin hän tuli Sykar nimiseen Samarian kaupunkiin, joka on lähellä sitä maa-aluetta, minkä Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille. Ja siellä oli Jaakobin lähde. Kun nyt Jeesus oli matkasta väsynyt, istui hän lähteen reunalle. Ja oli noin kuudes hetki.
Niin tuli eräs Samarian nainen ammentamaan vettä. Jeesus sanoi hänelle: ”Anna minulle juoda”. Sillä hänen opetuslapsensa olivat lähteneet kaupunkiin ruokaa ostamaan. Niin Samarian nainen sanoi hänelle: ”Kuinka sinä, joka olet juutalainen, pyydät juotavaa minulta, samarialaiselta naiselta?” Sillä juutalaiset eivät seurustele samarialaisten kanssa.
Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ”Jos sinä tietäisit Jumalan lahjan, ja kuka se on, joka sinulle sanoo: ’Anna minulle juoda’, niin sinä pyytäisit häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.” Nainen sanoi hänelle: ”Herra, eipä sinulla ole ammennusastiaa, ja kaivo on syvä; mistä sinulla sitten on se elävä vesi? Et kai sinä ole suurempi kuin meidän isämme Jaakob, joka antoi meille tämän kaivon ja joi siitä, hän itse sekä hänen poikansa ja karjansa?” Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ”Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen, mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään”. Nainen sanoi hänelle: ”Herra, anna minulle sitä vettä, ettei minun tulisi jano eikä minun tarvitsisi käydä täällä ammentamassa”.
Jeesus sanoi hänelle: ”Mene, kutsu miehesi ja tule tänne”. Nainen vastasi ja sanoi: ”Ei minulla ole miestä”. Jeesus sanoi hänelle: ”Oikein sinä sanoit: ’Ei minulla ole miestä’, sillä viisi miestä sinulla on ollut, ja se, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi; siinä sanoit totuuden.” Nainen sanoi hänelle: ”Herra, minä näen, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaen rukoilleet tällä vuorella; ja te sanotte, että Jerusalemissa on se paikka, jossa tulee kumartaen rukoilla.” Jeesus sanoi hänelle: ”Vaimo, usko minua! Tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sitä, mitä ette tunne; me kumarramme sitä, minkä me tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista. Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo. Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.”
Nainen sanoi hänelle: ”Minä tiedän, että Messias on tuleva, hän, jota sanotaan Kristukseksi; kun hän tulee, ilmoittaa hän meille kaikki”. Jeesus sanoi hänelle: ”Minä olen se, minä, joka puhun sinun kanssasi”.

Rukoukset
1. Kaikkivaltias, iankaikkinen Jumala, taivaan ja maan hallitsija! Me rukoilemme sinua: kuule armollisesti kansasi pyynnöt ja anna meidän nauttia rauhaasi kaikkina elämämme päivinä. Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.
2. Herra Jumala, joka olet luonut miehen ja naisen, käskenyt heidän astua avioliittoon ja siunannut heitä ruumiin hedelmällä! Sinä olet kuvannut avioliitolla rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen ja kirkon, hänen morsiamensa salaisuutta. Me rukoilemme sinua pohjattomassa hyvyydessäsi: älä anna tämän luomuksesi, säädöksesi ja siunauksesi vääristyä ja turmeltua, vaan varjele se armollisesti meidän keskuudessamme Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta.

Päivän psalmi

Antifoni:
Ps. 105:1
Kiittäkää Herraa, julistakaa hänen |nimeänsä, *
tehkää hänen suuret tekonsa tiettäviksi kansojen |keskuudessa.

Psalmi:
Ps. 105:2–5, 39–42
Laulakaa hänelle, |veisatkaa hänelle, *
puhukaa kaikista hänen |ihmeistänsä.

Hänen pyhä nimensä olkoon teidän |kerskauksenne; *
iloitkoon niiden sydän, jotka et|sivät Herraa.

Kysykää Herraa ja |hänen voimaansa, *
etsikää alati hänen |kasvojansa.

Muistakaa hänen ihmetöitänsä, jotka |hän on tehnyt, *
hänen ihmeitänsä ja hänen suunsa |tuomioita,

Hän levitti |suojaksi pilven *
ja tulen valai|semaan yötä.

He pyysivät, ja hän pani tulemaan |viiriäiset, *
ja hän ravitsi heitä |taivaan leivällä.

Hän avasi kallion, ja |vettä vuoti; *
se juoksi virtana |kautta erämaan.

Sillä hän muisti |pyhän sanansa, *
muisti Aabrahamia, pal|velijaansa.

Kunnia Isäl|le ja Pojalle *
ja Py|hälle Hengelle,

niin kuin oli alussa, |nyt on ja aina, *
iankaikkisesta iankaik|kiseen. Aamen.