5.10.2024 •

Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

3. sunnuntai helluntaista

29.6.2025

Jumala kutsui Israelin kansakseen, kasvatti sen tyhjyydestä, vanhasta miehestä ja tämän hedelmättömästä vaimosta. Jumala oli sen mukana koettelemuksissa ja kärsimyksissä, mutta ei saanut vastarakkautta, vaan kansan sydän kääntyi usein epäjumalanpalvelukseen ja pois Jumalasta. Ihmiset korvasivat Jumalan lain inhimillisillä laeilla ja etääntyivät Herrasta. Kuitenkaan Herra ei hylännyt kansaansa, vaan tahtoi vielä kutsua sen nauttimaan lain täyttymyksestä, Kristuksesta. Kristus tuli maailmaan lunastamaan sen ja pelastamaan sen.

Tähän pelastukseen oli kutsuttu myös Israel, mutta valitettavasti valittu kansa ei tahtonutkaan nauttia Jumalan järjestämästä pelastuksesta, vaan halusi kulkea omia teitään. Jumala on kuitenkin valmistanut pelastuksen, ja kun valittu kansa ei halunnut ottaa sitä vastaan, lähti kutsu karitsan häihin kaikille muille, kaikkeen maailmaan. Tähän juhlaan, syntien anteeksiantamukseen ja iankaikkiseen elämään, on meidätkin kutsuttu.

Päivän epistolassa apostoli Paavali muistuttaa pelastuksen lahjan olevan myös kutsu kuuliaisuuteen ja kilvoitukseen kohti Jumalan tahdon täyttämistä. Samoin hän muistuttaa, kuka tämän kuuliaisuuden hedelmän saa aikaan: ”sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.” Hän vaikuttaa seurakunnassaan ja seuraajissaan sen, että ne loistavat kuin tähdet pimeän maailman keskellä. 


Kynttilöitä: 2 Liturginen väri: vihreä.1. vuosikerta
Päivän psalmi Antifoni: Ps. 18:20 Psalmi: Ps. 18:17–20 26–29 Hallelujasäe: Ps. 95:7–8
1. lukukappale: Hoos. 11:1–4 7 2. lukukappale: Fil. 2:12–16 Evankeliumi: Luuk. 14:16–24


1. lukukappale

Hoos.11: 1–4, 7

Kun Israel oli nuori, rakastin minä sitä, ja Egyptistä minä kutsuin poikani. Aina kun kutsujat heitä kutsuivat, he menivät pois heidän kasvojensa edestä, uhrasivat baaleille ja polttivat uhreja epäjumalille. Minä opetin Efraimin kävelemään. – Hän otti heidät käsivarsillensa. – Mutta he eivät ymmärtäneet, että minä heidät paransin. Ihmissiteillä minä heitä vedin, rakkauden köysillä; minä ikäänkuin nostin ikeen heidän leukapieliltänsä, kumarruin heidän puoleensa ja syötin. Minun kansallani on halu kääntyä minusta pois; ja kun sitä kutsutaan korkeutta kohti, ei kenkään heistä ylenny.

 

2. lukukappale

Fil. 2:12–16

Siis, rakkaani, samoin kuin aina olette olleet kuuliaiset, niin ahkeroikaa, ei ainoastaan niinkuin silloin, kun minä olin teidän tykönänne, vaan paljoa enemmän nyt, kun olen poissa, pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte; sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi. Tehkää kaikki nurisematta ja epäröimättä, että olisitte moitteettomat ja puhtaat, olisitte tahrattomat Jumalan lapset kieron ja nurjan sukukunnan keskellä, joiden joukossa te loistatte niinkuin tähdet maailmassa, tarjolla pitäessänne elämän sanaa, ollen minulle kerskaukseksi Kristuksen päivänä siitä, etten ole turhaan juossut enkä turhaan vaivaa nähnyt.

 

Evankeliumi

Luuk.14:16–24

Niin hän sanoi hänelle: ”Eräs mies laittoi suuret illalliset ja kutsui monta. Ja illallisajan tullessa hän lähetti palvelijansa sanomaan kutsutuille: ’Tulkaa, sillä kaikki on jo valmiina’. Mutta he rupesivat kaikki järjestään estelemään. Ensimmäinen sanoi hänelle: ’Minä ostin pellon, ja minun täytyy lähteä sitä katsomaan; pyydän sinua, pidä minut estettynä’. Toinen sanoi: ’Minä ostin viisi paria härkiä ja menen niitä koettelemaan; pyydän sinua, pidä minut estettynä’. Vielä toinen sanoi: ’Minä otin vaimon, ja sentähden en voi tulla’. Ja palvelija tuli takaisin ja ilmoitti herralleen tämän. Silloin isäntä vihastui ja sanoi palvelijalleen: ’Mene kiiruusti kaupungin kaduille ja kujille ja tuo köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat tänne sisälle’. Ja palvelija sanoi: ’Herra, on tehty, minkä käskit, ja vielä on tilaa’. Niin Herra sanoi palvelijalle: ’Mene teille ja aitovierille ja pakota heitä tulemaan sisälle, että minun taloni täyttyisi; sillä minä sanon teille, ettei yksikään niistä miehistä, jotka olivat kutsutut, ole maistava minun illallisiani’.”

 

Rukoukset
1. Herra Jumala! Anna armosi, niin että pelkäisimme ja rakastaisimme pyhää nimeäsi, sillä sinä et lakkaa hallitsemasta niitä, jotka lujasti uskoen turvautuvat sinuun. Sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.

2. Rakas taivaallinen Isä, iankaikkinen Jumala! Varjele meitä halveksimasta valtakuntaasi ja auta meitä hylkäämään kaiken päästäksemme sinne. Tee meidät Poikasi Jeesuksen Kristuksen oikeiksi opetuslapsiksi, niin että seuraamme häntä itsemme kieltäen. Suo meidän armosi avulla kantaa uskollisesti antamaasi ristiä. Vahvista meitä taistelemaan herkeämättä kaikkea pahaa vastaan ja saamaan siitä voiton, niin että edistäisimme sinun kunniaasi ja sinun valtakuntasi tulisi luoksemme. Sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.

3. Herra Jumala, taivaallinen Isä! Me kiitämme sinua siitä, että olet sanallasi kutsunut meidät suurelle ehtoollisellesi. Me rukoilemme sinua: herätä sydämemme Pyhällä Hengelläsi, niin ettemme kuulisi kutsuasi turhaan vaan ottaisimme sen halukkaasti vastaan emmekä sallisi minkään ajallisen estää itseämme. Sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.

 

Päivän psalmi

Antifoni:
Ps. 18: 20
Hän toi minut |avaraan paikkaan, *
hän vapautti minut, sillä hän oli mielis|tynyt minuun.

Psalmi:
Ps. 18:17 – 20, 26 – 29
Hän ojensi kätensä korkeudesta ja |tarttui minuun, *
veti minut ylös suu|rista vesistä;

hän pelasti minut voimallisesta |vihollisestani, *
minun vihamiehistäni, sillä he olivat minua |väkevämmät.

He hyökkäsivät minun kimppuuni |hätäni päivänä, *
mutta Herra tuli minun |tuekseni.

Hän toi minut avaraan paikkaan, hän |vapautti minut, *
sillä hän oli mielis|tynyt minuun.

Hurskasta kohtaan sinä |olet hurskas, *
nuhteetonta |kohtaan nuhteeton;

puhdasta kohtaan sinä |olet puhdas, *
mutta kieroa |kohtaan nurja.

Sillä sinä pelastat |nöyrän kansan, *
mutta ylpeät silmät sinä |painat alas.

Sillä sinä annat minun |lamppuni loistaa; *
Herra, minun Jumalani, valaisee minun |pimeyteni.

Kunnia Isäl|le ja Pojalle *
ja Py|hälle Hengelle,

niin kuin oli alussa, |nyt on ja aina, *
iankaikkisesta iankaik|kiseen. Aamen.

Tiedot

Päivämäärä:
29.6.2025
Tapahtumaluokat:
,


Evästeasetukset
Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos