Oletko pitänyt Jumalan lain? Tämän kysymyksen äärelle sunnuntain evankeliumi meidät vie. Jumalan laki Vanhassa Testamentissa on kova ja vaikea. Jeesus selittää sitä meille lisää. Jeesus paljastaa, ettei Jumalan laki on olemassa vain silmänpalvontaa ja ulkonaisia tapoja varten. Jeesus selittää, että laki koskee myös sanoja, ajatuksia ja sydämen salaisia tuntoja. Lain tehtävä ei ole saada meitä vain käyttäytymään kunnolla. Lain tehtävä on saada meidät tuntemaan Jumalan tahto. Hän vaatii totuutta salatuimpaan saakka. Kukaan ei voi teeskennellä noudattavansa Jumalan lakia. Hyvä on, jos kilvoittelemme ja vältämme monia syntejä. Kuitenkin kieltämme ja ajatuksiamme on vaikea suitsia. Sanoohan Jeesus toisaalla, että sydämen kyllyydestä suu puhuu. Näin Jumalan laki paitsi näyttää meille oikean ja Jumalan tahdon mukaisen tavan elää ja olla, mutta paljastaapa se armotta syntimmekin. Sen, mitä lähimmäiseltä onnistumme usein kätkemään, on paljastettua ja avointa Jumalan silmissä. Monet ihmiset tuntevat meistä sen hyvin käyttäytyvän, hillityn ja ystävällisen puolen. Perheen jäsenet ja luotetut ystävät tuntevat väsyneen, estonsa menettäneen puolen meistä. Se on joskus varsinainen kotipiru. Sen puolen Jumalan tuntee meistä paremmin kuin kukaan ihminen. Tuollainen ihminen ei ansaitse taivasten valtakuntaa. Vastaus ei ole yrittää paremmin. Ongelma ei ratkea kilvoittelemalla kovemmin. Ihmisestä itsestään nouseva vanhurskaus (=Jumalalle kelpaaminen) ei koskaan ole suurempaa kuin fariseusten. On kuitenkin yksi jonka vanhurskaus on suurempi kuin fariseusten ja kirjanoppineiden. On yksi, jonka huulilta ei ole kuultu valhetta eikä herjausta. On yksi, joka ei ole katsonut tai koskenut himoiten. Auttajamme on Jeesus. Hän on se, joka on ansainnut taivasten valtakunnan. Mutta siellä Hän ei suostunut pysymään, vaan astui alas pelastamaan meidät. Kristillinen seurakunta ei kokoonnu vertailemaan hyviä tai huonoja tekojaan. Seurakunta ei kokoonnu vakuuttelemaan Jumalalle omaa uskollisuuttamme. Saamme aina tulla kuulemaan Jeesuksen hyvyydestä ja Jeesuksen uskollisuudesta. Hän antaa oman vanhurskautensa lahjaksi armonvälineissä. Hän tuo taivasten valtakunnan luoksemme jo täällä ajassa ja siksi tämän ajan jälkeen me pääsemme taivasten valtakuntaan. Hänen vanhurskautensa on meidän vanhurskautemme. Kynttilöitä: 2 Liturginen väri: vihreä.1. vuosikerta 1.lukukappale 3. Moos. 19:1–4, 11–18 Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: “Puhu kaikelle israelilaisten seurakunnalle ja sano heille: Olkaa pyhät, sillä minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä. Jokainen teistä peljätköön äitiänsä ja isäänsä, ja pitäkää minun sapattini. Minä olen Herra, teidän Jumalanne. Älkää kääntykö epäjumalien puoleen älkääkä tehkö itsellenne valettuja jumalankuvia. Minä olen Herra, teidän Jumalanne. Älkää varastako, älkää valhetelko älkääkä lähimmäistänne pettäkö. Älkää vannoko väärin minun nimeeni, ettet häpäisisi Jumalasi nimeä. Minä olen Herra. Älä tee lähimmäisellesi vääryyttä äläkä ota mitään väkisin. Päivämiehesi palkka älköön olko sinun takanasi huomiseen asti. Älä kiroa kuuroa äläkä pane kompastusta sokean eteen, vaan pelkää Jumalaasi. Minä olen Herra. Älkää tehkö vääryyttä tuomitessanne; älä ole puolueellinen köyhän hyväksi äläkä pidä ylhäisen puolta, vaan tuomitse lähimmäisesi oikein. Älä liiku panettelijana kansasi keskellä äläkä vaani lähimmäisesi verta. Minä olen Herra. Älä vihaa veljeäsi sydämessäsi, vaan nuhtele lähimmäistäsi, ettet joutuisi hänen tähtensä syynalaiseksi. Älä kosta äläkä pidä vihaa kansasi lapsia vastaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Minä olen Herra. 2.lukukappale Room. 12:16–21 Olkaa keskenänne yksimieliset. Älkää korkeita mielitelkö, vaan tyytykää alhaisiin oloihin. Älkää olko itsemielestänne viisaita. Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako. Ahkeroikaa sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten edessä. Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa. Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: “Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra”. Vaan “jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, sillä näin tehden sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle”. Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä. Evankeliumi Matt. 5:20–30 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan. Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: ‘Älä tapa’, ja: ‘Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion’. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: ‘Sinä tyhjänpäiväinen’, on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: ‘Sinä hullu’, on ansainnut helvetin tulen. Sentähden, jos tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen, ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja tule sitten uhraamaan lahjasi. Suostu pian sopimaan riitapuolesi kanssa, niin kauan kuin vielä olet hänen kanssaan tiellä, ettei riitapuolesi vetäisi sinua tuomarin eteen ja tuomari antaisi sinua oikeudenpalvelijalle, ja ettei sinua pantaisi vankeuteen. Totisesti minä sanon sinulle: sieltä et pääse, ennenkuin maksat viimeisenkin rovon. Te olette kuulleet sanotuksi: ‘Älä tee huorin’. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa. Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin. Ja jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi menee helvettiin. Rukoukset 2. Herra Jumala, taivaallinen Isä! Me tunnustamme olevamme vaivaisia syntisiä, joissa ei ole mitään hyvää, sillä synti on niin turmellut sydämemme, lihamme ja veremme, etteivät pahat himot jätä meitä täällä rauhaan. Siksi me rukoilemme sinua, rakas Isä: anna meille syntimme anteeksi ja puhdista sydämemme Pyhällä Hengelläsi, että meillä olisi halua ja rakkautta sinun sanaasi, että eläisimme sen mukaan ja niin pysyisimme armossasi iankaikkisesti. Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta. Päivän psalmi Psalmi: etten minä, kun sinä |vaiti olet, * Kuule minun rukousteni ääni, kun minä sinua |avuksi huudan, * Älä tempaa minua pois jumalattomien kanssa, älä väärin|tekijäin kanssa, * Herra on minun voima|ni ja kilpeni; * Siitä minun sydä|meni riemuitsee, * Herra on |kansansa väkevyys, * Pelasta kansasi ja siunaa |perikuntasi; * Kunnia Isäl|le ja Pojalle * niin kuin oli alussa, |nyt on ja aina, *7. sunnuntai helluntaista
27.7.2025
Päivän psalmi Antifoni: Ps. 28:8 Psalmi: Ps. 28:1–2 6–9 Hallelujasäe: Ps. 50:14
1. lukukappale: 3. Moos. 19:1–4 11–18 2. lukukappale: Room. 12:16–21 Evankeliumi: Matt. 5:20–30
1. Voiman Jumala, jolta kaikki hyvä tulee! Vuodata rakkautesi sydämiimme, lisää uskoamme ja säilytä meissä se hyvä, minkä olet antanut. Sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.
Antifoni:
Ps. 28:8
Herra on |kansansa väkevyys, *
hän on voideltunsa pelas|tus ja turva.
Ps. 28:1–2 6–9
Sinua, Herra, |minä huudan; *
minun kallioni, älä ole minua |kohtaan äänetön,
joutuisi niiden kaltaiseksi, jotka ovat |hautaan vaipuneet.
kun minä käteni nostan sinun kaikkeinpyhin|täsi kohti.
jotka puhuvat lähimmäisilleen rauhan puheita, vaikka heidän sydämes|sään on pahuus.
häneen minun sydämeni turvasi, ja mi|nä sain avun.
ja veisuullani minä |häntä ylistän.
hän on voideltunsa pelas|tus ja turva.
kaitse heitä ja kanna heitä ian|kaikkisesti.
ja Py|hälle Hengelle,
iankaikkisesta iankaik|kiseen. Aamen.