12.10.2024 •

Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

Apostolien päivä

20.7.2025

Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Jeesus sanoo tulleensa, ettei kukaan hukkuisi. Kuvaavasti apostolien päivän evankeliumissa Jeesus nimittää apostoleita ihmisten kalastajiksi. Apostolien ja sitten koko seurakunnan kutsumuksena on olla Jumalan verkkona maailmassa. Armonvälineiden välityksellä Jeesus vetää ihmislapsia pois synnin ja kadotuksen merestä.

Vanhassa testamentissa Herra lähetti profeettoja opettamaan ja varoittamaan kansaansa. Temppelin pappien kautta Hän piti yllä jumalanpalvelusta temppelissä. Kuninkaiden kautta Hän hallitsi kansaansa. Kaikki nämä kolme Vanhan Testamentin virkaa täyttyvät Jeesuksessa. Hän on kansan opettaja ja varoittaja profeettojen tavoin. Hän on sekä ylimmäinen pappi että uhri joka hankkii syntien anteeksiantamuksen. Hän on kuningas jolle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Jeesus kerää luokseen seurakunnan ollakseen kaikkea tätä.

Ollakseen kaikkialla seurakuntansa luona, Jeesus kutsuu apostolit ja asettaa seurakuntaan apostolisen viran. Viranhaltijoina pastorit hoitavat Jumalan laumaa myös noiden kolme Vanhan testamentin viran kautta. Pastorit saarnaavat Jumalan sanaa, toimittavat jumalanpalvelusta yhdessä seurakunnan kanssa, sitovat ja päästävät synneistä Jeesuksen käskyn mukaan. Pastorit tekevät tätä kaikkea Jeesuksen hyvinä huoneenhaltijoina. Pastori ei kuitenkaan ole Jeesuksen sijainen. Sijaista ei tarvita koska Jeesus ei ole poissa. Juuri pastorin hoitamien armonvälineiden kautta Jeesus itse on läsnä seurakunnan keskellä.

Päivän evankeliumissa Jeesus näyttää apostolien, pastoreiden ja koko kirkkonsa osan. Pitkän kalastuksen jälkeen vene on tyhjä. Meillä ei ole mitään omaamme. Mutta Jeesuksen sanan voimasta kalaa alkaa tulla. Näin käy meidänkin kohdallamme. Kun olemme aivan tyhjät ja mahdottomat syntiemme kanssa, Jeesuksen sana täyttää meidät armolla ja avaa taivaan.


Kynttilöitä: 4 Liturginen väri: punainen maanantaista lauantaihin vihreä.1. vuosikerta
Päivän psalmi Antifoni: Jes. 52:7 Psalmi: Ps. 145:3–7 Hallelujasäe: Room. 10:18
1. lukukappale: 1. Moos. 12:1–4 2. lukukappale: Room. 1:1–7 tai 1. Tim. 1:12–17 Evankeliumi: Luuk. 5:1–11


1. lukukappale

1. Moos. 12:1–4

Ja Herra sanoi Abramille: “Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi. Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.”

Niin Abram lähti, niinkuin Herra oli hänelle puhunut, ja Loot meni hänen kanssansa. Abram oli Harranista lähtiessänsä seitsemänkymmenen viiden vuoden vanha.

 

2. lukukappale

Room. 1:1–7

Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia, jonka Jumala on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa, hänen Pojastansa – joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä ja pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa – Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme, jonka kautta me olemme saaneet armon ja apostolinviran, että syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeänsä kohtaan kaikissa pakanakansoissa, joihin tekin, Jeesuksen Kristuksen kutsumat, kuulutte: kaikille Roomassa oleville Jumalan rakkaille, kutsutuille pyhille. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Tai:

1. Tim. 1:12–17

Minä kiitän häntä, joka minulle on voimaa antanut, Kristusta Jeesusta, meidän Herraamme, siitä, että hän katsoi minut uskolliseksi ja asetti palvelukseensa minut, entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän. Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa; ja meidän Herramme armo oli ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin. Mutta sentähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi. Mutta iankaikkiselle kuninkaalle, katoamattomalle, näkymättömälle, ainoalle Jumalalle, kunnia ja kirkkaus aina ja iankaikkisesti! Amen.

 

Evankeliumi

Luuk. 5:1–11

Kun kansa tunkeutui hänen ympärilleen kuulemaan Jumalan sanaa ja hän seisoi Gennesaretin järven rannalla, niin hän näki järven rannassa kaksi venhettä; mutta kalastajat olivat niistä lähteneet ja huuhtoivat verkkojaan. Ja hän astui toiseen niistä, joka oli Simonin, ja pyysi häntä viemään sen vähän matkaa maasta; ja hän istui ja opetti kansaa venheestä.

Mutta puhumasta lakattuaan hän sanoi Simonille: “Vie venhe syvälle ja heittäkää verkkonne apajalle”. Niin Simon vastasi ja sanoi hänelle: “Mestari, koko yön me olemme tehneet työtä emmekä ole mitään saaneet; mutta sinun käskystäsi minä heitän verkot”. Ja sen tehtyään he saivat kierretyksi suuren joukon kaloja, ja heidän verkkonsa repeilivät. Niin he viittasivat toisessa venheessä oleville tovereilleen, että nämä tulisivat auttamaan heitä; ja he tulivat. Ja he täyttivät molemmat venheet, niin että ne olivat uppoamaisillaan. Kun Simon Pietari sen näki, lankesi hän Jeesuksen polvien eteen ja sanoi: “Mene pois minun tyköäni, Herra, sillä minä olen syntinen ihminen”. Sillä kalansaaliin tähden, jonka he olivat saaneet, oli hämmästys vallannut hänet ja kaikki ne, jotka olivat hänen kanssaan, ja samoin myös Simonin kalastuskumppanit, Jaakobin ja Johanneksen, Sebedeuksen pojat. Mutta Jeesus sanoi Simonille: “Älä pelkää, tästedes sinä saat saaliiksi ihmisiä”. Ja he veivät venheet maihin, jättivät kaikki ja seurasivat häntä.

 

Rukoukset
1. Pyhä Jumala, joka olet valmistanut näkymättömiä lahjoja niille, jotka rakastavat sinua! Vuodata sydämiimme rakkautesi voima, että rakastaisimme sinua kaikessa ja yli kaiken. Anna meille lupauksesi mukaan pyhät lahjasi, jotka ovat suurempia kuin kaikki, mitä voimme pyytää. Sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.

2. Herra Jeesus Kristus! Me kiitämme sinua siitä, että olet kutsunut meidätkin opetuslapsiksesi. Suo meidän sinun armostasi kuulla kutsusi vilpittömin sydämin ja joka hetki pysyä Henkesi johdettavina. Anna meidän yhä runsaammin kokea jumalallisen totuutesi voimaa. Johda meitä uskosta uskoon, kirkkaudesta kirkkauteen, ja salli meidän vihdoin päästä näkemään sinun taivaallisen valtakuntasi kunniaa. Kuule meitä sinä, joka elät ja hallitset Isän ja Pyhän Hengen kanssa yhdessä jumaluudessa nyt ja aina.

3. Herramme Jeesus Kristus, joka itse valitsit apostolisi todistamaan sinusta ja sillä tavoin rakentamaan kirkkoasi! Yksin apostolien ja profeettojen todistuksen varaan ja sinun, ainoan kestävän Perustuksen päälle rakennettuna voi kirkkosi säilyä ja kestää maailman tuulissa ja kiusauksissa. Anna siksi meidän aina kuulla apostolien todistusta ja pitäytyä siihen horjumatta. Sitä pyydämme sinulta, Herramme ja Vapahtajamme, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa hallitset nyt, aina ja iankaikkisesti.

 

Päivän psalmi
Antifoni:
Jes. 52:7
Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan |jalat, *
hänen, joka julistaa rauhaa, ilmoittaa |hyvän sanoman”

Psalmi:
Ps. 145:3–7
Suuri on Herra ja sangen ylis|tettävä, *
ja hänen suuruutensa on |tutkimaton.

Sukupolvi ylistää sukupolvelle sinun teko|jasi, *
ja he julistavat sinun voimal|lisia töitäsi.

Sinun valtasuuruutesi kirkkautta ja |kunniaa *
ja sinun ihmeellisiä tekojasi minä tahdon |tutkistella.

Sinun peljättävien töittesi voimasta |puhutaan, *
sinun suurista teoistasi |minä kerron.

Julistettakoon sinun suuren hyvyytesi |muistoa *
ja sinun vanhurskaudestasi |riemuittakoon.

Kunnia Isälle ja |Pojalle *
ja |Pyhälle Hengelle,

niin kuin oli alussa, nyt on ja |aina, *
iankaikkisesta ian|kaikkiseen. Aamen.

Tiedot

Päivämäärä:
20.7.2025
Tapahtumaluokat:
,


Evästeasetukset
Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos