9.11.2024 •

Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

Hiljainen lauantai

19.4.2025

Hiljainen lauantai on kirkkovuoden toinen musta päivä. Usein puhutaan pitkäperjantain, mutta vähemmän hiljaisen lauantain mustasta väristä. Vaikka nykyihminen kaipaa hiljaisuutta, tunnemme myös pahaa enteilevän hiljaisuuden.

Pitkäperjantaina laskeutui kuolemanhiljaisuus. Vellova Jerusalem hiljeni sapatinviettoon. Opetuslapset kävivät läpi kaiken päättymistä ja kaiken menettämistä. Kivi Jeesuksen haudalla oli kylmä ja mykkä.

Hiljainen lauantai on saranakohta kärsimystä ilmentävän pitkäperjantain ja Kristuksen riemullista ylösnousemusta juhlistavan pääsiäisen välissä. Se punnitsee toivomme. Aina ihminen ei tiedä, mitä hän toivoo ja kaipaa. Elämässä voi ajaa eteenpäin kaipuu, josta ei saa otetta. Yksi pitää vauhtia ja asettaa tavoitteita. Toinen janoaa elämää ja kokemuksia.

Hiljaisen lauantain teksteihin on poimittu helmi Jobin kirjasta. Kaiken menettänyt, kuolemanhiljaisuuden laidalle saapunut mies tunnustaa toivonsa perustan: ”Mutta minä tiedän Lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä. Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalani. Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet – eikä vieraana. Munaskuuni hiukeavat sisimmässäni.”(Job.19:25–27)

Viimeinen lause ilmaistaan uudemmassa raamatunkäännöksessa (KR92): ”Tämä minun sydämeni kaipaa.”
Mykkä ja kylmä hautakivi ei vartioikaan utuista epäselvyyttä. Arvailuja sielunvaelluksesta. Oletuksia tämän elämän mustavalkoversiosta. Uskomuksia enkeleistä.

Hiljaisen lauantain mykkä ja kylmä hautakivi vartioi ”aarretta pimeän peitosta” (Jes.45:3). Sillä Kristus ei jäänyt tuonelaan. Hän voitti. Ylösnousemuksellaan hän sinetöi hautamme leposijaksi, jota vartioi kristillinen toivo. Ruumis kyllä maatuu, mutta uskon kautta Kristukseen realisoituu se, mikä pyhässä kasteessa lahjoitetaan: ”Teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa.” (Kol.3:3)

Jobin sisuskalut ”hiukentelivat” taivaallisen kirkkauden odotuksessa. Tämän elämän kärsimykset olivat tehneet tehtävänsä. Katse kääntyi tulevaan. –Lunastajani veisi minut Jumalan tykö! Saisin nähdä hänet, joka omin käsin pyyhkii silmistäni kyyneleet. Ja tämä elämä, kärsimyksineen ja kipeine kysymyksineen, oli taakse jäänyttä.

Sellaista on kristillinen toivo.


Kynttilöitä: 0 Liturginen väri: musta.1. vuosikerta

1. lukukappale: Job 19:25–27 2. lukukappale: 1. Piet. 3:18–22 Evankeliumi: Matt. 27:62–66


1. lukukappale
Job. 19:25–27
Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä. Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan. Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet – eikä vieraana. Munaskuuni hiukeavat sisimmässäni.

 

2. lukukappale
1. Piet. 3:18–22
Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä, jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta. Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena – joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta – Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta, hänen, joka on mennyt taivaaseen ja on Jumalan oikealla puolella; ja hänen allensa ovat enkelit ja vallat ja voimat alistetut.

 

Evankeliumi
Matt. 27:62–66
Seuraavana päivänä, joka oli valmistuspäivän jälkeinen, ylipapit ja fariseukset kokoontuivat Pilatuksen luo ja sanoivat: ”Herra, me muistamme sen villitsijän vielä eläessään sanoneen: ’Kolmen päivän kuluttua minä nousen ylös’. Käske siis tarkasti vartioida hautaa kolmanteen päivään asti, etteivät hänen opetuslapsensa tulisi ja varastaisi häntä ja sanoisi kansalle: ’Hän nousi kuolleista’, ja niin viimeinen villitys olisi pahempi kuin ensimmäinen.” Niin Pilatus sanoi heille: ”Tuossa on vartijaväkeä, menkää, vartioikaa niin hyvin kuin taidatte”. Niin he menivät ja turvasivat haudan lukitsemalla kiven sinetillä ja asettamalla vartijat.

 

Rukous
Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä. Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan. Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet – eikä vieraana. Munaskuuni hiukeavat sisimmässäni.

Tiedot

Päivämäärä:
19.4.2025
Tapahtumaluokat:
,


Evästeasetukset
Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos