Jeesus opetti, että rikkaan miehen on vaikea päästä taivasten valtakuntaan. Mikään ei ole Jumalalle mahdotonta, ja niin Jeesuksen maailman edestä annettua ruumista tulee pyytämään rikasmies ja kansanjohtaja, Joosef arimatialainen. Arvaten Joosef on pitänyt opetuslapseutensa salassa ja onnistunut siten säilyttämään korkean asemansa. Nyt hän rohkaisee mielensä. Teloitetuille kansan kiihottajille kunnioituksen osoittaminen ei ollut viisasta. Roomalaiset pitivät Jeesusta terroristina, juutalaiset Jumalan pilkkaajana. Jeesuksen kuoleman jälkeen Arimatian Joosef oli ensimmäinen Kristoforos, Kristuksen kantaja, joka lähti kantamaan Herran pilkkaa. Rahan, maineen, aseman ja kaiken muun Joosef oli valmis heittämään roskana pois. Joosef laski Jeesuksen omaan hautaansa ja täytti samalla profeetan sanan ” Hänelle annettiin hauta jumalattomain joukossa; mutta rikkaan tykö hän tuli kuoltuansa, sillä hän ei ollut vääryyttä tehnyt eikä petosta ollut hänen suussansa.” (Jes 53:9). Samalla hän Jeesuksen opetuksen mukaisesti kielsi oman elämänsä pitäen taivaallisia aarteita kalliimpina kuin maallisia. Kynttilöitä: 0 Liturginen väri: musta.1. vuosikerta Lukukappale Evankeliumi Rukous Päivän psalmi: Psalmi: Minä vuodatan hänen eteensä |valitukseni, * Kun minun henkeni minussa nääntyy, niin sinä tunnet |minun tieni. * Katso minun oikealle puolel|leni ja näe: * Ei ole minulla |pakopaikkaa, * Minä huudan sinun |puoleesi, Herra; * Tarkkaa minun huutoani, sillä minä olen sangen |viheliäinen, * Vie minun sieluni ulos vankeudesta kiittämään sinun |nimeäsi. *Pitkäperjantain ilta
18.4.2025
Päivän psalmi Psalmi: Ps. 142:2–8
Lukukappale: Jes. 53:9-11 Evankeliumi: Luuk. 23:47–56
Jes. 53:9–11
Hänelle annettiin hauta jumalattomain joukossa; mutta rikkaan tykö hän tuli kuoltuansa, sillä hän ei ollut vääryyttä tehnyt eikä petosta ollut hänen suussansa. Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa. Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.
Luuk. 23:47–56
Mutta kun sadanpäämies näki, mitä tapahtui, kunnioitti hän Jumalaa ja sanoi: ”Totisesti, tämä oli vanhurskas mies”. Ja kun kaikki kansa, ne, jotka olivat kokoontuneet tätä katselemaan, näkivät, mitä tapahtui, löivät he rintoihinsa ja palasivat kukin kotiinsa. Mutta kaikki hänen tuttavansa seisoivat taampana, myöskin naiset, jotka olivat seuranneet häntä Galileasta, ja katselivat tätä. Ja katso, oli neuvoston jäsen, nimeltä Joosef, hyvä ja hurskas mies, joka ei ollut suostunut heidän neuvoonsa ja tekoonsa. Tämä oli kotoisin juutalaisten kaupungista Arimatiasta, ja hän odotti Jumalan valtakuntaa. Hän meni Pilatuksen luo ja pyysi Jeesuksen ruumista. Ja otettuaan sen alas hän kääri sen liinavaatteeseen. Ja hän pani hänet hautaan, joka oli hakattu kallioon ja johon ei oltu vielä ketään pantu. Ja silloin oli valmistuspäivä, ja sapatti oli alkamaisillaan. Ja naiset, jotka olivat tulleet hänen kanssaan Galileasta, seurasivat jäljessä ja katselivat hautaa ja kuinka hänen ruumiinsa sinne pantiin. Ja palattuaan kotiinsa he valmistivat hyvänhajuisia yrttejä ja voiteita; mutta sapatin he viettivät hiljaisuudessa lain käskyn mukaan.
Herra Jeesus Kristus, elävän Jumalan Poika, joka illan saapuessa otettiin alas ristiltä! Suo armossasi, että me panisimme pois syntiemme kuormat ja voisimme niin tulla sinun jumalallisten kasvojesi eteen. Kuule meitä sinä, joka elät ja hallitset yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa yhdessä jumaluudessa aina ja iankaikkisesti.
Ps. 142:2–8
Minä korotan ääneni ja |huudan Herraa, *
minä korotan ääneni ja rukoilen Her|ralta armoa.
kerron hänelle |ahdistukseni.
Polulle, jota minä käyn, he ovat virittäneet paulan |minun eteeni.
ei kukaan mi|nua tunne.
ei kukaan minun sielus|tani välitä.
minä sanon: Sinä olet minun turvani, minun osani elä|vien maassa.
pelasta minut vainoojistani, sillä he ovat minua |väkevämmät.
Vanhurskaat kokoontuvat minun ympärilleni, kun sinä mi|nulle hyvin teet.