Elämme hiljaista viikkoa. Tämän viikon evankeliumitekstit ovat niin sanottujen ahtisaarnojen tekstejä. Sana ”ahti” on lainasana latinasta ja tarkoittaa näytöstä tai sen osaa. Keskiajan kirkossa esitettiin eli näyteltiin Jeesuksen kärsimyshistorian osia. Kansankielinen saarna ei ollut tavallista. Hiljaisen viikon maanantain ahti kertoo meille kuinka Jeesus profetoi Pietarin kieltämisen ja opetuslasten pakenemisen, tapahtumat Getsemanessa ja Jeesuksen vangitsemisen. Kaikki, mitä tapahtuu, on Herran mukaan kirjoitettu jo aiemmin. Tämä merkitsee että VT:n pyhät kirjoitukset todistavat erityisesti Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen liittyvistä tapahtumista. Hän on Paimen, jota lyödään ja lauma hajoaa. Tämä tapahtui Getsemanen yössä, kun Jeesus vangittiin. Juudaksen saapuessa, saatuaan orjan hinnan ylipapeilta, ottamaan temppelin vartioston kanssa Jeesusta kiinni saattaa vaikuttaa Jeesuksen olevan avuton. Todellisuudessa Hän kuitenkin johtaa tuota tilannetta ja antautuu vangittavaksi. Kiinni otettaessa, kidutettaessa, ristiinnaulittaessa ja kuolemassa Jeesus on Jumalan Poika. Tästä kertovat Hänen sanansa opetuslapselle, joka iski miekalla ylipapin palvelijan korvan irti: ”Vai luuletko, etten voisi rukoilla Isääni, niin että hän lähettäisi heti minulle enemmän kuin kaksitoista legioonaa enkeleitä? Mutta kuinka silloin kävisivät toteen kirjoitukset, jotka sanovat, että näin pitää tapahtuman?” Myös vangitsijoilleen Jeesus sanoo, että kaikki on tapahtunut ”että profeettain kirjoitukset kävisivät toteen”. Jeesus tuli täyttämään Isänsä tahdon. Hän on kuuliainen Jumalan Poika, joka on käynyt kauheaan kidutukseen ja kuolemaan kaikkien ihmisten takia ja kaikkien puolesta. Tämä kaikki on löydettävissä Vanhan Testamentin lehdiltä. Jumalan pelastussuunnitelma huipentui Jeesuksen ristinkuolemassa ja ylösnousemuksessa. Hiljaisella eli suurella viikolla paneudumme erityisesti tähän. Kynttilöitä: 2 Liturginen väri: violetti tai sininen.3. vuosikerta 1. lukukappale 2. lukukappale Evankeliumi Rukoukset 2. Taivaallinen Isämme! Opeta meitä tutkimaan Poikasi kärsimystä ja kuolemaa, niin että kuolisimme pois synnistä ja nousisimme hänen kanssaan uuteen elämään Pyhässä Hengessä. Meidän heikkoutemme on suuri, syntimme monet ja sydämemme pelokas, mutta sinä, Herra, olet uskollinen lupauksissasi ja tahdot pelastaa meidät kuolemasta elämään. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. Päivän psalmi Antifoni: Psalmi: Älä peitä minulta kasvojasi, kun minul|la on ahdistus, * Sillä minun päiväni ovat haihtu|neet kuin savu, * Sydämeni on paahtunut ja kuivu|nut kuin ruoho, * Äänekkäästä vaikerruksestani minun luuni tarttuvat |minun nahkaani. * Minä |olen uneton, * Kaiken päivää viholliseni minua |häpäisevät; * Sillä minä syön |tuhkaa kuin leipää *Hiljaisen viikon maanantai
25.3
Päivän psalmi Antifoni: Fil. 2:8 Psalmi: Ps. 102:2–10
1. lukukappale: Jer. 18:19–20 2. lukukappale: 1. Piet. 2:21–24 Evankeliumi: Matt. 26:30–56
Jer. 18:19–20
Kuuntele sinä, Herra, minua ja kuule, mitä minun vastustajani puhuvat. Onko hyvä pahalla kostettava, sillä he ovat kaivaneet minulle kuopan? Muista, kuinka minä olen seisonut sinun edessäsi ja puhunut hyvää heidän puolestansa, kääntääkseni pois sinun vihasi heistä.
1. Piet. 2:21–24
Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte hänen jälkiänsä, joka ”ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut”, joka häntä herjattaessa ei herjannut takaisin, joka kärsiessään ei uhannut, vaan jätti asiansa sen haltuun, joka oikein tuomitsee, joka ”itse kantoi meidän syntimme” ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen ”haavainsa kautta te olette paratut”.
Matt. 26:30–56
Ja veisattuaan kiitosvirren he lähtivät Öljymäelle. Silloin Jeesus sanoi heille: ”Tänä yönä te kaikki loukkaannutte minuun; sillä kirjoitettu on: ’Minä lyön paimenta, ja lauman lampaat hajotetaan’. Mutta ylösnoustuani minä menen teidän edellänne Galileaan.” Niin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: ”Vaikka kaikki loukkaantuisivat sinuun, niin minä en koskaan loukkaannu”. Jeesus sanoi hänelle: ”Totisesti minä sanon sinulle: tänä yönä, ennenkuin kukko laulaa, sinä kolmesti minut kiellät”. Pietari sanoi hänelle: ”Vaikka minun pitäisi kuolla sinun kanssasi, en sittenkään minä sinua kiellä”. Samoin sanoivat myös kaikki muut opetuslapset. Sitten Jeesus tuli heidän kanssaan Getsemane nimiselle maatilalle; ja hän sanoi opetuslapsillensa: ”Istukaa tässä, sillä aikaa kuin minä menen ja rukoilen tuolla”. Ja hän otti mukaansa Pietarin ja ne kaksi Sebedeuksen poikaa; ja hän alkoi murehtia ja tulla tuskaan. Silloin hän sanoi heille: ”Minun sieluni on syvästi murheellinen, kuolemaan asti; olkaa tässä ja valvokaa minun kanssani”. Ja hän meni vähän edemmäksi, lankesi kasvoilleen ja rukoili sanoen: ”Isäni, jos mahdollista on, niin menköön minulta pois tämä malja; ei kuitenkaan niinkuin minä tahdon, vaan niinkuin sinä”. Ja hän tuli opetuslasten tykö ja tapasi heidät nukkumasta ja sanoi Pietarille: ”Niin ette siis jaksaneet yhtä hetkeä valvoa minun kanssani! Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen; henki tosin on altis, mutta liha on heikko.” Taas hän meni pois toisen kerran ja rukoili sanoen: ”Isäni, jos tämä malja ei voi mennä minun ohitseni, minun sitä juomattani, niin tapahtukoon sinun tahtosi”. Ja tullessaan hän taas tapasi heidät nukkumasta, sillä heidän silmänsä olivat käyneet raukeiksi. Ja hän jätti heidät, meni taas ja rukoili kolmannen kerran ja sanoi samat sanat uudestaan. Sitten hän tuli opetuslasten tykö ja sanoi heille: ”Te nukutte vielä ja lepäätte! Katso, hetki on lähellä, ja Ihmisen Poika annetaan syntisten käsiin. Nouskaa, lähtekäämme; katso, se on lähellä, joka minut kavaltaa.” Ja katso, hänen vielä puhuessaan tuli Juudas, yksi niistä kahdestatoista, ja hänen kanssaan lukuisa joukko ylipappien ja kansan vanhinten luota miekat ja seipäät käsissä. Ja se, joka hänet kavalsi, oli antanut heille merkin sanoen: ”Se, jolle minä suuta annan, hän se on; ottakaa hänet kiinni”. Ja kohta hän meni Jeesuksen luo ja sanoi: ”Terve, rabbi!” ja antoi hänelle suuta. Niin Jeesus sanoi hänelle: ”Ystäväni, mitä varten sinä tänne tulit?” Silloin he tulivat Jeesuksen luo, kävivät häneen käsiksi ja ottivat hänet kiinni. Ja katso, eräs niistä, jotka olivat Jeesuksen kanssa, ojensi kätensä, veti miekkansa ja iski ylimmäisen papin palvelijaa ja sivalsi häneltä pois korvan. Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Pistä miekkasi tuppeen; sillä kaikki, jotka miekkaan tarttuvat, ne miekkaan hukkuvat. Vai luuletko, etten voisi rukoilla Isääni, niin että hän lähettäisi heti minulle enemmän kuin kaksitoista legionaa enkeleitä? Mutta kuinka silloin kävisivät toteen kirjoitukset, jotka sanovat, että näin pitää tapahtuman?” Sillä hetkellä Jeesus sanoi joukolle: ”Niinkuin ryöväriä vastaan te olette lähteneet minua miekoilla ja seipäillä vangitsemaan. Joka päivä minä olen istunut pyhäkössä opettamassa, ettekä ole ottaneet minua kiinni. Mutta tämä kaikki on tapahtunut, että profeettain kirjoitukset kävisivät toteen.” Silloin kaikki opetuslapset jättivät hänet ja pakenivat.
1. Kaikkivaltias Jumala! Suo ainoan Poikasi kärsimyksen virvoittaa meitä, jotka heikkoudessamme näännymme niin monissa vastoinkäymisissä. Sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta.
Fil. 2:8
Hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuo|lemaan asti, *
hamaan ristin |kuolemaan asti.
Ps. 102:2–10
Herra, kuule minun |rukoukseni, *
ja minun huutoni tulkoon |sinun eteesi.
kallista korvasi minun puoleeni. Kun minä huudan, riennä ja |vastaa minulle.
ja minun luitani polttaa |niinkuin ahjossa.
sillä minä unhotan |syödä leipääni.
Minä olen kuin pelikaani erämaassa, olen kuin huuhkaja |raunioissa.
olen kuin yksinäinen |lintu katolla.
ne, jotka riehuvat minua vastaan, kiroavat minun ni|meni kautta.
ja sekoitan juomani kyyneleillä sinun vihasi ja kiivastuk|sesi tähden.