12.10.2024 •

Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Kirkastussunnuntai

14.7

Kahdeksantena sunnuntaina helluntaista vietetään Kristuksen kirkastumisen sunnuntaita. Keskellä vihreää helluntaijaksoa alttari verhotaan vaihteeksi valkoiseen. Kristuksen kirkastuminen kuuluu suosituimpiin alttaritaulujen aiheisiin. Kristuksen vierelle on kuvattu Mooses ja Elia. He edustivat lakia ja profeettoja. Kristuksen saapuessa täyttämään lain ja profeettojen lupaukset, he väistyivät.

Kirkastusvuorella Kristus ilmestyi Jumalallisessa kirkkaudessaan. Opetuslapset saivat nähdä hänet hetken aikaa jumalallisessa valossa ja kuulla Isän, Jumalan, äänen: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä.” Kirkkauden Herra ei kuitenkaan pystyttänyt valtakuntaansa tuolle vuorelle. Hän astui jälleen pian alas maailman pimeyteen vapahtamaan syntisiä ja kurjia. Jeesus ilmaisee jumalallisen kirkkautensa uhrautuvassa rakkaudessaan Golgatan pimeydessä.

Seurakunta saa tulla osalliseksi Kristuksen kirkastetusta ruumiista pyhässä ehtoollisessa. Siinä Kristus tulee ruumiillisesti syntisten ja kurjien luokse tuoden mukanaan Jumalan anteeksiantamuksen ja armon.


Kynttilöitä: 4 Liturginen väri: valkoinen maanantaista lauantaihin vihreä.3. vuosikerta
Päivän psalmi Antifoni: Hab. 3:4 Psalmi: Ps. 97:1–2 5–6 10–11 Hallelujasäe: Ps. 97:12
1. lukukappale: 2. Moos. 34:29–35 2. lukukappale: 2. Kor. 3:7–18 Evankeliumi: Luuk. 9:28–36


1. lukukappale
2. Moos. 34:29–35
Ja kun Mooses astui alas Siinain vuorelta ja hänellä vuorelta alas astuessaan oli kädessänsä kaksi laintaulua, ei hän tiennyt, että hänen kasvojensa iho oli tullut säteileväksi hänen puhuessaan Herran kanssa. Ja kun Aaron ja kaikki israelilaiset näkivät Mooseksen kasvojen ihon säteilevän, pelkäsivät he lähestyä häntä. Mutta Mooses huusi heitä; niin Aaron ja kaikki kansan päämiehet kääntyivät takaisin hänen luokseen, ja Mooses puhui heille. Sitten kaikki israelilaiset lähestyivät häntä, ja hän käski heidän noudattaa kaikkea, mitä Herra oli puhunut hänelle Siinain vuorella. Ja kun Mooses oli lakannut puhumasta heidän kanssaan, pani hän peitteen kasvoillensa. Mutta niin usein kuin hän meni Herran eteen puhuttelemaan häntä, poisti hän peitteen, siksi kunnes tuli ulos. Ja tultuaan ulos hän puhui israelilaisille, mitä hänen oli käsketty puhua. Ja israelilaiset näkivät joka kerta Mooseksen kasvojen ihon säteilevän; ja Mooses veti peitteen kasvoillensa, siksi kunnes hän jälleen meni puhuttelemaan häntä.

 

2. lukukappale
2. Kor. 3:7–18
Mutta jos jo kuoleman virka, joka oli kirjaimin kaiverrettu kiviin, ilmestyi kirkkaudessa, niin etteivät Israelin lapset kärsineet katsella Mooseksen kasvoja hänen kasvojensa kirkkauden tähden, joka kuitenkin oli katoavaista, kuinka paljoa enemmän onkaan Hengen virka oleva kirkkaudessa! Sillä jos kadotustuomion virka jo oli kirkkautta, niin on vanhurskauden virka vielä paljoa runsaammassa määrin kirkkautta. Sillä se, millä ennen oli kirkkaus, on tämän rinnalla kirkkautta vailla, tämän ylenpalttisen kirkkauden tähden. Jos sillä, mikä on katoavaista, oli kirkkaus, niin vielä paljoa enemmän on sillä, mikä on pysyväistä, oleva kirkkautta.
Koska meillä siis on tämmöinen toivo, niin me olemme aivan rohkeat emmekä tee niinkuin Mooses, joka pani peitteen kasvoillensa, etteivät Israelin lapset näkisi sen loppua, mikä on katoavaista. Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänäkin päivänä sama peite, vanhan liiton kirjoituksia luettaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa. Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä; mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois. Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus. Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.

 

Evankeliumi
Luuk. 9:28–36
Noin kahdeksan päivää sen jälkeen kuin hän oli tämän puhunut, hän otti mukaansa Pietarin ja Johanneksen ja Jaakobin ja nousi vuorelle rukoilemaan. Ja hänen rukoillessaan hänen kasvojensa näkö muuttui, ja hänen vaatteensa tulivat säteilevän valkoisiksi. Ja katso, hänen kanssaan puhui kaksi miestä, ja ne olivat Mooses ja Elias. He näkyivät kirkkaudessa ja puhuivat hänen poismenostansa, jonka hän oli saattava täytäntöön Jerusalemissa.
Mutta Pietari ja ne, jotka olivat hänen kanssansa, olivat unen raskauttamia; mutta kun he siitä heräsivät, näkivät he hänen kirkkautensa ja ne kaksi miestä, jotka seisoivat hänen luonansa. Ja kun nämä olivat eroamassa hänestä, sanoi Pietari Jeesukselle: “Mestari, meidän on tässä hyvä olla; tehkäämme kolme majaa, sinulle yksi ja Moosekselle yksi ja Elialle yksi”. Mutta hän ei tiennyt, mitä sanoi.
Ja hänen tätä sanoessaan tuli pilvi ja peitti heidät varjoonsa; ja he peljästyivät joutuessaan pilveen. Ja pilvestä kuului ääni, joka sanoi: “Tämä on minun Poikani, se valittu; kuulkaa häntä”. Ja äänen kuuluessa he huomasivat Jeesuksen olevan yksin. Ja he olivat siitä vaiti eivätkä niinä päivinä ilmoittaneet kenellekään mitään siitä, mitä olivat nähneet.

 

Rukoukset
1. Herra Jeesus Kristus, joka olet osoittanut meille sen suuren kunnian ja kirkkauden, jonka sait taivaalliselta Isältäsi! Anna meidänkin tulla elävän uskon kautta osallisiksi tästä kirkkaudesta. Kuule meitä sinä, joka elät ja hallitset Isän ja Pyhän Hengen kanssa yhdessä jumaluudessa iankaikkisesta iankaikkiseen.

2. Rakas taivaallinen Isä! Me kiitämme sinua siitä, että olet korottanut Poikasi iankaikkiseen kunniaan ja että jo hänen alennuksensa aikana maan päällä annoit hänelle kirkkauttasi. Suo meille armosi, että me uskoisimme vakaasti sinuun ja Poikaasi ja niin saisimme Pyhän Hengen. Anna meidän Pyhän Hengen voimalla kuolla pois synnistä ja elää vanhurskaudelle, että tulisimme Poikasi kaltaisiksi ja pääsisimme lopulta kirkastetuin ruumiin iankaikkiseen kunniaan. Sinun Poikasi, Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta.

 

Päivän psalmi
Antifoni:
Hab. 3:4
Hänen hohteensa on kuin |aurinko, *
hänestä käyvät säteet joka taholle; se on hänen |voimansa verho.

Psalmi:
Ps. 97:1–2 5–6 10–11
Herra on kuningas! Maa |riemuitkoon; *
iloitkoot saaret, niin |monta kuin niitä on.

Pilvi ja pimeys on hänen ympä|rillänsä, *
vanhurskaus ja oikeus on hänen valtaistui|mensa perustus.

Tuli käy hänen edel|länsä *
ja polttaa hänen viholli|sensa, yltympäri.

Hänen salamansa valaisevat maan|piirin; *
maa näkee |sen ja vapisee.

Vuoret sulavat niinkuin vaha Herran |edessä, *
kaiken maan |Herran edessä.

Taivaat julistavat hänen vanhurs|kauttansa, *
ja kaikki kansat näkevät hänen |kunniansa.

Kunnia Isälle ja |Pojalle *
ja |Pyhälle Hengelle,

niin kuin oli alussa, nyt on ja |aina, *
iankaikkisesta ian|kaikkiseen. Aamen.

Tiedot

Päivämäärä:
14.7
Tapahtumaluokat:
,


Evästeasetukset
Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos