Loppiaisen evankeliumiteksti on jokaisessa vuosikerrassa sama. Tämä ”vanha joulu” – siten joskus on loppiaista kutsuttu – ja sen sanoma on hyvin tuttu. Itämaan tietäjien vierailu Herran Jeesuksen ja Hänen perheensä luona on myös kristillisen taiteen kuvatuimpia aiheita. Kuten muidenkin tuttujen tilanteiden, tekstien ja ihmisten kohdalla, myös loppiaisen evankeliumitekstiin liittyy ennakko-oletuksia, oletuksia ja väärinkäsityksiä. Usein näistä tutuista teksteistä jää myös helposti huomaamatta tärkeitä asioita. Kuulemme päivän evankeliumista mm. tietäjien eli maagien kysyvän: “Missä on se äsken syntynyt juutalaisten kuningas? Sillä me näimme hänen tähtensä itäisillä mailla ja olemme tulleet häntä kumartamaan.” – Tämä on jo sinänsä suuren ihmetyksen aihe tekstissämme. Herää kysymyksiä kuten: Mikä tähti? Missä itäisillä mailla? Ketkä ”me”? Miksi he tulivat kumartamaan ”juutalaisten kuningasta” jne. Sitten teksti jatkuu: ”Kun kuningas Herodes sen kuuli, hämmästyi hän ja koko Jerusalem hänen kanssaan. Ja hän kokosi kaikki kansan ylipapit ja kirjanoppineet ja kyseli heiltä, missä Kristus oli syntyvä.” Ainakin hieman hämmentävää on se, että kuningas Herodes osaa yhdistää sanat ”juutalaisten kuningas” ja ”Kristus” toisiinsa. Herodes siis tietää, että Kirjoitusten lupaama Messias (Kristus) on myös ”juutalaisten kuningas”. Hänhän alkaa tiedustelemaan Kristuksen syntymäpaikkaa Raamatun kirjoitusten perusteella, kuultuaan ”juutalaisten kuninkaan syntymästä”. Herodes siis ainakin tietää jotain, ehkä uskookin jotain Jumalan sanasta. Ja Hän ei ollut alkuaan edes israelilainen, vaan idumealainen eli ei-juutalainen. Sitäkin surkeampaa ja karmeampaa on se, että Herodes saatuaan tietää ”juutalaisten kuninkaasta”, Messiaasta, haluaa tappaa Hänet. Tästähän kehkeytyy sitten Betlehemin poikalasten joukkomurha. Juutalaisten kuninkaan kuolema antaa kuitenkin odottaa itseään. Myös loppiainen viittaa lopulta Kristuksen kärsimykseen ja kuolemaan, sillä lukihan Herramme pään päällä Hänen roikkuessaan ristillä: ”Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas.” Herodes on meille tässä kuvaus jokaisesta ihmisestä, joka syntyy tähän maailmaan. Me vihaamme Jumalaa ja haluamme elää oman tahtomme mukaan. Tahdomme esimerkiksi pitää kiinni asemastamme ja vallastamme, vaikka sitten äärimmäisin keinoin, kuten Herodes. Ilman Jumalan ennättävää armoa Kristuksessa Jeesuksessa olemme kaikki hukassa. Jumalan kiitos, Hän lähetti Poikansa juuri tällaisten keskelle! Kynttilöitä: 6 Liturginen väri: valkoinen.1. vuosikerta 1. lukukappale Jes. 60:1–6 Nouse, ole kirkas, sillä sinun valkeutesi tulee, ja Herran kunnia koittaa sinun ylitsesi. Sillä katso, pimeys peittää maan ja synkeys kansat, mutta sinun ylitsesi koittaa Herra, ja sinun ylläsi näkyy hänen kunniansa. Kansat vaeltavat sinun valkeuttasi kohti, kuninkaat sinun koitteesi kirkkautta kohti. Nosta silmäsi, katso ympärillesi: kaikki nämä ovat kokoontuneet, tulevat sinun tykösi; sinun poikasi tulevat kaukaa, sinun tyttäriäsi kainalossa kannetaan. Silloin sinä saat sen nähdä, ja sinä loistat ilosta, sinun sydämesi sykkii ja avartuu, kun meren aarteet kääntyvät sinun tykösi, kansojen rikkaudet tulevat sinulle. Kamelien paljous peittää sinut, Midianin ja Eefan varsat; kaikki tulevat Sabasta, kantavat kultaa ja suitsutusta ja Herran ylistystä ilmoittavat. 2. lukukappale Ef. 3:2–9 Olette kaiketi kuulleet siitä Jumalan armon taloudenhoidosta, mikä on minulle teitä varten annettu, että näet tämä salaisuus on ilmestyksen kautta tehty minulle tiettäväksi, niinkuin olen siitä edellä lyhyesti kirjoittanut; josta te sitä lukiessanne voitte huomata, kuinka perehtynyt minä olen Kristuksen salaisuuteen, jota menneiden sukupolvien aikana ei ole ihmisten lapsille tiettäväksi tehty, niinkuin se nyt Hengessä on ilmoitettu hänen pyhille apostoleilleen ja profeetoille: että näet pakanatkin ovat kanssaperillisiä ja yhtä ruumista ja osallisia lupaukseen Kristuksessa Jeesuksessa evankeliumin kautta, jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armon lahjan kautta, joka minulle on annettu hänen voimansa vaikutuksesta. Minulle, kaikista pyhistä halvimmalle, on annettu tämä armo: julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta ja saattaa kaikille ilmeiseksi, mitä on sen salaisuuden taloudenhoito, joka ikuisista ajoista asti on ollut kätkettynä Jumalassa, kaiken Luojassa. Evankeliumi Matt. 2:1–12 Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Beetlehemissä kuningas Herodeksen aikana, niin katso, tietäjiä tuli itäisiltä mailta Jerusalemiin, ja he sanoivat: ”Missä on se äsken syntynyt juutalaisten kuningas? Sillä me näimme hänen tähtensä itäisillä mailla ja olemme tulleet häntä kumartamaan.” Kun kuningas Herodes sen kuuli, hämmästyi hän ja koko Jerusalem hänen kanssaan. Ja hän kokosi kaikki kansan ylipapit ja kirjanoppineet ja kyseli heiltä, missä Kristus oli syntyvä. He sanoivat hänelle: ”Juudean Beetlehemissä; sillä näin on kirjoitettu profeetan kautta: ’Ja sinä Beetlehem, sinä Juudan seutu, et suinkaan ole vähäisin Juudan ruhtinasten joukossa, sillä sinusta on lähtevä hallitsija, joka kaitsee minun kansaani Israelia’.” Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät tykönsä ja tutkiskeli heiltä tarkoin, mihin aikaan tähti oli ilmestynyt. Ja hän lähetti heidät Beetlehemiin sanoen: ”Menkää ja tiedustelkaa tarkasti lasta; ja kun sen löydätte, niin ilmoittakaa minulle, että minäkin tulisin häntä kumartamaan”. Kuultuaan kuninkaan sanat he lähtivät matkalle; ja katso, tähti, jonka he olivat itäisillä mailla nähneet, kulki heidän edellään, kunnes se tuli sen paikan päälle, jossa lapsi oli, ja pysähtyi siihen. Nähdessään tähden he ihastuivat ylen suuresti. Niin he menivät huoneeseen ja näkivät lapsen ynnä Marian, hänen äitinsä. Ja he lankesivat maahan ja kumarsivat häntä, avasivat aarteensa ja antoivat hänelle lahjoja: kultaa ja suitsuketta ja mirhaa. Ja Jumala kielsi heitä unessa Herodeksen tykö palaamasta, ja he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa. Rukous Päivän Psalmi Antifoni: Psalmi: Tuomitkoon hän sinun kansaasi vanhurs|kaasti * Vuoret kantakoot rauhaa |kansalle, * Hallitkoon hän merestä |mereen * Hänen edessänsä erämaan asujat polvis|tuvat, * Tarsiin ja saarten kuninkaat tuovat |lahjoja, * Häntä kumartavat kaikki |kuninkaat, * Sillä hän pelastaa köyhän, joka apua |huutaa, * Kunnia Isälle ja |Pojalle * niin kuin oli alussa, nyt |on ja aina, *Loppiainen, Epifania
6.1.2025
Päivän psalmi Antifoni: 1. Aik. 29:11 Psalmi: Ps. 72:1–3 8–12 Hallelujasäe: Ps. 117:1
1. lukukappale: Jes. 60:1–6 2. lukukappale: Ef. 3:2–9 Evankeliumi: Matt. 2:1–12 Vaihtoehtoisia saarnatekstejä Joh. 8:12 Joh. 12:44–47 Luuk. 11:29–32
Herra Jumala, joka tähden johdattamana toit pakanat ainoan Poikasi Jeesuksen Kristuksen luo! Anna meille armosi, että mekin, jotka nyt uskon kautta tunnemme sinut, pääsisimme pyhän sanasi valon johdattamana taivaaseen, katselemaan kunniasi kirkkautta. Sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.
1. Aik. 29:11
Sinun, Herra, on suuruus ja väkevyys ja loisto ja kunnia ja |kirkkaus, *
sillä sinun on kaikki taivaassa |ja maan päällä.
Ps. 72:1–3, 8–12
Jumala, anna kuninkaan tuomita, niinkuin sinä |tuomitset, *
anna vanhurskautesi |kuninkaan pojalle.
ja sinun kurjiasi |oikeuden mukaan.
niin myös kukkulat, vanhurs|kauden voimasta.
ja Eufrat-virrasta maan |ääriin saakka.
ja hänen vihollisensa |nuolevat tomua.
Saban ja Seban kuninkaat |veroa maksavat.
kaikki kansakunnat palve|levat häntä.
kurjan ja sen, jolla ei |auttajaa ole.
ja |Pyhälle Hengelle,
iankaikkisesta ian|kaikkiseen. Aamen.