29.3.2024 • Yleinen

Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Pyhien muistopäivät: Polykarpos Smyrnalainen

23.2

Polykarpos Smyrnalainen (n. 69–156) lukeutuu nk. Apostolisiin isiin, kirkollisiin kirjoittajiin, jotka vaikuttivat apostolisena aikana, mutta joiden teokset eivät kuulu Uuden testamentin kaanoniin. Hän toimi Raamatussakin mainitun Smyrnan (nyk. Izmir, Turkki) seurakunnan piispana.

Nuorena Polykarpos opiskeli Jeesuksen opetuslasten, erityisesti apostoli Johanneksen jalkojen juuressa. Myöhemmin piispanvirassa ollessaan hän keskittyi välittämään apostoleilta saamaansa opetusta tuleville sukupolville, sekä johdattamaan harhaoppisia parannukseen. Polykarpos näki vaivaa myös Kirkon kirjallisen perinteen vaalimisessa: hän toimi ystävänsä, Antiokian piispa Ignatioksen (n. 35–107) kirjeiden toimittajana. Keisari Trajanuksen hallituskaudella (97–117) jo korkeaan ikään päässyt Polykarpos pidätettiin. Kun häntä vaadittiin esivallan edessä kumartamaan keisaria ja herjaamaan Kristusta, piispa ei taipunut, vaan vastasi: ”Jo kahdeksankymmentä kuusi vuotta olen häntä palvellut, eikä hän ole tehnyt minulle mitään pahaa. Kuinka voisin pilkata kuningastani, joka on minut pelastanut?” Polykarposta uhattiin edelleen pedoilla ja roviolla, mutta hän pysyi rohkeasti Kristus-todistuksessa ja kehotti vainoojiaan parannukseen. Rukous, jonka hän lausui kansan edessä sekä hänen ihmeenomainen kuolemansa roviolla saivat tapahtumia seuranneet ihmettelemään suurta eroa epäuskoisten ja Jumalan valittujen välillä.

Polykarpoksen tunnettu kirjallinen tuotanto rajoittuu yhteen teokseen, kirjeeseen Filippin seurakunnalle. Teos muistuttaa monin tavoin Uuden testamentin kirjeitä. Polykarpoksen elämästä kertoo myös Polykarpoksen marttyyrio, Smyrnan seurakunnasta toiselle Vähä-Aasian seurakunnalle lähetetty kirje, joka kuvaa piispan kuolemaa ja siihen johtaneita tapahtumia. Polykarpoksen marttyyrio on varhaisin tunnettu Uuden testamentin ulkopuolinen kuvaus kristityn marttyyrin viimeisistä vaiheista. Polykarpoksesta saadaan tietoa myös Ignatioksen hänelle lähettämästä kirjeestä sekä hänen oman oppilaansa, toisen vuosisadan merkittävimpiin kirkkoisiin lukeutuvan Irenaioksen (n. 135–200) pääteoksesta Adversus haereses (Harhaoppeja vastaan).

Sekä Polykarpoksen kirjeet että hänestä kirjoitettu marttyyrio on julkaistu suomeksi teoksessa Apostoliset isät. Suomentanut Heikki Koskenniemi. Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 100. Helsinki. 1975. Ignatioksen kirje Polykarpokselle on julkaistu samassa niteessä.

Polykarpos Smyrnalainen kuoli 23. helmikuuta, mistä syystä tätä päivää juhlitaan hänen muistopäivänään.

Sitaattina Polykarpoksen kirjeestä filippiläisille (1:2-3): ”Iloitsen myös siitä, että teidän uskonne, joka on niin lujaan juurtunut ja josta kerrotaan jo vanhoista ajoista alkaen, on yhä kestävä ja kantaa hedelmää meidän Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa, hänessä, joka osoitti kestävyyttä ja kävi kuolemaan saakka meidän syntiemme tähden. Hänet Jumala herätti ja päästi tuonelan kivuista. Häneen te uskotte, vaikka ette ole häntä nähneet, sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla, johon monet haluaisivat päästä; tehän tiedätte, että armosta te olette pelastetut, ette teoista, vaan Jumalan tahdosta Jeesuksen Kristuksen kautta.”

 

Kaikki pyhien muistopäivät täällä.

Tiedot

Päivämäärä:
23.2
Tapahtumaluokka:


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos