Tämä on toinen luento kahden luennon sarjasta, jonka aiheena on Kulkutaudit Raamatussa. Tässä toisessa luennossa puhumme asiasta Uuden testamentin pohjalta. Ensimmäisen luennon voit kuunnella täältä.
Puhuimme ensimmäisessä luennossa siitä, miten koronaviruspandemia panee kysymään: mikä on tämän epidemian yhteys Raamattuun ja kristilliseen uskoon? Julkisuudessa puhutaan yleensä vain asian biologisesta, lääketieteellisestä, sosiaalisesta ja taloudellisesta puolesta. Ikään kuin tähän epidemiaan ei liittyisi mitään hengellisiä kysymyksiä. Tämä osoittaa sitä hengellistä ja henkistä köyhtymistä, joka on tapahtunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Ei enää osata nähdä ja kuulla Jumalan puhetta ja etsiä Hänen tahtoaan ja suunnitelmaansa.
Vaara vaanii kuitenkin myös toisella laidalla. Kristityt voivat olla liiankin innokkaita tulkitsemaan Raamattua ”omaan korvasyyhyynsä”. Epidemiasta voidaan saada oivallinen keino edistää omaa äärimmäistä näkemystä. Synnin ja sairauden välillä ei aina ole yksiselitteistä syy-seuraus -suhdetta. Eikä tämän kaltaisista vitsauksista aina pysty suoraan näkemään, ”mikä hetki on yöstä”. Profetiat eivät tosiaankaan ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä, niin kuin Pietari varoittaa (2. Piet. 1:20). Tarvitaan Pyhän Hengen johdatusta, hengellistä harkintaa ja Jumalan sanan tuntemusta, että ajan merkit voi ymmärtää oikein.
Uuden testamentin kohdallakin meidän on syytä kysyä: Mitä Sinä Jumala haluat puhua tämän epidemian avulla? Mistä haluat meitä varoittaa? Mihin meitä kehotat ja rohkaiset?
Lähdemme tutkimaan nyt Uuden testamentin opetusta kulkutaudeista.
Uudessa testamentissa kulkutaudit liitetään varsinkin lopun aikoihin. Tämä on oikeastaan suoraa jatkoa Vanhan testamentin profeettojen julistukselle, jossa miekka, rutto ja nälkä nähdään Jumalan tulevana rangaistuksena tottelemattomalle kansalle. Israelin kansan historiassa nämä vitsaukset olivat myös toteutuneet useaan kertaan, varsinkin silloin, kun babylonialaiset hyökkäsivät maahan, tuhosivat Jerusalemin ja veivät kansan pakkosiirtolaisuuteen. Uuden testamentin opetuksella tulevista vitsauksista oli siis kokemuspohjainen perusta jo menneisyydessä. Lopun aikoina tulisi tuhon määrä kuitenkin olemaan paljon suurempi.
Ennen kärsimistään ja kuolemaansa puhui Jeesus Öljymäellä maailmanaikojen täyttymyksestä ja omasta paluustaan. Tämä puhe on tallennettu meille hieman eri muodossa Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumeihin. Jeesuksen puheen lähtökohtana oli opetuslasten kysymys: ”Milloin tämä sitten tapahtuu? Mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?” (Matt. 24:3).
Jeesus alkoi sitten kertoa opetuslapsilleen, mitkä merkit edeltäisivät hänen paluutaan. Luettelo merkeistä on varsin yhtenäinen eri evankeliumeissa. Jeesus kertoo synnytystuskien alkuun kuuluvan seuraavat asiat: (1) eksytykset, (2) sodat, (3) maanjäristyksiä ja (4) nälänhätää monin paikoin. Nämä neljä mainitaan kaikissa kolmessa evankeliumissa. Luukas on lisäksi tallentanut kaksi Jeesuksen paluun merkkiä, joita muut eivät mainitse, nimittäin ruton (kreik. loimos) ja merkit taivaalla: ”ja tulee suuri maanjäristyksiä, tulee ruttoa ja nälänhätää monin paikoin, ja taivaalla on oleva peljättäviä näkyjä ja suuria merkkejä” (Luuk. 21:11).
Tämä on sopusoinnussa sen kanssa mitä Vanhan testamentin profeetat ja Ilmestyskirja opettavat: miekka, rutto ja nälkä. Kreikan kielessä tässä on sanaleikki: limoi kai loimoi, nälkä ja rutto.
Niin kuin Vanhan testamentin kohdalla käsiteltiin, rutoksi kutsuttiin Raamatun aikana monenlaisia kulkutauteja, ei pelkästään varsinaista ruttotautia. Rutto oli heille vakava tarttuva tauti, joka aiheutti runsaasti kuolemia.
Esimerkiksi vuonna 430 eKr kuoli Ateenassa sairauteen noin neljännes asukkaista. Sairaus nimettiin rutoksi, mutta nykytutkijoiden mukaan se on saattanut olla isorokko, tuhkarokko, jokin virusperäinen verenvuoto- tai kuumetauti, myrkytysoireyhtymä tai jopa ebola. Ehdotettuja syitä on noin 30. Rutto oli siis vaarallisen kulkutaudin yleisnimitys.
Voimme Jeesuksen opetuksen pohjalta sanoa, että ensimmäisiä Kristuksen takaisin tulemisen merkkejä ovat kulkutaudit. Ne kuuluvat synnytystuskien alkuun. Niitä seuraavat sitten mm. kristittyjen vainot, uskosta luopuminen, väärät profeetat ja rakkauden kylmeneminen. Mutta samanaikaisesti myös evankeliumin ilosanoma tullaan viemään kaikille kansoille. Lähetystyö saatetaan loppuun.
On mielenkiintoista, että tästäkin puhuttiin jo Vanhassa testamentissa. Mooseshan sanoi faaraon edessä, että vitsausten yksi syy oli se, että Jumalan ”nimeä julistettaisiin kaikkialla maailmassa” (2. Moos. 9:13-16). Myös Israelia myöhemmin kohdanneiden vitsausten kohdalla profeetta Hesekiel sanoo tavoitteeksi, että ”he kertoisivat inhottavista teoistaan kansoille, joiden keskeen he joutuvat. Näin tulee julki, että minä olen Herra” (Hes. 12:16).
Vitsaukset sekä varoittavat ihmiskuntaa että vetävät heitä Jumalan sanan julistamisen kautta Jumalan luokse. Valtakunnan evankeliumi tekee näin kosketetuista Jumalan lapsia ja taivaan perillisiä.
Ilmestyskirjan 2. luvussa on kirje Tyatiran seurakunnalle. Kristus moittii seurakuntaa siitä, että se suvaitsee keskuudessa naista, joka sanoo itseään profeetaksi ja johtaa opetuksellaan monet Kristuksen palvelijat harhaan, harjoittamaan siveettömyyttä ja syömään epäjumalille uhrattua lihaa. Kirjeessä naista nimitetään Vanhan testamentin esikuvan mukaan Iisebeliksi (Ilm. 2:18-20).
Iisebel oli Israelin kuninkaan Aahabin vaimo, joka houkutteli monet israelilaiset palvomaan Baalia, harjoittamaan noituutta ja haureellisia menoja (1. Kun. 18:31; 2. Kun. 9:22)
Kristus oli antanut tälle Tyatiran harhaopettajalle aikaa kääntyä, mutta hän ei halunnut luopua haureudesta, siveettömästä elämänmenostaan (Ilm. 2:21).
Siksi Jumala rankaisee harhaopettajaa ja hänen seuraajiaan: ”Voi häntä! Minä suistan hänet sairasvuoteeseen ja kaikki hänen rakastajansa ankaraan ahdinkoon, elleivät he luovu hänen tavoistaan. Hänen lapsensa minä surmaan rutolla” (Ilm. 2:22-23 UKR).
Vanhan raamatunkäännöksen mukaan käännetään suoraan: ”hänen lapsensa minä tappamalla tapan”. Tämä olisi sanatarkka käännös kreikan sanoista apokteno en thanatoi. Vanhassa testamentissa on tällä ilmauksella käännetty kuitenkin heprean kielen ilmaus badäbär jemutu eli kuolevat ruttoon (Hes. 33:27). Epäilemättä myös Ilmestyskirjassa viitataan tähän Vanhan testamentin profeettojen varoitukseen ruttoon kuolemisesta. Sairasvuoteestahan Kristus siinä nimenomaan puhuu.
Kulkutauti oli siis tässä rangaistus harhaopettajalle ja harhaanjohtajalle. Seurakunnan julistajalle, joka oli itse asettanut itsensä siihen asemaan, vaikkei Kristus ollut häntä kutsunut sananjulistajaksi ja paimeneksi.
Mutta kulkutauti oli rangaistus myös niille, jotka kuuntelivat tätä harhaopettajaa ja seurasivat häntä.
Tämä oli varoitus muille, sekä Tyatirassa että kaikkialla muissa seurakunnissa. Tuon vitsauksen kautta ihmisten piti tajuta, kuka Kristus on. Hän tutkii sydämet ja ajatukset ja antaa jokaiselle hänen tekojensa mukaan (Ilm. 2:23). Kristus edellyttää siis seuraajiltaan, etteivät he ajatuksissaankaan eksy väärien opettajien seuraamiseen vaan määrätietoisesti torjuvat ne, joita Kristus itse ei ole lähettänyt, ja jotka eivät julista puhdasta Jumalan sanaa, lakia ja evankeliumia.
Rauhoittavasti Kristus kuitenkin sanoo meillekin: ”En minä pane teidän päällenne muuta kuormaa; pitäkää vain, mitä teillä on, siihen asti kun minä tulen” (Ilm. 2:24). Eli riittää, että me säilytämme elämässämme ja keskuudessamme sen Jumalan sanan, jonka olemme saaneet puhtaan julistuksen kautta. Se ei ole kohtuuton taakka vaan sovelias ies. Se on Kristuksen risti, jota me kannamme, mutta myös risti, joka kantaa meitä.
Ilmestyskirjan 6. luvusta alkavat näyt erilaisista vitsauksista, jotka tulevat kohtaamaa maailmaa. Nuo vitsaukset ovat Kristuksen sinetin takana; toisin sanoen niiden alkaminen riippuu täysin Kristuksen tahdosta. ”Niille annettiin valta”. Vallan antajana oli Jumala itse. Siksi meidän ei tarvitse epäillä, että niillä on jokin hyvä ja tärkeä tarkoitus meidän ihmisten kannalta.
Sinettinäyssä liikkeelle lähtee neljä eriväristä hevosta. Ne symboloivat sotaa, nälkää, kuolemaa ja tuonelaa. Hevosen selässä ratsastaville annettiin valta neljäsosaan maailmaa. Ne saivat tappaa miekalla, nälällä ja rutolla ja jättää loput villipetojen kynsiin (Ilm. 6:1-8). Huomaamme, että tässä mainitaan jälleen kerran Vanhan testamentin profeettojen esittämät kolme vitsausta: miekka, rutto ja nälkä.
Ei ole aivan selvää, tarkoittaako näky sitä, että neljäsosa ihmiskuntaa kohtaa nämä vitsaukset vai peräti, että neljäsosa kuolee niihin.
Ilmestyskirjan rutto-näystä sanoo Keijo Rainerma: ”Etsimättä tulee mieleen oman aikamme epidemian tavoin leviävät sairaudet, joilla on aivan erityinen yhteys moraaliin kuten AIDS. Kuolema siis vallitsee” (Tulevaisuus tiedossa 2005, 61). Pekka Eskelinen puolestaan sanoo, että ”rutto on kokonainen rypäs vaarallisia tartuntatauteja. Myös sairaus on ihmisen pysäyttäjä, joka voi johtaa ihmisen evankeliumin vastaanottamiseen. Oman kuolevaisuuden kohtaaminen herättää monet” (Aika loppuu 2002, 72). Siegbert W. Becker sanoo, että ”paljon ajallista kuolemaa pelottavampi on iankaikkinen kuolema, joka uhkaa niitä, jotka kuolevat ilman uskoa Karitsaan, niitä, jotka ovat hylänneet evankeliumin lupaukset” (Kaukainen voittolaulu 1999, 123).
Vitsausten syynä ovat ihmiskunnat synnit, joiden vuoksi valitus nousee taivaaseen saakka. Vitsausten tarkoitus on, että ihmiset kauhistuisivat ja taipuisivat kunnioittamaan taivaan Jumalaa, niin kuin Ilm. 11:13 kerrotaan joidenkin ihmisten onneksi tekevän.
Mutta keitä lopun ajan vitsaukset koskevat? Koskevatko ne vain jumalankieltäjiä? Ilmestyskirjan 16. luvussa näin näyttää olevan asian laita. Siinä kerrotaan, että ”ensimmäinen enkeli lähti ja tyhjensi maljansa maan päälle. Silloin tuli pahoja märkiviä haavoja (vanha käännös ”pahoja ja ilkeitä paiseita”) niihin ihmisiin, joilla oli pedon merkki ja jotka kumarsivat sen kuvaa” (Ilm. 16:2).
Ilmestyskirjassa käytetään paiseista tai haavoista samaa sanaa kuin Jobin kirjan kreikankielisessä käännöksessä, helkos. Sen mukaan Jobilla oli päästä jalkoihin saakka märkiviä paiseita (Job 2:7). Myös Egyptin vitsauksiin kuuluivat juuri paiseet (2. Moos. 9:8-12).
Jukka Thurén arvelee, että märkivät haavat saattaisivat johtua pedon merkistä, jonka jotkut ihmiset ottavat oikeaan käteensä tai otsaansa. Merkki voi tulehtua ja alkaa syövyttää lihaa (Johanneksen ilmestys 2009, 180). Tämä on kuitenkin vain arvailua.
Myös Ilmestyskirjan 7. luvussa kerrotaan, että maan hävittäminen alkaa vasta, kun enkelit ovat painaneet sinetin Jumalan palvelijoiden otsaan. Uskovia ei koske se heinäsirkkojen aiheuttama vitsaus, josta kerrotaan Ilmestyskirjan 9. luvussa.
Samoin Ilmestyskirjan 18. luvussa ilmoitetut vitsaukset, rutto, murhe ja nälkä, näyttävät koskevan vain Babylonia, langenneen maailman keskusta.
Toisaalta kuitenkin uskovat ihmiset tulevat olemaan osallisia lopun ajan viimeisistä vaiheista ja osittain myös sen vitsauksista. He ovat mukana suuressa ahdingossa (Ilm. 7:14), he todistavat sen keskellä (Ilm. 11:3-7), Jumala antaa heille suojan Saatanaa vastaan (Ilm. 12:14-17), mutta ulkonaisesti joutuvat myös kristityt Antikristuksen voittamiksi (Ilm. 13:7). Vielä lopun ajan viimeisessäkin taistelussa Karitsa on uskollistensa kanssa maan päällä (Ilm. 17:14).
Kaikki ajatukset salaisesta ylöstempaamisesta tai uskovien säästymisestä lopun ajan ahdistuksilta ovat tuulesta temmattuja. Seurakunta ja uskovat ovat maan päällä siihen saakka, kun Kristus tulee takaisin voimassaan ja kunniassaan.
Kristitytkin ihmiset ovat ruumiinsa puolesta osallisia ihmiskunnan lankeemuksesta. Siksi he eivät ole myöskään vapaita sairaudesta eivätkä muistakaan inhimillisistä vaivoista ja vastoinkäymisistä.
Ilmestyskirjassa kehotetaan: ”Nyt kysytään pyhiltä kestävyyttä ja uskoa” … ”niiltä, jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen (Ilm. 13:10; 14:12). Koska kristityt ihmiset ovat mukana maailman loppuvaiheessa, he tarvitsevat uskoa ja kestävyyttä. Mitä ne ovat?
Usko on uskoa siihen, että Kristus on sovittanut kaikki meidän syntimme ja voittanut meidän kuolemamme. Tämä usko on pelastavaa uskoa, sillä Raamattu opettaa: ”Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva” (Room. 10:9).
Kestävyys on ennen muuta kestämistä tässä uskossa. Vaikka harhaopettajat vesittävät tätä sanomaa ja vaikka ateistit pilkkaavat meidän uskoamme, me pidämme lapsenomaisesti kiinni yksinkertaisesta evankeliumista, sillä vain siinä on elämä ja autuus.
Yllättävän vähän on ollut liikkeellä arveluita siitä, voitaisiinko Raamatusta löytää puhetta koronaviruksesta. Niin, voitaisiinko?
Koronahan (corona, äännetään koroona) on latinaa ja tarkoittaa kruunua. Virukselle nimi on tullut siitä, että se muistuttaa haarakkeineen päässä olevaa kruunua. Kruunustahan Raamatussa tunnetusti puhutaan monessakin kohdin.
Kreikaksi kruunu on stefanos. Joissakin raamatunkohdissa se on uudessa käännöksessä käännetty seppeleeksi. Pohjimmiltaan kruunu ja seppele ovat sama esine, ne vain valmistetaan eri materiaalista.
Ilmestyskirjan latinankielisessä tekstissä, Vulgatassa, corona esiintyy useita kertoja. Sekä Kristuksella että Antikristuksella kerrotaan olleen päässään corona eli kruunu tai seppele. Molemmilla jopa useita coronoita.
Vitsauksiin tämä corona-sana liittyy kaksi kertaa. Ilmestyskirjan 6. luvussa puhutaan valkoisesta hevosesta ja sen ratsastajasta. Kerrotaan, että ”hänelle annettiin seppele, seppelöitynä voittajana hän lähti uusia voittoja kohti” (Ilm. 6:2). Latinaksi ”et data est ei corona”, ”hänelle annettiin seppele / kruunu”. Ratsastajan henkilöllisyys on ollut runsaan keskustelun kohteena. Jotkut pitävät häntä Kristuksena, jotkut taas vitsausten toteuttajana. Koska Ilmestyskirjan 6. luku puhuu vitsauksista, lienee jälkimmäinen tulkinta todennäköisempi. Ei ole myöskään selvää, minkälaisia voittoja tuo ratsastaja lähti saavuttamaan, evankeliumin vai tuhovallan voittoja.
Emme voi siis väittää, että corona tässä liittyisi mitenkään coronavirukseen. Tuon latinankielen sanan käyttäminen tämän vitsauksen yhteydessä johtaa ajatukset kuitenkin väistämättä Ilmestyskirjaan ja näihin profetioihin. Ehkä se juuri onkin Jumalan tarkoitus.
Toinen Ilmestyskirjan kohta, jossa corona liitetään vitsauksiin, on luvussa 9. Siinä kerrotaan heinäsirkoista, joita nousi syvyydestä. Ne saivat pyrstöllään aiheuttaa ihmisille kärsimystä viiden kuukauden ajan. Näistä erikoisista heinäsirkoista kerrotaan, että ”niillä oli päässään kullalta kimaltavat seppeleet, niiden kasvot olivat kuin ihmisen kasvot” (Ilm. 9:7). Latinaksi: ”et super capita earum tamquam coronae similes auro”. Tässäkin esiintyy tuo corona-sana monikkomuodossa coronae, seppeleet.
Monet yksityiskohdat heinäsirkkavitsauksessa eivät kuitenkaan sovi tähän koronapandemiaan. Ei viruksen kerrota tulleen syvyydestä, ei kuilusta ole noussut savua peittämään aurinkoa, eivät ihmiset nyt etsi kuolemaa, mutta eivät saavuta sitä eivätkä monet heinäsirkkojen piirteet sovi koronavirukseen.
Silti on taas hyvä suunnata katseensa Jumalan sanaan ja tutkia ajan merkkejä. Ja tehdä se mihin kaikki nämä vitsaukset tähtäävät: tehdä parannus ja huutaa avuksi Jumalan nimeä.
Paavali opettaa: ”Jokainen kilpailija noudattaa lujaa itsekuria, juoksijat saavuttaakseen katoamattoman seppeleen (siis latinaksi coronan), me saavuttaaksemme katoamattoman” (1. Kor. 9:25). Meidän kohdallamme itsekuri tarkoittaa sitä, että me elämme jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa, niin kuin katekismus meitä opettaa.
Ilmestyskirjassa sanotaan: ”Minä tulen pian. Pidä kiinni siitä, mitä sinulla on, ettei kukaan vie voitonseppelettäsi” tai ”kruunuasi” (Ilm. 3:11).
Kun me tiedämme saavuttavamme tämän katoamattoman koronan, seppeleen, meidän ei tarvitse pelätä näitä katoavia koronoita, ei mitään sairautta eikä edes kuolemaa. Me saamme ilolla odottaa, että se kruunu painetaan meidän päähämme, ja me saamme aina kuulua Jumalan kuninkaalliseen papistoon.
Sinä päivänä ei enää ole ”murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut” (Ilm. 21:4).
Tule Herra Jeesus! Tule pian!
Ks. Myös Ylösnousemus vai ylöstempaaminen?, lopun ajat