Eskatologia on teologian osa-alue, joka käsittelee viimeisiä tapahtumia. Nämä viimeiset tapahtumat ovat sekä yksilön elämän päättymiseen että koko maailman loppumiseen liittyviä. Lopun ajoista puhuttaessa huomio on kuitenkin pääsääntöisesti kollektiivisissa tapahtumissa, joihin yksilön kohtalo nivoutuu.
Raamatun mukaan lopun ajat ovat alkaneet jo Kristuksen ylösnousemuksessa. Paavali, Pietari ja Heprealaiskirjeen kirjoittaja katsoivat jo elävänsä lopun aikoja. Lopun aikoina kristityt elävät Kristuksen täytetyn työn varassa odottaen samalla Kristuksen takaisin tulemista.
Jeesus samastaa Öljymäen puheessaan (Matt. 24-25; Mark. 13; Luuk. 21) maailmanlopun ja oman paluunsa. Kristuksen paluu merkitsee siis samalla tämän maailmanajan päättymistä. Jeesuksen tullessa ”Herran päivänä” tapahtuu kosmisia muutoksia, jotka tekevät elämän jatkumisen maapallolla mahdottomaksi (Matt. 24:21-22, 29; 2. Piet. 3:10-12). Ei voida siis ajatella, että Kristuksen paluuta seuraisi vielä maan päällä jokin ”kultakausi” tai ”tuhatvuotinen valtakunta”.
Jeesus kertoo hyvin monista Hänen paluutaan ja maailmanloppua enteilevistä merkeistä. Monet näistä ovat monesti toistuvia ja vaikeasti ajoitettavia, kuten sodat, maanjäristykset ja nälänhädät. Vapahtaja kutsuukin näitä vasta ”synnytystuskien aluksi” (Matt. 24:6-7). Lopun aikojen huipentumaan kuuluvat myös kristittyjen vainot ja väärien messiaiden esiintyminen. Jumala laki joutuu myös ihmisten hylkäämäksi (Matt. 24:9-12).
Ehdottomia merkkejä Jeesuksen paluun läheisyydestä ovat (1) evankeliumin julistaminen kaikille kansoille (Matt. 24:14; Ilm. 14:6), (2) ”turmion iljetys” pyhässä paikassa (Matt. 24:15), joka usein selitetään Antikristukseksi kristillisessä kirkossa, sekä (3) ahdistus, jollaista ei ole koskaan aikaisemmin ollut (Matt. 24:21-22). Näihin Jeesuksen mainitsemiin merkkeihin voi liittää myös Paavali opetuksen (4) Antikristuksen ilmestymisestä (2. Tess. 2:3-12) ja (5) koko Israelin kääntymisestä (Room. 11:25-26) ennen aikojen loppua. Ilmestyskirjan mukaan Kristuksen paluuta edeltää myös (6) Googin sota ja Harmageddonin taistelu eli kaikkien Jumalaa vastustavien voimien nouseminen Kristusta ja Hänen seuraajiaan vastaan (Ilm. 16:14; 17:14; 19:19; 20:9). Ilmestyskirjan mukaan maailmanloppua edeltää myös monia suuria katastrofeja.
Kristuksen kirkko ja uskovat pysyvät maan päällä Kristuksen paluuseen saakka, mikä käy ilmi hyvin monesta raamatunkohdasta (esim. Matt. 24:13; 24:31; 1. Kor. 15:51-53; 1. Tess. 4:15-17; Ilm. 3:19; 13:7; 14:12; 17:14 jne). On siksi jyrkästi torjuttava sellainen väite, että seurakunta temmataan salaisesti maan päältä 3.5 tai 7 vuotta ennen Kristuksen paluuta. Sille ei ole mitään raamatullisia perusteita, ja se vääristää kristittyjen toivon kohteen. Toivo ei ole tempauksessa ja ahdistuksen välttämisessä vaan ”Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymisessä” (Tit. 2:13). (Kts: Ylöstempaaminen).
Kristuksen paluu tapahtuu yllättäen eikä kukaan tiedä sen ajankohtaa. Se on globaali tapahtuma, jonka kaikki ihmiset näkevät samanaikaisesti. Jeesuksen tulemiseen liittyy ensin kuolleiden herättäminen ja sitten uskovien tempaaminen Herraansa vastaan kaikkialta maailmasta (Matt. 24:31; 1. Tess. 4:16-17). Kaikki ihmiset, sekä vanhurskaat että jumalattomat, nousevat samana päivänä (Joh. 5:29; Ap.t. 24:15). Vapahtaja tulee taivaasta enkelien ja kaikkien pyhien kanssa (Kts: Ylösnousemus).
Kristuksen paluuta seuraa välittömästi viimeinen tuomio: ”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista” (Matt. 25:31, samoin Matt. 16:27). Samoinhan uskontunnustus opettaa, että Kristus ”on kirkkaudessa tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita” (Kts: Viimeinen tuomio).
Viimeisellä tuomiolla ihmiset tuomitaan sen mukaan, ovatko he uskon ja kasteen kautta vanhurskautettuja (Mark. 16:16; Gal. 2:16; 3:26-27). Tällöin Kristus asuu heissä ja tuottaa hyviä tekoja, vaikka vanhurskaat eivät välttämättä itse edes huomaa sitä (Matt. 25:35-39). Kaikkien kastettujen uskovien nimet löytyvät elämän kirjasta (Ilm. 20:15). Kadotukseen joutuvat ne, jotka ovat torjuneet evankeliumin välittämän pelastuksen eli Kristuksen itsensä. Iankaikkisuus taivaassa tai helvetissä ovat lopullisia ja päättymättömiä olotiloja (Kts: Iankaikkinen elämä; Taivas; Helvetti; Kadotus).
Vanhurskaat pääsevät uusiin taivaisiin, uuteen maahan ja uuteen Jerusalemiin, jotka ovat olleet valmiina heitä varten maailman luomisesta lähtien, mutta jotka Jumala tuo esiin vasta tämän maailmanajan loputtua. Iankaikkisessa autuudessa ei ole syntiä, kirousta eikä kuolemaa (Ilm. 21:4, 27; 22:3). Uskovat saavat siellä elää Jumalan läsnäolossa ja katsella Kristusta kasvoista kasvoihin.
Tähän Raamatun opetukseen lopun ajoista on mahdotonta sovittaa ajatusta maanpäällisestä tuhatvuotisesta valtakunnasta Kristuksen paluun jälkeen. Tällaisen ajatuksen juuret ovat lähinnä testamenttien välisessä juutalaisessa apokalyptiikassa. Ilmestyskirjassa on siitä joitakin heijastumia, mutta missään kohden ei silti opeteta Kristuksen maanpäällisestä hallinnasta. Ilmestyskirjan 20:1-6 kuvaus tarkoittaa Saatanan sitomista Golgatalla sekä uskossa kuolleiden pyhien sieluja hallitsemassa taivaassa Kristuksen kanssa ennen Hänen paluutaan. Sanaa ”tuhatvuotinen valtakuntakaan” ei esiinny Raamatussa (Kts: Tuhatvuotinen valtakunta).
KIRJALLISUUTTA:
Petri Hiltunen, Kuin salaman leimahdus. Hämeenlinna 2007.
Antti Laato, Kun nämä alkavat tapahtua. Mitä Raamattu opettaa lopunajoista. Pieksämäki 1991.
Antti Laato, Lopunajat. Juva 2010.
Miikka Ruokanen, Milloin maailma loppuu. Helsinki 1999.
Matti Väisänen, Milloin Messias tulee. Raamatun opetus lopun ajoista. Helsinki 1995.