Ylösnousemus on Raamatun ja kristillisen uskon keskeisin tapahtuma. Kristuksen ylösnousemus merkitsi kuoleman vallan voittamista ja uuden aikakauden alkamista. Hänen ylösnousemisensa vaikuttaa jo kristittyjen ajalliseen elämään ja ennen kaikkea siihen, että hekin saavat kerran nousta kuolleista Herransa tavoin.
Jo Vanhassa testamentissa on merkkejä kuoleman voittamisesta. Kaksi hurskasta miestä (Eenok ja Elia) otetaan taivaaseen näkemättä kuolemaa ja Elisa herättää kuolleista lapsen (1. Kun. 17:17-24). Usko ylösnousemukseen avautui vähän kerrassaan vanhan liiton aikana. Jesajan profetiassa sanotaan: ”Mutta sinun kuolleesi heräävät eloon, heidän ruumiinsa nousevat ylös. Tomuun vaipuneet, herätkää ja riemuitkaa! Sinun kimaltava aamukasteesi virvoittaa maan, ja niin maa palauttaa kuolleet elämään” (Jes. 26:19). Danielin kirjassa puolestaan sanotaan: ”Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun” (Dan. 12:2). Tämä tulee tapahtumaan viimeisinä aikoina.
Jeesuksen ylösnousemus oli Vanhan testamentin ennustusten täyttymys. Vapahtaja itse vetosi ylösnousemisensa jälkeen Mooseksen kirjoihin ja profeettoihin sanoessaan: ”Eikö Kristuksen pitänyt tätä kärsimän ja menemän kirkkauteensa?” (Luuk. 24:26). Myös Pietari (Ap.t. 2:25-28, 31) ja Paavali (Ap.t 13:35) todistavat Psalmin 16:8-10 pohjalta, että Jeesuksen piti nousta kuolleista. Myös Jesajan profetian Herran kärsivästä palvelijasta katsottiin viittaavan Kristuksen ylösnousemukseen (Jes. 53:10-12).
Uudessa testamentissa Jeesuksen ylösnousemusta ja kuoleman voittamista ennakoivat Vapahtajan tekemät kuolleista herättämiset. Jairoksen tyttären (Mark. 5:21-43), Nainin lesken pojan (Luuk. 7:11-17) ja Lasaruksen (Joh. 11:1-44) herättämiset julistivat messiaanisen Jumalan valtakunnan saapumista. Myös opetuslapset saivat vallan herättää kuolleita (Matt. 10:8; Ap.t. 9:36-42; 20:9-12).
Jeesus itse ennusti oman ylösnousemisensa (Mark. 8:31; Joh. 2:19-22). Se tapahtui kolmantena päivänä Hänen kuolemastaan (perjantai-ilta, lauantai, sunnuntaiaamu). Kaikki evankeliumit todistavat yhtäpitävästi, että Kristuksen hauta oli tyhjä ja Hän oli ruumiillisesti noussut kuolleista. Tyhjä hauta ja käärinliinat kertovat ylösnousemuksen materiaalisuudesta. Ylösnoussut ei ollut ”aave”, vaan Hänellä oli lihaa ja luuta. Kristuksen ruumiissa oli myös edelleen naulojen ja keihään jättämät jäljet. Hän myös otti käteensä paistettua kalaa ja söi sen (Luuk. 24:39-43). Ylösnousseena Kristus pystyi kuitenkin kulkemaan läpi suljettujen ovien ja siirtymään paikasta toiseen (Luuk. 24:36; Joh. 20:19). Hän pystyi myös ilmestymään hahmossa, jota opetuslapset eivät heti tunteneet (Mark. 16:12; Luuk. 24:16; Joh. 20:14-17).
Ylösnousemuksen merkitystä korostaa se, että enkelit ilmoittivat ihmisille vain Jeesuksen syntymästä (Luuk. 2:10-12) ja ylösnousemuksesta (Luuk. 24:4-6). Opetuslasten usko Kristuksen ylösnousemukseen syntyi kuitenkin tyhjän haudan, käärinliinojen (Joh. 20:6-8) ja varsinkin Ylösnousseen ilmestysten kautta (Joh. 20:27-28; Room. 10:9). Neljänkymmenen päivän ajan Kristus näyttäytyi opetuslapsilleen, kaikkiaan ”yli viidellesadalle veljelle” (1. Kor. 15:6). He olivat ylösnousemuksen silminnäkijöitä, joiden pitävä todistus sisältyy Uuden testamentin apostolisiin kirjoituksiin (Ap.t. 1:22; 2:32; 3:15).
Kristuksen sovitustyöllä oli välitön vaikutus myös ihmisten kuolemaan. Pitkäperjantaina ”haudat aukenivat, ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös. He lähtivät haudoistaan, ja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen he tulivat pyhään kaupunkiin ja näyttäytyivät siellä monille” (Matt. 27:52-53). Pian pääsiäisen jälkeen opetuslapset ymmärsivät, että Kristuksen ylösnousemus on takeena myös kristittyjen tulevasta ylösnousemuksesta: ”Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta, jotka ovat kuolleet … esikoisena Kristus ja sen jälkeen Kristuksen omat, kun hän tulee” (1. Kor. 15:23). Kristuksen ylösnousemus nähtiin myös vakuutuksena kuolleiden tulevasta heräämisestä (1. Kor. 15:18), syntien anteeksisaamisesta (1. Kor. 15:17) ja kristillisen uskon ja julistuksen perustana (1. Kor. 15:14).
Luther opettaa ylösnousemuksesta: ”Jos siis tämä uskonkappale, joka on kaikkien muiden uskonlauselmien perusta, alku ja loppu, syrjäytetään ja pannaan sivuun, niin täytyy myös kaiken muun, jonka varaan uskomme rakentuu, sortua ja tuhoutua” (WA 36, 605).
Kristuksen palatessa tapahtuu yleinen ylösnousemus, sekä vanhurskaiden että jumalattomien (Dan. 12:2; Joh. 5:29; Ap.t. 24:15; 1. Tess. 4:16, Ilm. 20:11-12). Kaikki kuolleet nousevat haudoistaan Kristusta vastaan. Samalla kuolleiden sielut yhdistyvät uudelleenluotuihin ruumiisiin. Kristittyjen ruumiiden sanotaan olevan kirkastettuja. Ne kristityt, jotka ovat maan päällä Kristuksen tullessa, muuttuvat silmänräpäyksessä katoamattomiksi (1. Kor. 15:51-53). Yleisen ylösnousemuksen jälkeen seuraa viimeinen tuomio, vanhurskaille taivas ja jumalattomille kadotus. Kaikki ihmiset jatkavat ikuisesti elämäänsä ruumiillisina olentoina.
Ylösnousemususkolla on ollut suuri vaikutus kirkon ja kristittyjen elämään. Kristillistä viikkoa rytmittää pyhäpäivän ja messun viettäminen ”Herran päivänä” eli ylösnousemuksen päivänä, sunnuntaina (Ap.t. 20:7; 1. Kor. 16:2; Ilm. 1:10). Ylösnousemus aloitti myös kristillisen lähetystyön ja teki aroista opetuslapsista rohkeita ylösnousemuksen todistajia. Kristillisen julistuksen ydin tulisi aina olla: ”Jeesus elää. Hän on voittanut synnin ja kuoleman vallan”. Kristus nousi kuolleista ”meidän vanhurskauttamisemme tähden” (Room. 4:25; 8:33).
Kristuksen ylösnousemus paljasti, että Jeesus todella on Jumalan Poika (Room. 1:4). Se vahvistaa myös sen, että Vapahtajan ristinkuolema tarkoitti kaikkien tuhovoimien voittamista. Ylösnousemus merkitsee myös sitä, että Kristus on alistanut kaiken jalkojensa alle ja hallitsee maassa ja taivaassa. Hän johtaa uutta ihmiskuntaa, uutta Israelia, joka elää jo nyt iankaikkista elämää Kristuksen ansiosta (Joh. 5:24).
Kristillinen kaste on liittämistä Kristuksen kuolemaan ja nousemista kuolleista, ”niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista” (Room. 6:4). Kristus on toinen Aadam, jonka kautta ensimmäisen Aadamin lankeemus ja sen seurauksena tullut kuolema voitettiin (Room. 5:12-21; 1. Kor. 15:45). Kristuksen omina emme ole enää Aadamin tuomion perillisiä. Siksi uskova kastettu elää jo nyt ylösnousemuselämää ja ylösnousemisen voima vaikuttaa hänessä (Ef 1:19-20).
Kristuksen paluun jälkeen kristitty saa kirkastuneen ruumiin, samanlaisen kuin Jeesuksella on ylösnousemisensa jälkeen: ”Hän muuttaa meidän ruumiimme tästä alennustilasta oman kirkastuneen ruumiinsa kaltaiseksi voimallaan, jolla hän kykenee alistamaan valtaansa kaiken” (Fil. 3:21). Siksi uskova ihminen odottaa ”ruumiimme lunastamista vapaaksi” (Room. 8:23) synnistä, sairaudesta, kuolemasta ja kaikista tuhovoimista.
Luther sanoo: ”Älkää siis kunnioittako kuolemaa ja hautaa enempää kuin vanhaa rikkinäistä nuttua, joka joutaa poisvedettäväksi ja tiehensä heitettäväksi. Ylösnousemuksessa meidän päällemme puetaan näet kaunis uusi takki, joka on nimeltään immortalis, kuolemattomuus. Se ei voi lainkaan kulua tai vanheta, koska Kristus on sen itse voitollaan meille kutonut ja valmistanut” (WA 36:679).
Kts. lisää: Ylösnousemuksen todellisuus
Torinon käärinliina
Näin vertailet ylösnousemusta ja sen kanssa kilpailevia selityksiä kristillisen uskon synnylle
KIRJALLISUUTTA
Martti Luther, En minä kuole – vaan elän. Pieksämäki 1967.
Esko Miettinen, Sielu ei kuole. Matkaopas tuonpuoleiseen. Helsinki 2002.
Fredrik Wislöff, Surusta kirkkauteen. Hämeenlinna 1988.
(alkuperäinen julkaisu 6.4.2017)
