Sovituksessa ollaan tekemisissä rikoksen, välien katkeamisen ja vihollisuuden kanssa. Sovittaminen päättää vihollisuuden ja avaa katkenneen yhteyden osapuolien kesken. Sovitus on koston vastakohta. Se luo rauhan vihollisten kesken. Syyllinen osapuoli sovittaa pahat tekonsa ja suorittaa muodossa tai toisessa hyvityksen.
Raamatun pelastussanoman yläkäsite on ”lunastus”. Ylösnousemuksessa meidän ruumiimmekin lopulta kokee lunastuksensa (Room. 8:23). Lunastus toteutuu sovituksen kautta. Ihmisen lankeemus ei ollut heikkoutta, vaan rikos Jumalaa vastaan. Rikoksen seuraukset ja rangaistukset ovat olleet valtavat. Jumala ryhtyi Lunastajana pelastamaan tuomittua ja kadotettua ihmiskuntaa. Jumala itse on määritellyt ja määrännyt, miten hänen vihansa sovitetaan. Jumala rakensi valitun kansan Ilmestysmajan uhrijumalanpalveluksella mallin, joka toteutui Jeesuksen Kristuksen täydellisessä uhrissa Golgatan ristillä: ”Ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista” (Hebr. 9:22).
Jumalan ja ihmisen välisessä sovituksessa rikkonut osapuoli ei kykene toimittamaan minkäänlaista hyvitystä. Senkin toimitti Kristus meidän hyväksemme: ”Veri on kaiken kaupan tehnyt.” Hyvityksen sijasta on oikeassa uskossa otettava vastaan rajaton, ehdoton anteeksiantamus. Siksi lunastus on syntien anteeksisaamista (Kol. 1:14). Tuon jumalallisen salaisuuden ymmärtämiseen tarvitaan kaikki ne sanat, jotka Pyhä Raamattu lunastukseemme kuuluvasta sovituksesta puhuessaan antaa. Kristuksen sovitustyön leveys ja pituus ja korkeus (Ef. 3:18) ovat tyhjentymättömät.
Kristillisen opin historiassa on sovituksesta puhuttu eri painotuksin: voitto, lunnaiden maksu, Jumalan oikeuden vapauttava päätös. Teologiassa on perinteisesti vedetty jakolinja itäisen ja läntisen kristikunnan välille: idässä ristin saarna julistaa Kristuksen voittoa turmiovalloista ja kristityn jumalallistumista Kristuksessa. Lännessä Kristuksen ristintyössä on tutkittu enemmän sen oikeudellista puolta. Kristus todellisena Jumalana ja todellisena ihmisenä kantoi ihmiskunnan synnit kärsien sen kirouksen, jonka ihmiskunta synneillään oli ansainnut. Sovitus on Kristuksen sijaissovitusta. Myös luterilaiset opettavat Kristuksen voittoa turmiovalloista ja uutta Kristus-yhteydestä seuraavaa kristillistä elämää. Samalla on kirkkaana säilytettävä lunastuksen oikeudellinen puoli, jota ilman ristin saarna syntisen vanhurskauttamiseksi kadottaa luontonsa (1 Kor. 1:18).
Humanisoivassa teologiassa painopiste siirtyy Kristuksesta ihmiseen. Sen seurauksena on Jumalan vihan ja sijaissovituksen kieltäminen. Menestyksen teologiassa keskitytään lunastuksen ja sovituksen jumalallisten salaisuuksien sijasta ihmeisiin ja demonien pois ajamiseen, eksorkismiin. Kristillisessä kirkossa ei korosteta eri asioita vaan käytetään lunastuksen, sovituksen ja uuden elämän kokonaista evankeliumia. Sana ja pyhät sakramentit ovat aseet kaikkia pimeyden voimia vastaan. Ne tuovat anteeksiannon ja osallisuuden Kristuksen sovituksesta. Pimeyden voimat joutuvat väistymään armonvälineiden tieltä.
Tohtori Martti Luther selittää kirkkaasti, kuinka Raamatun kaikki lunastukseen ja sovitukseen kuuluvat ilmoitussanat tulevat esiin oikeassa suhteessa autuuteemme: ”Uskon, että Jeesus Kristus, Isästä ikuisuudessa syntynyt tosi Jumala ja neitsyt Mariasta syntynyt tosi ihminen (vanhan kirkon Efesossa v. 431 ja Khalkedonissa 451 vahvistettu kaksiluonto –oppi) on minun Herrani (Kristus Kaikkivaltias). Hän on lunastanut minut, kadotetun ja tuomitun ihmisen (lunnaiden maksu Isälle), ostanut omakseen ja voitollaan vapauttanut kaikista synneistä, kuolemasta ja Perkeleen vallasta … (”Christus Victor”), jotta tulisin hänen omakseen, eläisin kuuliaisena hänen valtakunnassaan ja palvelisin häntä ikuisessa vanhurskaudessa, viattomuudessa ja autuudessa …” (jumalallistuminen). (Vähä Katekismus: II:n uskonkappaleen selitys).”
Ks. myös sijaiskärsimys
